Riittääkö sinulle pienimuotoinen, vaatimaton elämä? Vai pitääkö olla tapahtumarikasta ja suureellista?

Sekä että. Olen saavuttanut sen tapahtumarikkaan/suureellisen/jännittävän, niin nyt voin luopua siitä hyvin mielin ja elää pienimuotoisesti. Jos se suureellinen olisi jäänyt kokematta, tuntisin menettäneeni jotain itselleni tärkeää. Edelleenkään en voisi esimerkiksi asua jossain maakunnissa tai maalla, vaan muutin eläkeikää varten Helsingin keskustaan, jossa voi istuskella kahviloissa ja kävellä katsoen ihmisvilinää. Se on pientä elämää minun mielestäni, kun ei tee mitään ihmeempää, elää vain.

Mieluiten suurimuotoinen ja yksityinen elämä. 

Minulle riittää vähemmän jännittävä elämä. Minun elämässäni on nimittäin ollut jännitystä ihan piisalle muutenkin, se esimerkiksi, että miten selviydytään ensi kuusta, saadaanko laskut maksettua, saako töitä, jos on töitä, saako pitää työpaikan, mitä sairauksia seuraavaksi tulee, tuleeko itselle vai puolisolle, vai vaihteeksi jollekin muulle läheiselle. 

Sellainen rauhallinen elämä olisi ihanaa, että aina tulisi rahaa sen verran kun tarvii elämiseen, olisi ehkä vähän säästössäkin yllättäviä tilanteita varten, olisi terve, samoin puoliso ja lapset, saisi vaan olla möllöttää, ja ehkä parin vuoden välein käydä jossain parin kolmen tunnin lentomatkan päässä katsomassa uutta kaupunkia tai kylässä esikoisen luona, ja jos Luoja suo, lapsenlasten. Ne matkat riittäisi elämykseksi ja nautinnoksi riittää se, kun voi rakastella puolison kanssa ja joskus saa hyvää ruokaa, ehkä jopa ravintolassa niin ettei tarvi itse tehdä ja tiskata jälkeenpäin. Mitä muuta ihminen voi haluta?

Tavallinen arki pitää elossa ja pienet irtiotot arjesta saavat tuntemaan olevansa elossa.

Riittää pienimuotoinen ja vaatimaton elämä.

Tällä ei puolestaan ole mitään tekemistä tulotason eikä etenkään varallisuuden kanssa.

Minulle itselle riittää, mutta sen jälkeen kun olen saanut lapsia tuotan heille mielelläni muistoja ja elämyksiä. Pienenä käytin lapsia erilaisissa tapahtumissa, kuten joulukadulla, katsomassa Stockmannin jouluikkunaa. Tai vain ajelemassa bussilla, junalla tai metrolla. Teatterissa, oopperassa, patikoimassa tai luistelemassa lähinnä lapsen iloksi, mutta ihan kivoja nuo ovat aikuisellekin. Kun ovat hieman kasvaneet, sen jälkeen on käyty ulkomailla. Suurin osa on lähes ilmaisia, mutta tuo paljon iloa.

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa mitään todella poikkeuksellista, kuten kalliilla vaatteilla prameilua tai matkailua. Haaveenani on, että vielä jonain päivänä minulla olisi omakotitalo syrjässä muista ihmisistä. Voisin olla omavarainen ja kasvattaa esimerkiksi perunaa ja porkkanaa, puutarhassa kasvaisi punaviinimarjapensaita ja erilaisia istutuksia. Navetassa olisi eläimiä, joista pitäisin huolta. Lukisin kirjoja ja nauttisin hitaasta elämästä. Monen mielestä tämä on varmaankin aika vaatimaton haave, mutta sellaista elämää toivoisin tulevaisuudelta. Tällä hetkellä sinnittelen kädestä suuhun kerrostaloyksiössä ja sieluni ei voi hyvin täällä betonihelvetissä.

Noihin viinimarjapuskiin asti tämän vielä uskoin, mutta ei ole mitenkään realista alkaa noin vaan kasvattaa karjaa ja vain "pitäisin huolta niistä"

Vaatimaton riittää. Koen olevani onnellinen näin ja elämä tuntuu kotoisalta, kun uskaltaa olla tavoittelematta jatkuvasti parempaa ja suurempaa. 

Mitä enemmän tavoittelen ka saavutan, sitä korkeammalle odotukset ja kriteerit nousevat. Kohta ei sitten enää mikään kelpaa eikä tunnu miltään. Tiedän omalta kohdaltani ja lähipiirissäni, että näin käy monelle. Ei toki kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Tuokin on niin suhteellista.

Omasta mielestäni elämme vaatimatonta ja omaehtoista elämää, monien muiden mielestä olemme ökyrikkaita.

Okei. Tästä haluaisi mielellään kuulla hieman lisää :)

ap

Ei riitä pienimuotoinen. Pitää olla elämyksiä ja kokemuksia. En halua vanhana katua etten tehnyt ja nähnyt sitä tai tuota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa mitään todella poikkeuksellista, kuten kalliilla vaatteilla prameilua tai matkailua. Haaveenani on, että vielä jonain päivänä minulla olisi omakotitalo syrjässä muista ihmisistä. Voisin olla omavarainen ja kasvattaa esimerkiksi perunaa ja porkkanaa, puutarhassa kasvaisi punaviinimarjapensaita ja erilaisia istutuksia. Navetassa olisi eläimiä, joista pitäisin huolta. Lukisin kirjoja ja nauttisin hitaasta elämästä. Monen mielestä tämä on varmaankin aika vaatimaton haave, mutta sellaista elämää toivoisin tulevaisuudelta. Tällä hetkellä sinnittelen kädestä suuhun kerrostaloyksiössä ja sieluni ei voi hyvin täällä betonihelvetissä.

 

Noihin viinimarjapuskiin asti tämän vielä uskoin, mutta ei ole mitenkään realista alkaa noin vaan kasvattaa karjaa ja vain "pitäisin huolta niistä"

Pari lammasta tai vuohta, muutama kana jne. kyllä suhteellisen pienellä hoidolla menee, jos hoitaja osaa asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Nautin kiireettömästä arjesta. 37  vuoden työuran jälkeen ensimmäistä kertaa ei ole käytössä kuin seinäkalenteri. Tulisipa vielä kesä. 

Myös minulla samantapainen tilanne. Yli 40 vuotta sitten ensimmäinen työsuhde ja viime kesänä päättyi viimeisin, nyt vain olla möllöttelen tässä. Tosi nopeasti aika kyllä kuluu, vaikkei mitään sen kummempaa tee.

ap

Olen kroonisen sairauden ja siihen liittyvän köyhyyden vuoksi joutunut elämään ensimmäistä. Mieluusti eläisin vaihteeksi jälkimmäistä.

Tämä kaukana kaikesta ja kaikista on mukavaa... Nytkin  pariksi yöksi risulaavulle ja rakotuli palamaan. Vällyt ja koira lislämmityksenä. 

Sain nuorena seurata tuttavien kautta läheltä äärimmäisen upporikkaiden öljymiljardöörien elämää. Timantit olivat valtavia, vaatteet huippumuotia ja autot Rolls Royceja, mutta se on vain pintaa. Loppujen lopuksi terveys, mielekäs elämäntehtävä ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä, olipa rahaa paljon tai vähän. Olen kiitollinen että sain kokea tämän. Nyt osaan arvostaa tavallisen elämän iloja: kasvimaalla kasvavia perunoita, keväistä lintujen laulua ja tietenkin niitä läheisiä ihmisiä.  Vaatteni ovat kulahtaneita, kynnenaluset mullassa ja ajan  tavallisella käyttöautolla, mutta olen onnellinen. 

Riittää vaatimaton elämä. Toki siihenkin voi ja kuuluu kokemuksia, elämyksiä ja vaihtelua. Matkustellutkin olen vaatimattomalla tyylillä, ennen vanhaan oli couchsurffausta. Siinä sai tutustua paikallisiin ja omaan kotiin sai välillä vieraita.

Mä oon fiilisherkkä ihminen: toisten tunteet tarttuu helposti ja voi päivä mennä helpostikin pilalle jos toisellakin on p@ska päivä. Olen myötätuntoinen ja empaattinen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Sain nuorena seurata tuttavien kautta läheltä äärimmäisen upporikkaiden öljymiljardöörien elämää. Timantit olivat valtavia, vaatteet huippumuotia ja autot Rolls Royceja, mutta se on vain pintaa. Loppujen lopuksi terveys, mielekäs elämäntehtävä ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä, olipa rahaa paljon tai vähän. Olen kiitollinen että sain kokea tämän. Nyt osaan arvostaa tavallisen elämän iloja: kasvimaalla kasvavia perunoita, keväistä lintujen laulua ja tietenkin niitä läheisiä ihmisiä.  Vaatteni ovat kulahtaneita, kynnenaluset mullassa ja ajan  tavallisella käyttöautolla, mutta olen onnellinen. 

Ei tylsän ja hiljaisen elämän vastakohta ole mikään ökymiljardielämä, vaan elämä, jossa on intohimoa, vaihtelua, seikkailua, ideoita, hulluutta, riemua.

Riittää. Suureelliset ovat kiusallisuutta herättäviä huonossa itsetunnossaan.

Ei nyt suureellista, mutta arjen luksusta pitää joskus olla. Ja irtiottoa arjesta. Elämyksiä matkustelua. Tylsää ja ankeaa olisi jos koskaan ei olisi mitään arjesta poikkeavaa.