Anoppini vihaa minua niin paljon, ettei halua nähdä lastammekaan

selkeästi asioista.

surullista mutta totta, tunnen yhden tapauksen hyvinkin...

Tässä koko jutussa on sellainen tausta, että mieheni on tullut rakennusalalle olemalla kesätöissä isäni firmassa. Samalla me tutustuimme toisiimme, mies kiinnostui alasta muutenkin, hankki koulutuksen ja perusti lopulta oman yrityksen. Anoppi syyttää tästä mieheni " urakehityksestä" minua - hän oli aina suunnitellut pojalleen jotain hienompaa. Itse olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja huvittavaa kyllä olen alkanut miettimään terveystieteen yo-opintoja. Emme ole mieheni kanssa naimisissa ja ilmeisesti anoppi oli kuvitellut, että mieheni dumppaa minut jossain vaiheessa. Nyt hän ei tunnu kestävän sitä, että yhteinen lapsemme sitoo meidät entistä tiukemmin toisiimme. Yritän olla ajattelematta anoppia sen enempää kuin on tarpeen. Miehelleni tämä kaikki ottaa kovemmalle.

Toivottavasti appesi ei ole samanlainen.

Mitä jos antaisitte ajan kulua. Kai se lehmä tulee lopulta järkiinsä?

Sabotoiko häitännekin? Ehkä teille ja lapsellenne on vain eduksi, jos anoppi pysyy mahdollisimman kaukana.

SEN SIJAAN:



ala kaveerata kaikkien muiden sukulaisten kanssa, käy näyttämässä suloista vauvaa muille sukulaisille, joiden tiedät puhuvan anoppisi kanssa usein. Akka saa niiltä kuulla, miten ihana vauva on syntynyt ja saa pikkuisen nolona selitellä sitten näille muille sukulaisille, ettei ole vaivautunut edes katsomaan vauvaa. Ja sinä voit ihan neutraalilla äänellä vastata, kun sukulaiset kuitenkin kysyvät että onkos mummi ihan onnessaan, että eipä ole mummi halunnut nähdä koko vauvaa.

Saa miettiä mitä menettää tuittuilullaan. Ja jos miehestä tuntuu pahalta, sopikaa vaikka joku aika, esim. puoli vuotta. Eli ette ota yhteyttä oma-aloitteisesti jollei ole pakko.

joku sanoi sen hyvin, näytä lasta kaikille muille. Suurin ongelma lienee, ettei miehesi tajua äitisi ääliömäistä käytöstä, ymmärrän mutta älä suostu kynnysmatoksi, tallottavaksi, paskan niskan saajaksi. Jos anoppi ei nöyrry, se on sääli, lapsi on sinun ja miehesi, vasta kovin toissijaisesti hänen, eikä ollenkaan jos ei ansaitse sitä.

Ei ole sen koommin lasten isä, äidistään puhumattakaan, halunnut lapsia nähdä. Hyvä niin, saadaanpa olla rauhassa. Erosta nyt yli kolme vuotta ja asutaan kaikki samalla pienehköllä paikkakunnalla, ihme kun ei olla vahingossa törmätty.

Anopin ja mun välit huononi selvästi kun eka lapsi syntyi. Tokaa kun suunniteltiin niin anoppi ilmoitti mulle et pilaan hänen poikansa elämän. Lasten kanssa on kyllä tekemisissä mutta huomaan et otti koville kun toinen nainen vei hänen ainoan lapsensa. Appi inhoaa minua ja ei ole tekemisissa lasten kanssa. Tavataan 3-5 kertaa vuodessa. Mieheni lapsen kanssa aiemmasta suhteesta appi on erittäin läheinen kuten myös ex tyttöystävän kanssa. En ota asiasta mitään stressiä koska minkäs sille teet. Jos ei kiinnosta niin sitten ei.

Yritä olla välittämättä ja keskity vauvasi ja perheesi onneen - eiköhän se paras kosto ole oman elämän onnellisuus. Kun onni välittyy välikäsien kautta anopille niin hän voi itse miettiä mistä on jäänyt paitsi. Saattaahan se tietenkin harmittaa, että hän oikuttelullaan ei ole saanut aikaiseksi omia tavoitteitaan (mitä ne sitten lienevätkään).



Kyllähän jokainen aikuinen tekee omasta elämästään sellaisen kuin haluaa eikä sellaista mitä omat vanhemmat haluavat. Oli se sitten koulutustaso, perheen perustamisaika tai oman työpaikan valinta.

omapa on häpeänsä jos ei ymmärrä pitää yhteyttä lapsenlapseensa ja katuu ehkä myöhemmin katkarana mitä menetti omalla tuittuilullaan.

mutta itsekin sekopäisen anopin miniänä sanoisin että ei ole sun tehtävä madella ja nöyrtyä kaikkeen paskaan ilman mitään syytäkään.



btw. aika jännä juttu että kun joku aika sitten tällä palstalla kyseltiin vittumaisten anoppien miniöiltä, miten tulisi suhtautua, niin ap:lle, minulle ja monelle muulle vaan vastailtiin että ei sellaisia anoppeja olekaan olemassa ja vika on kyllä varmaan myös miniässä itsessään ;)