IS: Karu muutos työttömille: tuet voi menettää entistä helpommin
Eduskunta on hyväksynyt lait työttömyystuen karenssien kiristyksestä ja toimeentulotuen uudistuksesta.
Karenssit ovat jaksoja, joilta työtön ei saa työttömyystukea. Jatkossa karenssin voi saada jo yhdestä työnhaun tai työllisyyspalveluihin osallistumisen laiminlyönnistä.
Lisäksi Kela voi jatkossa alentaa työttömältä toimeentulotuen perusosaa karenssin takia.
Hallitus pyrkii muutoksella patistamaan työttömät nykyistä nopeammin töihin.
Laiminlyönnistä työttömälle tulee 6 viikon työssäolovelvoite. Tämä tarkoittaa, että työtön saa työttömyystukea vasta, kun hän on täyttänyt työssäolovelvoitteen olemalla töissä tai osallistumalla työllistymistä edistävään palveluun vähintään 6 viikon ajan.
Jatkossa Kela voi kuitenkin pienentää eli alentaa työttömältä toimeentulotuen perusosan määrää karenssin tai työssäolovelvoitteen vuoksi. Jos edellytykset täyttyvät pidempään kuin yhden kuukauden, voidaan perusosaa alentaa seuraavilta kuukausilta 40 prosenttia.
Toimeentulotuen perusosan alentamista koskeva muutos tulee voimaan helmikuun alussa.
Hyviä uudistuksia.
Kommentit (586)
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on tuki hilut loppu kun kiukuttaa noin kovin.
Kaikkea se orjanasu siellä kuvittelee. On minulla rahaa. :D hahahahahahaha ärsyttääkö?
Joo ainakin 14 euroa.
Te kela pellet olette kuuluisia rahoista ja vauraudesta.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Höpö höpö pummi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtavaa. Näin ne työttömät saadaan töihin. Kaikkiin 100 000:een laskennalliseen työpaikkaan.
posti ja telia vähentää nyt satoja- oli uutisissa. noita uutimia onkin ollut alueuutisissa ja valtakunnan uutiset koko ajan, sote alueilla järkyttävät määrät. tehtaat sulkeutuu jne. yrityksiä ei nouse sammuneiden tilalle. eli tuosta hyvästä pitää korvata, hyvittää auttaa hätää kärsiviä perheitä ja yksilöitä. prosentti jo yli kymmenen- suurtyöttömyys. rikollisuus lisääntyy mm. väkivalta perheissä, itsemurhat jne. asuntolainaa, opintolainaa ei siksi otettu, että ihmiset eivät pääse elämiseen kiinni.
Ei kai kukaan nyt pelkän työttömyyden vuoksi ryhdy itseltään henkeään riistämään? Eivätkös 90-luvun laman surullisimmat kohtalot liittyneet siihen, että oli otettu liikaa velkaa ja meni firma ja/tai omakotitalo kalusteineen alta pois?
Ei kai 35+ vuotta kestäneen "työttömyys yhteiskunnallisena rakenneongelmana"-tilanteen jälkeen kukaan enää pidä työttömyyttä sellaisena häpeänä, että pitäisi henki ottaa tai vaimoa (tai miestä, näin tasa-arvon aikakautena) ja lapsia ruveta pieksämään?
Kokemuksia on siitäkin, että 90-luvun lamassa velkavankeuteen jääneet ovat sitten tuistaan ja pienistä tai kokopäiväisistä töistään maksaneet niitä lainojaan pois. Kirjojakin kirjoitettu useampia. Jos on velkaa otettu niin sitten se maksetaan, niin teki Suomi jo 1930-luvulla ja USA:ssa on meillä edelleen hyvä maine. Ja jos on mitoittanut omat asuntolainansa ja mahdolliset kulutusluottonsa liian hyvälle tulotasolle, ja työpaikan menettää, niin sitten on vain sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Myönnettävä, että teki megaluokan virheen mutta että hintana siitä maksaa sitä lainaa pois ja hengittelee ja jatkaa elämistä.
Jos tässä ollaan selvitty yksilöinä ja kansakuntana sisällissodasta, kolmesta sodasta II maailmansodan aikaan, 70-luvun öljykriisistä ja 90-luvun lamasta, niin mikä ihme tässä nyt on tällä kertaa sellaista, ettei siitä selvittäisi?
Miksi pitää turvautua "rikollisuuteen, väkivaltaan, itse'''iin" jne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on tuki hilut loppu kun kiukuttaa noin kovin.
Kaikkea se orjanasu siellä kuvittelee. On minulla rahaa. :D hahahahahahaha ärsyttääkö?
Joo ainakin 14 euroa.
Te kela pellet olette kuuluisia rahoista ja vauraudesta.
Kaikkea se possu siel taas kuvittelee. :) voi voi. Mene niitä verorahoja tienaamaan orja. Hopi hopi takasi töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Höpö höpö pummi.
Eipä se sinua lämmitä kun joudut palkallasi rakentamaan aidan asuntosi suojaksi etkä uskalla käydä ulkona ryöstämisen pelossa. Nauti sitten elämästäsi.

Sulla ei taida olla päässä kaikki ihan kunnossa kun kehut eläväsi huonoilla tuilla kalliissa suomessa.
tota sun kohtaloa kaikki haluaa välttää.

nauti kohta jokapäivä makaronia kun leikataan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli marraskuussa kirje viikkoa myöhemmin kun kävin te-toimistossa haastattelussa, etten ole käynyt siellä ja kohta sitten olisi jotain merkkausongelmaa asian suhteen. Virkailijaan otin yhteyttä, että mikäs tämä nyt on ja ei vaan ollut muistanut klikata jotain nappia ja automatiikka laittoi kirjeen.
Itse piti siis asia korjata. Että sattuuhan noita.
-winner-
Voitko muuttaa ton nimimerkkisi loser se olisi lähempänä.
Pyydä äitiäsi lukemaan sinulle iltasatu. Tää ketju on sinulle selvästi liian jännää.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on tuki hilut loppu kun kiukuttaa noin kovin.
Kaikkea se orjanasu siellä kuvittelee. On minulla rahaa. :D hahahahahahaha ärsyttääkö?
Joo ainakin 14 euroa.
Te kela pellet olette kuuluisia rahoista ja vauraudesta.
Kaikkea se possu siel taas kuvittelee. :) voi voi. Mene niitä verorahoja tienaamaan orja. Hopi hopi takasi töihin.
Sulla ei taida olla päässä kaikki ihan kunnossa kun kehut eläväsi huonoilla tuilla kalliissa suomessa.
tota sun kohtaloa kaikki haluaa välttää.
Voi voi itke vain orjapossu. Et tiedä edes mistä puhut. Hehehehehehe
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähän huono uutinen niille kokoomusta avoimesti tukeville firmoille, kun kylillä puhuivat vetelevänsä yrittäjää turpiin kun ovat kokoomuslaisia. noh, sellaista se on elämisen kaari. joskus saa pataan huonommastakin syystä. kokoomusyrityksiä voipi myös boikotoida. ja kehua tälleen julkisesti.
Kelaloiset siis vaativat väkivallan uhalla itselleen rahaa.
Kuulut vankilaan.
mites nää kaikki irtisanotut ja työpaikkojen lopetukset. uusia paikkoja ei sikiä. telia ilmoitti tänään, posti tänään, sotet satoja, tehtaita loppuu... mitäs loisia nää on jotka ottaa opintolainaa, opiskelee, ottaa asuntolainan- perustaa perheen, ei siksi, että ei saa työtä sitten . akateeminen työttömyys yks kurimus- akatemisilla jos onkin , on usein pätkää-prpjektia- ei saada määrärahojatyöll
Miten liittyy mihinkään karensseihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Höpö höpö pummi.
Eipä se sinua lämmitä kun joudut palkallasi rakentamaan aidan asuntosi suojaksi etkä uskalla käydä ulkona ryöstämisen pelossa. Nauti sitten elämästäsi.
nauti kohta jokapäivä makaronia kun leikataan lisää.
En nauti ja sepä se ongelma onkin. Nälkä saa ihmisen tekemään epätoivoisia tekoja. Voithan sinä taas keksiä jonkun mukahauskan vastauksen tähän, mutta se ei muuta tosiasioita. Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Se voi olla se perinteinen malli, että "nälkä porsaan kotiin ajaa". Suurten ikäluokkien edustajat - sukulaiseni - kun saavat pikkuisenkin kuppia köörinä koolla ollessaan alkavat valittaa, miten ei heidän aikoina ollut vaihtoehtoa jäädä kotiin vaan työtä oli tehtävä jos halusi syödä ja katon pään päälle.
Tämä on iso kysymys tämä, minkälaisen elintason ja millaisilla ehdoilla ansaitsee se työkykyinen työikäinen, joka ei syystä tai toisesta - IHAN MISTÄ TAHANSA SYYSTÄ HYVÄNSÄ - elätä itse itseään.
Tuossa on tuo kapitaalihuuto ei siksi, että olisin sitä mieltä että syyllä ei ole väliä, vaan siksi, että pitäisi keskustella tuosta kysymyksestä eli syystä, miksi ihminen on työtön. Pitäisi avata sekä rakenteellisia syitä että henkilökohtaisen suoriutumisen syitä - ja kaikkea siltä väliltä.
Työttömien niputtaminen yhteen ja samaan laariin ei auta mitään, ei edes tätä keskustelua.
Selvää on kuitenkin se, että JOS meiltä lakkautettaisiin yhdessä yössä KAIKKI yhteiskunnan tuet, niin OSA ryhtyisi ryöstelemään ja tekemään varkauksia mutta OSA menisi töihin, mihin tahansa töihin, millä ehdoilla tahansa - ilman, että on varsinaisesti pakotettu siihen. Tällöin ei ole tuota ongelmaa, että "kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu"?
Kysymys onkin ehkä seuraavanlainen (otettu muistinvaraisesti jostain monen vuoden takaisen iltapäivälehden jutusta jossa haastateltiin työtöntä parikymppistä tyttöä): "Onko pakko jos ei halua?"
Aiempina vuosikymmeninä oli pakko. Viime vuosikymmeninä ei ole ollut pakko. Nyt sitten saattavat olla edessä jälleen ne ajat, kun on pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on tuki hilut loppu kun kiukuttaa noin kovin.
Kaikkea se orjanasu siellä kuvittelee. On minulla rahaa. :D hahahahahahaha ärsyttääkö?
Joo ainakin 14 euroa.
Te kela pellet olette kuuluisia rahoista ja vauraudesta.
Kaikkea se possu siel taas kuvittelee. :) voi voi. Mene niitä verorahoja tienaamaan orja. Hopi hopi takasi töihin.
Sulla ei taida olla päässä kaikki ihan kunnossa kun kehut eläväsi huonoilla tuilla kalliissa suomessa.
tota sun kohtaloa kaikki haluaa välttää.
Voi voi itke vain orjapossu. Et tiedä edes mistä puhut. Hehehehehehe
Sinä täällä itket kun leikkaukset ennestään paska tukiin jatkuu.pelkään että saan kenkää ja musta tulee yhtä köyhä kun sinä ja joudun syömää halpaa paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Se voi olla se perinteinen malli, että "nälkä porsaan kotiin ajaa". Suurten ikäluokkien edustajat - sukulaiseni - kun saavat pikkuisenkin kuppia köörinä koolla ollessaan alkavat valittaa, miten ei heidän aikoina ollut vaihtoehtoa jäädä kotiin vaan työtä oli tehtävä jos halusi syödä ja katon pään päälle.
Tämä on iso kysymys tämä, minkälaisen elintason ja millaisilla ehdoilla ansaitsee se työkykyinen työikäinen, joka ei syystä tai toisesta - IHAN MISTÄ TAHANSA SYYSTÄ HYVÄNSÄ - elätä itse itseään.
Tuossa on tuo kapitaalihuuto ei siksi, että olisin sitä mieltä että syyllä ei ole väliä, vaan siksi, että pitäisi keskustella tuosta kysymyksestä eli syystä, mik
Mistä ne työt tulevat?
Kyllä naurattaa nuo raukat alapeukuttajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Höpö höpö pummi.
So, so strutsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hajotetaan yhteiskuntarauha.
Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Kuka ottaa sitä paitsi töihin ketään sellaista joka on sinne pakotettu?
Höpö höpö pummi.
Eipä se sinua lämmitä kun joudut palkallasi rakentamaan aidan asuntosi suojaksi etkä uskalla käydä ulkona ryöstämisen pelossa. Nauti sitten elämästäsi.
nauti kohta jokapäivä makaronia kun leikataan lisää.
En nauti ja sepä se ongelma onkin. Nälkä saa ihmisen tekemään epätoivoisia tekoja. Voithan sinä taas keksiä jonkun mukahauskan vastauksen tähän, mutta se ei muuta tosiasioita. Ryöstöt ja varkaudet tulevat lisääntymään.
Joo joo kelan sohva sankarit rupee rikollisiksi.kiva työskennellä sitten vankilassa tosin ilman palkkaa mut sehän naurattaa vielä enemmän mua.
Kelan pummeilla taas itku-potku raivarit päällä.
Vierailija kirjoitti:
oottakaa vain jokunen kuukausi-vuosi niin nähdään miten käy
Mitähän näkemistä siinä on paitsi että sama systeemi jatkuu.
"Suomessa sosialismi on jo niin pitkällä ettei valtion tissin imemiseen tottuneista ole edes rikoksien tekijöiksi. Keekerit on sitten erikseen kun se rikollisuus on niillä geeneissä niin ne ryöstelee olipa asiat sitten millä mallilla tahansa. Niitähän ne ameriikan ryöstelijät on mistä tuossa mainitsit."
Onhan meillä täällä kotimaassa Antifa, jonka jäsenet polttelevat linja-autovarikkoja öiseen aikaan Kela-masseilla. Vai meinaatko, että nämä musta-asuiset vekkulit käyvät mielenosoituksissa riehumisen ja liikkeiden tuhoamisen välillä käyvät ihan oikeissa palkkatöissä?