Mies-ongelma, mielenterveys-asiaa, APUA!

En tiedä noista työkyvyttömyyseläkkeistä mitään. Eiköhän tämä epäselvä sepostus jo sen tuo esille...? :D



Mutta ilmeisesti sai/olisi saanut/kumosi työkyvyttömyyseläkkeensä tai jotain. Ja se on kuulemma todella harvinaista. Töissä kuitenkin käy ihan täyspäiväisesti.



-Irina

Sinulla on käynyt uskomaton tuuri. Olet löytänyt miehen jonka kanssa on hyvä olla, ja mies vieläpä on rehellinen ja täysin avoin sinulle! Mietipä miten harvassa on mies joka suoraan tunnustaa että on kokeillut sitä sun tätä nuoruudessaan tai kertoo avoimesti " möhläilyistään" , oli sitten kyseessä sakot, putkareissu tai avioton lapsi tuolla jossain.



Miehen äitikin vaikuttaa järkevältä, jos on älynnyt laittaa poikansa hoitoon, mikä on kyllä kova pala jokaiselle äidille.



Lääkitystä ei tarvita kuin nukahtamiseen, mitä murehdit? Jos mies pystyy puhumaan ongelmistaan ja tarttumaan niihin, tulet taatusti pärjäämään parisuhteessa ja elämässä hänen kanssaan paremmin kuin jonkun " tavallisen" miehen kanssa, joka siis juo joskus enemmän ja joskus vähemmän ja ei puhu eikä pussaa. Ongelmista vaietaan ja sitten erotaan.



Jumalan julmasta pilasta ei ole kyse. Jos joku on (ollut) mielenterveyspotilas, se ei haittaa mitään. Vai haittaako? Onko kamala asia jos armeija on jäänyt välistä? Jotkut hakevat " hullun paperit" ihan luistaakseen koko armeijan. Tästä tuskin on kyse miehen tapauksessa.



Miksi sinua ahdistaa? Pitäisikö sinunkin puhua enemmän asioistasi jollekulle?



Kirjoitan näin siksi että puolisoni päätyi psykiatriselle osastolle " pitämään paussia" viiden vuoden avioliiton jälkeen. Sitä ennen emme puhuneet asioista tarpeeksi, asioita jäi selvittämättä ja kalvamaan hampaankoloon. Minä olin järkyttynyt siitä että mieheni on " hullu" .

Nykyään mies on niinsanotusti normaali mutta muutoksia hänessä on tapahtunut myös: Hän puhuu. Kertoo avoimesti mikä mättää eikä mene ikinä nukkumaan riidoissa kenenkään kanssa. Hän ei juo, pitää huolta parisuhteestaan ja kaikkien henkisestä hyvinvoinnista, kantapään kautta kun on oppinut.



Minäkin olen oppinut miehen myötä puhumaan ja olen oppinut myös ottamaan vastaan apua, mikä oli aiemmin kauhea ajatus, ajattelin että minä kyllä pärjään ja jaksan kaiken yksin.



Ota ilo irti, sinulla on käynyt tuuri. Etenkin kun mies on jo hoidettu kuntoon, eikä vasta päätynyt hoitoon. Älä tuomitse vuosia sitten tehdyistä asioista. Onnea!

Jos mies on pystynyt kokemustensa jälkeen opiskelemaan ja päässyt kiinni työelämään, hän ei voi olla huono valinta.



Ei nukahtamislääkkeet tee kenestäkään mielenterveysongelmaista, miehesihän on jo hoidettu kuntoon. Olisit iloinen raittiudesta, eipä ainakaan ryyppää ja rellestä.



Kumma juttu kun on joidenkin mielestä kamalaa ettei ota alkoholia. Minä kieltäydyn kahvista aina eikä kukaan ihmettele, mutta jos alkoholi ei kelpaa, kaikki kummastelevat.



Miehelle mahdollisuus, hän osaa puhua asioista ja todellakin iso hatunnosto rehellisyydelle!

Ja kai se on vain juuri se kuten nro 25 sanoi. Ajatus että olisi " hullu" on jotenkin pelottava. Kyllä, olen varmaankin suppea, mutta johtuen varmasti tietämättömyydestä.



Ja onnekseni tapanani on kyllä puhua ja olla suorapuheinen ja rehellinen. Tästä asiasta olen keskustellut ainoastaan ko. miehen kanssa että ystäväni kanssa joka on aikanaa käynyt terapiassa raiskauksen takia. Häneltä sain hyvin samansuuntaisia neuvoja, että en tuomitsisi ja pelästyisi tuntematonta.



-Irina

Ennen huumeisiin, nyt urheiluun. Etene varovaisesti, asiathan saattavat olla jo menneisyyttä tai sitten ei. Tilanteen on aikoinaan täytynyt olla todella paha, jos oma äiti laittaa pakkohoitoon.

Aivan. Samaa mietin itsekin. Ja pelkään, rehellisesti sanottuna, että addiktoituisi esim. minuun. Minusta tulisi elämän kantava tukipilari tms. Ajatus siitä, että pitäisi " kantaa vastuuta" aikuisesta ihmisestä pelottaa paljon. Mitä jos kaikki ei menisikään hyin? Olisinko vastuussa mahdollisesta romahduksesta... tai toki olisin, mutta voisiko minua siitä syyttää jne. Kerran olen vastaavanlaisessa tilanteessa ollut, ja ei ollut kivaa ei.



Tosin, tasapainoisen normaalin parisuhteen mahdollisuudestahan ei voi tietää...



-Irina

suhtautuuko esim. urheiluun fanaattisesti. Mulla oli poikaystävä, jolla oli vähän vastaava tausta (ei huumeita eikä alkoa, mutta hoitoa) ja terveenä oli aivan fanaattinen mm. kuntoilun suhteen. En kestänyt sitä. Vastasi mielestäni syömishäiriötä tms. Siis kuntoili, kuntoili, kuntoili ja valitti kun on huono kunto ja ei saa rappeutua jne.



Tai siis: jaksatko sitä jos miehellä on jokin tuollainen _pakonomainen_ neuroosi, oli se sitten mikä tahansa (huume, seksi, kuntoilu, ruoka, tv...).

Vierailija:

Sinulla on käynyt uskomaton tuuri. Olet löytänyt miehen jonka kanssa on hyvä olla, ja mies vieläpä on rehellinen ja täysin avoin sinulle! Mietipä miten harvassa on mies joka suoraan tunnustaa että on kokeillut sitä sun tätä nuoruudessaan tai kertoo avoimesti " möhläilyistään" , oli sitten kyseessä sakot, putkareissu tai avioton lapsi tuolla jossain.

Miehen äitikin vaikuttaa järkevältä, jos on älynnyt laittaa poikansa hoitoon, mikä on kyllä kova pala jokaiselle äidille.

Lääkitystä ei tarvita kuin nukahtamiseen, mitä murehdit? Jos mies pystyy puhumaan ongelmistaan ja tarttumaan niihin, tulet taatusti pärjäämään parisuhteessa ja elämässä hänen kanssaan paremmin kuin jonkun " tavallisen" miehen kanssa, joka siis juo joskus enemmän ja joskus vähemmän ja ei puhu eikä pussaa. Ongelmista vaietaan ja sitten erotaan.

Jumalan julmasta pilasta ei ole kyse. Jos joku on (ollut) mielenterveyspotilas, se ei haittaa mitään. Vai haittaako? Onko kamala asia jos armeija on jäänyt välistä? Jotkut hakevat " hullun paperit" ihan luistaakseen koko armeijan. Tästä tuskin on kyse miehen tapauksessa.

Miksi sinua ahdistaa? Pitäisikö sinunkin puhua enemmän asioistasi jollekulle?

Kirjoitan näin siksi että puolisoni päätyi psykiatriselle osastolle " pitämään paussia" viiden vuoden avioliiton jälkeen. Sitä ennen emme puhuneet asioista tarpeeksi, asioita jäi selvittämättä ja kalvamaan hampaankoloon. Minä olin järkyttynyt siitä että mieheni on " hullu" .

Nykyään mies on niinsanotusti normaali mutta muutoksia hänessä on tapahtunut myös: Hän puhuu. Kertoo avoimesti mikä mättää eikä mene ikinä nukkumaan riidoissa kenenkään kanssa. Hän ei juo, pitää huolta parisuhteestaan ja kaikkien henkisestä hyvinvoinnista, kantapään kautta kun on oppinut.

Minäkin olen oppinut miehen myötä puhumaan ja olen oppinut myös ottamaan vastaan apua, mikä oli aiemmin kauhea ajatus, ajattelin että minä kyllä pärjään ja jaksan kaiken yksin.

Ota ilo irti, sinulla on käynyt tuuri. Etenkin kun mies on jo hoidettu kuntoon, eikä vasta päätynyt hoitoon. Älä tuomitse vuosia sitten tehdyistä asioista. Onnea!

...niitä on NIIIIIIN paljon " hullumpiakin" miehiä ilman mitään diagnooseja, hoitoja ja lääkkeitä, että tuo sinun " ongelmasi" kuulostaa lähinnä huvittavalta. Itse tuhlasin parhaat nuoruusvuoteni kammottavaan tapaukseen, jolla päällisin puolin kaikki kunnossa. Ja se armeijakin käytynä.



Onko ongelma nyt lähinnä se, että mies ei tunnukaan enää täydelliseltä kertomiensa asioiden perusteella? Eikös se olekin ensimmäinen koetinkivi, kun pitää selvittää, että onko oikeasti ihastunut itse ihmiseen, vai ihastumisen tunteeseen...

Tapasin ihanan miehen, oli kuin suoraan unelmista. Kertoi avoimesti rankasta nuoruudestaan, johon oli kuulunut päihteet ja huumeet. Oli joutunut niitten takia myös mielisairaalaan vanhempiensa aloitteesta koska eivät pärjänneet enää tämän miehen kanssa (siis alle 18v) . No, pakkohoitoa jonkin aikaa, koulukotiin asumaan kun vanhemmat eivät enää kotiin ottaneet kun pojan kanssa ei pärjännyt. Tavatessamme kertoi että on päässyt jo ylitse huumeista eikä halua niitä enää käyttää ja muutenkin kuntoutunut jne jne jne.



Mentiin yhteen, perustettiin perhe.



Helvetti alkoi kun aloin odottamaan ensimmäistä lastamme.



Miehen narsistiset piirteet heräsivät. Hän oli riippuvainen milloin mistäkin.. Ensin rahapeleistä, kun niistä sain hänet " rakastettua kuiville" tuli kuvioon alkoholi. Alkon jälkeen hän löysi jälleen huumeet.. Mies meni addiktiosta toiseen, myös seksi oli hänelle addiktio. Enkä minä yksin siihenkään riittänyt. Suhteemme päättyi siihen, kun minun piti valita, kuolenko vai eroanko. Kirjaimellisesti.



Jälkikäteen olen huomannut että haluni rakastaa ja ymmärtää ja olla tuomitsematta.. antaa virheensä anteeksi johtivat kaaokseen. Tuon kipeän suhteen jälkeen olen päättänyt, että en enää koskaan ota elämääni miestä jolla on samankaltaista taustaa. Sain liian kovan opin hänen kanssaan.



Näinkin voi käydä. Sinuna olisin varovainen. Minäkin halusin uskoa ja luottaa, mutta huonosti kävi.

vaan ainoa mihin alaikäisen saa em syistä on pakkovieroitus asiaan paneutuneella klinikalla. EI siis mielisairaalassa. Eli jos tämä apn miesystävä on pakkohoidossa mielisairaalassa vuodenkin ollut, niin syynä on ollut ihan jotain muuta kuin huumepöllyssä tehdyt " matkat" .



Älä ap hyvä usko sinisilmäisesti kaikkea mitä sinulle kerrotaan. Susi voi olla myös lammasten vaatteissa..

Ihmiset ovat yksilöitä ja kaikkien sairaudet erilaisia, joten on vaikea sanoa, millainen tapaamasi miehen tapaus on. Itselläni on kuitenkin kerrottavana varoittava esimerkki. Menin ihan liian nopeasti naimisiin miehen kanssa, johon olin rakastunut, ja vaikeudet alkoivat parin kuukauden jälkeen siitä.



Miehellä oli nuorempana ollut psyykkisiä ongelmia, ei kuitenkaan mitään noin rankkaa kuin ap:n kuvaama. Mieheni oli käynyt esim. armeijan, eikä koskaan ollut ollut sairaalahoidossa. Oli ollut 2 v. terapiassa ja söi masennukseen lääkkeitä. Kaiken piti olla hyvin ja paranemaan päin, mutta toisin kävi. Kaikki alkoi mennä huonommin ja huonommin. Tuli uusia diganooseja, vakavammista jutuista. Tuli ensin pitkiä sairaslomia, sitten sairaalahoitoa ja sitten väliaikainen eläke. Tilanne on yhtä hankala, emmekä nykyisin pysty asumaan yhdessä.



Asiat voivat siis kääntyä äkkiäkin huonompaan suuntaan. Lääketieteellinen tosiasia on, että suuret muutokset (esim. avioliitto, muutto jne.) voivat pahentaa psyykkisiä ongelmia tai olla osasyynä sairauden puhkeamiseen.



Ap, ole siis varovainen. Ole realisti. Ota yhteyttä esim. Omaiset mielenterveystyön tukena -järjestöön ja hae tietoa asioista. Käykää yhdessä terapeutilla, psykologilla tai psykiatrilla. Keskustele miehen, mutta myös muiden kanssa ja seuraa, miten asiat kehittyvät.

en nää yhteyttä.

no onpas vakava, ihan lääkeaddikti!



kuinkahan moni suomalainen käyttää nukahtamislääkettä...



täällä yks, ja sh.