Lue keskustelun säännöt.
Olen entinen syrjäytynyt, tahdotko kysyä jotakin?
12.12.2025 |
Syrjäytyneistä uutisoidaan ja keskustellaan tasaisin väliajoin medioissa ja keskustelupalstoilla. Usein heitä syyllistetään ja ei oikein tiedetä, mitä heidän kanssaan tulisi tehdä. Ongelmasta olisi vain päästävä eroon mahdollisimman helposti. Olen itse entinen pitkäaikaissyrjäytynyt. Kuten yleistä entisessä viiteryhmässäni on, kärsin itsekin neuropoikkeamista laajoine oppimisvaikeuksineen. Lapsuuden perheeni oli ongelmallinen, isäni oli alkoholisoitunut ilkeä mitätöijä ja äitini puolestaan muihin vertaileva marttyyri. Vasta nelikymppisenä pääsin kunnolla työelämään kiinni ja siltäkin saralta normaalin elämän pariin. En kuvittele kykeneväni ratkaisemaan syrjäytymistä, vaan toivon, että tarinani voisi tuoda toivoa syrjäytymisen kanssa kamppaileville. Itse olisin uskonut vertaistuen olleen aikanani hedelmällistä ja toivoa antavaa omalla kohdallani.
Kommentit (14)
Miksi syrjäytyneet ei hengaile toisten syrjäytyneiden kanssa? Silloinhan ne olisivat vähemmän syrjäytyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten onnistuit pääsemään työelämään?
Vierailija kirjoitti:
Miksi syrjäytyneet ei hengaile toisten syrjäytyneiden kanssa? Silloinhan ne olisivat vähemmän syrjäytyneitä.
Hyvä kysymys. Itse ainakin näin ongelmani vyyhdin aukeavan lopullisesti vasta sitten, kun olen opiskelu- ja työelämässä kiinni. Joitain ystäviä ja tuttavia minulla aina oli, mutta pidin heidät kovin etäällä, koska tilanteeni hävetti ja ahdisti eikä minulla ollut voimia eikä kykyä tiiviimpiin ja syvempiin kanssakäymisiin. Siis se, etten ollut yhteiskunnassa kiinni, söi sisintäni ja heijastui joka hetkeen. Toisten samassa tilanteessa olleiden kanssa oma olo olisi saattanut lieventyä kyllä tai sitten pahimmillaan se olisi vetänyt ojasta allikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Minkä alan töihin ap pääsit?
Opetusalalle. Aikuisena aloitetut yliopisto-opinnot jäivät kolme kertaa kesken, ennen kuin sain ne maaliin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten onnistuit pääsemään työelämään?
Kouluttautumalla alalle, jossa on töitä sekä hankkimalla hyvän verkoston. Ilman ei olisi onnistunut.
Mutta juurisyy työelämään pääsyyn oli, että sain diagnoosin ja hoidon neuropoikkeamiini. Ilman niitä, en mitenkään olisi päässyt enkä varsinkaan pärjännyt enkä jaksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ihanaa olla syrjäytynyt. En kärsi siitä yhtään. En pidä ihmisistä. Rasitun heidän seurassaan. Erakkona olen onnellinen pikku mökissäni.
Vierailija kirjoitti:
Miksi syrjäytyneet ei hengaile toisten syrjäytyneiden kanssa? Silloinhan ne olisivat vähemmän syrjäytyneitä.
Kyllähän osa hengaileekin. Silloin he saavat olla omia itsejään ilman arvostelua ja ylimielisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko autismin kirjolla? Millaista apua sait? Nykyäänhän apua on aika vaikea enää saada.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihanaa olla syrjäytynyt. En kärsi siitä yhtään. En pidä ihmisistä. Rasitun heidän seurassaan. Erakkona olen onnellinen pikku mökissäni.
Hyvä, jos syrjäytymisesi on omaehtoista ja koet sen palvelevan sinua. Itse koin syrjäytyneenä jääväni omasta elämästäni paitsi. Tiesin, että tahdoin olla aktiivinen ja toimia ihmisten parissa, mutta en kyennyt siihen. En jaksanut mitään, vaikka kuinka yritin ja sain aina kuulla olevani laiska ja välinpitämätön. Ymmärrän toki, että ulos päin se saattoi näyttäytyä laiskuutena, mutta koska syrjäytymiseni ja jumittamiseni ahdistivat minua, tajusin, että laiskuuden piikkiin sitä ei voi laittaa. Jos olisin ollut vain laiska, tilanteeni ei olisi haitannut minua lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko autismin kirjolla? Millaista apua sait? Nykyäänhän apua on aika vaikea enää saada.
Sain keskivaikean ADHD-diagnoosin laajoilla oppimisvaikeuksilla. Pelkkä diagnoosi auttoi jotenkin hyväksymään itseni paremmin. Oireisiini minulla on lääkehoito, jota ilman en töissä pärjää. Lääkkeistä pidän ns. detoxia aina vähän väliä (10 päivää viittä-kuutta viikkoa kohden). Joka kerta kun minulla on detox keskittymiseni ja motivaationi katoavat savuna ilmaan. Muistan aina ekan detoxini, joka osui paria päivää ennen lomaa. Olin työssä jossa viihdyin ja yhtäkkiä aloin saada impulsseja kymmeniä, ellen jopa satoja kertoja työpäivän aikana, että tahdon ottaa lopputilin, kun enhän minä nyt tällaista jaksa. Hätkähdin ajatuksiani ja ihmettelin, että mistä oikein on kyse. Tätähän (työtäni) minä tahdon, täällä olen viihtynyt ja lomakin alkamassa. Sitten tajusin, tällainenhan minä olen ilman lääkitystä. Tahdon ilman lääkitystäkin olla töissä, mutta en jaksa. Ainoa toive silloin on päästä kotiin ja nukkumaan. Tiedän, että se ei ole järkevää ja tiedän, että se on vain poikkeamani tuotosta, mutta sellaista määrää tahdonvoimaa, mikä siihen toistuvaan impulssien kumoamiseen tarvitaan, ei ainakaan minun pääomastani löydy. Siis sen detoxin ajaksi kyllä, mutta ei pitkälle aikavälille. Toisaalta, nuo detox-kokemukset laittavat nöyräksi ja vapauttavat menneistä itsesyytöksistä. Lisäksi olen saanut vinkkejä, miten sairaudellani selviää kuormituksista ja haasteista, sillä ei se lääke niitä nollaa vaikka suuri apu onkin. Olen siis tietoisesti opetellut uusia toimintamalleja.
Neuroepätyypillisyys (vasta aikuisena diagnosoitu), koulujen kesken jääminen ja tavallisesta elämänkulusta syrjäytyminen, kaikki kuulostaa tutulta. Sain itsekin lopulta yliopiston käytyä, mutta tänä aikana työn saaminen vaikuttaa lähes mahdottomalta. Taitaa tulla aika paljon enemmän syrjäytyneitä.
Up!