Lapset aloittavat päiväkoti uransa. Mitä kaikkea pitää muistaa näiden lisäksi + pari kysymystä? ov
Kommentit (23)
lapsi varmasti totutetaan nopeasti nokkamukiin ja tutin pitämiseen vain nukkuessa, mutta ensialkuun varmasti joustetaan. Sänkyyn tuskin pulloa annetaan pienelle vaan juotetaan ruuan päätteeksi ennen sänkyyn laittamista.
siis uni leluja. tutit pidetään päikkäreillä ei muulloin.
ja aika äkkiä pienet oppii siihen rytmiin että nukutaan vain kerran. meillä kyllä nukutetaan aamuisin ulos rattaisiin kun ei mahista muuten olla toisten kanssa ulkona jos yksi tai kaksi nukkuu sisällä.
jos on tottunut kaksiin uniin. oma poikani oli 10kk kun meni hoitoon ja noin kuukauden nukkui kahdet päikkikset.
keskustlemalla avoimesti päiväkodin henkilökkunnan kanssa lapsistasi ja heidän tavoistaan luot parhaimmat edellytykset hoidon onnistumiselle.
ja tosiaan pk:ssa käydään varsin usein wc:ssä eli pissailu alkaa varmasti sujua teidän 3v:ltä nopsaan.
Vaatteet nimikoida vaikka tekstiilitussilla/kuulakärkikynällä, pesulappuihin ja sukanvarsiin saa hyvin nimet.
Tosiaan pienet saava torkkua päiväkodissa aamupäivälläkin.
Ja päiväkodeisssa yleensä pissatetaan lapsia tiuhaan eli 3-vuotias oppii varmaan nopeasti olemaan ulkona vaipatta.
Mukavaa hoidonaloitusta.