Vielä vuoden saa nauttia konservatiivisemmasta Suomesta, ennen eduskuntavaaleja
Yhteiskunnassa on otettu askel sellaiseen "vanhaan" järkevyyteen. Muistan kuinka Marinin hallituksen loppumetreillä mielensäpahoittamis-identiteetti-politiikka oli syvänpunaisimmillaan. Nyt on saanut hengittää.
Usassa taasen 3 vuotta vielä järjen paluuta.
Mutta vasemmisto tulee Suomessa ja Usassa kahta hurjempana seuraavissa vaaleissa takaisin.
Kommentit (98)
Onneksi roudatun persusulhon kullia saa persuäijä senkin jälkeen imuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnassa on otettu askel sellaiseen "vanhaan" järkevyyteen. Muistan kuinka Marinin hallituksen loppumetreillä mielensäpahoittamis-identiteetti-politiikka oli syvänpunaisimmillaan. Nyt on saanut hengittää.
Veit jalat suustani, olen mieluummin vaikka köyhä kunhan tuota hulluutta ei tarvitse enää koskaan kokea. Järjen on jo pakko voittaa. On aivan hemmetin raskasta elää jotain yhteistä sepitettyä valetta, johon kukaan ei oikeasti edes usko, mutta jokatoinen on kuitenkin valmis verisesti loukkaantumaan sen puolesta. Kaikki aikuiset tietävät jutun aivottomuuden, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen.
En hemmetti jaksa sitä enää
Just niin! Vaikka kapitalisteilla on ylilyöntejä, niin nyt on ollut ihanan reipasta meininkiä. Tässä kaikessa on sellainen "herätään unesta" -fiilis.
Saa uudelleen sanoa tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, ja tämä on ihana asia, lasten ja nuorten parissa työskentelevänä :) Järki on voittanut. Ja joooo, kutsun heitä myös etunimellään - jos joku vihvassu alkaa valittaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demarien Näkkäläjärvi lupaa demarien tekevän vallassa ollessaan reiluja leikkauksia...
Nosti kissan pöydälle.
Ei sentään tällä kertaa nuotioon.
Ihan kaikkea ei saa anteeksi milloinkaan
Vierailija kirjoitti:
Just niin! Vaikka kapitalisteilla on ylilyöntejä, niin nyt on ollut ihanan reipasta meininkiä. Tässä kaikessa on sellainen "herätään unesta" -fiilis.
Saa uudelleen sanoa tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, ja tämä on ihana asia, lasten ja nuorten parissa työskentelevänä :) Järki on voittanut. Ja joooo, kutsun heitä myös etunimellään - jos joku vihvassu alkaa valittaa
Juuri näin. Tolkun aika tulossa. Murrosta siihen ei voi enää pysäyttää millään tavalla. Koska ihmiset eivät enää usko wokettajien valheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Iloitsen Trumpin Venezuela-iskusta. Vaikka huumeongelma on pahin Kolumbiassa, niin Venezuela saattoi olla Kiina-myönteisyyden takia oikea osoite.
Silti Trumpilla ihan ihailtavaa taistelua huumeita vastaan. Vasemmisto toki käyttäisi ainaisen pehmeitä keinoja (sallitaan kaikki tai ainakin kiikutetaan ruiskuja käyttäjille), mutta fentanyyliongelma räjähti käsiin Bidenin kaudella.
Eli seuraavana Kolumbia, Peru, Dominikaaninen tasavalta jne ja persu hakkaa käsiään yhteen? Mitä muuta kulttiin kuuluu?
Suomen yhteiskunnan menestystä, sekä kasvua pitää miettiä oikealla kulmalla. Valtio ei ole vastuussa yritysten kasvusta, vaan luomalla positiivisia olosuhteita yrityksille suomessa. Yritystuet eivät ole markkinataloutta, ja ne pitäisi lopettaa vääristävänä kilpailuna koko Euroopan Unionissa. Työttömyyden hoitaminen ja sosiaaliset tuet pitäisi eroittaa toisistaan, kun niillä ei ole mitään tunnettua vaikutusta työllisyyteen. Ystävämme Petteri Orpon mielestä kaikki edm. toimet hallituksessa ovat lääkkeitä menestykseen. Ei jatkoon Kokoomus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tule jos jokainen muistaa äänestää. Itselle kokoomus ei olisi ykkösvalinta mutta en uskalla äänestä keskustaa jos taas lyöttäytyvät vasemmiston kelkkaan.
Vaikka Kurvinen ja Kaikkonen sanovatkin muuta niin on riski että Kepu ryömii taas vihervasemmiston kynnysmatoksi ja pönkkäpuolueeksi.
Kepu pettää aina ei ole ihan tuulesta temmattu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnassa on otettu askel sellaiseen "vanhaan" järkevyyteen. Muistan kuinka Marinin hallituksen loppumetreillä mielensäpahoittamis-identiteetti-politiikka oli syvänpunaisimmillaan. Nyt on saanut hengittää.
Veit jalat suustani, olen mieluummin vaikka köyhä kunhan tuota hulluutta ei tarvitse enää koskaan kokea. Järjen on jo pakko voittaa. On aivan hemmetin raskasta elää jotain yhteistä sepitettyä valetta, johon kukaan ei oikeasti edes usko, mutta jokatoinen on kuitenkin valmis verisesti loukkaantumaan sen puolesta. Kaikki aikuiset tietävät jutun aivottomuuden, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen.
En hemmetti jaksa sitä enää
Viime vaalikauden aikana sai kävellä kananmunankuorilla. Ei, en ole vihapuheen harrastaja edes, mutta nyt Orpon aikana on päässyt oikeasti kaikenlaiset äänenpainot kuuluviin. Vasurien sensuuri on jotain aivan käsittämätöntä...
PerusVenäläiset jankkaus osa 1488
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just niin! Vaikka kapitalisteilla on ylilyöntejä, niin nyt on ollut ihanan reipasta meininkiä. Tässä kaikessa on sellainen "herätään unesta" -fiilis.
Saa uudelleen sanoa tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, ja tämä on ihana asia, lasten ja nuorten parissa työskentelevänä :) Järki on voittanut. Ja joooo, kutsun heitä myös etunimellään - jos joku vihvassu alkaa valittaa
Juuri näin. Tolkun aika tulossa. Murrosta siihen ei voi enää pysäyttää millään tavalla. Koska ihmiset eivät enää usko wokettajien valheisiin.
Sosiaalisen median alustat ovat alkaneet jo nyt kiinnittämään wokettajien valheelliseen ja väkivaltaiseen propagandaan asianmukaista huomiota ja toimenpiteitä.
Ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin, tämän nykyisen painajaisen loppu alkaa häämöttää, ihanaa. Kuin ikeen alta pääsisi vapauteen ja saisi taas hengittää vapaasti - ja tarkoitan tällä henkistä ilmapiiriä.
Murros on pois ahdistavasta wokesta on peruuttamattomasti käynnissä. Ihmiset ovat alkaneet jo vapautumaan ikeestä.
On ollut kyllä hieno nähdä miten nämä mielensäpahoittamisorgiat ja väärin sanomisilla mehustelu ovat olleet viimeaikoina vasta tuulessa
Orpon hallituksessa olevilla puolueilla ei ole vaalien jälkeen mahdollisuutta perustaa uutta hallitusta, kun niiden yhteenlaskettu kannatus on alle 43 prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Orpon hallituksessa olevilla puolueilla ei ole vaalien jälkeen mahdollisuutta perustaa uutta hallitusta, kun niiden yhteenlaskettu kannatus on alle 43 prosenttia.
Tämä on totta mutta Lindtman on käytännössä jo murskannut Marinistit demareista.
Vierailija kirjoitti:
Just niin! Vaikka kapitalisteilla on ylilyöntejä, niin nyt on ollut ihanan reipasta meininkiä. Tässä kaikessa on sellainen "herätään unesta" -fiilis.
Saa uudelleen sanoa tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, ja tämä on ihana asia, lasten ja nuorten parissa työskentelevänä :) Järki on voittanut. Ja joooo, kutsun heitä myös etunimellään - jos joku vihvassu alkaa valittaa
Onko sinulla joku koulutus? Mikä on nyt orpopurran aikana muuttunut työssäsi? Tytöttelet ja pojittelet? Mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnassa on otettu askel sellaiseen "vanhaan" järkevyyteen. Muistan kuinka Marinin hallituksen loppumetreillä mielensäpahoittamis-identiteetti-politiikka oli syvänpunaisimmillaan. Nyt on saanut hengittää.
Veit jalat suustani, olen mieluummin vaikka köyhä kunhan tuota hulluutta ei tarvitse enää koskaan kokea. Järjen on jo pakko voittaa. On aivan hemmetin raskasta elää jotain yhteistä sepitettyä valetta, johon kukaan ei oikeasti edes usko, mutta jokatoinen on kuitenkin valmis verisesti loukkaantumaan sen puolesta. Kaikki aikuiset tietävät jutun aivottomuuden, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen.
En hemmetti jaksa sitä enää
Tää on niin totta. Mäkin syön vaikka pieniä kiviä aamupalaksi ja pukeudun tynnyriin, jotta identiteetti-mielensäpahoittamispolitiikka ei palaisi. Marin onnistui työllisyydessä ja työläisten asioissa, mutta muissa asioissa hänen kautensa oli tuhoisa.
Raha ja politiikka kuuluvat yhteen, mutta on olemassa tärkeämpiä arvoja kuin raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just niin! Vaikka kapitalisteilla on ylilyöntejä, niin nyt on ollut ihanan reipasta meininkiä. Tässä kaikessa on sellainen "herätään unesta" -fiilis.
Saa uudelleen sanoa tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi, ja tämä on ihana asia, lasten ja nuorten parissa työskentelevänä :) Järki on voittanut. Ja joooo, kutsun heitä myös etunimellään - jos joku vihvassu alkaa valittaa
Juuri näin. Tolkun aika tulossa. Murrosta siihen ei voi enää pysäyttää millään tavalla. Koska ihmiset eivät enää usko wokettajien valheisiin.
Siis mitä on tulossa?
Vierailija kirjoitti:
Iloitsen Trumpin Venezuela-iskusta. Vaikka huumeongelma on pahin Kolumbiassa, niin Venezuela saattoi olla Kiina-myönteisyyden takia oikea osoite.
Silti Trumpilla ihan ihailtavaa taistelua huumeita vastaan. Vasemmisto toki käyttäisi ainaisen pehmeitä keinoja (sallitaan kaikki tai ainakin kiikutetaan ruiskuja käyttäjille), mutta fentanyyliongelma räjähti käsiin Bidenin kaudella.
Jumala siunatkoon presidentti Donald J. Trumpia!
Männyn kuortako he pureksivat? Koska siitä uutisoitiin että huumeita ei päässyt kolmansista maista länsimaihin kuin vähän.
Toki tuo sun lause osoittaisi että Marinin hallitus epäonnistui huumepolitiikassa?