Väkivallan näkeminen lapsena
Onko muita kohtalotovereita, jotka joutuivat näkemään väkivaltaa kotona (ja mahdollisesti itsekin sitä kokemaan)?
Miten olet selvinnyt?
Meillä oli iso perhe, isä etenkin humalassa täysin sekaisin. Jotenkin se väkivallan näkeminen on ollut traumaattista.
Mietin aina, että miksi äitini ei vienyt meitä pois siitä kauhusta. Häpeile, piilotteli ja vaikeni. Sanomattakin selvää, että emme saaneet hoivaa ja turvaa kotona. Nyt aikuisena olemme toinen toista rikkinäisempiä.
Kommentit (2)
Äidin avottomuus, uliseva poru, murtunut huuto, nahkavyön suhahtava ääni ja isku pikkuveljen selkään kun voimakas isä hakkaa täydessä hulluudessa, äidin hakkaaminen tyynyllä samalla kun isä rssskaa tätä ja huutaa meille pienille lapsille samalla, portaat alas vierivä isoveli, hiustukot isän kädessä..
Jäätävä pelko. Näitä mielikuvien välähdyksiä, säpsähdyksiä ja ahdistus tunnistamattomista äänistä öisin.
On vaikea sanottaa, että miltä se tuntui.. Sellaista pohjatonta arvottomuutta, kauhua, vihaa isää kohtaan, epätoivoa, pelkoa. Ja sitten piti aina vain leikkiä kuin ei olisi mitään tapahtunut.