Lue keskustelun säännöt.
Suru kun lapset kasvavat
09.12.2025 |
Mulla on ruvennut tulemaan jo ahdistukseen asti surua siitä, kun lapset kasvavat. Vaikka olen samalla siitä tietysti onnellinen ja iloinen, että kehittyvät normaalisti.
Olen viimeaikoina ruvennut miettimään, mitä kaikkea on jäänyt lasten kanssa tekemättä. Vaikka olen aina yrittänyt olla tietoinen ja läsnä hetkessä, silti tuntuu, että kiire ja muu stressi elämässä on vienyt niin paljon voimia, etten tehnyt tarpeeksi sellaisia asioita lasten kanssa mitä olisin halunnut (esim. askarrellut ja leikkinyt). Silloin kun lapset olivat pieniä, sitä oli vaan niin väsynyt.
Nyt sydäntä oikein repii, kun tajuaa että haluaisi palata ajassa taaksepäin. En olisi uskonut, että tämä osuisi omalle kohdalle näin, sillä olen erittäin perhekeskeinen ihminen. Olen ollut paljon kotona, ei oikeastaan omia harrastuksiakaan. Olen ollut omistautunut perheelleni. Mutta samaan aikaan on elämän varrella ollut paljon haasteita, jotka ovat vieneet voimia. Sen vuoksi ei ole jaksanut niin paljoa mitä olisi halunnut.
Miten näin voi päästä käymään, että samaan aikaan on vuosien varrella tiedostanut ajan kulumisen ja yrittänyt tehdä parhaansa ja silti nyt kun lapset ovat jo 11 v ja 15 v niin on kauhean surullinen olo ja tuntuu että tekisi mitä vaan että pääsisi ajassa taaksepäin.
Onko muilla ollut tällaista? Miten selvitä näistä tunteista, jotta pystyisi nauttimaan tästä ajasta? Tiedän että vielä tuon ikäisten kanssa jotain kivaa yhteistä voi tehdä (esim. pelaaminen) mutta askartelu ja leikit eivät enää juurikaan kiinnosta. Ja siitä täytyisi nyt päästä yli.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Nyt eläkemummelina muistelen joskus kaiholla niitä ihania aikoja, kun lapset olivat pieniä. Touhuilimme yhdessä paljon, mutta vieläkin enemmän olisin voinut olla aidosti läsnä. Parhaani tein, ja on pakko myöntää, että enää en jaksaisi sitä huisketta. Nyt nautin mummona lastenlapsista. On ihanaa touhuilla heidän kanssaan, mutta muutaman päivän touhujen jälkeen lepo on tarpeen.
Nyt kun ap:n lapset lähestyvät murrosikää, on hyvä aika keksiä uusia yhteisiä juttuja. Me teimme nuorison kanssa kerran vuodessa yhdessä matkan mielenkiintoisiin paikkoihin eri puolille Eurooppaa. Lasten ollessa pieniä emme pystyneet reissaamaan. Tämä oli niin houkutteva mahdollisuus, että nuoret lähtivät innolla mukaan jopa pahimmassa änkyrävaiheessa. Murkuille, jotka tunnetusti piehtaroivat oman napansa ympärillä, teki hyvää nähdä erilaista elämää. Nyt murkuista on kasvanut vastuullisia keski-ikäisiä aikuisia.
Tuo reissaaminen on kyllä käynyt helpommaksi, se täytyy myöntää. Ja sinne mieluusti lähdetäänkin, varsinkin jos on jotain yhtään mielenkiintoista tiedossa. Sekin on vaan nykyään aika kallista lystiä, mutta tietysti onneksi voi tehdä edullisempiakin päivän reissuja.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekemättömät asiat vaan kaduttaa niin.
-ap
Mitkä asiat jäivät tekemättä? Matkustelu?
Ei vaan olisin halunnut enemmän puuhailla, esim. askarrella ja leikkiä.
-ap
No ala puuhailemaan jos haluat askarrella. Ehkä lapset ovat olleet tyytyväisiä, ettei ole pakotettu askartelemaan. Kysy lapsilta haluavatko tulla tekemään jouluaskartelua, kun se sinulle olisi tärkeää. Sitten voit kysyä mitä he haluaisivat tehdä yhdessä.
Täytyy kysyä ja yrittää jos vielä jostain kiinnostuisivat.
-ap
Olen myös lukenut tuosta että murrosiällä on tehtävänsä, jotta se irtaantuminen olisi helpompaa.
Ja näihän se on, ei mennyttä takaisin saa, on vain tämä hetki ja täytyy yrittää nauttia nykyhetkestä.
-ap