Kolmen nuoren miehen kannanotto pariutumisen kannattavuudesta
Me emme ole ainoita 23-27 -vuotiaita miehiä jotka ajattelevat ja kokevat samanikäisten naisten kanssa parisuhteen muodostamisen kannattamattomaksi johtuen jyrkistä elämänarvoeroista. Meistä kaikki ovat seurustelleet ja kokemusta on, eli kyse ei ole yksilökohtaisesta ongelmasta. Siksi tiedämmekin mistä puhumme. Tämä ei ole myöskään perusprovo, vaan suhtaudumme kunnioittavasti kaikkiin ihmisiin.
Olisi tehokkaampaa viestintää keksiä ilmiölle pinnallisuus jonkin parempi nykynaisia kuvaava sana, joka ulottaisi sen koskemaan myös pinnan alla olevia ilmiöitä ja asioita. Olisi myös vähemmän kliseisempää jättää mainitsematta somen voima sen kaikessa kattavuudessaan. Emme siis keksi hyökkääviä termejä tai väitä ongelman johtuvan jostain yhdestä asiasta.
Meidän mielestä ongelma on se, että ikäisemme naiset eivät ole kasvaneet sellaisessa arvomaailman ja moraalikäsityksen ohjauksessa, jossa heille olisi muodostunut edes hitusen perinteistä arvopohjaa kunnioittavaa elämänkatsomusta. Elämänhallinta, toiveet, tavoitteet ja ymmärrys elämän rakentamisesta ovat yhtä hakoteillä kuin seiskaluokkalaisilla keskimäärin. Teini-ikä on tavallaan tuplaantunut.
Olemme myös sitä mieltä, että yhä useampi samanikäinen mies on samanlaisen muutoksen nähnyt naisissa ja jopa lopettaneet puolison etsimisen.
Me nuoret miehet emme yleisesti halua löytää täydellisyyttä tavoittelevia ja tässä hetkessä olemattomia naisia, jotka alkavat ulkonäöltään ja puheiltaan näyttää tuotteilta. Me emme myöskään halua edustaa. Emme halua olla edustusmiehiä, emmekä halua naisten olevan edustusnaisia. Me elämme itsellemme.
Haluamme myös vielä sanoa, että teidän nuorten naisten somemaailma-aika elämästänne on meidän nuorten miesten aika elämästä, jossa haaveilemme perheestä, yhdessäolosta ja normaalista elämästä.
Kommentit (653)
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa on se ongelma, että tiedostetaan nykyinen asetelma: nuorten miesten ja nuorten naisten arvomaailmat eivät kohtaa lainkaan. Miehillä konservatiivisuus ja jopa uskonnollisuus nostavat päätään, kun taas naisilla liberaalius ja jopa halu elää ilman perinteistä parisuhdetta.
Mutta sen sijaan, että pysähdyttäisiin kummankaan kohdalla kysymään MIKSI näin on, niin tyydytään vaan syyttämään vastakkaista sukupuolta pinnallisiksi, tyhmiksi, omaa etua tavoitteleviksi tai epätoivoisiksi. Eli aivan pelkkää riidan haastamista vailla todellista halua ymmärtää ja ehkä korjatakin tilannetta.
Sen mitä palstaa on lukenut, miesten konservatiivisuus ja uskonnollisuus tuntuvat nousevan juuri siksi, koska naisilla herää liberaalius ja halu elää ilman perinteistä parisuhdetta.
Yhdysvalloissa kielletään abortti ja muutetaan muitakin lakeja, että uskonnon valta kasvaisi, ja naisten ja vähemmistöjen valta vähenisi. Ja takana konservatiiviset uskovaiset miehet.
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
MGTOW on jo vanha keksintö, suosittelen
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
M60
Täällä konservatiivinen ja uskovainen nuori nainen, joka ei halua miehekseen vätystä tai sovinistia :) Parempi elää yksin, jos mies vaatii jotain "perinteistä" jakoa miesten ja naisten töihin... Kiva raataa, kun toinen makaa sohvalla valtaosan vuotta ja sitten suurella metelillä vaihtaa renkaat omasta autostaan.
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Kyllä. Ja tähän liittyy Yhdysvalloissa, ja nykyään Suomessakin, halu esittää, että yliopistot on vaarallinen paikka, missä johdatetaan pois uskonnoista kohti kommunismia.
Ollaan vaarallisessa käännekohdassa, joten kannattaa miettiä ketä äänestää, ettei mentäisi näihin opetushallituksen lakkauttamisiin sun muihin mitä on ehdotettu.
Vierailija kirjoitti:
MGTOW on jo vanha keksintö, suosittelen
Eli eräänlainen inceliys, mutta ilman ulinaa?

Ei vaan "kato äiti, kato äiti, nyt mä meen, kato äiti kun nyt mä meen, äiti kato".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MGTOW on jo vanha keksintö, suosittelen
Eli eräänlainen inceliys, mutta ilman ulinaa?
Näillä se oli enemmän "katso äiti mä lähden maailmalle omille teilleni ihan just lällällää, ihan varppina lähden" ja sitten ne eivät kuitenkaan lähteneet mihinkään, vaikka palstatädit oikein kannustivat olemaan rohkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MGTOW on jo vanha keksintö, suosittelen
Eli eräänlainen inceliys, mutta ilman ulinaa?
Jos joku kokee ettei tässä elämänsä vaiheessa tarvitse tai halua kumppania niin olkoon ilman. Kukaan ei Suomessa pakota parisuhteeseen ainakaan lain puitteissa. Ei omasta valinnastaan kannata sen suurempaa numeroa tehdä tai yrittää käännyttää muita samaan ajattelumalliin. Valintojensa seuraukset, niin hyvät kuin huonotkin, jokainen kuitenkin kantaa itse.
M60
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa on se ongelma, että tiedostetaan nykyinen asetelma: nuorten miesten ja nuorten naisten arvomaailmat eivät kohtaa lainkaan. Miehillä konservatiivisuus ja jopa uskonnollisuus nostavat päätään, kun taas naisilla liberaalius ja jopa halu elää ilman perinteistä parisuhdetta.
Mutta sen sijaan, että pysähdyttäisiin kummankaan kohdalla kysymään MIKSI näin on, niin tyydytään vaan syyttämään vastakkaista sukupuolta pinnallisiksi, tyhmiksi, omaa etua tavoitteleviksi tai epätoivoisiksi. Eli aivan pelkkää riidan haastamista vailla todellista halua ymmärtää ja ehkä korjatakin tilannetta.
Miksikö? Nuoret miehet haluavat sen neitsytvaimon kodinhengettäreksi. Naisten työt ja miesten työt, miesten työt vaan eivät ole tukkisavottaa vaan palkkatyöt ja pleikan räpellystä. Kaikki loput ovat naisten töitä.
Nuoret naiset taas haluav
Mistähän nämä miehet ovat saaneet edes tällaisen fantasian päähänsä. Joltain mummoltaan, vai? Ainakin täällä kaupungissa ollaan eletty vuosikymmeniä aivan toisessa hengessä.
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Tieteeseen on sisäänkirjoitettu mm. s eksiorjuuttaminen ja naisen r aiskaminen synnytytysten yhteydessä, naisten ja lasten kehon mutilointi, äitiysviha sekä monta muuta äärimmäisen misogynististä ja -pedistä asiaa. Se ei siis todellakaan ole naisia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä keskusteluissa on se ongelma, että tiedostetaan nykyinen asetelma: nuorten miesten ja nuorten naisten arvomaailmat eivät kohtaa lainkaan. Miehillä konservatiivisuus ja jopa uskonnollisuus nostavat päätään, kun taas naisilla liberaalius ja jopa halu elää ilman perinteistä parisuhdetta.
Mutta sen sijaan, että pysähdyttäisiin kummankaan kohdalla kysymään MIKSI näin on, niin tyydytään vaan syyttämään vastakkaista sukupuolta pinnallisiksi, tyhmiksi, omaa etua tavoitteleviksi tai epätoivoisiksi. Eli aivan pelkkää riidan haastamista vailla todellista halua ymmärtää ja ehkä korjatakin tilannetta.
Sen mitä palstaa on lukenut, miesten konservatiivisuus ja uskonnollisuus tuntuvat nousevan juuri siksi, koska naisilla herää liberaalius ja halu elää ilman perinteistä parisuhdetta.
Yhdysvalloissa kielletään abortti ja muutetaan muitakin lake
Paavikin sanoi, että jos vastustaa aborttia mutta kannattaa sotaa, ei ole pro-life. Kyse on pelkästä seksuaalisesta väkivallasta, joka tuntuu olevan miesten kuin miesten lempiharrastus ihan siitä riippumatta onko tiedeuskossa vai yaldabaoth-uskossa. Jeesuksen kanssa tuolla touhulla ei ole mitään tekemistä, joten kristitty on väärä termi heille.
Mistähän nämä miehet ovat saaneet edes tällaisen fantasian päähänsä. Joltain mummoltaan, vai? Ainakin täällä kaupungissa ollaan eletty vuosikymmeniä aivan toisessa hengessä.
No sepä kun nämä nuoret miehet elävät netissä. Usan alt-right -sivustoilta. Yhteyksiä Venäjään voidaan puida loppupäivä.
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Tieteeseen on sisäänkirjoitettu mm. s eksiorjuuttaminen ja naisen r aiskaminen synnytytysten yhteydessä, naisten ja lasten kehon mutilointi, äitiysviha sekä monta muuta äärimmäisen misogynististä ja -pedistä asiaa. Se ei siis todellakaan ole naisia varten.
Jos aikoo pudottaa tälläisen mielipidepommin, sitä pitää vaivautua avaamaan vähän enemmän. Tieteellinen tutkimus ja tieteelliset asiantuntijat kuitenkin puolustavat esim. aborttioikeutta ja sukupuolten tasa-arvoisuutta.
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Tieteeseen on sisäänkirjoitettu mm. s eksiorjuuttaminen ja naisen r aiskaminen synnytytysten yhteydessä, naisten ja lasten kehon mutilointi, äitiysviha sekä monta muuta äärimmäisen misogynististä ja -pedistä asiaa. Se ei siis todellakaan ole naisia varten.
Laitapa näkyviin perustelut oudoille väitteillesi tieteeseen sisäänrakennetusta misogyniasta. Itse en ole tuollaiseen törmännyt vaikka tieteen alalla olen toiminut, tieteenhistoriaakin lukenut ja tiedettä seurannut opiskeluajoista asti. Aina löytyy harhapolkuja (esimerkkinä lobotomia), mutta tiede on itseään korjaava järjestelmä ja virheet aikanaan korjataan.
M60
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Tieteeseen on sisäänkirjoitettu mm. s eksiorjuuttaminen ja naisen r aiskaminen synnytytysten yhteydessä, naisten ja lasten kehon mutilointi, äitiysviha sekä monta muuta äärimmäisen misogynististä ja -pedistä asiaa. Se ei siis todellakaan ole naisia varten.
Jos aikoo pudottaa tälläisen mielipidepommin, sitä pitää vaivautua
Kysy ihmeessä niin tarkennan.
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä tällä hetkellä leviää ei ole niinkään uskonnollisuus, vaan sen varjolla tapahtuva yritys kontrolloida muita.
Sama ilmiö on nähty historiassa ennenkin. Ja kun tiede ja tieto ovat myrkkyä uskonnollisuudella kontrolloimisen kannalta katsottuna niin tuo kontrollointia yrittävä porukka sitten hyökkää tiedettä vastaan. Tiedevastaisuus ja pyrkimys naisten alistamiseen näyttävät kulkevan käsi kädessä.
Tieteeseen on sisäänkirjoitettu mm. s eksiorjuuttaminen ja naisen r aiskaminen synnytytysten yhteydessä, naisten ja lasten kehon mutilointi, äitiysviha sekä monta muuta äärimmäisen misogynististä ja -pedistä asiaa. Se ei siis todellakaan ole naisia varten.
Laitapa näkyviin perustelut oudoille väitteillesi tieteeseen sisäänr
Ei kai sitä näekään metsää puilta jos itse on siellä sisällä. Kannattaa mennä johonkin ihan toiseen metsään ja katsoa sieltä. Jos haluaa päästä eroon misogyniasta niin sellaiseen metsään, missä ei ole miehiä ollenkaan. Eikä myöskään vanhempia naisia, hekin ovat kovia r aiskailemaan naisia ja jopa välittämään heitä miehille.
"Kysy ihmeessä niin tarkennan. "
Ole hyvä ja tarkenna konkreettisin ja tämän päivän tieteen kannalta relevantein esimerkein.
M60
M-1965 kirjoitti:
"Kysy ihmeessä niin tarkennan. "
Ole hyvä ja tarkenna konkreettisin ja tämän päivän tieteen kannalta relevantein esimerkein.
Vastausta ei kuulu, koska tiede ei omaa mielipiteitä. Tieteellä voidaan perustella asioita, mutta sen tekevät aina ihmiset, ei tiede itsessään.
Miksikö? Nuoret miehet haluavat sen neitsytvaimon kodinhengettäreksi. Naisten työt ja miesten työt, miesten työt vaan eivät ole tukkisavottaa vaan palkkatyöt ja pleikan räpellystä. Kaikki loput ovat naisten töitä.
Nuoret naiset taas haluavat elää ilman tuollaista kohtaloa.