Ystävä vastaa kertoessani ongelmastani "onneksi mulla ei ole tuollaista"

Vierailija kirjoitti:

Miksi ystäväsi ei saa olla rehellinen? Hän on oikeasti sitä mieltä, että hänen asiansa ovat hyvin, kun hänellä ei ole tuollaista.

Jos et halua tosiystäviä, niin kerro se kavereillesi eli sinulle pitää valehdella, jotta olet tyytyväinen.

Miksi y l i l a u d a n piti ajautua tänne? 

Olisin voinut vastat samalla tavalla ja se olisi ollut myötätunnon osoitusta..tapa kertoa että pidän asiaa tosi kurjana mitä olet joutunut kohtaamaan ja onneksi isäni kohdalla ei ollut samanlaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin miespuolinen kaveri reagoi usein vain, että onneksi hänellä ei ole tuollaisia ongelmia. Avauduin lapsiperhearjen hankaluudesta, mutta sen sijaan että olisi empaattisesti sanonut ymmärtävänsä, töksäytti että onneksi hänellä ei tuollaisia ongelmia ole kun ei ole lapsia onneksi hankkinut.

 

Ja sitten vielä ihmetteli, miksi en ollut enkä tule olemaan romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Hei haloo miksi avaudut lapsiperhearjen ongelmista lapsettomalle miehelle? :D

 

Koska ollaan oltu 10 vuotta läheisiä ystäviä, jotka puhuu ongelmistaan toisilleen? Samalla lailla puhun kuin muillekin ystäville, jos kysyvät miten menee.

Olisi varmaan pitänyt tarkentaa, että kyseessä todella pitkäaikainen ystävä.

Kyllä mulla ainakaan ei yksikään oikea pitkäaikainen ystävä vello jatkuvasti sääliä vaatien. Onneksi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että ongelmasi oli oman toimintasi tulosta ja ystävä vinkkasi, että eri tavalla voisi toimia.

 

Kerroin dementoituneen isäni edesottamuksista ja olisin kaivannut hieman vertaistukea. Ap

Ketä tuollaiset kiinnostaa. Ei ketään.

 

ystävää. ei välttämättä asia sinänsä kiinnosta mutta oikea ystävä kuuntelee toisen murheita eikä ainakaan vähättele/mitätöi/käännä niitä itseensä vaikka ei osaisi lohduttaa.

Samaa mieltä. 

Jokaisella on jossain vaiheessa niitä raskaampia hetkiä, jolloin toivoisi edes vähän empaattista kuuntelijaa. Jokaisen kohdalla ne omat asiat ovat luonnollisesti tärkeimpiä, mutta siitä huolimatta on tylyä kääntää puhe pelkästään niihin omiin ongelmiin ja mitätöidä toisen tilannetta. 

Jos tämä vaan toistuu ja toistuu, niin kannattaa miettiä onko ystävyys oikeaa ystävyyttä olleenkaan. Tämän valitettavasti joutunut itse kokemaan. Kävi itselleni liian raskaaksi ottaa vastaan kaikki se viha jota ystäväni koki niin monesta asiasta. Huomasin, että oma olo alkoi olla aina ahdistunut tällaisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin miespuolinen kaveri reagoi usein vain, että onneksi hänellä ei ole tuollaisia ongelmia. Avauduin lapsiperhearjen hankaluudesta, mutta sen sijaan että olisi empaattisesti sanonut ymmärtävänsä, töksäytti että onneksi hänellä ei tuollaisia ongelmia ole kun ei ole lapsia onneksi hankkinut.

 

Ja sitten vielä ihmetteli, miksi en ollut enkä tule olemaan romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Hei haloo miksi avaudut lapsiperhearjen ongelmista lapsettomalle miehelle? :D

 

Miten vajaaälyisiä ihmisiä nykyään on ettei osata myötäelää ystävän ongelmissa? Vaikka ei ymmärtäisi kyseisistä ongelmista yhtään mitään niin aina voi todeta, että "voi kamala/karsea, toivottavasti asiat muuttuvat paremmiksi" joka toimii lähes kaikkeen. Aina voi myös sanoa, että ei osaa auttaa, mutta

Eiköhän tyyppi ole jättänyt lisääntymättä, koska ei jaksa mitään lapsiarjen ongelmia. Ei omia eikä muiden. Miksi ei voi vuodattaa lapsijuttuja muille äityleille? Saisi ehkä silloin sitä vertaistukea.

Mitä noihin pitää sanoa? Ei mitään sitten. 

Jos on ystävykset on kokenut samankaltaista niin voi jakaa tuntemuksia, kumpikin ymmärtää toisiaan ja voihan sitä tarkastella asiaa näinkin; "äitini kuoli ja olin surullinen, voin ymmärtää sinun äitisi kuolemaa ja suruasi". Ei tuo ole itsekkäästi ajateltu koska kun miettii omaa suruaan voi ymmärtää toisen surua. Aina syytetään itsekkääksi jos ajattelee noin mutta sehän on vain empatiaa eli ymmärtää myös toista koska on kokenut samanlaista. 

Mahtaako ystävän nimi olla Heidi? Jos on niin voin kertoa että se on aina ollut tuollainen. On myös aika kateellinen henkilö joten sekin kannattaa pitää mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin miespuolinen kaveri reagoi usein vain, että onneksi hänellä ei ole tuollaisia ongelmia. Avauduin lapsiperhearjen hankaluudesta, mutta sen sijaan että olisi empaattisesti sanonut ymmärtävänsä, töksäytti että onneksi hänellä ei tuollaisia ongelmia ole kun ei ole lapsia onneksi hankkinut.

 

Ja sitten vielä ihmetteli, miksi en ollut enkä tule olemaan romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Hei haloo miksi avaudut lapsiperhearjen ongelmista lapsettomalle miehelle? :D

 

Koska ollaan oltu 10 vuotta läheisiä ystäviä, jotka puhuu ongelmistaan toisilleen? Samalla lailla puhun kuin muillekin ystäville, jos kysyvät miten menee.

Olisi varmaan pitänyt tarkentaa, että kyseessä todella pitkäaikainen ystävä.

<

Kyllä mulla ainakaan ei yksikään oikea pitkäaikainen ystävä vello jatkuvasti sääliä vaatien. Onneksi 

Hämmentävää, mutta tällaista kyllä on. Ehkä johtuu siitä, että oma maailma on muuttunut niin suppeaksi, ettei näe kuin vain itsensä. Ei hyvä kylläkään.

Vierailija kirjoitti:

Joskus työpaikalla kerroin vaikeavammaisen lapseni aiheuttamista haasteista. Yksi työkaverini sanoi, että hänestä ei olisi vammaisen lapsen äidiksi. Vastasin, että olen samaa mieltä, ei olisikaan. Tyyppi suuttui.

Hoitoala? Oikeasti miksi pitää vuodattaa tämmöisiä asioita työpaikalla? Ei ihmekään, että jengi voi huonosti duunissa. Itse puhun vain iloisista asioista ja osaltaan pitää ilmapiirin hyvänä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus työpaikalla kerroin vaikeavammaisen lapseni aiheuttamista haasteista. Yksi työkaverini sanoi, että hänestä ei olisi vammaisen lapsen äidiksi. Vastasin, että olen samaa mieltä, ei olisikaan. Tyyppi suuttui.

No kuka nyt tykkäisi ylimielisestä ihmisestä joka päin naamaa sanoo olevansa sua parempi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin miespuolinen kaveri reagoi usein vain, että onneksi hänellä ei ole tuollaisia ongelmia. Avauduin lapsiperhearjen hankaluudesta, mutta sen sijaan että olisi empaattisesti sanonut ymmärtävänsä, töksäytti että onneksi hänellä ei tuollaisia ongelmia ole kun ei ole lapsia onneksi hankkinut.

 

Ja sitten vielä ihmetteli, miksi en ollut enkä tule olemaan romanttisessa mielessä kiinnostunut.

Hei haloo miksi avaudut lapsiperhearjen ongelmista lapsettomalle miehelle? :D

 

Koska ollaan oltu 10 vuotta läheisiä ystäviä, jotka puhuu ongelmistaan toisilleen? Samalla lailla puhun kuin muillekin ystäville, jos kysyvät miten menee.

Olisi varmaan pitänyt tarkentaa, että kyseessä todella pitkäaikainen ystävä.

Siis oikeasti olet se ikuinen valitusautomaatti, joka vuosikausia vatvoo omia kokemuksiaan ja ihmettelee, miksi juuri sinulla on näin kamalaa? Et sinä ole kenenkään ystävä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töykeä ystävä, enkä usko että näillä muutamalla vastaajallakaan mitään oikeita ystäviä on.. 

Ystävät voivat tehdä muutakin, kuin velloa draamassa.

 

 

Oikea ystävä piristää päivän, eikä vello jatkuvasti jossain murheessa 

Ei aina onnistu, saat paskaa niskaan kun yrität piristää ja tsempata. Kun siinä draamassa nimenomaan pitää velloa. Olet vain ymmärtämätön jos yrität löytää jotain hyvää tai toivoa parempaa. Lisäksi kenenkään muun asioista ei keskustella kuin muutamalla sanalla koska ne eivät ole oikeita ongelmia. Kun mikään ei riitä, eikä omaa osuutta asioihin nähdä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että ongelmasi oli oman toimintasi tulosta ja ystävä vinkkasi, että eri tavalla voisi toimia.

 

Kerroin dementoituneen isäni edesottamuksista ja olisin kaivannut hieman vertaistukea. Ap

Ketä tuollaiset kiinnostaa. Ei ketään.

 

ystävää. ei välttämättä asia sinänsä kiinnosta mutta oikea ystävä kuuntelee toisen murheita eikä ainakaan vähättele/mitätöi/käännä niitä itseensä vaikka ei osaisi lohduttaa.

 

Samaa mieltä. 

 

Jokaisella on jossain vaiheessa niitä raskaampia hetkiä, jolloin toivoisi edes vähän empaattista kuuntelijaa. Jokaisen kohdalla ne omat asiat ovat luonnollisesti tär

MInä olen sitä mieltä, että ystävä ei ole likasanko, johon kaadetaan oma paha mieli ja odotetaan, että toinen ryhtyy säälimään. Minulle ystävät ovat enemmänkin peili, jolle kerrotaan tavat ratkaista asiat eikä valitusvirsien kohde.

Jos joku ystäväni toimii kuin ap, niin kysyn aina saman kysymyksen: Miten olet ajatellut toimia, jotta saat tuon tilanteesi ratkaistua?

Jos vastaus on, että ei sitä voi ratkaista, niin kysyn, miksi otit asian esille, jos et toivo muutosta. Pelkkä oman kokemuksen julistaminen ei aiheuta mitään muuta kuin ärtymystä toisissa.

Sairastuin vakavasti ja avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi siihen, että hänelläkin on tuo sama sairaus. En olisi todellakaan halunnut kuulla hänen tarinaansa vaan olisin halunnut kertoa omista tuntemuksistani vaikean sairauden edessä. Ei paljon ilahduta sellainen ystävä, joka heti kääntää puheenaiheen itseensä. Tällainen on kyllä aika yleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin vakavasti ja avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi siihen, että hänelläkin on tuo sama sairaus. En olisi todellakaan halunnut kuulla hänen tarinaansa vaan olisin halunnut kertoa omista tuntemuksistani vaikean sairauden edessä. Ei paljon ilahduta sellainen ystävä, joka heti kääntää puheenaiheen itseensä. Tällainen on kyllä aika yleistä. 

Mä kanssa tunnen lähipiiristäni tuollaisen ihmistyypin joka aina onnistuu kääntämään keskustelun itseensä. Aina kun joku puhui jotain asiaa esim. harrastuksiinsa liittyen niin aina tämä yksi tyyppi hihkaisee väliin, että "mä myös harrastan shakkia" tai "mäkin tykkään Led Zeppelinistä" tai "mäkin käyn samba-tunneilla" jne. 

Täytyy myös muistaa sellainen asia, ettei ole soveliasta kuormittaa ystäviään epämieluisilla puheenaiheilla. Pian he ovat ex-ystäviä. Mitä muuta tuohonkaan olisi voinut todeta kuin ettei ole kokemusta samanlaisesta ongelmasta. Miksi pahoitit mielesi siitä, että ystäväsi ei voinut tarjota sinulle vertaisapua. Ammattiauttajat ovat sitä varten, että heiltä saa keskusteluapua.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin vakavasti ja avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi siihen, että hänelläkin on tuo sama sairaus. En olisi todellakaan halunnut kuulla hänen tarinaansa vaan olisin halunnut kertoa omista tuntemuksistani vaikean sairauden edessä. Ei paljon ilahduta sellainen ystävä, joka heti kääntää puheenaiheen itseensä. Tällainen on kyllä aika yleistä. 

Ystävä ei ole terapeutti. Ehkä olisitte voineet käsitellä sairautta ja sen vaikutuksia yhdessä ystäväsi kanssa, kun teillä on sama sairaus, mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin vakavasti ja avauduin asiasta ystävälleni, joka totesi siihen, että hänelläkin on tuo sama sairaus. En olisi todellakaan halunnut kuulla hänen tarinaansa vaan olisin halunnut kertoa omista tuntemuksistani vaikean sairauden edessä. Ei paljon ilahduta sellainen ystävä, joka heti kääntää puheenaiheen itseensä. Tällainen on kyllä aika yleistä. 

Ehkä tässä oli tarkoitettu niin, että vertaistukea on saatavilla sairauteen, eikä niinkään oman itsensä nostamista. Onko siis niin, että keskustellessa ei saa omista kokemuksista mainita lainkaan vaan on heti huomion hakua toiselta?

Miksi et kertonut omia tuntemuksia siitä huolimatta?

Se on se ihmisten välinen tapa rakentaa siteitä..havaita että minulla on sama sairaus..harrastus..jne, haetaan sitä yhteistä maaperää mikä juuri meitä kahta yhdistää, missä ollaan samanlaisia. Ei se ole itsensä korostamista, päinvastoin.