Mikä on ollut raskaslukuisin klassikko minkä olet lukenut?

Ei taida olla klassikko, mutta Shankaran subkommentaari (vivaraNa) Vyaasa-bhaasyaan, yhteen tunnetuimmista yoga-suutran kommentaareista. On kimuranttia lukea englanninkielisenä käännöksenäkin.

 Shankara on tunnettu megalomaanisista yhdyssanoistaan; joissakin väitetään olevan peräti 21 komponenttia!

Vähän yllättäen Shankara (n. 790 - 820 jaa?) näytti uskovan että mano-javitvam tarkoittaa kuin tarkoittaakin ajatuksen nopeudella liikkumista, EI vain mielen (manas > mano-) toiminnan nopeutta (javitvam). Hyödyntänee kenties kvanttilomittumista??  🤢

Vierailija kirjoitti:

Ylpeys ja ennakkoluulo

Näissä englantilaisissa klassikoissa on se hyvä puoli, että elokuvan (tai BBC:n tv-sarjan!) katsomisen jälkeen kirjat aukeavat ihan uudella tavalla. Sama koskee Taru sormusten herrasta -trilogiaa.

Minä tavallaan tykkään Nietzschen nihilismistä mutta tuo Näin puhui Zarahustra ei kyllä uponnut itselle ollenkaan 

Dorian Grayn muotokuva. Jäkätystä ja homostelua.

Kellopeliappelsiini, anyone? Onneksi lyhyt.

Kultahattu. Ymmärrän hyvin miksei se saavuttanut suurta suosiota Fitzgeraldin elinaikana.

Vierailija kirjoitti:

Dorian Grayn muotokuva. Jäkätystä ja homostelua.

Pidin kirjasta muuten, mutta 11. luku oli raskasta luettavaa, kuin olisi lukenut loppumatonta listaa Dorianin tekemisistä ja haalimista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Dorian Grayn muotokuva. Jäkätystä ja homostelua.

Olen lukenut useampaan kertaan. Nimenomaan se jäkätys on mielestäni parasta antia. Mutta tietyllä huumorilla siihen on suhtauduttava, kuten Oscar Wilden oletettuun persoonaan sopii 

Veikko Vennamon muistelmat!

Seitsemän veljestä, piti lukea lukiossa, kun oli muutenkin todella raskas lukujärjestys ja pitkää päivää. Torkahtelin kirjan kanssa kokoajan ja sain vaivoin luettua 150 sivua, joiden perusteella kirjoitin kirjasta esseen kirjan luontokuvaan liittyen. Arvosanaksi taisi tulla 8+.

Vierailija kirjoitti:

Kellopeliappelsiini, anyone? Onneksi lyhyt.

Luin, tykkäsin, mitä raskasta siinä on?

7 veljestä on mainittu raskaaksi, mitä ihmettä?

Mukaansatempaava kirja.

Aarresaari raskas?   Sehän on genreä "esiteinipoikien seikkailukirja", kevyttä lukemista ja koko merirosvoseikkailugenren isä ja äiti.  Toki aikanaan aikuisille kirjoitettu.

Venäläisiä klassikoita en ole lukenut muita kuin Gogolin Kuolleet sielut. Se ainakin on helppolukuinen, ei liikaa henkilöitä ja lyhyt.

t; nimim. Assburger

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taru sormusten herrasta. En tajua miten helvetti niin tylsä kirja voi olla niin suosittu.

Silmarillion samalta tekijältä saa Sormusten Herran vaikuttamaan helpolta ja kevyeltä luettavalta.

Joku aihepiiri on joillekin mukaansatempaava. Nuorimmaisellani(poika 17v) on paha lukivaikeus, silti on lukenut molemmat kirjat.

Itse luin "Taru sormusten herrasta" ennen tämän elokuvatrilogian tekoa, oli se minustakin mukaansatempaava, kunhan pääsi ensimmäiset 200 sivua läpi ja ajetuksi itsensä sisään siihen maailmaan.

Sittenmin elokuvatrilogian hypetys ja sen kuvaston loputon kopiointi sinne ja tänne on saanut minut kyllästymään koko aiheeseen.

Joskus kirjalle pitää antaa useampi mahdollisuus.  Yritin useita kertoja aloittaa Olli Jalosen "Taivaanpalloa", aina jäi kesken. Sitten huomasin, että kirjahan sijoittuu samaan aikaan Englannin levottomaan ilmapiiriin kuin R.D. Blackmoren "Rosvolaakson tytär".  Luin viimeksimainitun ala-asteikäisenä.  Hankin Blackmoren kirjan nettiantikvaraastista ja luin sen ensin. Sitten "Taivaanpallo" meni sujuvasti perässä.  Blackmoren kirja on klassikko, se on filmatisoitu mineen kertaan.

t: nimim. Assburger

Odysseia

Kuinka tyhjäpäisiä ihmisiä onkoon kun nuo mainitut klassikot tuntuvay raskailta. Nehän ovat alkujaansa kevyttä kirjallisuutta. Jos ne tuntuvat raskailta täytyy tiedon ja  kokonaisuuksien käsittelykyky olla heikko. 

Monet vähän vanhemmat saksalaiset ja venäläiset romaanit. Molemmissa valtava määrä henkilöitä ja kertomus turhankin yksityiskohtaista. 

Idiootti ap:n mainitsemalta kirjailijalta. Ei ehkä raskaslukuinen, mutta pettymys oli Sinuhe egyptiläinen, tylsä ja todella hitaasti etenevä. Ihan hyviä ajatuksia siellä täällä, mutta en ihan ymmärrä kirjan suosiota sen luettuani.

Faust

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tyhjäpäisiä ihmisiä onkoon kun nuo mainitut klassikot tuntuvay raskailta. Nehän ovat alkujaansa kevyttä kirjallisuutta. Jos ne tuntuvat raskailta täytyy tiedon ja  kokonaisuuksien käsittelykyky olla heikko. 

kaipa se voi tuntua raskaalta jo ihan siksi että aihe ei kiinnosta. Melko ylimielistä kommentointia

Kalle Päätalon Iijoki-sarja.

Lainasin kirjastosta Tuhat laulujen vuotta, jossa oli länsimaiden runoutta 900-luvulta lähtien alkukielillä ja Aale Tynnin suomennoksina. Vuosien lisäksi sivujakin kirjassa oli yli tuhat. Yritin kyllä kovasti tsempata itseäni, mutta kirja jäi silti kesken.