Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys - minua ei kutsuta koskaan juhliin tai muuallekaan
13.12.2025 |
Olen ilmeisesti todella huonoa seuraa yhdellekään ihmiselle. Kavereita ei juurikaan ole ja ne vähätkin välttelevät kaikenlaista tekemistä kanssani (lue: illanvietot yms. hauskan pitäminen). Lähisukulaisetkaan eivät koskaan kutsu omiin juhliinsa tms.
Koen olevani todella epäonnistunut ihmisenä sekä todella yksinäinen. Elämä soljuu eteenpäin pakollisten rutiinien siivittämänä, koskaan ei ole mitään kivaa ja hauskaa mitä odottaa - siis ei todellakaan koskaan mitään.
Onko kenenkään muun elämä yhtä merkityksetöntä ja tyhjää?
Kommentoijille tiedoksi, että tiedän jo olevani täysin p*aska ihmisenä, joten sen tyyppiset kommentit voi jättää väliin.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä niinkin, että masentuneen seura ei oikeasti ole hyvää. Eikä negatiivisen ihmisen. Ikävää sinänsä, koska silloin juuri tarvitsisi muiden seuraa.
En ole mitenkään masentunut tai ole negatiivinen muiden seurassa, joten siitä ei ole kyse. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tuleeko ne tutut jos itse järjestät juhlat ja kutsut heidät? Lähteekö ne mukaan, jos kutsut jonnekin?
Eivät lähde mukaan mihinkään ehdottamaani. Enää en viitsi edes kysyä, kun jatkuva torjuminen viiltää niin syvältä.
Siinä tapauksessa tarvitset uusia ihmisiä elämääsi. Anna vanhojen tuttavuuksien olla äläkä haaskaa enempää energiaa heihin. Ala tekemään asioita, joista itse tykkäät ja etsimään samanhenkistä seuraa.
Tuli kyllä vähän paha mieli puolestasi, jos edes lähisuku ei koskaan kutsu sua mihinkään omiin juhliinsa :( Sen ymmärrän, että ihmisillä on aika vakiintuneita kaveriporukoita, mutta jos omat vanhemmat ja sisaruksetkaan eivät koskaan kutsu mihinkään (synttäreilleen, häihinsä, sukujouluih, lastensa ristiäisiin/rippijuhliin/ylioppilasjuhliin jne ) eivätkä myöskään koskaan tule, kun sinä kutsut heidät, niin tuo on varmasti aika musertavaa.
Jospa ne tuttavat ja lähisukulaisetkaan eivät mitään juhlia järjestä. Nykyisin kaikki poteroituvat koteihinsa. Arki vie kaikki mehut. Juhlapyhinä halutaan vain rauhoittua oman perheen kesken kotona.
Kukaan mitään enää juhli.
Oon kans ja voisin sut kutsuakin käymään. Voitais pitää pikkujoulut? Viiniä, laitetaan kuusi, leivotaan jotain?
Mullakin on vaan totuus, että joku mussa on, että mä en ole löytänyt samanhenkisiä naiskavereita ja oon siitä oikeasti surullinen. Pitää olla kuitenkin jotain yhteistäkin, kaikkien kanssa vaan ei tule toimeen ja sellaista syvempää, itselle luontaista keskustelua ja läppää oon elämässäni pystynyt vaan kahden ihmisen kanssa heittämään. Mulla on mt-ongelmia, traumatausta, väkivaltainen ex ja välillä ihmiset menee hämilleen, kun vahingossa jonkun kevyen läpän heitän väkivaltaisesta ja mielenvikaisesta exästä tai alan ääneen pohtimaan, mikäs olisikaan hauskin tapa tehdä itse..urha. Vaan nää kaks on siihen vastannut, niinkuin se olis ihan normaalia ja jokapäiväistä elämää ja läppää. Tai voi hitto kun vanhemmat anto siskon kuolla syöpään mutta mun ei. Ja nää kaks on miehiä, jotka kokeneet tosi kovia itsekin.
Saatan myös töksäytellä ja vahingossa loukata ihmisiä, enkä oikein ymmärrä minkäänlaista nuoleskelua tai esittämistä, mussa on monia mm autistisia piirteitä.
Minkälaista seuraa sä haluaisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä niinkin, että masentuneen seura ei oikeasti ole hyvää. Eikä negatiivisen ihmisen. Ikävää sinänsä, koska silloin juuri tarvitsisi muiden seuraa.
En ole mitenkään masentunut tai ole negatiivinen muiden seurassa, joten siitä ei ole kyse. Ap
Ehkä olet vain "erilainen" kuin ne tuttavasi. Monet etsivät itsensä kaltaista seuraa, eivätkä ymmärrä niitä, jotka kokevat "erilaisiksi" kuin he itse. Miten tämä milloinkin määritellään, on mysteeri.
Ehkä kannattaisi lopettaa niiden vinosilmäkuvien julkaisu somessa, niin joku voi sinut juhliin kutsuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja mistä kuvittelet jääväsi paitsi? Eikö noi kokoontumiset ole lähinnä juorupiiri jossa haukutaan milloin *Titta-Maarian* elämänvalintoja tai ihmetellään kuinka naapurin *Jaana* "kehtasi" lähteä viikonloppumatkalle kun vauva oli vasta puolivuotias. Ja muuta vastaavaa. Itse olen lähinnä helpottunut kun ei tartte rampata noissa kokouksissa.
Isommissa miesporukoissa olin nuorena ja täytyyhän se rehellisesti sanoa että on ne yhtä tyhjän kanssa. Joo kyllä se tuo ehkä tietyn hyvän tunteen että kuuluu jotenkin porukkaan mutta kun ne jutut mistä siellä puhutaan ja niiden sisältö on ihan nollatasoa. Ei lopulta jää mistään paitsi jos ei porukkaan kuulu tuli sellainen olo.
No kyllä sukulaiset ns. pakollisiin juhliin kutsuvat, mutta siihen se sitten jääkin. Mihinkään vapaamuotoisempaan juhlaan ei kyllä kutsua tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun valitusvirtesi on viikottaista. Koita ny hyvä ihminen hankkia jotain harrastuksia ja muuta tekemistä kuin kieriskely itsesäälissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein sinä kutsut heidät luoksesi?
Nimeonomaan, järjestä itse kokkareet ja kutsu muita ihmisiä sinne !
Olen järjestänyt ja kutsunut, mutta lopputulos oli että istuin yksin juhlimassa synttäreitäni boolin, skumppapullojen, kakun ja pikkusuolaisten kanssa. Olen myös lukemattomia kertoja ehdottanut kuinka voisi istua yhdessä iltaa ja pitää grillibileet, mennä (kesällä) johonkin kivalle terassille, tulla kylään kahville (tai minä voisin mennä kyläilemään / kahville) jne mutta ei nämä tuota tulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä niinkin, että masentuneen seura ei oikeasti ole hyvää. Eikä negatiivisen ihmisen. Ikävää sinänsä, koska silloin juuri tarvitsisi muiden seuraa.
En ole mitenkään masentunut tai ole negatiivinen muiden seurassa, joten siitä ei ole kyse. Ap
Sama tai siis en ollut silloin kun vielä oli kavereita vaikka tosi nihkeää olikin saada kenestäkään seuraa. Enää en edes yritä ja nykyisin olen taatusti negatiivinen ja ehkä masentunutkin. Olen kuin eri ihminen ja huomaan sen siis itsekin eikä muutos ole missään tapauksessa positiivinen.
eri, mutta sama tilanne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on mukavaa, että voin kohta käynnistää imurin, kun olen ainoa asunnossani.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän se on. Täytyisi alkaa vissiin juomaan viinaa niin olisi kavereita.
M47
Olen huomannut, ettei juomallakaan saa kavereita. Ryyppyseuraa kyllä, muttei kavereita saatika ystäviä. Siksi olenkin alkanut juoda yksin silloin, kun juon. M49
Itsellä sama tilanne, olen 5-kymppinen eronnut nainen ja lapset kotoa poismuuttaneita. Minulla on miesystävä, emme asu yhdessä ja hänellä sama tilanne. Onneksi meillä on toisemme. Emme kumpikaan ryypiskele ja istu baareissa.
Minulla on tuttavia ja kavereita, mutta ei tosi-ystäviä. Tuttavat ja kaverit on töistä, harrastuksista ja osa jo opiskeluajoilta eli 30 vuoden takaa.
Nykyään huomaan että he ottavat yhteyttä vain jos heille sopii tai heillä itsellään on joku tarve. Jos itse otan yhteyttä ja pyydän vaikka luokseni kahville tai lounaalle (edulliseen) ravintolaan niin ei sovi. On muka kiirettä ja sitä ja tätä ohjelmaa eikä millään kykene. Todellisuudessa kyse on vain halusta järjestää aikataulunsa, joka ei ole mitenkään superkiireinen kun ikäluokallani on jo kotoa poismuuttaneet lapset. Kyllä tavallisella 5- kymppisellä on aikaa poiketa tuttunsa luona samassa kaupungissa kahvilla.
Tuttavani aktivoituivat yhteydenpidossa, kun erosin lasteni isästä. Ero oli likainen (exällä sivusuhde) ja jälkikäteen tajusin että tutut oli vain uteliaita tietämään miksi erosimme. Nyt on taas hiljaista eikä heistä kuulu mitään.
Joten mielestäni minulla ei ole tosi-ystäviä. En ota näihin tuttuihin enää yhteyttä enkä lähetä tänä vuonna joulutervehdystä. Katsotaan ottavatko enää yhteyttä. Jotenkin masentaa pitkäaikaistenkin tuttujen todellinen välinpitämättömyys ja pinnallisuus. Mieluummin olen yksin kuin yritän väkisin pitää pinnallista kaverisuhdetta heihin, eihän se mitään anna.
Itselläkään ei juuri seuraa ole. Muutaman kerran vuodessa sukulaisia näkee ja joku sana naapurien kanssa mutta siinäpä ne sitten on paitsi mt-hoitajan juttusilla käy mutta eri asia.
En oikein tiedä olenko vain niin yhteensopimaton muiden ihmisten kanssa? Tuntuu ettei samankaltaisessa elämäntilanteessa olevienkaan kanssa tule juttuun. Ryyppyseuraksi kyllä kutsuttu mutta kun en juo jo lääkityksen takia enkä muutenkaan koe sitä jutukseni enkä terveelliseksi niin tämäkin vaikuttaa ja varsinkin nuorena kun biletys ja ryyppääminen oli pakollista jos halusi kavereita.
Yrittänyt aloittaa keskustelua ihmisten kanssa mutta jotenkin kukaan ei ole ollut kiinnostunut. Kuntouttavissa ryhmissäkään minulta ei juurikaan kysytty mitään ja itse jos koitti aloittaa keskustelua toinen ei muutaman sananvaihdon jälkeen enää halunnut jatkaa. Muuten sitten ihmiset ryhmissä keskusteli toisilleen mutteivat minulle.
Taidan vaan olla ylijäämä ihminen.
En ymmärrä näitä yksinäisyydestä nillittäviä ihmisiä. Sehän on kaikista parasta kun saa olla omassa rauhassa. Itseä v*tuttaa kun joutuu töissä olemaan ihmisten seurassa, jospa eläkkeellä tästäkin paskasta pääsee eroon.
Olen pahoillani. Minulla se taas meni toisinpäin: koko ajan tuli kutsuja ja jopa painostusta kaikenlaisiin tapahtumiin ja illanistujaisiin. Valitettavasti kärsin kuitenkin masennuksesta minkä vuoksi en jaksanut ja eristäydyin vapaaehtoisesti. Nyt on täydellinen hiljaisuus eikä kukaan kaipaa. Ja jotenkin se on helpottavaa. Ei tämä masennuskaan koskaan pois lähtenyt vaikka miten juoksin terapioissa ja popsin lääkkeitä. Se tuli jäädäkseen. Ihan sama, pärjään sen kanssa mutta voimat se vie ja en jaksa kuin tehdä työni ja olla yksin. Vaikka ennen olin iloinen ja seurallinen. Siihen ei kuitenkaan ole paluuta eikä halua.
On se kyllä niinkin, että masentuneen seura ei oikeasti ole hyvää. Eikä negatiivisen ihmisen. Ikävää sinänsä, koska silloin juuri tarvitsisi muiden seuraa.