Maksaahan Jari Saario itse pelastusoperaationsa?
Toivon todellakin, että hän selviää ehjin nahoin ja mielin.
Mutta toivon myös, että minkään maan veronmaksajat eivät joudu maksamaan äärimmäisen kallista (ja vaarallista) pelastusoperaatiota.
Miksi? No hän ei ole mitenkään vahingossa joutunut merihätään tyhmästi yksin keskellä valtamerta vaan hän on tietoisesti itse sinne itsensä järjestänyt. Hänen soutelunsa on jonninjoutavaa huomionhakua, omalla hengellä leikkimistä. Lapsikin ymmärtää, että riskit on valtavat. On itse kovalla vaivalla jörjestänyt itsensä paikalle, ei ole mitenkään joutunut vahingossa sinne.
Eri asia jos olisi vaikka tekemässä jotain huipputärkeää tutkimusta, olisi siis töissä eikä vain seikkailemassa. Pelastajat ovat nyt sidottuina tuollaiseen älyttömään sijaintiin ja poissa sieltä missä onnettomuuksia sattuu oikeassa elämässä, pelastajat joutuvat myös itse vaaraan.
Toivottavasti pelastustoiminnan kustannukset on sisällytetty alkuperäiseen rahoitussuunnitelmaan, jonkinlaiseen vakuutukseen.
Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin mutta kustannukset sille, joka ne on aiheuttanut älyttömillä hankkeillaan.
Kommentit (765)
Niin miksi videota ei olisi saanut julkaista? Vene näyttää siinä kelluvan. Millä tavoin se vaurioitui? Missä se nyt on?
"ne jotka uskaltavat toteuttaa hurjiakin unelmia, heiltä vaaditaan aivan järkyttävän epärealistisia saavutuksia. Pitää olla vuodessa heti maailmankuulu laulaja, jos et ole, olet epäonnistuja. Jos et Souda koko matkaa hirmumyrskyssä pakkasessa, olet epäonnistuja, vaikka olisit jo 2 kk soutanut noin 4000 km hirmumyrskyssä. Pari esimerkkiä mainitakseni. Mikään muu ei riitä kuin ehdoton ykkössija nopeammin kuin kukaan koskaan."
Kukaan ei ole vaatinut Jarilta tätä reissua, itse hän tämän tavoitteen asetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa Saario ketjussa päivystää ilmeisesti hänen viestitätiiminsä toistamassa samoja ennalta mietittyjä argumentteja. "Suomi ei menesty koska yrittämistä ei arvosteta" jne. Erittäin läpinäkyvää.
Ette nyt pysty spinnaamaan tätä takaisin sankarilliseksi seikkailuksi, joten antakaa jo olla.
Minä kommentoin yrittämisestä Suomessa enkä todellakaan kuulu heidän tiimiinsä. Olen pohjoissuomalainen sohvaperuna jolla kyky nähdä erityisesti suomalaisten järkyttävän masentava asenne kaikkeen yrittämiseen ja tekemiseen ylipäätään. Sinä olet juuri tuollainen masentava alasampuja. Hoidata masennuksesi ja anna muiden elää ja kokeilla. Kuolinvuoteella kadut kurjaa elämääsi mutta nuo jotka uskalsivat voivat hymyillä ja olla tyytyväisiä.
No miten toi jätkä tuolla valtamerellä keikkuessaan hymyili ja oli tyytyväinen? Miten edisti suomalaisten asiaa? Pirusti pelkäsi kyllä, sen minä uskon.
Oli kyllä sinulta sellaista sanasalaattia että huh huh. Ylimielistä löpinää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa Saario ketjussa päivystää ilmeisesti hänen viestitätiiminsä toistamassa samoja ennalta mietittyjä argumentteja. "Suomi ei menesty koska yrittämistä ei arvosteta" jne. Erittäin läpinäkyvää.
Ette nyt pysty spinnaamaan tätä takaisin sankarilliseksi seikkailuksi, joten antakaa jo olla.
Et oo tosissas. Aattelet et sun mielipiteillä vauvapalstalla on niin iso painoarvo että oikein viestintätiimin pitää olla puolustamassa. Nyt ne lääkkeet!!!
Mitä? Tämä oli ensimmäinen kommenttini tässä ketjussa. Olen vain lukenut näitä ketjuja ja pannut merkille että niissä toistuu samat argumentit Jaria puolustamassa. Siksi vaikuttaa mielestäni siltä, että kyseessä eivät ole vain yksittäiset jarifanit.
Tiiminsä päivitti ilmeisesti instaa läpi yön,
Ootko oikeesti tosissasi et heitä voisi edes jollain tavalla kiinnostaa joku vauvapalsta tai ihmiset jotka yleisestikin puhuu p* täällä ihan kaikesta, en usko et heidän tehtäviin josta palkka juoksee kuuluu kommentoida johonkin vauvapalstalle, julkisen instagram tilin päivittäminen on aivan eri juttu😂😂😂😂😂😂😂😂😂 Ja itse ainakin olen ihan vaan perheenäiti Klaukkalasta, jonka mielestä jengi on aivan sekaisin jos pitää tällaista henkilö haukkua ja miettiä millä rahalla hänet pelastetaan.
Merihädästä pelastamisessa on kyse ihmishengen/ihmishenkien pelastamisesta, kustannuksia ei silloin mietitä. Mutta tuollainen tapaus kuin tämä nyt kyseessä oleva, siitä lienee koitunut suuret kustannukset, ja näistä saattaa langeta laskuja valtiolle tai jollekin muulle taholle ehkä jopa pelastetulle itselleen. Ja ainakin kotimaahan paluun sieltä missä maihin pääsee, pelastettu maksaa kyllä itse.
Tiedä sitten millaiset vakuutukset tyypillä on ollut kun on matkaan lähtenyt. Kaipa tuossa jotain vakuutuksia kuitenkin on taustalla... Merihätää eli olosuhteita joista se hätä tuli hän ei kuitenkaan itse aiheuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa Saario ketjussa päivystää ilmeisesti hänen viestitätiiminsä toistamassa samoja ennalta mietittyjä argumentteja. "Suomi ei menesty koska yrittämistä ei arvosteta" jne. Erittäin läpinäkyvää.
Ette nyt pysty spinnaamaan tätä takaisin sankarilliseksi seikkailuksi, joten antakaa jo olla.
Et oo tosissas. Aattelet et sun mielipiteillä vauvapalstalla on niin iso painoarvo että oikein viestintätiimin pitää olla puolustamassa. Nyt ne lääkkeet!!!
Mitä? Tämä oli ensimmäinen kommenttini tässä ketjussa. Olen vain lukenut näitä ketjuja ja pannut merkille että niissä toistuu samat argumentit Jaria puolustamassa. Siksi vaikuttaa mielestäni siltä, että kyseessä eivät ole vain yksittäiset jarifanit.
Tiiminsä päivitti ilmeisesti instaa läpi yön,
Miten se on niin vaikea hahmottaa ettei kaikki faninta tylsää,saamatonta ja tasapaksua elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa Saario ketjussa päivystää ilmeisesti hänen viestitätiiminsä toistamassa samoja ennalta mietittyjä argumentteja. "Suomi ei menesty koska yrittämistä ei arvosteta" jne. Erittäin läpinäkyvää.
Ette nyt pysty spinnaamaan tätä takaisin sankarilliseksi seikkailuksi, joten antakaa jo olla.
Minä kommentoin yrittämisestä Suomessa enkä todellakaan kuulu heidän tiimiinsä. Olen pohjoissuomalainen sohvaperuna jolla kyky nähdä erityisesti suomalaisten järkyttävän masentava asenne kaikkeen yrittämiseen ja tekemiseen ylipäätään. Sinä olet juuri tuollainen masentava alasampuja. Hoidata masennuksesi ja anna muiden elää ja kokeilla. Kuolinvuoteella kadut kurjaa elämääsi mutta nuo jotka uskalsivat voivat hymyillä ja olla tyytyväisiä.
Aika ikävän henkilökoht
Masentuneen kannattaa yrittää ymmärtää oma tilansa eikä purata sitä muihin ankeuttamalla ja painamalla alas. Kaikkea hyvää paranemiseen. Kaikella ystävyydellä sanon että tämä ketju ei välttämättä ole paras paikka sinulle tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi videota ei olisi saanut julkaista? Vene näyttää siinä kelluvan. Millä tavoin se vaurioitui? Missä se nyt on?
Vene jäi varmaan aaltojen armoille. Laitteet rikki, tai ainakin osa, ja airot loppu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muut maksaisivat turhamainen seikkailijan kulut?
Mieluummin mä maksan tämän Saarion pelastuskuluja ym kuin jonkun juopon/mäkin/rikollisen kuluja. Suomi on juoppojen ym hyysäämisen luvattu maa.
Toivottavasti maksatkin. Ja paljon.
Missä vakuutusyhtiössä se muuten on? Minä en ainakaan halua olla samassa kuin tää typerys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa Saario ketjussa päivystää ilmeisesti hänen viestitätiiminsä toistamassa samoja ennalta mietittyjä argumentteja. "Suomi ei menesty koska yrittämistä ei arvosteta" jne. Erittäin läpinäkyvää.
Ette nyt pysty spinnaamaan tätä takaisin sankarilliseksi seikkailuksi, joten antakaa jo olla.
Minä kommentoin yrittämisestä Suomessa enkä todellakaan kuulu heidän tiimiinsä. Olen pohjoissuomalainen sohvaperuna jolla kyky nähdä erityisesti suomalaisten järkyttävän masentava asenne kaikkeen yrittämiseen ja tekemiseen ylipäätään. Sinä olet juuri tuollainen masentava alasampuja. Hoidata masennuksesi ja anna muiden elää ja kokeilla. Kuolinvuoteella kadut kurjaa elämääsi mutta nuo jotka uskalsivat voivat hymyillä ja olla tyytyväisiä.
No miten toi
Ihmeen reippaasti ja iloisesti souteli menemään pingviinien ja jäävuorien seassa toista kuukautta. Oikein iloiselta vaikutti.
Miksi on täältäkin pitänyt poistaa kommentteja?
Vierailija kirjoitti:
Merihädästä pelastamisessa on kyse ihmishengen/ihmishenkien pelastamisesta, kustannuksia ei silloin mietitä. Mutta tuollainen tapaus kuin tämä nyt kyseessä oleva, siitä lienee koitunut suuret kustannukset, ja näistä saattaa langeta laskuja valtiolle tai jollekin muulle taholle ehkä jopa pelastetulle itselleen. Ja ainakin kotimaahan paluun sieltä missä maihin pääsee, pelastettu maksaa kyllä itse.
Tiedä sitten millaiset vakuutukset tyypillä on ollut kun on matkaan lähtenyt. Kaipa tuossa jotain vakuutuksia kuitenkin on taustalla... Merihätää eli olosuhteita joista se hätä tuli hän ei kuitenkaan itse aiheuttanut.
Force majeure eli Act of God yleensä estää korvausten maksun luonnonvoimien vaikutuksesta. Toki vakuutusyhtiökohtaista.
Saako pelastamaan tulleen laivan miehistö lisäkorvauksen, kun meni tuntikaupalla hukkaan aikaa normaali reitistä poikkeamiseen, vai joutuivatko tekemään ilmaista työtä?
Vierailija kirjoitti:
Oon koko Saarion soutujulkisuuden ajan miettinyt, että mikä näiden pointti on. Mitä niillä saavutetaan? En keksi yhtään hyvää syytä varsinkaan tälle käynnissä olevalle projektille.
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, eikö jo riittäisi. Se ensimmäinen (ja ehkä seuraava(t), eli sama sitten uusiksi) oli kyllä hieno urheilusuoritus - mutta olisikohan jo aika keksiä jotain muuta puuhaa?
Vaan eipä varmaan. Aikaa kuluu mutta Saario on takuuvarmasti soutamassa 😄
Vierailija kirjoitti:
Niin miksi videota ei olisi saanut julkaista? Vene näyttää siinä kelluvan. Millä tavoin se vaurioitui? Missä se nyt on?
Veneiden taivaassa eli meren pohjassa.
"Ootko oikeesti tosissasi et heitä voisi edes jollain tavalla kiinnostaa joku vauvapalsta tai ihmiset jotka yleisestikin puhuu p* täällä ihan kaikesta, en usko et heidän tehtäviin josta palkka juoksee kuuluu kommentoida johonkin vauvapalstalle"
Kyllä viestitätiimit seuraavat somekeskusteluja ja pyrkivät vaikuttamaan niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lämmittävää miten suomalaiset satapäin ovat kiitelleet sen videon julkaisijaa. Ikävä kyllä video on poistettu. Toivottavasti suomalaiset ankeuttajat eivät aiheuta harmia ko rouvalle. Sitä videota ei olisi saanut julkaista.
Miksi?
Uutisissa luki että tämä oli yrityksen - oletan että puhutaan aluksen omistajasta (kreikkalainen varustamo) - politiikan vastainen teko. He todennäköisesti itse haluavat päättää miten tällainen erityinen tapahtuma julkaistaan maailmalle.
Vierailija kirjoitti:
Saako pelastamaan tulleen laivan miehistö lisäkorvauksen, kun meni tuntikaupalla hukkaan aikaa normaali reitistä poikkeamiseen, vai joutuivatko tekemään ilmaista työtä?
Lue uutiset.
Hyvä, että Jari selvisi hengissä mutta silti; lasku perään tollasesta hölmöilystä.