Perheneuvolasta ei ole mitään hyötyä

Meillä oli hyötyä perheneuvolasta. Saatiin tietoa,  hyviä neuvoja ja ohjeita joita sovellettiin kotona ja tilanne helpotti. 

Tsemppiä teille. Ota yhteyttä lastensuojeluun jos koet että tarvitaan järeämpiä keinoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on hyvä merkki, jos perheneuvojien kanssa nuori on asettumassa kontaktiin. Miksi riennät jo päättelemään, ettei kontaktista voisi saada apua? Tottakai muutos ottaa aikansa.

 

Voi olla. Olen vain niin väsynyt ja kärsimätön. Itse luovutin asiassa jo ajat sitten. Olen kyynistynyt hoidon tehokkuuteen. Tilanne on ollut toivoton jo monta vuotta. Tämä on ollut opettelua minultakin että maltti on valttia. Ap

Jos olet luovuttanut niin miten luulet että nuori turvautuisi sinuun!

Tai yhteiskuntaan kun äitikin jo luovutti!

"Näen että on paha olla mutta ei hän sitä selvästi hae kun on aina elänyt elämää niin että itse torjuu kaikki lähestymisyritykset.... ihan kaikilta. Meiltä ja yhteiskunnalta..."

Ap 

Ajattelitko että ne korjaa sut ja lapses. Mahdoton tehtävä. 

Mua ällötti 90-luvulla pakotus perheneuvolaan, en mennyt. Koska äiti oli vääristelevä, ei ihmissuhdetta äitiin ja manipuloiva. Oletus aina on muilla, että suhdetta pitäisi korjata, vaikka se on ohi tai sitä ei koskaan ollut. Ja lapsi tai teini ei halua enää kommunikoida epämääräisen isän tai vanhemman kanssa. Osa kärsii keski-iässäkin, kun joutuu olemaan yhteydessä tai ei ole muuta tilalle.

Nuorelle voi oikeasti olla paljon helpompaa kertoa ongelmistaan jollekin ulkopuoliselle kuin omalle vanhemmalleen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, jos murrosikäinen ei halua puhua vanhempiensa kanssa mitään syvällisempää. Tuo on oikein hyvä merkki, jos nuori käyttäytyy perhetyöntekijöiden kanssa normaalisti. Pääseekö hän keskustelemaan työntekijän kanssa kahden kesken?

Minkä ikäinen nuori kyseessä? Jos kerran monta vuotta on jo väännetty? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi huostaan, buffff ongelmat vain katoaa pois? Homma hoidettu, aika heittää high five? Voisiko naivimpaa suhtautumista enää mitenkään olla?

 

Meidän kohdalla se olisi kaikista paras siirto. Myös lapsen kannalta. Ap

Siellä pikku kriminaalien alut lietsovat toisiaan kaikenlaiseen p*skaan. 

 

Kuule... lapseni on antanut jo vahvasti sellaisen vaikutelman. Välttelee koulua, nukkuu pitkällä iltapäivään, ei tapaa kavereitaan, aukoo päätään meille vanhemmille mutta muuten ei avaudu ongelmistaan meille, ei hitustakaan. Läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä ei ole ollut pitkään aikaan koska vihaa sitä. Olen tullut siihen tulokseen että vihaa meitä ja muutenkin elämää. Ap

Tuo, että ei tapaa kavereitaan kuulostaa erittäin huolestuttavalta. Onko jotain vakavaa sattunut? Onko lapsi masentunut? Joutunut väkivallan uhriksi? Käyttää huumeita? Lapsellasi ei välttämättä ole sanoja kertoa tai sitten ei luota teihin vanhempiin, häntä on saatettu uhkailla. Oli syy mikä tahansa, lapsella on selkeästi todella paha olla.

Oletko ap itse kunnossa? Vanhemman mielenterveysongelmat vaikuttavat voimaakkaasti lapseen. Ehkä ongelmat perheessänne eivät johdukkaan alunperin lapsesta?

Vierailija kirjoitti:

"Näen että on paha olla mutta ei hän sitä selvästi hae kun on aina elänyt elämää niin että itse torjuu kaikki lähestymisyritykset.... ihan kaikilta. Meiltä ja yhteiskunnalta..."

Ap 

Aina? Siis teillä ei ole koskaan ollut normaalia kiintymyssuhdetta? Miten itse olet kohdannut lapsen? Onko sinulla ollut tuolaisia ajatuksia (lapsi torjuu minut, lapsi vihaa minua, lapsi on väkivaltainen jne.) jo silloin kun lapsi oli vauva vai mistä asti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näen että on paha olla mutta ei hän sitä selvästi hae kun on aina elänyt elämää niin että itse torjuu kaikki lähestymisyritykset.... ihan kaikilta. Meiltä ja yhteiskunnalta..."

Ap 

 

Aina? Siis teillä ei ole koskaan ollut normaalia kiintymyssuhdetta? Miten itse olet kohdannut lapsen? Onko sinulla ollut tuolaisia ajatuksia (lapsi torjuu minut, lapsi vihaa minua, lapsi on väkivaltainen jne.) jo silloin kun lapsi oli vauva vai mistä asti? 

Mielestäni samaa on ollut jo 3-vuotiaasta asti. Vauva-aika oli täysin nornaali. Jokin meidän suhteen välillä meni pieleen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit miettinyt, ennenkuin levität jalkasi. 
Niin makaa, kuin petaa. 
Nauti autuudestasi. 

 

Kyllä. Olen katunut lapsen hankintaan että mihin paskaan olen käteni tunkenut. Nyt on vain myöhäistä katua. Ap

Marttyyrius on narsismin piirre. 

 

Miksi vaipuisin marttyyriuteen jos lapsi oikeasti pistää maailmani ylösalaisin? Vaikuttaa päivittäin myös vanhempien henkiseen hyvinvointiin (ei pelkästään minun) Minulla on post-traumaattisia oireita. Ap

Uskon ja ymmärrän. Mutta entä se lapsi. Mikä sillä on? Psykopatia? Huumeongelma? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näen että on paha olla mutta ei hän sitä selvästi hae kun on aina elänyt elämää niin että itse torjuu kaikki lähestymisyritykset.... ihan kaikilta. Meiltä ja yhteiskunnalta..."

Ap 

 

Aina? Siis teillä ei ole koskaan ollut normaalia kiintymyssuhdetta? Miten itse olet kohdannut lapsen? Onko sinulla ollut tuolaisia ajatuksia (lapsi torjuu minut, lapsi vihaa minua, lapsi on väkivaltainen jne.) jo silloin kun lapsi oli vauva vai mistä asti? 

 

Mielestäni samaa on ollut jo 3-vuotiaasta asti. Vauva-aika oli täysin nornaali. Jokin meidän suhteen välillä meni pieleen. Ap

 

Autismi, psykopatia tai muu synnynnäinen vika päässä? Mutta nuo periytyy. Kummalta vanhemmalta? 

 

Miten lapsi konkreettisesti traumatisoi sinua? Mitä sanoo tai tekee? 

Sama kokemus, ei mitään hyötyä, kaksi naista oli meidän kanssa juttelemassa, ihan mentiin ohi asiasta ja keskityttiin siihen ettei lapsella ole oikein minkäänlaista suhdetta toiseen vanhempaansa. Tämä ei ollut asia jonka vuoksi sinne menimme. Toinen naisista oli myös sitä mieltä että lapsen, joka oli silloin 11-vuotias, pitää viettämään öitä yksin kotona jotta hän itsenäistyy. Minulla vuorotyö ja lapsi oli yövuorojeni ajan hoidossa vanhemmillani. Edelleen ihmettelen tätä ohjetta. 

"Meistä on jo lukemattomat määrät lastensuojeluilmoituksia (olemme tehneet itsekin) ja on tehty palveluntarpeenarviointi...". Tästä herää kysymyksiä, mm.: Mihin johtopäätökseen palvelutarpeen arviointi lapsen ja perheenne tilanteesta päätyi? Miten palvelutarpeen arvioinnissa arvioitiin lapsen lastensuojelun tarvetta? Millaisia palveluja teille arvioinnin pohjalta suositeltiin - pelkästään perheneuvolaako? Jäittekö vielä perhesosiaalityön tai lastensuojelun asiakkuuteen? Jos, niin milloin perheneuvolasta saatua tukea ja mahdollista jatkotuen tarvetta arvioidaan?

Mun mielestä tää sama aloitus on ollut aiemminkin. Ei ihan sanasta sanaan, mutta äiti haluamassa lapsen sijoitukseen ja suuttuu kun ei onnistu helposti

Näitä 'kadun lastani' aloituksia tehtailee nyt joku mielipuoli. Eilen oli se kuulovammaisten lapsi, johon AP kyllä vastaili muttei missään vaiheessa kertonut tarkemmin, esim lapsen ikää. Nyt tämä uusi mamma katuu lastaan. 

Tämä on jonkun katkeran, mielisairas velan hengentuotos