Jos sinulla olisi 2 viikkoa aikaa jäljellä, mitä tekisit?

Töitä tietenkin! Tiedän, etteivät pärjää - ainakaan kunnolla - ilman minua. Tänäänkin, vapaapäivänä puhelin on soinut kahdesti ja tullut kolme Whatsap -viestiä kun eivät vaan itse osaa. Onneksi huomenna on taas normaali työpäivä.

Tekisin hautajaisjärjestelyjä niin ei olisi niin hirveä homma jäljelle jääneillä. Tosin kaksi viikkoa on siihen ihan liian lyhyt aika. Viettäisin aikaa sukulaisten kanssa.

Järjestäisin kaikki asiat, testamentin yms, keräiaisin kaikki viralliset dokumentit, sähkösopimukset yms mitä on, kuolinpesää vartennkansioon. Irtisanoisin kännykän ja muut turhat sopimukset, sulkisin sometilit, kirjoittaisin salasanat paperille ja veisin holviin, kirjoittaisin kirjeen lapselleni ja veisin holviin. Kertoisin lapselle että rakastan häntä ja vastaavasti hyvästelisin läheiset. Jos olisi aikaa, täyttäisin sellaisen valmiin Äitini -muistokirjan, vastaava kuin vauva-kirja, johon laittaisin omia lapsuus- ja nuoruusmuistoja, jotta lapsi voisi lukea niitä aikanaan. Liimaisin irtonaiset valokuvat kansioihin. Tekisin kuolinsiivousta valmiiksi, jottei lapsen tarvitse tyhjentää asuntoa roinasta.

Vierailija kirjoitti:

Tekisin hautajaisjärjestelyjä niin ei olisi niin hirveä homma jäljelle jääneillä. Tosin kaksi viikkoa on siihen ihan liian lyhyt aika. Viettäisin aikaa sukulaisten kanssa.

Miten moiseen voi mennä viikkokausia?

Isäni kuoltua hautajaistoimistossa meni viitisen minuuttia. Arkku tästä, uurna tuosta, ei kiveä eikä muistolaattaa, ei tarjoiluja. Palkattu ihminen hoiti paperipuolen.

Söisin vielä enemmmän jäätelöä ja suklaata, kuin  nyt syön ja selaisin nettiä viikatemiehen saapumista odotellen.

ensimmäisenä tarkistaisin / päivittäisin testamenttini ja sitten äkkiä asunto tyhjäksi ja mahdollisesti myyntiin. Kun se olisi myyty, niin oletetustä kuolinsyystä riippuen asumaan loppuajaksi joko hotelliin, siskon nurkkiin tai suvun mökille. Valitsisin myös itselleni halvimman mahdollisen arkun ja järjestäisin mahdollisimman loppuun asti muut kuolinjärjestelyt. 

Aikaa mihin? 

Lähtisin ensimmäisenä helvettiin Suomesta ja töistä. Tärkein ihmisen ja kissat mukaan. Vaikka Alpeille, Ranskaan tai Välimerelle. Siellä käyttäisin kaikki rahani elämyksiin, illallisiin, musiikkiesityksiin, taiteeseen, maisemien katseluun, Välimereen pulahtaisin. Saattaisin viettää bileillan nautiskellen rakkaani kanssa MDMAta tai sieniä. 

Järjestäisi sieluni asiat vielä kerran yläkerran kanssa. Uskomalla Jeesukseen odottaisin pääsyä taivaan kotiin. Viettäisin aikaa myös perheen kanssa, jos olisi voimia.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pistäisin ranttaliksi: matkustelisin jollakin lailla, söisin ja joisin ihan mitä huvittaa ja ehkä yrittäisin jotenkin nostaa jonkun lainan, mitä ei lapsien tarvitse maksaa takaisin. Varmistaisin kissoille hyvän kodin jatkossakin. Kenellekään en mitään pahaa tekisi tai sanoisi. Tai jos yks oranssi mies tai putleri osuisi kohdalle, sitten kyllä. Jakaisin omaisuuteni, niin se olisi sitten hoidettu eikä perikunnan tarvitsisi miettiä miten sen jakaa.

Olisin varmaan hiprakassa vähintäänkin puolet ajasta. Toisen puolen ihan kännissä. Kyllä vatuttais. En todellakaan lähtisi rötöstelemään, mikä idea siinä olisi?

Tästä sainkin idean. Jos jo tietäisin varmasti kuolevani, voisin tehdä kaikkeni törmätäkseni vahingossa oranssiin mieheen tai putleriin myrkkypiikin tms kanssa. Tekisin palveluksen koko maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pistäisin ranttaliksi: matkustelisin jollakin lailla, söisin ja joisin ihan mitä huvittaa ja ehkä yrittäisin jotenkin nostaa jonkun lainan, mitä ei lapsien tarvitse maksaa takaisin. Varmistaisin kissoille hyvän kodin jatkossakin. Kenellekään en mitään pahaa tekisi tai sanoisi. Tai jos yks oranssi mies tai putleri osuisi kohdalle, sitten kyllä. Jakaisin omaisuuteni, niin se olisi sitten hoidettu eikä perikunnan tarvitsisi miettiä miten sen jakaa.

Olisin varmaan hiprakassa vähintäänkin puolet ajasta. Toisen puolen ihan kännissä. Kyllä vatuttais. En todellakaan lähtisi rötöstelemään, mikä idea siinä olisi?

Mitä sä sillä lainalla hankkisit kahden viikon vuoksi? 

Mä olen eri. Mulla ei ole juurikaan rahaa ja olen elänyt aina niukasti. Rahalla ostaisin herkkuja, ehkä jopa huumeita, jos olisi tarpeeksi rahaa, vuokraisin hienon ja nopean auton ja kaahailisin. Kävisin hienoissa ravintoloissa syömässä jne.

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin kaikki mahdolliset lainat niskaan, maksaisin läheisten laskut ja jättäisin niille kaiken käteisen mitä saan nostettua enkä ehdi tuhlaamaan. 

Lähtisin reissuun ja nussisin ympäriinsä. En pelkäisi mitään. 

Ainiin, kirjeet kirjoittaisin. Tavaroiden jako onkin jo paperilla. 

Sitten sun perilliset ei peri mitään. Koko perintö pitää ottaa vastaan velkoineen, tai ei mitään.

Sanoisin töihin heippa. Kävisin hakemassa lastin a-kaupasta ja nautiskelisin kotona, samalla järjestelisin asiat kuntoon läheisille. Hyvää ruokaa ja viiniä, nautiskelua. Joku päivä loppua kohden voisin käydä pyyhkäisemässä parilta k-päältä nenät poskelle ja nauraisin päälle (en toki ilman syytä, vaan ihan syystä mitä ovat tehneet). Kotona rauhassa nautiskellen se viimeinen ilta, hymyillen.

Jumiutuisin masentuneena, enkä osaisi tehdä mitään.Itkisin.

Ottaisin kaikki mahdolliset vakuudettomat pikavopit, ähtisin etelään söisin taukoamatta kaikkia herkkuja kaksin käsin. Sitten soittaisin eräälle miehelle (muoruudenrakkauteni) ja tunnustaisin että olin ihastunut häneen siitä saakka kun pojista opin mitään ymmärtämään, miten paljon häntä rakastin ja kuinka olisin halunnut vain hänet, en ketään muuta. Olisin tarvinnut vain hänen rakkautensa ja että hän oli elämäni keskipidte silloin yhdessäolomme aikana. Kertoisin kaiken seikkaperäisedti miten hän särki sydämeni ja mitä siitä on seurannut koko eliniäkseni. Kertoisin etten ole koskaan rakastanut ketään muuta, muita on ollut mutta ne on ollut niitä "ihan kiva" tyyppejä.  Kertoisin että kun nyt viimeiset 4v olen nähnyt häntä satunnaisesti, niin kaikki vanhat muistot ovat palanneet mieleen ja ikävä palannut, en ole koskaan unohtanut häntä enkä sitä ihanaa katsetta ja hymyö kuinka hän minua aina katsoi. Toisaalta jossain toisessa hetkessä muistan katkerasti ja kurkkuani kuristaa edelleen muisto siitä miltä tuntui se mitä hän teki minulle ja miten kylmästi kohteli omaa rakasta jonka hänkin aina oli halunnut. Miltä tuntui tajuta se että hän menee naimisiin jonkun muun kanssa vaikka ksipasi minua ja halusi minut. Kuulen sen sydämeni sirpaleiden kilinän siihen torin laidan katukiveykseen vieläkin korvissani....

Sitten sanoisin että tule perässä, olemme oppineet läksymme, minä odotan siellä jossain sinua ja hymyäsi.

Vierailija kirjoitti:

Etsisin koiralleni uuden kodin ja sitten vaan ryyppäisin. 

Aika sama. 

Saman varmaan kuin nyt, nautin joka hetkosesta táysillá.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pistäisin ranttaliksi: matkustelisin jollakin lailla, söisin ja joisin ihan mitä huvittaa ja ehkä yrittäisin jotenkin nostaa jonkun lainan, mitä ei lapsien tarvitse maksaa takaisin. Varmistaisin kissoille hyvän kodin jatkossakin. Kenellekään en mitään pahaa tekisi tai sanoisi. Tai jos yks oranssi mies tai putleri osuisi kohdalle, sitten kyllä. Jakaisin omaisuuteni, niin se olisi sitten hoidettu eikä perikunnan tarvitsisi miettiä miten sen jakaa.

Olisin varmaan hiprakassa vähintäänkin puolet ajasta. Toisen puolen ihan kännissä. Kyllä vatuttais. En todellakaan lähtisi rötöstelemään, mikä idea siinä olisi?

Mitä sä sillä lainalla hankkisit kahden viikon vuoksi? 

 

Mä olen eri. Mulla ei ole juurikaan rahaa ja olen elänyt aina niukasti. Rahalla ostaisin herkkuja, ehkä

Miksi et tee nyt niin, jos kerran houkuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Aika outo. Että jollain olisi elinaikaa 2 viikkoa ja silti olisi täysin toimintakykyinen, pystyisi liikkumaan eikä olisi kipuja. En ole sairaanhoitajan työssä yhtään tällaista ihmistä tavannut. Kyllä se lähenevä loppu vie voimat, aiheuttaa kipua ja toimintakyvyn muutoksia. Siis jos on tiedossa eikä mikään äkkikuolema.

 

No sitäkö tässä kysyttiin???