"Koululaisen kanssa on paljon rankempaa kuin päiväkoti-ikäisen kanssa" - onko todella näin?

Pöh. Helpointa oli kun lapset olivat 7- 11 v. 

Yhden lapsen kanssa on aina rankkaa.

Ihan perus täysin turhaa ootappa vaan puhetta. Osalla on rankempaa, osalla helpompaa. Riippuu lapsesta ja ihan arjen kokonaisuudesta. Pääsääntöisesti lasten kanssa elämä helpottaa koko ajan, toki poikkeuksia on.

Jos on terve lapsi, niin alakouluikä on aika helppoa aikaa. Yläkouluikäisellä voi olla jo kunnon murrosikä.

Ei ole rankempaa, kun lapselle on laitettu rajat. Jos ei ole, niin ymmärrettävästi vaikeudet lisääntyvät lapsen kasvaessa. Isompaa lasta on vaikeampi estää ja pitää kiinni kuin pienempää. Myös koulusta tulee negatiivista palautetta, jos lasta ei ole opetettu tottelemaan. 

Ehkä ne on ahnehtineet liikaa harrastuksia ja siitä seuraavaa kuskaamista ym. lapselle? Ei se muuten rankkaa ole. 

Sivusta seuranneen kokemus:

-Ne vanhemmat pitävät alakouluikäisen arkea raskaana, jotka höösäävät lapsia todella isoiksi. Ettei luoteta siihen, että kyllä se 8 v osaa ottaa välipalaa koulun jälkeen ja tehdä itselleen voileivän. Tai 10 v osaisi tehdä läksyt. Kaikkea tarkistellaan ja hoidetaan lasten puolestaan liiankin pitkään. Pitäisi antaa lapsen tehdä myös itse.

Istut illat pitkät auttamassa läksyissä, koska kouluissa ei ehditä opettaa. Sen jälkeen iskee murrosikä omine huolineen ja sen helpottaessa lapsi muuttaakin kotoa. Joudut silti vahtimaan esim rahankäyttöä.

Mulla on samanluonteinen aikuinen lapsi, ja sikäli kun muistan, pienen lapsen kanssa murheet olivat todella konkreettisia ja pieniä. Hallitset pienen lapsen koko elämää. Mitä isommaksi hän kasvaa, sen enemmän mukaan tulee muuttujaa, joihin et voi vaikuttaa, voit vain toivoa parasta ja että tekemäsi työ riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Istut illat pitkät auttamassa läksyissä, koska kouluissa ei ehditä opettaa. Sen jälkeen iskee murrosikä omine huolineen ja sen helpottaessa lapsi muuttaakin kotoa. Joudut silti vahtimaan esim rahankäyttöä.

Mulla on samanluonteinen aikuinen lapsi, ja sikäli kun muistan, pienen lapsen kanssa murheet olivat todella konkreettisia ja pieniä. Hallitset pienen lapsen koko elämää. Mitä isommaksi hän kasvaa, sen enemmän mukaan tulee muuttujaa, joihin et voi vaikuttaa, voit vain toivoa parasta ja että tekemäsi työ riittää. 

Teinin kanssa voi kuitenkin jo keskustella, teini ymmärtää puhetta jne. Samaa ei voi sanoa vauvasta, taaperosta tai leikki-ikäisestä.

Turhaa manaamista.

Todellisuudessa n. 7-11 v lapsi on helppo, jos on terve. Lapsi osaa itse käydä suihkussa, syödä, ottaa välipalaa, pukea, kertoa jos on joku hätänä. Osaa viihdyttää itseään, ei tarvitse koko aikaa pitää kädestä.

^Läksyissä autettiin ekoilla luokilla. Sen jälkeen todella harvoin. Kouluun yhteys, jos läksyt takkuaa ja vanhempien pitää istua vieressä.

Alakouluikä on se täydellisin ikä lapselle. Mikään vaihe ei ole menossa. On jo älyä ja osaamista moneen. On kiinnostusta ja innostusta. Mukavaa seuraa, paljon parempaa kuin moni aikuinen :D

Ihan turhaa pelottelua.

Vaikka lapsella olisi jotain haastetta, esim. adhd tai jotain sairautta, niin lapsi on jo isompi ja hänen kanssaan asiasta pystyy puhumaankin. Pärjää siis kyllä.

Kommentoin vähän toiseen asiaan, kun töksähtää tuo miten kuvaat arkeasi lapsen kanssa toiseksi työpäiväksi. Koitatko suorittaa ja järjestää liikaa noita menoja ja puuhaa? Tosiasiassa päiväkoti-ikäiselle päiväkotipäivät ovat jo niin raskaita, vaikka kuinka viihtyisikin siellä, että illat kannattaa vaan rauhoittaa. Päiväkodin jälkeen ei enää tarvita menoa ja meininkiä, mutta varsinkin ns. puuhakkaiden ja menevien lasten vanhemmat luulevat, että se lapsi pitää jotenkin vielä väsyttää ennen unia. Tämä johtaa lapsen uupumukseen joka näkyy uhmana ja vaikeutena rauhoittua. 
Lähipiirissä nähtynä, lapsen pitäminen pitkiä päiviä 3-5v ikäisenä päiväkodissa koska "kaipaa virikkeitä ja kavereita" ja päiväkodin jälkeen toistuvat hoplop- ja uimahallireissut ovat lapselle ihan liikaa. Sitten ihmetellään kun uni ei tule ja lapsi on levoton, vaatii koko ajan leikkiseuraa ja viihdykettä. Perhe ajaa itsensä piippuun turhaan.
Toisaalta ne, jotka ovat lyhentäneet päiväkotipäivää ja vaikka työvikkooakin, ottaneet aikaa ihan vaan olla, saavat lapsen uhmaiät ja "voimakkaat temperamentit" menemään omalla painollaan. He saavat sitten nämä ns helpot lapset. 
USein vaan vanhemmat itse eivät osaa pysähtyä. Minusta on outoa ja vähän törkeää, että lapsen kanssa oloa kutsut "työpäiväksi". Mikset vaan ole oma itsesi ja nauti lapsestasi, hän on vain hetken pieni ja syliin tuleva.

Hankalampaa on, kyllä.

Päiväkotiaika oli minullakin kaikkein leppoisin ja helpoin elämänvaihe.

Enpä usko. Kyllä tällaisen kohta 4-vuotiaan lapsen kanssa on taatusti rankempaa kuin vaikkapa 9-vuotiaan koululaisen kanssa. Lapsi kerjää jatkuvasti huomiota, sillonkin (tai varsinkin) kun on vieraita kylässä. Haluaa koko ajan kaiken huomion kääntyvään itseensä, "pelaa mun kaa pelaa mun kaa tee sitä tee tätä nyt mun kaa". Siinäpä sitten koitat opastaa kuinka käyttäydytään vieraiden kanssa ja että aikuiset haluaa tehdä muutakin kuin potkia palloa. Tähän sitten kylkeen uhmakohtaukset. Unohtamatta päivästä toiseen toistuvia rutiineja, käytöstapojen opetusta, vahtimista... Kertokaa nyt mikä sen esim. kouluikäisen kanssa on vaikeaa? Eikö tämä helpota tosiaan koskaan?

Kyllä jo eskarilaisen kanssa on helpompaa kuin päiväkoti-ikäisen vaikka 6 vuotias on vielä aika lapsi. Meillä ekaluokkalainen osaa ottaa itselleen aamupalaa ja välipalaa, lähteä yksin kouluun (on aamulla noin 15 minuuttia yksin) jne. Toki kaikki riippuu täysin lapsesta ja lapsen luonteesta. Viikossa pari harrastusta siten että toisen harrastuskuskaamisen hoitaa äiti ja toisen isä. 

Ongelmia voi tuoda koulunkäynti. Ymmärtääkö matematiikkaa vai pitääkö kotona harjoitella ylimääräistä, samoin lukeminen. Entä huolehtiiko itse läksyt vai pitääkö muistuttaa. Koulussa voi olla kiusaamista jne. Kaikenkaikkiaan koen että koululaisen kanssa on helpompaa.

Ap, sinä hääräät ihan liikaa sen väsyneen lapsen kanssa. Siksi se on noin raskasta, kun lapsen pitäisi saada levätä!

Oman kokemuksen mukaan joskus illat tuntuu "toiselta työpäivältä", koska pitää hoitaa myös koti iltaisin. Eli päivät ollaan töissä, toki itse välillä haen lapset jo 13-14 ja sitten illalla tehdään ruoka, tiskit yms perus kodin hoitoa. Silloin, kun vaimo osallistuu illat ei tunnu toiselta työpäivältä. Olisikohan aloittaja tarkoittanut tuota. 

Ap tässä:

Ei me lapsen kanssa joka päivä jotain touhuta noin paljon. Suurin osa arkipäivistä on työpäivän jälkeen kotona olemista oman perheen kesken: ruoanlaitto ja syöminen, lautapelien pelaamista, käydään leikkipuistossa, luetaan tms. Vapaapäivinä ja lomilla sitten tehdään enemmän. Kyllä minä tästä lapsiarjesta nautin, vaikka täysi työaika ja lapsiarki tiivistä onkin. Mutta ihan erilaistahan tämä on kuin aikana ennen lasta, jolloin työpäivän jälkeen sai kellahtaa sohvalle. :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä:

Ei me lapsen kanssa joka päivä jotain touhuta noin paljon. Suurin osa arkipäivistä on työpäivän jälkeen kotona olemista oman perheen kesken: ruoanlaitto ja syöminen, lautapelien pelaamista, käydään leikkipuistossa, luetaan tms. Vapaapäivinä ja lomilla sitten tehdään enemmän. Kyllä minä tästä lapsiarjesta nautin, vaikka täysi työaika ja lapsiarki tiivistä onkin. Mutta ihan erilaistahan tämä on kuin aikana ennen lasta, jolloin työpäivän jälkeen sai kellahtaa sohvalle. :D

Ap

Teette liikaa. Ei se lapsi tarvitsee enää mitään leikkipuistoa tms päivähoidon jälkeen.