Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys - minua ei kutsuta koskaan juhliin tai muuallekaan
13.12.2025 |
Olen ilmeisesti todella huonoa seuraa yhdellekään ihmiselle. Kavereita ei juurikaan ole ja ne vähätkin välttelevät kaikenlaista tekemistä kanssani (lue: illanvietot yms. hauskan pitäminen). Lähisukulaisetkaan eivät koskaan kutsu omiin juhliinsa tms.
Koen olevani todella epäonnistunut ihmisenä sekä todella yksinäinen. Elämä soljuu eteenpäin pakollisten rutiinien siivittämänä, koskaan ei ole mitään kivaa ja hauskaa mitä odottaa - siis ei todellakaan koskaan mitään.
Onko kenenkään muun elämä yhtä merkityksetöntä ja tyhjää?
Kommentoijille tiedoksi, että tiedän jo olevani täysin p*aska ihmisenä, joten sen tyyppiset kommentit voi jättää väliin.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä yksinäisyydestä nillittäviä ihmisiä. Sehän on kaikista parasta kun saa olla omassa rauhassa. Itseä v*tuttaa kun joutuu töissä olemaan ihmisten seurassa, jospa eläkkeellä tästäkin paskasta pääsee eroon.
Se että sinä haluat olla yksin ja nautit yksinolosta ei tarkoita että kaikki muut ovat samankaltaisia ja ajattelevat kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävintä on se että yksin pitkään olleet on menettäneet sen vähänkin kykynsä olla luontevasti seurallisia. Heistä tulee friikkejä, mikä vielä entisestään vaikeuttaa sitä yhteyttä muihin normaaleihin. Jos taas alkaa etsiä seuraa muista kaltaisistaan tulee siellä vastaan kaikenlaisia mt-tapauksia joita ei jaksa itsekään.
Tämä. Itse elän ihan "normaalia" elämää muuten (käyn töissä yms.) ja havainnut myös saman, että samankaltaiset ovat monesti VAIKEASTI mt-ongelmaisia. Minulle on lähtökohtaisesti ihan sama onko ihmisellä jokin mt-ongelma, koska se ei mielestäni ihmisyyttä muuta, mutta oman kokemukseni mukaan on hyvin vaikeaa pysyä ystävyyssuhteessa sellaisen kanssa. Eräskin mt-ongelmainen ystäväni muttui täysin vainoharhaiseksi, holhoavaksi ja ikäväksi minua kohtaan ja katsoin parhaaksi päättää ystävyyden siihen. En kaipaa elämääni sellaista ystävää, joka tekee elämästäni ns. h*elvettiä kaikin tavoin. Ap
Kuten joku jo totesinkin, suomalaiset ovat sosiaalisesti kömpelöitä. Missään muualla asuessani ei ollut näin vaikeaa tutustua ihmisiin. Täällä porukat luodaan jo lukiossa/yliopistossa yms, eikä niistä sitten pahemmin poiketa. Ainoat uudet ystäväni Suomessa ovat lähes kaikki ulkomaisia. Haluaisin myös suomalaisia ystäviä koska jaamme yhteisen kielen ja kulttuurin. En jaksa sitä englantiakaan aina jauhaa :(
Tiedän tunteen, ei ehkä ihan noin radigaalisti mut sinne päin. En ole löytänyt kumppania tai hankkinut edes yksin lasta kuten suurin osa tuntemistani ihmisistä. Ei aina, mut lähes aina olen ollut se promoottori, organisoija jopa autokuski kun jotain olen järjestänyt, jotkut kyllä tulee paikalle kun kaikki on valmista, mutta minä olen se joka ideoi ja kutsuu. Eräskin pitkään tuntemani "ystävä" on monesti puhunut miten järjestetään grillauspäivä hänen pihassa, mutta siihen se jää, hän ei kuitenkaan kutsu meitä koskaan, ei selvitä millon sopisi, eikä tee asialle mitään, vaikka vähän vihjaillaan asiasta. Hän ikäänkuin heittää idean mut muiden (tai minun) pitäisi ottaa loppuorganisoinnista koppi. Sama tilanne ollut ehkä 4 vuonna erään aktiviteetin kokeilun kohdalla, hän sanoo että oispa kiva kokeilla... "niin ois, no järjestä, tulen mukaan, ilmoita vaan paikka ja aika, ilman muuta mennään". Ei hän ei järjestä. Kokeilin tosin ilman häntä tuota aktiviteettia koska mitäs ei tee asioille mitään. Tosin hän on muutenkin ylipäätään minkään suhteen hyvin passiivinen.
Just olen taas loko viikonlopun miettinyt et mitä hittoa mun elämälle on tapahtunut ja miten saan tän yksinäisyyden loppumaan ja elämälleni taas positiivisen suunnan. Viime vk loppuna kävin vanhemmilla ja erään tutun kans ulkoilemassa. Muuten olen ollut varmaan 4-5 vk loppua yksin. Aukaisen suuni vain tervehtiäkseni kaupan kassaa tai salilla tervehdin samassa pukkarissa olevia ääneen. Ja tämä on hiton huono suuntaus koska pelkään että jos nyt jään tähän olotolaan enkä etsi uusia esim sosiaalisia harrastuksia tai jotsin ryhmätekemistä niin jämähdän tähän. Työuraa on onneksi vielä 10v jäljellä mutta se ei todellakaan korvaa ystäviä eikä varsinkaan kumppanin puutetta. Kumppanin varmaankin löytäisin edes hetkeksi mutta en ole sellainen jolle kaikki kelpaa ja ihan sama kunhqn on joku kintereillä roikkumassa ja jolta saa satunnaista seuraa. Tarvitsen enemmän jos kumppanin ottaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan se niin että jos mietin kutsutaanko minua mihinkään toisten kotiin tai isoihin juhliin, vastaus on että yleensä ei.
Uskon kyllä että siihen voi olla muitakin vikoja kuin minun ominaisuuteni:
- ihmiset ei halua kutsua kotiinsa ketään koska se edellyttäisi siivoamista, kutsumista ja siihen liittyvää aikataulujen läpikäyntiä ja kauppareissua (johon kaikilla ei ole varaa)
- joidenkin puolisot, aikuiset lapset tai vaikka lemmikit on niin perseestä ettei kehtaa kutsua ketään. Murjottava ukko olkkarin nurkassa, pleikkaa hakkaava teini tai jatkuvasti vieraan jalkaa nylkyttävä koira ei välttämättä innosta kutsumaan vieraita
Joten. Minä järjestelen tapaamisia esim kahvilassa, kirjastossa, leffassa, lenkkipolulla.
Sen lisäksi käyn ihan itsekseni taidenäyttelyissä, kaikenlaisissa museoissa ja kirjastossa.
En ole paska ihminen etkä ole sinäkään. Elämä sensijaan on välillä paskaa, välillä ihan ok ja välillä ihan mahtavaa. Ihan meille kaikille.
Kivaa sunnuntaita kaikille <3
Ikävintä on se että yksin pitkään olleet on menettäneet sen vähänkin kykynsä olla luontevasti seurallisia. Heistä tulee friikkejä, mikä vielä entisestään vaikeuttaa sitä yhteyttä muihin normaaleihin. Jos taas alkaa etsiä seuraa muista kaltaisistaan tulee siellä vastaan kaikenlaisia mt-tapauksia joita ei jaksa itsekään.