Kumpi on ihailtavampaa/" enemmän oikein" ?

Ajatellaanpa, että on perhe, jossa vaikka kolme lasta. Pari tulee hyvin toimeen keskenään, lapsilla hyvä ja rauhallinen koti.



Sitten mies pettää, jopa niin, että on tunteita jotakin toista kohtaan, ei kuitenkaan lähde, ja haluaa jatkaa perheessä.



Siis vaimon osaan:



Jääkö hän miehensä luo, vaikka ei ehkä voisikaan anteeksi antaa ja unohtaa? Hänelle ei ole mahdollista taloudellisesti tarjota lapsille yksinhuoltajana sitä, mitä miehen kanssa, ei lähellekkään. Lapset isän kanssa läheisiä. Onko siis hyvä, jos nainen " uhraa" itsensä lasten hyväksi, ja takaa tasaisen perhe-elämän jatkumisen, vaikka itse ei enää ole onnellinen?



Vai onko parempi, että nainen eroaa miehestään, jonka rakkauteen ei voi enää uskoa, ja jonka kanssa oleminen satuttaa? Onko parempi, että hän ajattelee omaakin elämäänsä, ja omaa onneaan, vaikka se tarkoittaisi, että lasten koti tulee hajoamaan? Voiko äiti ajatella, että hän ei ole mikään yhdentekevä heittopussi, vaan aikuinen, jolla on oikeus elää rakastettuna ja turvallisessa suhteessa, ja mikäli se ei käy, niin sitten mieluiten yksin? Lapsista huolimatta, jotka hän kuitenkin on tähän maailmaan tehnyt.



Miten sinusta?