Ei vaan mene päähän!!
Toisella palstalla puhuttiin töihinottamisesta ja raskaudesta. Suurinosa mammoista näytti olevan sitä mieltä että " juu, salaa vaan se raskaus, mitä väliä työnantajasta" , itselläni nousi verenpaine noista kommenteista. Onko Suomessa todellakin näin huono työmoraali, että vaikka kusettamalla saadaan se työpaikka ja sitten jäädäänkin kohta jo äitiyslomalle, jättäen työnantaja palkkaamaan TAAS uuden sijaisen toisenkin äitiysloman ajaksi..? Siis alkuperäisessä kirjoituksessa kirjoittaja itse oli ollut ehdolla äitiyslomalaisen sijaiseksi ja oli nyt itsekin raskaana.
Työnantaja ei saa heittää työntekijää pihalle, oli tämä sitten kuinka huono tai poissaoloja keräävä tahansa, jos kyseessä on raskaana oleva/perheellinen nainen. Kuin taikasauvaa heilauttamalla työpaikka pitää näillä ihmisillä pysyä, vaikka itse työsopimus olisi toiselta osapuolelta valehtelua alusta loppuun saakka..! Jossei onnistu, niin firma haastetaan oikeuteen syrjimisestä. Äitiyden aiheuttamat kulut menevät automaattisesti työpaikalle hoidettaviksi, ihmettelen kuinka epäkannattavaa lastentekoikäisten naisten palkkaaminen onkaan..?
Ministeriksikin piti valita naisia, joille on tulossa perheenlisäystä ja näin ollen nimitykset jäävät muodollisiksi; joku toinen ne hommat hoitaa.
Ei mene päähän, ei...tyhmä ja ajattelematon ihminen varmasti olen kun en " pidä naisten puolia" tässä asiassa. Mutta suoraan sanottuna, käsi sydämelle: mitä mieltä te olisitte työntekijästä, joka hakee äitiyslomalaisen sijaisuutta ja päätyykin itse kys. lomalle, kertomatta edes että oli raskaana..?
Kommentit (23)
jos kaikki työnantajat maksaisivat hieman suurempia sosiaaliturvamaksuja ja sitten näistä rahoista maksettaisiin äitiysloma-ajan palkka (3kk) kaikille suomalaisille naisille yhtälaisesti sekä täysikorvaus työnatajalle, mikäli työntekijä joutuu jäämään ennenaikaisesti sairaslomalle raskauden takia (nytän korvaus on noin 75%). Silloin ei raskaanaolevan palkkaaminen olisi kenellekään riski eikä raskaanaolevat joutuisi miettimään, tekeekö väärin kun ei vielä kerro raskaudesta.
Nyt äitiysloma-ajan palkka ja mahdolliset raskaudesta johtuvat sairaslomat rasittavat pääasiassa naisvaltaisia aloja. Heille koituu kohtutotman suuret laskut verraten miesvaltaisin aloihin, vaikka lapsia syntyy yhäläisesti miehille kuin naisille. Sosiaaliturvamaskujen korotus ei taas samalla tavalla rasita yksttäistä työnantajaa.
Miksi ihmeessä ette odota vaikka 2kk myöhemmälle, jolloin mahdollinen alkuraskaus on koeajan päättyessä vielä niin alussa, ettei ainakaan näy ulospäin? Toisaalta, voihan olla ette tällä kertaa tulekaan neljässä kuukaudessa raskaaksi, joten vielä sun ei kannata stressata kertoako vai ei... ennemmin pohtisin miehen kanssa mitä menetätte, jos siirrätte sitä raskauden yrityksen aloittamista hieman syksympään? Tuskin kauheasti, kun taas saatat menettää työpaikan ja toimeentulon lapsen syntyessä jos tuletkin raskaaksi heti...
ei sitä siis ihan turhaan ole tehty.
itse olen esimies ja äiti ja todellakin en pahastu lainkaan että alaiset ilmoittavat vasta lämepänä ä-lomaa raskaudestaan. se on maan tapa. ja lain kirjain.
kyllä yrittäjilläkin pitää olla sen verran älliä että ymmrätävät tämän olevan laki. ja fiksu yrittjä osaa ottaa tuon asian osana yrityselämää. naurettavaa alkaa henkilökohtaiseksi ja pahastua jos ei heti kerrota!
ja mahtaa niitäkin naisia harmittaa jotka ovat aikaisin kertoneet. sopimusta ei jatketa ja sitten tulee keskenmeno.