Joulu on raskasta aikaa
On henkisesti raskasta pohtia saivatko aikuiset lapset toivomansa lahjat. Sitten vielä fyysisesti raskasta vetää jouluruokia ja suklaata aamusta iltaan. Päätinkin etten enää murehdi lahjoista ha lopetan liiallisen syömisen ja herkuttelun kokonaan. Haluan hyvän olo takaisin.
Kommentit (10)
Olen syönyt kevyesti jo muutaman päivän ja aion jatkaa niin. En yhtään ns. jouluruokia, en suklaata, en leivonnaisia. Ihanan kevyt olo. Lahjoja en ostanut, koska ollaan tuttavien ja sukulaisten kesken sovittu ettei niitä osteta. Kaikkien lapset jo aikuisia. Kukkia sen sijaan sain kun minulla kävi kahvivieraita. Pidän kukista kovasti. Joulukoristeita ei minulla ole, koska hävitin ne kaikki pari vuotta sitten. Ei ole joulun jälkeenkään mitään ylimääräistä siivousta. Ikävä tuo ap'n tilanne. Joulun, niinkuin muidenkin juhlienhan pitäisi olla piristyksen ja ilon aikaa.
Meillä on ihanan auvoista rauhallista. Ei vietetä joulu lainkaan
Työstä käy. Viikon päästä pakko syödä sipsukkaa, mutta sen jälkeen diet alkaa.
Ei ole jos sen saa viettää tärkeimmän kanssa
Joulussa tärkeintä on se rakkain vierellä. Kulissiliitossa olevat vain ovat onnettomia. Oma syy.
Joulu on loistava kun saa ottaa kädestä rakasta.
Jokainen syö ja tekee miten lystää
Voi joukuruoka olla vaikka jäätelöä ja kanaa, jos näin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Joulu on loistava kun saa ottaa kädestä rakasta.
Totta! Ja vielä useampana päivänä 🍺👋🏻
Ihanan raukea olo. Joulupukki kävi , lahjoja saimme ja masu sopivia herkkuja täynnä. Ja eiku tuutimaan.
Olen onnellinen.
Sopikaa, että aikuiset ei anna ollenkaan joululahjoja. Tai rahalahja.
Saitko aikuisilta lapsilta mieluisia lahjoja?