Lue keskustelun säännöt.
Mitä työtön yksinäinen voi tehdä, ettei olisi niin yksinäinen?
31.12.2025 |
Perhettä ei ole eikä oikein sukuakaan. Ystäviä on, mutta he kaikki paahtaa töissä pitkää päivää ja rakentaa uraa. Kun olin vielä töissä, niin minulla oli vilkas sosiaalinen elämä, mutta se painottui kaikenlaisiin työhön ja ammattiin liittyviin kuvioihin, tapahtumiin, koulutustilaisuuksiin, työmatkoihin jne. Ja toisaalta itsekin rakensin uraa ja paahdoin pitkää päivää (ihmisvaltaisella alalla) kuten ystävänikin, niin sellaista luppoaikaa ei oikein ikinä edes ollut. Ei koskaan yksinäisyyden tunnetta. Jäin työttömäksi ja työttömyys on pitkittynyt (tiedän, etten ole ainoa akateeminen joka on ollut jo pidempään nyt työtön, eli tilanteeni ei ole harvinainen). Työttömyyden pitkittyessä putosin kuitenkin syvään kuiluun, jouduin ulos kaikista työkuvioista ja työporukoista, ystävät ei ehdi tapaamaan, rahan puutteen vuoksi ei ole varaa harrastaa asioita joita ennen harrastin eikä käydä oikein missään jne. Ystävät myöskin kai välttelee, kun olen nyt vääränlainen kun olen työtön, liian erilainen elämänpiiri. Olen todella yksin ja yksinäinen. Joku kaupan kassa moikkaa ja naapurin mummo haluaisi pysähtyä valittelemaan vaivojaan, mutta siinä ne tavallisen päivän sosiaaliset kontaktit. Työkkäri ei todellakaan tarjoa ajankuluksi mitään kursseja missä käydä. Ei ole mitään. Miten päivät saisi kulumaan niin ettei olisi enää yksinäinen?
Kommentit (72)
Minua ainakin vaivaa aika paljon tämä vapaaehtoistyön tyrkyttäminen. Itse en ainakaan halua tehdä vapaaehtoistyötä. Ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä. Tuttaviani olen aina auttanut ilmaiseksi paljon ja tulen auttamaankin. Myös naapureita jne. Myös ammattini on muiden ihmisten auttamista (toki työstä saa palkan, mutta kertonee sen että tykkään auttaa muita). Kuitenkin vapaahtoistyöt on sellainen, että niitä en pysty tekemään, enkä halua, enkä ymmärrä miksi pitäisi. Vapaaehtoistyöt sopii tietyn tyyppisille ihmisille ja muille ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyö ei ole kyllä ratkaisu yksinäisyyteen. Monissa niissä ei edes ihmeemmin tutustu muihin ihmisiin.?
Nykypäivänä yksinäisyyteen suhtaudutaan kuin spitaalisuuteen aikanaan. Kukaan ei halua viettää aikaa spitaalisen kanssa ettei tauti vain tartu ja ällöttääkin se heikkous. Jos erehdyt tunnustamaan jollekin että olet yksinäinen niin olet hänen silmissään heti kuin spitaalinen.
Ihmiset on erilaisia. Toiset viihtyy omissa oloissa paremmin kuin toiset.
Työelämässä olen aina kieltäytynyt työkavereiden ehdotuksesta viettää yhdessä vapaa-aikaa.
Vapaa-ajalla on inspiroivaa nähdä täysin upouusia ihmisiä. Ei vaadi suurta luovuutta, jotta ihmisiä löytää juttuseuraksi vaikka kuinka paljon, jos niikseen haluaa.
Jokainen on oman elämänsä herra tai rouva. Kun kunnioittaa itseänsä, oli sitten työtön tai työssä, niin juttuseuraa hakeutuu monissa yhteyksissä luokse pyytämättäkin.
Kun ulkoinen hyvä olo huokuu ulospäin, se on kuin magneetti joka vetää puoleensa.
Kuljen julkisilla erämaihin yksin vaeltamaan. Matkoilla junissa ja busseissa jostakin syystä monet eri tyyppiset ja ikäiset ihmiset tulevat juttelemaan ja syvempiäkin kaveriyhteyksiä mahdollista luoda.
Isojen kaupunkien kirjastoissa on ilmaisia kielikahviloita ja lukupiirejä. Kielikahviloita on sekä suomea opiskeleville että myös muilla kielillä, esimerkiksi ruotsiksi. Saisit sosiaalisuutta ja pidettyä kielitaitoa yllä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoistyötä on monenlaista, olen istunut yhdistysten hallituksissa, tehnyt mediaseurantaa, muokannut lausuntoja yhdessä muiden kanssa, ollut auttavina käsinä ulkoilmatapahtumissa, keittänyt kahvia keskusteluiltoihin, ideoinut ja puheenjohtanut niitä keskusteluiltoja, ollut auttavassa puhelimessa jne. Aina olen löytänyt uusia tuttavia.
Taasko tämä sama provo on täällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin
Mutta kun usein yksinäisyyteen liittyy myös suhteiden puute. Ja miten nykyajan työmarkkinoilla edes pärjää, kun töihin päästään suhteilla? Suomi on niin korkeasti koulutettu maa, että päteviä hakijoita on kymmenittäin asiantuntijatehtäviin, ja silloin tasan tarkkaan suhteet ratkaisevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu ryyppyporukoihin...samanhenkisten joutilaiden seuraan.
En käytä alkoholia.
Ap
Rupee juomaan,yksinäisten ja työttömien hommaa..huikkaa vaan naamariin..
Voi laittaa vaikka sinne real escortsille ilmoituksen niin saa vähän säpinää päiviinsä ja ehkä hieman hummailurahaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jouduin siirtymään akateemisesta asiantuntijatyöstä osa-aikaiseen duunarityöhön ja rahatilanne on mennyt erittäin tiukoille. Tuttavapiirilläni on ollut suuria vaikeuksia sopeutua tähän. Alussa he jankutti minulle, että varmasti löytäisin muita töitä (en löytänyt) ja jatkuvasti kutsui minua 50 euron brunsseille ja 120 euron illallisille. Jouduin kieltäytymään, mikä herätti epäuskoa. Luulen että heille tuli kriisi siitä, että sama voisi tapahtua heillekin.
Minua auttoi kärsivällisyys ja se että aloin pitää enemmän yhteyttä yhden vanhan koulukaverin kanssa, jolla oli samantyyppinen tilanne.
Lopulta ystävistä karsiutui ja jäljelle jäi pieni ydinjoukko joka hyväksyy nyt elämäntilanteeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu ryyppyporukoihin...samanhenkisten joutilaiden seuraan.
En käytä alkoholia.
ApRupee juomaan,yksinäisten ja työttömien hommaa..huikkaa vaan naamariin..
Ja sinnehän ne rahat sitten menevätkin, ja kohta huomaa olevansa asunnoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin
Mutta kun usein yksinäisyyteen liittyy myös suhteiden puute. Ja miten nykyajan työmarkkinoilla edes pärjää, kun töihin päästään suhteilla? Suomi on niin korkeasti koulutettu maa, että päteviä hakijoita on kymmenittäin asiantuntijatehtäviin, ja silloin tasan tarkkaan suhteet ratkaisevat.
Tottakai ilman suhteita pääsee varmaan siivoojaksi, mutta se ei taida olla kovin sosiaalista hommaa.
Kuolettaa tunteensa ja kovettaa muutenkin luonteensa, niin johan alkaa yksinolokin tuntua mukavalta. Jotenkin tavallaan kadehdin aleksityymisiä ja empatiakyvyttömiä ihmisiä, kun he todella tuntuvat nauttivan yksinolosta.
"Ystävät myöskin kai välttelee, kun olen nyt vääränlainen kun olen työtön, liian erilainen elämänpiiri. "
Ärsyttää tuollaiset luulottelut toisista ihmisistä. Itse kerroit, että ystäväsi ovat kiireisiä ja silloin kun olit työelämässä, sosiaalinen elämäsi liittyi tiukasti siihen eikä luppoaikaa ollut. Et kertonut mitään vapaa-ajan tekemisistäsi, eikä sellaista näytä edes olleen.
Nyt sitten mukamas ex-työkavereillasi pitäisi olla sinuun vapaa-ajan suhde. Miksi ihmeessä, kun sellaista ei ollut ennenkään? Kuvittelet heidän pitävän sinua vääränlaisena, vaikka mitään todistetta siitä ei ole.
Kuinka monen työttömän kanssa itse kaveerasit ennen? Et varmasti kenenkään, koska ennakkoluulosi mukaan he ovat "vääränlaisia".
Älä projisoi omia ennakkoluulojasi muihin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahanpuutteen takia en voi oikein tavata ihmisiä muuten kuin vaikka kävelyllä käymällä. Tuntuu, että vähäinenkin yhteydenpito muihin ihmisiin hiipuu, koska jotenkin ilmapiiri alkaa kääntyä siihen, että tuttuja salaa inhottaa tilanteeni. Ehkä moni ajattelee, että heillekin voisi käydä niin kuin minulle ja he haluavat työntää ajatuksen mielestään ja elää elämäänsä ilman sitä "kuorimitusta", jota olemassaolollani väkisinkin aiheutan.
Minustakin tuntuu, että ystävät pelkää tilanteeni jotenkin voivan tarttua heihin. Tai siis olen muistutus siitä, että näin voi käydä nyt kenelle vain. Olin nimittäin hyvä opinnoissa ja hyvä työssä, pidetty työntekijä ja etenin uralla hyvin. Kävi vain huono tuuri ja jouduin yt:ssä ulos (ne toiminnot joissa työskentelin lakkautettiin). Kenelle tahansa voisi käydä näin. Ja tällä hetkellä akateemisten on vaikea työllistyä. Eli o
Mun kaikki kaverit on työssäkäyviä ja meillä riittää puhumista vaikka kuinka. Tosin työttömyydestäni en puhu ikinä, kiusallinen aihe kaikinpuolin. Terveysongelmistani puhun kyllä jonkin verran, jotka liittyvät huonoon työllistyvyyteeni.
t. Pitkäaikaistyötön
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin siirtymään akateemisesta asiantuntijatyöstä osa-aikaiseen duunarityöhön ja rahatilanne on mennyt erittäin tiukoille. Tuttavapiirilläni on ollut suuria vaikeuksia sopeutua tähän. Alussa he jankutti minulle, että varmasti löytäisin muita töitä (en löytänyt) ja jatkuvasti kutsui minua 50 euron brunsseille ja 120 euron illallisille. Jouduin kieltäytymään, mikä herätti epäuskoa. Luulen että heille tuli kriisi siitä, että sama voisi tapahtua heillekin.
Lopulta ystävistä karsiutui ja jäljelle jäi pieni ydinjoukko joka hyväksyy nyt elämäntilanteeni.
Voi kun sinulla on kurjaa.
Kuinka monen työttömän kanssa olit ennen tekemisissä? Et varmasti kenenkään, koska et hyväksynyt heidän elämäntilannettaan, joka ei sallinut kalliita ravintolaillallisia.
Vierailija kirjoitti:
Kuolettaa tunteensa ja kovettaa muutenkin luonteensa, niin johan alkaa yksinolokin tuntua mukavalta. Jotenkin tavallaan kadehdin aleksityymisiä ja empatiakyvyttömiä ihmisiä, kun he todella tuntuvat nauttivan yksinolosta.
Onpa törkeä kommentti. Et itse vaikuta miltään maailman empaattisimmalta todellakaan. Päinvastoin.
t. Itsekseen viihtyvä introvertti
Tutustu ulkomaalaisiin,he ovat usein sosiaalisempia kuin kantikset. Samalla opit eri kulttuurien tapoja ja kieliä.