Kenkien kuuluu olla jalassa kuvia ja videoita otettaessa
Olen kiinnittänyt huomiota kuinka suomalaiset tekevät itsestään klovneja valokuvia ja videoita ottaessaan, koska ottavat niitä sukat tai tohvelit jaloissa. Tuloksena näytetään lähinnä koomisilta muumihahmoilta tai hieman pihalla olevilta tohvelisankareilta. Edustavissa valokuvissa ja videoilla kuuluu olla ulkokengät jalassa, jotta lopputuloksesta ei tule kummallinen.
Naisilla ja tytöillä on usein laajat kenkäkokoelmat, mutta silti poseerataan sukat jalassa. Mitä tulee miehiin ja poikiin, on paljon miehekkäämpää edustaa itseään julkisesti tennarit tai talvikengät jalassa - myös kotona sisätiloissa, vaikka muutoin tallustelisikin kotona sukat jalassa.
Monet suomalaiset julkkikset sentään ymmärtävät, että onnistuneimmat otokset saadaan kengät jalassa ja he kieltäytyvät aina otoksista sukat jalassa.
Poikkeuksena kenkäohjeistukseen esimerkiksi pyjama päällä otetut kuvat, joissa voi luonnollisesti olla paljasjaloin, tohveleissa tai sukat jalassa. Myös vaikkapa rantakuvissa tai alusvaatemallina on luonnollista esiintyä paljasjaloin.
Kommentit (55)
Pistää mustat sukat niin ei edes erota onko mustat sukat vai kengät.
Potrettikuvat itsestään sukkasiltaan tai ryhmäkuvat sukat jaloissa on kieltämättä aika hupaisa näky
Tähän aikaan vuodesta on pimeää kui p e r seessä ja joku tunnelmavalaistus. Kukaan ei kuvista edes erota onko sulla sukat vai kengät.
Minusta ois tosi omituisen näköistä, jos ois otettu kuva esim. suomalaisesta perhejoulusta kodin sisätiloissa ja sitten ihmisillä ois kuvassa kengät jalassa. Jäisin miettimään että käyttääkö ne aina kenkiä sisällä ja kuinkahan hikiset jalat ja likaiset lattiat niillä on. Jos vaikka kinkkusiivu tipahtaa lattialle, niin sitä ei voi sitten enää syödä. Tohvelit ja villasukat sopis sisätalvikuviin paremmin ja ois kodikkaammat.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi hankitaan varmaan sitten kokolattiamatotkin, kun jenkit käyttää ja parketit on varmaan niin noloja. Sitten voidaan kävellä paskaisilla kengillä ne kokolattiamatot paskaisiksi, niin on aito jenkkifiilis ja siist.. anteeksi coolin näköistä.
Täytyy kyllä ihmetellä millaisella järjellä siellä asumuksia suunnitellaan. Olin kerran käymässä sielläpäin ja myös kylppärissä oli kokolattiamatto. Ihmettelin lattiakaivon roolia sellaisessa mutta eihän se sellainen ollutkaan vaan ilmanvaihtohormi, lattiassa, kylppärissä!
Omaan käyttööni saatan joskus ottaa kuvia tai videon pätkiä sukat jalassa tai paljasjaloin. Tohveleita en edes omista. Miehenä ei kuitenkaan tulisi mieleenkään esiintyä julkisissa kuvissa/videoissa ilman kenkiä. Ap on väärässä syyllistäessään kaikki suomalaiset.
Kaikilla katsos, ei ole tarvetta esintyä ja jättää itsestä pareepaa kuvaa kuin on. Spontaani hetki, sen aitous tekee kuvan kiinnostavaksi, ei mikään snoobeus väkisin hymyilevänä friikkinä.
Yleensä tulee kuvattua kasvoja, ei jalkoja.
Ei oo ollenkaa maskuliinista ottaa kuvia sukat tai tohvelit jalassa. Saati sitten videoita.
Miksi taas naiset hankkivat valtavan varaston kenkiä, jos ne eivät kelpaa edes valokuviin? Ilmeisesti ostetaan ostamisen ilosta ja laitetaan muutaman vuoden kuluttua jätekeräykseen käyttämättöminä, jotta hyllyyn tulee tilaa uusille kengille.
Sukat jalassa julkisissa videoissa ja kuvissa esiintyviä ihmisiä ei tartte ottaa vakasti. He kuuluvat sukkamafiaan ;)
Saan ottaa omaan käyttööni kuvia sukat tai tossut jalassa eikä se muille kuulu! En edes tykkää levitellä kuvia itsestäni.
Jos joku toinen ottaa julkiseen jakoon menevän kuvan, laitan aina kengät jalkaan sen vuoksi, että miehenä haluan jalkojeni näyttävän mahdollisimman pitkiltä kuvissa ja kuvista tulee muutoinkin edustavampia.
Ammattikuvaajana pyydän aina asiakkaita pitämään kengät jalassa tai laittamaan kengät jalkaan. Huomioin mielelläni myös vuoden ajan. Jos siis on talviaikaan otettu kuva, suosin talvikenkiä niin sisätiloissa kuin ulkonakin. En edes suostuisi ottamaan epäammattimaisia kuvia.
Toki otan asiakkaista kuvia myös sukkasiltaan, jos erikseen pyydetään, mutta niistä ei käy koskaan ilmi kuvaajan nimi.
Tyylikkäällä naisella on aina valokuvassa stay upit ja korkkarit tai ylipolvensaappaat. Muuta asua ei sitten tarvitsekaan.
Aika loukkaavaa yleistää, että juuri suomalaisilla olisi muka aina sukat jalassa kuvissa ja videoilla! Mitkään faktat eivät tue noin pöljää väitettä. Ainakin instagramissa kaikilla on lähes aina kengät jalassa. Huumoristisia kuvia saatetaan joskus ottaa sukat jalassa, mutta niiden pointti on jokin hauska läppä, jolloin ei haittaa näyttää hölmöltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain suomessa mennään juhliin jonkun kotiin ja pitää ottaa kengät pois.
Kohteliaat ottaa. Ei kaikki. Mun sukulainen joutui laittamaan lattiat uusiksi sen jälkeen, kun piti syntymäpäivät ja vieraat käveli piikkikoroilla vanhan aidon puulattian täyteen reikiä.
Töissä tuli sanomista kun kollega erehtyi menemään asiakkaan kotona puulattialle nastakengillä...
Suomalaisilla ei ole visuaalista silmää pukeutumisessa muutenkaan ja ollaan junttikansaa, joten voiko muuta odottaakaan kuin poseeraamista kuvissa sukat jalassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain suomessa mennään juhliin jonkun kotiin ja pitää ottaa kengät pois.
Kohteliaat ottaa. Ei kaikki. Mun sukulainen joutui laittamaan lattiat uusiksi sen jälkeen, kun piti syntymäpäivät ja vieraat käveli piikkikoroilla vanhan aidon puulattian täyteen reikiä.
Töissä tuli sanomista kun kollega erehtyi menemään asiakkaan kotona puulattialle nastakengillä...
Liukuesteet otetaan tietysti pois kengänpohjista ennen sisätiloihin tuloa, olipa lattiamateriaali mikä tahansa. Järkikinhän sen sanoo!
Entä jos muilla on trendikkäät, hienot ja kalliit tennarit ja itsellä vanhat ja liittaantuneet monot? Ei silloin huvita poseerata kengät jalassa kuvissa.
Vierailija kirjoitti:
Ammattikuvaajana pyydän aina asiakkaita pitämään kengät jalassa tai laittamaan kengät jalkaan. Huomioin mielelläni myös vuoden ajan. Jos siis on talviaikaan otettu kuva, suosin talvikenkiä niin sisätiloissa kuin ulkonakin. En edes suostuisi ottamaan epäammattimaisia kuvia.
Toki otan asiakkaista kuvia myös sukkasiltaan, jos erikseen pyydetään, mutta niistä ei käy koskaan ilmi kuvaajan nimi.
Trollololl. Talvikengät sisällä 😂 Se se vasta naurettavalta näyttää. Tosin eipä kukaan usko, että olet oikea ammattikuvaaja. Olet selvästi ap.
Eipä ne sukat tee yhtään muumin näköiseksi. Se on vain sun omassa päässä koko homma. Kanattais mennä terapiaan itsetuntoa vahvistamaan.