Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin on vaikea kertoa elämänsä vastoinkäymisistä muille?
25.12.2025 |
Kyllähän kaikki tietävät että elämä ei ole sellaista kuin somemaailmassa yleensä esitellään.
Minulla on yksi ystävä, jolla tiedän olleen paljon vastoinkäymisiä elämässään.
Hän ei niistä juuri puhu. Ei kyllä esitäkäön mitään kiiltokuvaelämää, ei edes ole somessa.
Hänen mielellään epäilen olevan jonkinlaisen alkoholiongelman, mutta ystäväni ei tästä puhu mitään. Nuorin lapsensa on vaikeasti kehitysvammainen, eikä siitäkään asiasta juuri puhu saati valita.
Vähän ärsyttää tuollainen umpimielisyys ja olen miettinyt pitäisikö lopettaa yhteydenpito kun toinen ei koskaan kerro asioistaan. Hän on muuten ihana ihminen ja todella hyvä kuuntelemaan muita. Itsestään vain sulkeutuu kuin simpukka.
Kommentit (50)
Itse ainakin koen niin, että ei minulla ole mitään oikeutta vaivata muita ihmisiä omilla ongelmillani.
Ja lisäksi olen -valitettavan usein- huomannut, että monella tuntuu olevan tuo kyky pitää luottamuksella kerrotut asiat omana tietonaan vähintäänkin kyseenaalainen. Kovasti luvataan olla kertomatta muille, mutta jotenkin sitä nyt on kuitenkin ihan PAKKO kertoa muidenkin asiat vähintään omalle kumppanille ja niille vähintään viidelle parhaalle ystävälle, joiden on ihan pakko levittää juttua eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole vaikeaa kertoa vastoinkäymisiä mutta muutaman kerran kertonut hyvistä onnekkaista elämänkäänteistä naapurille. Paha virhe. Kel onni on se onnen kätkeköön. Esittäkää naapureille ja muille puolitututuille looseria. Nauttikaa onnestanne heiltä salaa.
Vaikutat ap tosi häiriintyneeltä joka haluaa päästä mässäämään toisen epäonnella. Hyi.
V i t t u kun muuta ei olekaan kuin vastoinkäymisiä..ollut iät ajat..k y r p i i joka päivä ..kenelle tästä viitsisi enää kertoa kun mikään ei muutu paremmaksi..
Vierailija kirjoitti:
Olimme kollegan kanssa olleet työkaverit jo vuosia, joten kaikenlaista tuli juteltua. Pidimme yhteyttä myös vapaa- ajallamme, joten jonkinlaista orastavaa ystävyyttä oli. Kuitenkin on asioita, joita turvallisen lapsuuden elänyt ei voi ymmärtää. Työkaverini silminnähden pelästyi, kun jotain kokemuksiani avasin, hän vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
Lapseni sairastui vakavasti, ja toinen (nyt entine )ystäväni sanoi minulle, että jatketaan yhteydenpitoa, kun tilanne on parempi. Ei halunnut kuulla murheitani.
En enää luota keneenkään, vain ammattiauttajille voin puhua asioista ja lähin omainen on viranomainen.
Nämä on ällöttäviä lapseksi jääneitä aikuisia. Vaikeassa tilanteessa olevalle auttaa jos joku edes kuuntelee. On aivan liikaa näitä aikuisia lapsia jotks eivät halua puhua mistään vaikeista asioista. Eikä tämä ole vain nuorten ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ap tosi häiriintyneeltä joka haluaa päästä mässäämään toisen epäonnella. Hyi.
Mulle tuli sama mieleen. Ilkeää sävyä tekstissä kuten "umpimielisyys". Kuka hyväntaihtoinen noin edes sanoisi. Odottaa, että pääsisi juoruamaan.
Eihän niitä hirveitä asioita kokeneita ymmärrä kuin toiset saman kokeneet. Normaalia elämää eläneet joko vaivaantuvat tai eivät tajua asian vakavuutta. Esimerkiksi vanhempansa pahoinpitelemällä sanotaan huuli pyöreänä, että totta kai sun pitää pitää yhteyttä vanhempiin ja totta kai kaikki vanhemmat auttavat rahallisesti lapsiaan ja haluavat lapsilleen hyvää.
Parempi olla hiljaa ja esittää normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei luota sinuun, niin yksinkertaista. Et voi tietää keille muille puhuu, vaikka sinulle ei puhuisikaan. Olen itse käynyt isoja asioita elämässäni läpi ja puhunut vain niille, joihin luotan täysin. Mieheni ja yksi hyvä ystävä. Ei se tarkoita etteikö voisi olla kaveri muidenkin kanssa, se on vaan ne äärimmäisen arkaluontoiset ja henkilökohtaiset asiat joista vaikenen.
Toivottavasti ei jatkossakaan avaudu sinulle. Juoruat jo nyt hänen asioitaan täällä. Vastenmielistä.
Ei oo tullut mieleen hakea apua? Silloinhan joku saisi palkan kuuntelemisesta, eikä tarvitsisi miettiä hänen kuormittamistaan.