(.)TAMMIMASUJEN TO-SU(.)
Kommentit (23)
Täällä nukuttu pitkään, heräsin sellaseen kun meidän 3,5 v imasi mun tissiä, on ottanut mallia naapurin vauvasta sanoi että hänkin haluaa maitoa. Minusta tuntui kyllä aika kamalalta.....
Masu voi hyvin ja kasvaa...tuosta häpyluun särystä ollut puhetta, mulle sano terkka että se tulee kipeäksi koska vauva paina sitä, kaikille ei tule sitä vaivaa, minulla on siis ollut joka raskaudessa se...
Tosi ihanaa kun kiukuttelu alkoi samantien näin aamusta siis esikoinen raivoo ku telkkarista ei tuu enään piirrettyjä.
Hauskaa torstaita kaikille
T:Lootuskukkanen ja Aada 23+3
Kerrankin ehdin kirjoittelemaan, kun oon kotona flunssaa potemassa.
Mulla on ihan samanlaisia vaivoja kuin Marlene kuvaili, eli sellaista kummallista painetta alapäässä. Tuntuu ihan kuin olisi jotenkin paikat turvonneet. Ja toinen vaiva, mikä on tullut jo näin ihanan varhaisessa vaiheessa on nukkumisongelmat. Mä nukun normaalisti aina vatsallaan ja nyt kun ei oikein enää voi nukkua vatsalla, niin hyvän asennon löytäminen on hankalaa. Viime aikoina oon melkeinpä joka yö herännyt noin kolmen maissa, kun olkapäät tai selkä on ihan puutunut. Yhtenä yönä jouduin jopa ottamaan Panadolin, kun ei puutumus/särky mennyt millään ohi, vaikka kuinka jumppasin ja venyttelin keskellä yötä. Aamuyöt meneekin sitten yleensä sängyssä puolitorkuksissa pyöriessä ja hyöriessä, kun hyvää asentoa ei löydy. Että hiukan alkaa jo väsy painaa ja tuskinpa nukkumisasento-ongelmat ainakaan helpottaa seuraavaan neljään kuukauteen...
Muita vaivoja ei onneksi vielä ole ja liitoskivutkin on täysin tuntematon ilmiö. Joten päivisin vointi on yleensä ihan hyvä tätä flunssaa lukuun ottamatta tietysti.
Äitiysvaatteita tarvis varmaan mennä shoppaileen viikonloppuna, kun nyt alkaa tulla kuminauhaviritykset normihousuissa tiensä päähän. Vähän jo alustavasti oon äitiysvaatteita katsellut, eikä kyllä valikoimat päätä huimaa, kun Lindex ja Kappahlkin ovat poistaneet äitiysvaatteet vallan. Etenkin hiukan siistimpiä työvaatteita tuntuu olevan tosi vaikea löytää.
Mitään vauvahankintoja meillä ei kauheasti ole tehtävänä, kun esikoiselta on melkein kaikki jäljellä eikä sukupuoltakaan vielä tiedetä. Turvakaukalo on oikeastaan ainoa, joka ollaan myyty pois ja sellainen jalustallinen malli pitäisi ennen tammikuuta hankkia. Se oli kyllä ehdottoman kätevä esikoisenkin aikana.
Stiina rv 22+1
Töistä kirjoittelen-kun kerrankin ehdin kun päivän viimeinen asiakas perui tulonsa. Siis jippii, töihin asti tänään pääsin eikä kukaan soittanut mua kesken päivänkään pois joten risti seinään ihme on tapahtunut....
Voisiko tuo paineen tunne johtua lantion seudun verekkyydeen/turvotuksen lisääntymisestä. Itse vaan tässä muistelin, että esikoisen synnytyksen jälkeen kun mulle piti tehdä aikamoinen eppari, niin ekan vuoden aikana aina menkkojen aikaan kun turvotus alapäässä lisääntyi niin mulla oli tollaista samankaltaista paineen tunnetta ja se tuntui tosi häijyltä siinä vanhassa eppariarvessakin.
Eipä tänne mitään ihmeellistä kuulu, pari seuraava viikko näyttäisi varsin työn täyteiseltä. Lokakuussa on tiedossa pari hotelliviikonloppu reissua, ekana parhaan tyttökaverin ja sitten miehen kanssa, joten onneksi on vähän vaihteluakin tulossa tähän ainaseen puurtamiseen.
Taidanpa pakkailla kimpsut kasaan ja suunnistaa kohti kotia. Illalla vielä muutama tunti töitä ja sitten pääsen katsomaan lempisarjaa eli Housea (sikäli mikäli valveilla pysyn).
Jaksamisia!
KainoElvi ja kamu 21+6
Monet on puhuneetkivusta häpyluun päällä. Minulla välillä on tosi kipeä tuo häpyluu, hieman riippuu päivästä. Onko kenelläkään vinkkiä miten kipua voisi helpottaa?
Tuossa yksi päivä totesin että nuo vauvan liikkeet on kyllä maailman hienoin asia tällä hetkellä. Tosi kiva että mieskin ne jo tuntee.
Joku pohti vaunujen hankkimista. Minulla on yhdet ylimääräiset jotka kyllä pientä korvausta vastaan joutaa pois. Ostettiin tuossa jonkin aikaa sitten käytetyt vaunut, mutta saatiin sukulaisilta lahjakortti, joka käytetäänkin sitten uusiin vaunuihin. Käytetyt ovat siis Brio kombi malliset. Jos jotain kiinnostaa niin voin laittaa tarkempia tietoja sähköpostilla.
Thilia-Thalia ja masu 23+2
Aivan sikaraskas viikko, eikä tämä Kauhajoen verityökään yhtään helpottanut ainakaan opettajan arkea :( Huomenaamulla olen menossa lääkäriin, sillä alamahakivut on melkeinpä jatkuvia, mitään kumarteluja ei kestä. Neuvolasta sanottiin että ottavat streptokokkiviljelyn ja pissanäytteen + lääkäri tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Toivottavasti ei ole mitään muutoksia tullut. Viime yönäkin olin kyllä kipeä etten meinannut unta saada, kun olisi "aivan suorana" pitänyt maata, kyljelläkään ei ollut hyvä. Viimein selällään sain unen ja kipukin helpotti aamuun mennessä.
No, toivottavasti se vielä tästä.
t. eikkuli 22+6
Täällä aika hiljaista....ollaan kohta tippumassa seuraavalle sivulle kun ei kukaan kirjoita:)
Huomasin eilen että minulla on ollut tosi hyvä viikko siis ihan niinkun en olisi raskaana ollenkaan, selkä ei oo ollut kipeenä ja olo muutenkin tosi hyvä...
Olen katsonut sitä sairaala ohjelmaa ja joka kerta tulee tippa linssiin kun näkee synnytyksiä ja niistä saatava palkinto...itellä sellanen olo että kohtahan se on itsellä edessä...tietty siinä on kipunsa ja kaikki mutta silti se fiilis kun vauva syntyy niin sitä ei voi ees kuvailla....odotan kyllä innolla synnytystä.
Eilen sain myös tietää että viereisessä rapussa asuu mies joka on ambulanssissa töissä:) Eli jos tulee paniikki niin soitto vaan jos on kotona:)
Vaikka minulla siirtyi la aika 8 pv eteenpäin niin jotenkin on sellanen fiilis että molemmat la ajat voi olla mahdollisia...
Nyt odottelen kelan päätöstä hakemuksesta että pääsen shoppailemaan vauvalle kaikki tarvittavat, otin siis rahat en pakkausta koska on jo kaksi laatikkoa otettu, ja mun mielestä vaatteet on vaan niin isoja ettei niistä niin hyötyä vastasyntyneelle, mutta kaikilla siis omat mielipiteet asiasta.
Vaipathan on aikas kalliita vastasyntyneelle niin niitä ajattelin ostaa aina välillä kun käyn kaupassa :) Ja tietty miljoona pakkausta terveyssiteitä tarttee taas ens vuonna...
Eipä mulla kummempia, mukavaa viikonloppua kaikille ite olen tän päivän yh:na
T:Lootuskukkanen ja ♥ Aada 23+4
Ihanaa kun on viikonloppu, kylpyläloma olis tiedossa perheen kanssa :)
Voi pitää muutes lähettää ne kelan paperit, hyvä kun Lootuskukkanen asiasta mainitsi! Otan kans rahat pois, ostan sitten jotain kivaa sillä vauvalle.
Hyvää viikonloppua
Dazka 23+4
Miulla oli kans eilen neuvola ja ne kelan paperit kans taidan tän kirjottamisen jälkeen mennä täyttään, et saan ne eteenpäin. Neuvolassa kaikki hyvin, sykkeet vauvalla 148 ja täti sanoi vilkkaaks tapaukses, niin karkaili ja potki, huh.. mihinhän me vie joudutaan tän pikkaraisen kaa ;D
Sokerirasitukseen sain jo ajan, et sinne sitten taas ja terkka sanoi, et nyt sitten ruokavalioo katsottava, kun kerta mulla ekassa raskaudessa raskausdiabetes ja nyt siis myös, koska alkuraskaudessa se paastoarvo ylitti rajan :(
Sf-mitta oli 19, verenpaineet samat kuin yleensä ja hemoglobiini laskenut 146:sta 128:n, mutta ihan hyvä tuokin. Paino oli vielä lähtölukemissa, jee!
Ensviikolla tuo meidän esikoispoitsu täyttää 3 v ja synttäreitä tässä pitäis järjestää vanhoille hoitokavereille ja sitten ensviikonloppuna sukulaisille, huhhuh, poikki jo ajatuksesta :/ Mutta kivaahan se on, kun kerrankin käy vieraita, harvoin tulee muuten pyydettyä..
Ei kait muuta, neuvolakuulumisia tulin kertoileen ja sais aika mennä vauhdilla tuonne jouluun ;D Ärsyttää muuten olla näin loppukuinen, kun ihan kateellisena taas noita Kimmin viikkoja katselin.. ei kauaa aikaa kun siulla rv 30 :) No pitäis vaan muistaa, et kukin vuorollaan.. ;)
Emmuli rv 22+2
Emmuli tai joku muu osaa varmaan vastata, että millä perusteella tuohon sokerirasitukseen joutuu? Painoideksin? Pissan sokeriarvojen? Vai jonkin muun syyn? Siis Emmuli sinä varmaan siksi, että viime raskaudessa oli raskausdiabetes, mutta entäs jos ei ole ollut...
Siksi kysyn, kun mulle terkka väläytteli tätä ekan kerran neuvolassa käydessäni, ja nyt ei ole ollut mitään puhetta (enkä ole sitä itsekään ottanut puheeksi). Mulla on pissa ollut ihan ok, ja näin oli myös edellisessä raskaudessa.
Uskomatonta, että sulla Emmuli ei ole paino noussut... nimimerkillä ainakin kuusi kiloa tullut jo.... joku saisi tästä hyvän terv.tieteen tai muun gradun aiheen: "Apua, kuusi kiloa jo - odottavien äitien kokemuksia raskausajan painontarkkailusta". Ymmärrän että se on tarpeen terveyssyistä, mutta joskus tuntuu, että siihen liikaakin tuijotetaan, jos muuten kaikki on ok. Pari mun tuttua (toinen yli 50-vuotias ja toinen alle 30) ovat kertoneet, miten heillä painoa tuli yli 30 kg raskausaikana. Tämä vanhempi kertoi, että nälkä oli koko ajan ja pakko oli syödä, joten paino nousi. Nuorempi taas kertoi, että paino nousi vaikka ei olisi syönytkään. Kukaan ei varmaan kerro esim. raskausaikaisesta verenpaineestaan "oli liian korkea" tai hemoglobiinista "olin muuten lähellä anemiaa", vaikka niitäkin tarkkaillaan. Anteeksi avautumiseni, en tosiaan ole mikään terveysalan asiantuntija, mutta kylläpä se helpotti. :-)
Curious
*Pantsaaa..* Apua huhuilen sinulta, arvoisa kätilömme! Kävin eilen labrassa, jätin sinne virtsa- ja valkovuotonäytteet. Tänään sain tulokset - virtsa ok, mutta streptokokki b kolmella plussalla. Str-b on tuttu jo ekasta raskaudesta lähtien, se on ollut kaikissa kolmessa raskaudessani plussalla, ja niin sitten nytkin. Ekan kohdalla se katottiin muistaakseni joskus rv 30 paikkeilla, koska oli kivuttomia supisteluja paljon (eivät kyllä muutosta kohdunsuulla saaneet aikaan), oli tuolloin kolmella plussalla, ja sain siihen antibioottikuurin. Synnärillä otettiin pikatesti, joka oli neg. Tokasta se katottiin rv 33, oli plussalla (en muista montako plussaa), ja sain kuurin. Tokan kohdalla osasin itse vaatia synnytyksen yhteydessä antibioottia suoraan suoneen. Kolmosen kohdalla testattiin "varmuudeksi" rv 29, vaikka supisteluja tai muita ei ollutkaan, ja oli kahdella plussalla. Sain kuurin, jonka jälkeen olikin jatkuvasti kivuttomia supisteluja. Rv 34 testattiin taas, ja oli kahdella plussalla, lääkäri määräsi kuurin, mutta soitin synnärille, että kannattaako kuuria syödä, ja siellä lääkäri sanoi, että olisi ihan turha kuuria syödä, ja synnytyksen yhteydessä sitten sain taas antibiootti tipuksen suoneen. Nyt sitten mietityttää, kun olen lähes 100 varma, että maanantaina kun lääkärin kanssa asiasta keskustelen (oli tänään jo lähtenyt kun tulokset sain), niin hän määrää taas antibioottikuurin. Turhaan en sellaisia haluaisi popsia, varsinkaan vielä, kun edes niitä kivuttomia supisteluja ei ole ollut. (Viime raskaudessahan juuri lääkekuurin jälkeen alkoi supistelut, joita ei ennen kuuria ollut!) Kerropa sinä nyt oma näkemyksesi, kannattaako tuota kuuria vielä ainakaan syödä? Niin, ja lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteenkin keskiviikkona - ei mitään muutosta. Joka tapauksessa vaadin taas synnytyksen yhteydessä sen antibioottitipan, jotta vauveli säästyisi tartunnalta (onneksemme kaikki 3 aiempaa ovat siltä säästyneet.)
Nyt tuli niin pitkä sepustus, toivottavasti pantsa saa siitä selkoa, ja anteeksi muille, jos tylsistytin.. =)
Minnikki ♥ tutteri 24+3
Tulin sitten heti vastaamaan, kun sun viestin luin :)
Eli mä jouduin ekassa raskaudessa siihen, kun *painoindeksi* ylitti sen niitten rajan ja joku puhu, et ois jotain 25.. vaan.., mun mielestä on kuitenkin ihan norm paino.. riippuu taasen just ihmisen kropasta yms! Ja yks normaalipainoinen kaveri joutui sokerirasitukseen just, kun oli *pissassa* *sokeria*. Ja luulisin, et vois joutua, jos on *lähisuvussa* *diabetestä*!?!
Joo ei oo onneks paino noussut, mut ei mulla ekassakaan noussut kuin sitten tässä puolen välin jälkeen alko ja tulikin sitten 18 kiloo, joten melkein kilo per viikko.. hui kauheeta! Nyt ois tarkotus jättää ekassa raskaudessa syömäni pulla ja jätski pois ;) Ei muuten, mut mulla painoo siis ennestään ihan liikaa.. Ja kyllä se kymppi jää sitten jo sairaalaan, et sen verran sais nyt tulla.
Miehen kanssa tänään mennään leffaan ja syömään kiinalaiseen, nam.. nostaa sitten hiukan noita sokereita (on todettu ekassa raskaudessa!) :/ Poika menee mummulaan ja onneks tykkää olla siellä kovasti ettei oo huono omatunto :)
Emmuli taas
Curious: Mun mielestä sokerirasitus tehdään jos painoindeksi yli 25 ennen raskautta tai jos aikaisempi lapsi on ollut yli 4500g tai jos olet sairastanut aikaisemmissa raskauksissa raskausdiabetestä tai sitten jos tohon pissaan tulee sokerit plussalle. Mulle sokerirasitus tehtiin kakkosesta kun esikoinen oli niin suuri syntyessään. Mitään häikkää sokereissä ei ollut ja sen jälkeen rasituksessa ei ole tarttenut käydä. Korjatkaa viisaammat jos olen ihan hakoteillä.
Mulle sataa koko ajan kommentteja mun pienestä mahasta tai siis lähinnä ihmiset kommentoivat, ettei mulla kuulemma mahaa olekkaan. Ärsyttää ihan suunnattomasti tollaiset kommentit. Ihan niin kuin tuo painoasiakin. Joko tulee liikaa tai liian vähän tai maha on liian suuri tai liian pieni...ikinä ei ole hyvä (ainakaan ulkopuolisten mielestä).
Lootuskukkanen: Mulla nuo toisten synnytysten katsomiset nostattavat lähinnä niskakarvat pystyyn (joten olenkin pyrkinyt välttämään tota sairaalasarjan katsomista). Kummasti vaikka omat synnytykset ovat menneet hyv tähän mennessä niin kyllä sitä välillä miettii, että voiko sitä tosiaan kaikki mennä nappiin vielä tämän viidennenkin kerran.
Nyt pyörän nokka kohti kotia ja ansaitun viikonlopun viettoon.
Voimaa kaikille!
KainoElvi ja kamu 22+0
Kävin aamulla lääkärissä ja helpotuksekseni ainakin kohdunsuu oli täysin kiinni ja kiinteä. Str-b otettiin multakin, maanantaina saan neuvolassa kuulla tulokset. Pissa oli ainakin pikatestien mukaan puhdas. Sairaslomaa lääkäri kirjoitti kuun loppuun... töissä kuitenkin olin tänään ja ellei muutosta tule niin taitaa jäädä pitämättä. Nimittäin raskaampaa olisi jäädä kotiin lasten kanssa ja nostella ja pukea pienempää ym. Lasten hoitopaikka kun on työpaikan lähellä vielä kuukauden päivät, sitten vasta lähempänä kotia. Tietysti tuo tunnin automatka päivässä ei aivan mukava ole, tiettyä tärytystä tulee siinä samalla tuonne alakertaan. Viime yönä aloin miettiä näitä mahakipujani, että ovat oikeastaan aika lähellä synnytyssupistuksia, jotka viimeksi tuntuivat vain ja ainoastaan tuolla alamahalla! Sitäkin mietin mitä Pantsa ehdotti, että jospa joku ummetuksen kovettama suolikin siellä on jumissa, ihan mahdollista. Mutta toivottavasti nyt kuitenkaan eivät jatkossakaan aiheuttaisi mitään muutosta kohdunsuulla. Se vähän lohdutti, kun ystäväni joka on kaikki lapsensa keskosina synnyttänyt, sanoi että aika tavalla sai supistella ja pitkän aikaa ennenkuin mitään konkreettista tapahtui. Kaikki on tietysti yksilöllistä.
Sille, joka siitä streptosta kyseli, niin minä varmaankin söisin sen kuurin nytkin, sillä ko. pöpö voi aiheuttaa mm. ennenaikaisen lapsivedenmenon eli syytä sitä on hoitaa myös raskausaikanakin! Tärkeää myös synnytyksessä tiputtaa antibiootit ettei vauva saisi tartuntaa. Em. ystäväni keskoskaksosista toinen sai 4vk iässä sepsiksen (eli verenmyrkytyksen) jonka aiheuttajaksi paljastui juuri tämä streptokokki b. Teho-osastolta oli kerrottu, että synnytyksessä tarttunut pöpö aiheuttaa tyypillisesti juuri noin kk:den iässä joko aivokalvontulehduksen, sepsiksen tai keuhkokuumeen... kivoja "pikku" tauteja pienelle :( Eli syytä siihen on kai suhtautua joka vaiheessa vakavasti. (hänellä tosin testit näyttivät aina negaa, mutta ilmeisesti pöpö eli silti jossain...)
No niin, nyt "siivoamaan" eli komentamaan sohvalta päin (makoilen tosin nytkin tässä) mies sentään otti tosissaan että edes kotona saisin olla "sairaslomalla!"
t. eikkuli 23+0
Hyvää lauantaita kaikille:)
Itselläni on ollut nyt pari tuskaista yötä takana, sillä liitoskivut tai muut vastaavat ovat olleet aika mahdottomia. Lieneekö syynä kasvupyrähdys, sillä normaalista sf mitta on noussut mulla kuussa jonkun 2-3 senttiä ja nyt oli noussut 7cm! Iskias myös oireilee taas pahemmin. Noh, eiköhän se tästä kun kasvu taas tasaantuu.
Vanheimpainraha hakemus jätetty ja otin paketin. Mietinkin tuossa tuleeko se paketti vasta päätöksen jälkeen?
Mä lähden tästä valmistautumaan sellaseen lasten tapahtumaan, missä on lasten vaate ja tarvike myyjiä yms. Jos vaikka löytys jotakin kivaa meidänkin pienelle:)
Kirjottelin eilenkin tovin ja sitten kun painoin lähetä, niin kaikki katosi eikä koskaan enää tullut takaisin :( empä tiiä minne lie menivät...
Meil surufiilis pääl ollu eilisest asti. Kaverien (esikon kummit) vauva ollu syntymäst asti sairaalas ja nyt mennää tunti kerrallaa ja odotetaa... ennuste todella huono. Mä en saanu nukutuks ku miettisin niitä ja näin unia :[
Mut meillä itellä ja omassa navassa varsinki kaikki ennallaa. Porskutellaa menemää ja välil supistellaa. Esikko lähdös yökylää mun äitille ja huomenna lähtevät jonnekin sukuloimaan. Tiedossa siis vuorokausi vain meille kahdelle ;)
Käytiin tänää kirppareilla ja mukaan tarttu vauvalle muutama vaatekappale. Äippälappuhaalaritki ois ollu mut just ostin... Ois siel ollu enempiki ihanii vauvan vaattei, mut pyytävät ihan törkeesti niistä. Yhet sukkahousutki 2€! Mä oon aina vieny sil periaatteel, ettei mun tarvi niit enää kotii kantaa takasin mut jotkut pyytää uuden verosesti rahaa, eihän se oo sen tarkotus, höh!
Emmulin luona juhlitaan samoja ku meillä kohta, kerro miten suju ja mitä lahjoja tuli... mä en tiiä mitä toi meiä sälli tarvis. Ehkä leluista ois kivat kaikki PuuhaPete jutut ja raksatarvikkeet (niit on kyl jo pari työkalupakkia) ja vaattei vois kans miettii, talvikenkii lähinnä ja jotai. Aina nii vaikeeta...
Nyt mä hilpasen sohvan nurkkaan kattomaan PuuhaPeten touhuja :)
Mukavaa lauantaita,
Marlene ja massu 22+1
mä miettisin et jäikö se mun galluppi johonki edellisee ketjuu.
Mitä mielitekoja teil on ollu tai tullu massun myötä?
Mä rakastan Zero Cokista :P
Mä tein jokin aika sitten yllättävän löydön ruokakomerostamme, ja siitä alkoi minun mielitekoni - nimittäin glögi! Sen yhden purkin, mitä oli joulusta jäänyt, join useampana iltana, lasillinen kerrallaan, nautiskellen.. Ja ai että oli hyvää! Ikävä kyllä ainakaan lähikaupoistamme en ole vielä glögiä hyllyltä bongannut, olen kyllä miettinyt, että vois kysäistä, jos varastosta löytyis.. ;)
Minnikki ♥ tutteri 24+4
Niin vaan pääsi taas käymään etten ole tänne paljon ehtinyt itsestäni kirjoitella, vaikka aikomus olikin olla aktiivinen;).
Eli en varmaan viimeks ollut kauhean selkeä elikkäs minutkin saa lisätä listoille; laskettu aika on 8.1, synnärinä TYKS, toinen tulossa ja ite olen 34 v :)
Mua närästää ihan valtavasti jo tässä vaiheessa odotusta; en tiedä onks aika kullannut muistot mut jotenkin olisin muistavinani et esikoisesta närästys olis alkanut vasta paljon myöhemmin... :/
Rennie on mun uusin karkkini siis:)
Sokerirasitukseen sain passituksen minäkin ja kuulemma mun tapauksessa painoindeksin vuoksi. Ekassa en joutunut joten nyt ottaa vähän päähän ja pientä kapinaakin nousee painorasismia kohtaan;). Toisaalta ymmärrän et se on mun ja vauvan parhaaks selvittää asia mut kyrsiipähän nyt kuitenkin :D.
Käytiin viikolla ylimääräisessä ultrassa, omakustanteisesti. Ei voinut ku hämmästellä miten hienoa on nykyajan tekniikka kun 4d:llä kurkisteltiin pienen haukottelua ja kuperkeikkoja <3.
Sukupuolikin varmistui ja nyt olen alkanut katsella uusin silmin tarvike tarjontaa kun värimaailma on selvä;). Kaupoissa tuntuu oikeasti olevan tosi vähän ns. neutraalin värisiä vaatteita ja tarvikkeita-kaikki on tosi poikamaista tai tosi tyttömäistä.
Nyt täytyy taas mennä jatkamaan tätä viikonloppuihin ajoittuvaa kotityö urakkaa...:/.
terkuin duffeli & Myy 25(+jotain)
Valaiskaa vähän mitä eroa ilmakumipyörillä ja sitte niillä ilmakennorenkailla? Ja ois kiva kuulla jotain kokemuksia molemmista, varsinkin niistä kennoista?
Minkä merkkisiä vaunuja teillä on? Ku mulla on nyt joku päähän pinttymä niistä brioista, mut onhan niitä muitakin vallan hyviä ja halvempia. Ora, Britax kokemuksia?
Ku olen nyt päättänyt, että piru vie minä haluan tuon vaunuasian pois mielestäni nyt heti enkä sitte joskus ennen tammikuuta, ku siihen on kuitenkin enää vain hujaus!
Mahassa myllätään todella kovasti pitkin päivää! Ja saattin "uusi" sänky ja luoja ku oli ihana nukkua! Nyt vielä kunnon petari siihen ostaa niin on tosi jees.
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Amelie ja Martti rv 24+4
29.12.tjw-----------------28v--------eka-------------Jorvi
1.1.kimmi----------------33v--------viides----------K-SKS
1.1.ninette---------------30v--------toinen----------TYKS
2.1. -meea-87-----------?----------eka-------------OYS
3.1.noffetus--------------26v-------eka-------------TAYS
5.1.jasper08-------------26v-------kolmas--------kättäri
6.1.trio---------------------38v-------kolmas--------kättäri
7.1.Eno-Elmeri---------35v--------toinen---------Jorvi
8.1.döner78-------------30v--------toinen---------hyvinkää
9.1. Tii75-----------------33v--------toinen----------KOS
11.1.Anni09-------------31v----------eka----------kättäri tai NKL
12.1.tepa84--------------24v-------eka-------------TAYS
13.1.mae3---------------27v-------kolmas--------kättäri
13.1.ela-------------------26v-------eka-------------TYKS
13.1.minnikki-----------24v-------neljäs----------SatKs
13.1.puhkarhu----------31v-------toinen---------LKS
14.1.pineli----------------37v-------toinen---------kättäri
14.1.Ronjakasperi-----32v-------eka-------------Oys
14.1.Niinanii-------------34v-------toinen---------naistenklinikka?
15.1.3xäippä74---------34v-------viides----------Seks
15.1.footprint74---------34v-------seitsemäs---?
15.1.äitiliini2004--------24v-------kolmas-------kättäri
15.1.amelie--------------21v-------eka-------------Oulu
15.1.Charlie-------------32 v------toinen----------ulkomaa
15.1.Sipis----------------41v.--------eka------------Porvoo
16.1. IirisKukka---------?-----------toinen---------NKL
17.1.Pinkspinks--------26v-------toinen---------?
17.1.Kohka--------------31v-------toinen---------Seks
17.1.Laura 1981-------26v-------kolmas-------tammisaari
18.1.kesämamma83-24v-------toinen---------SAS
18.1.winterangel-------31v-------eka-------------?
19.1.Nasu----------------28v-------kuudes-------Jorvi
19.1.lootuskukkanen-27v-------kolmas-------jorvi
19.1.Dazka--------------31v-------kolmas-------VKS
19.1. Littlestar----------31v-------eka------------ulkomaat
19.1.MOELPA----------??v--------toinen---------?
20.1.Thilia-thalia-------26v-------eka-------------KSKS
20.1.Peppi_82----------25v-------kolmas-------OYS
20.1. Lila82--------------26v-------eka-------------NKL
20.1penelope77-------??v-------?----------------SatKs
20.1.basilika5----------32v-------neljäs---------kättäri
20.1. Salsatar----------27v-------toinen----------OYS
20.1.Maaju--------------33v-------toinen----------K-SKS
21.1.Peregriina--------25v-------eka-------------TAYS
21.1.krista_81----------27v-------eka-------------Lohja
21.1. mamti81----------27v-------neljäs---------KOS
21.1. Salama-78-------29v-------eka------------KOKS
22.1. Sinnuli-------------31v-------eka-------------Naistenklinikka
22.1. maimu-------------24v-------toinen---------PKKS
22.1. Ahemo-------------??v-------kolmas-------Hys
23.1. Vauhtiviuhti-------23v-------eka-------------Hys
23.1. Ama-riia-----------27v-------toinen---------K-SKS
24.1. eikkuli80----------28v-------kolmas--------SEKS
25.1. milo84-------------23v-------eka-------------kättäri?
25.1. jonna-78----------29v-------seitsemäs---PKKS
25.1. Blomma-76------32v-------toinen---------Lohja
25.1. raisa78------------29v-------toinen---------PKKS
25.1. Mittu-maari-------26 v------toinen----------TAYS
25.1. kerveli-------------33 v--------eka-----------Jorvi
26.1. aino-maaria------23v-------eka-------------Tays
26.1. vilivilijonkka------21v-------kolmas--------pkks
26.1. Marie1981-------27v-------eka-------------Hys tai Tays ?
26.1. MamaLady------26v--------eka------------- ?
26.1. Shei----------------22v-------kolmas--------ulkomailla
27.1. pibii-----------------33v-------toinen---------TYKS
27.1. Ahava-------------------------toinen-----------Naistenklinikka
28.1. Emmuli81--------26v-------toinen---------TAYS
28.1. pumpuli85--------23v-------eka-------------Seks
28.1. Stiina--------------31v-------toinen----------NKL
29.1. ukku---------------34v-------kolmas--------TAYS
29.1. curious------------33v-------toinen---------PKKS
29.1. Pantsa------------31v-------toinen---------NKL
29.1. miuwau-----------33v-------kolmas-------SKS
30.1. hömppä82-------26v-------eka-------------OYS
30.1. Minna_J----------30v-------kolmas--------Hyvinkään sair.
30.1. Hiirulainen-------33v-------kolmas-------KOS
30.1. KainoElvi---------37v-------viides----------?
31.1. Jaffa76------------31v-------kolmas-------KOS
31.1. JB72 --------------36v-------neljäs---------K-HK