äiti huutaa?
vaimoni odottaa meille kuopusta ja ongelmana on, että han räjähtelee ja rähjää isommille lapsille monta kertaa päivässä. Lapsille puhuminen on pääasiassa huutamista. Isoja raivokohtauksia tulee ihan pienistä asioista kuten siitä että pieni lapsi sotkee kengännauhat, kun yrittää solmia niitä. Aikaisemmin vaimoni pinna ei ole ollut lyhyt. Raskaushormonienko vaikutusta?
Molemmat isommat on päiväkodissa, ja yritän olla kotona aina kun mahdollista, mutta kuitenkin työajat on sen verran erilaiset, että molemmat on on usein n. 1-2 h päivässä lasten kanssa yksin. Nykyään melkein aina silloin on ollut joku suuri riita ja kaikki huutaa, kun tulen kotiin. Muutenkin saan olla erotuomatrina koko ajan. Mitä ihmettä voisi tehdä (puhe ei auta, yritetty on, vaimo loukkaantuu)? Töissäkin kun on kuitenkin käytävä.
Kommentit (12)
jatkuiko huutaminen lapsen syntymän jälkeen väsymyksen takia?
Vaimo kyllä väittää että syy on raskauden aiheuttamissa vaivoissa, ei väsymyksessä. Itse epäilen myös jotain hormonaalista, kun temperamentti tuntuu muuttuneen päinvastaiseksi.
olin todella väsynyt ja esikoisella uhma päällä. Kyllä tuo varmaan raskaudesta johtuu. Yritä vaan tukea vaimoasi, ja voisitko olla yhteydessä neuvolaan ja kysyä neuvoa sieltä. Yritä vielä puhua vaimollesikin, ettei vaan masennu sitten vauvan synnyttyä. Minulla meinaan oli aika rankkaa vauvan syntymän jälkeenkin (toi huutaminen lapselle jatkui silloinkin) ja ilman neuvolan apua (ja ymmärtävää miestä) huutaisin varmaan vieläkin (kuopus jo 10kk).
kun joku sivullinen sanoo, että "älä sitten vaan masennu"...
Liika estrogeeni näyttää noin naamaansa. Kun odotin poikia, olin kuin äiti Teresa. Kun odotin tytärtäni, haukuin kadulla kulkevat ihmisetkin. En vain voinut sille raivolle ja ärsyyntymiselle mitään. Se oli kamalaa. Ja se häpeä ja syyllisyys omasta käytöksestä. Vaikka raivoaa, se ei tarkoita että äiti itse hyväksyisi sen.
Katsokaa että lepo on kunnossa. Toinen on ravitsemus. Vitamiinit, prode, rasvahapot ovat tärkeitä. Lihassa on hyvin B12 vitamiinia, mikä on mielialavitamiini.
Ja luota kosketuksen voimaan. Hiero jalkoja, päätä, jne. Kerro kuinka arvostat ja rakastat. Hoivaamisen taakka on välillä kova. Hoitaa masuvauvaa, kotia ja lapsia. Voi tulla riittämättömyyden tunne kaiken "taakan" alla. Välillä äidistä kuoriutuu se pieni tyttö esiin joka kaipaa syliä ja turvaa.
Myötä ja vastamäessä ;D Nää taitaa olla niitä vastamäkiä, mutta voimia, kaikki päätyy ajallaan. Myös nämä hormonimyrskyt :)
Ja selittäkää yhdessä lapsille, että jos äiti huutaa, niin vika ei ole lapsissa. Ne syyllistää itsensä vaikka vika ei olisi heissä. Ottakaa siis se taakka pois muksujen harteilta.
Pinna kireellä, esikoinen saa kyytiä.. mies ei auta vaan haukkuu kun mesoon lapselle. Ja kyllä sattuu toi huutaminen.. Otetaan tytön kanssa enemmän yhteen kuin ennen (tyttö 2,8v )!!
Nyt tosin yritän hillitä itteäni ja välillä siinä onnistunkin.
Mieheltä tosin mitään apua ei tarvii odottaa, hyvä jos hoidosta hakee aiemmin kuin minä pääsen töistä.
Järjestä koko perheelle vaikka yhteinen leffa ilta tms.
Jaksamisia
aikana pinna tosi tiukalla. ultrassa sanoivat nyt tulevan poika. itselläni tosi huono omatunto kun tulee huudettua isommille ja tuolle kolme vuotiaalle uhmalle. melki joka pvä tulee pyydettyä anteeksi.
Mulla on itsellä ihan sama ongelma, suutun kaikesta ja PALJON! Nyt on ehkä viimeistä kolmannesta kohti hieman rauhoittunut tilanne..
Tämä on tosi ikävää ja syyllisyys on hirveä. Mietin jo sitäkin, että naapurit pitää ihan pimahtaneena, mutta ennen kaikkea miehen ja esikoisen takia tuntuu ikävältä.
Odotan kolmatta lasta. Välillä sapettaa ihan pienetkin asiat, välillä itken onnesta tai muuten vaan.. Tunteissa ei ole sinänsä mitään vikaa MUTTA jos ne kohdistaa lapseen niin kyllä pitää mennä itteensä ja lopettaa heti käytös.
Mikä ihme sen oikeuttaa että lapselle ollaan kamalia jos ollaan raskaana tai imetetään? Siitä sun pitää sanoa kumppanille ja sen kuuluukin loukkaantua!
Ajattele nytten: mitä VÄÄRÄÄ lapsi tekee jos solmii väärin naruja?? Ei sellasesta nyt vaan huudeta. Jos huutaa, eikä vaan pysty lopettamaan niin itte ainakin menisin puhumaan neuvolassa.
Jos vaimoke tekee itse jotain HUONOSTI niin oikeuttaako se sut huutamaan hänelle?
Ja pitäkää muuten tarkkaa huomiota siitä että se esikoinen saa tarpeeksi POSITIIVISTA palautetta teiltä, paljon huomiota ja hellyyttä sekä muistatte että sekin on vielä PIENI lapsi joka ei osaa kaikkea vielä vuosiin hyvin -ei vaadita liikaa lapsilta vaikka itsellä olisikin pirunmoinen kiire!!!
Ihan kuin jokainen meistä ei tietäisi, että ei niitä raivon tunteita saisi kohdistaa lapseen, ja että ei ole oikein huutaa pienelle tai puolisolle. Kyllä se tuntuu ihan jokaisesta raskaus, pms, tms. syistä raivoavalle tosi pahalta, eikä yksikään sitä huvikseen tee! Voisin lyödä vetoa että jokainen raivoaja lopettaisi käytöksensä samantien mikäli pystyisi!
Minun on todella vaikea hillitä näitä reaktioita, totta kai yritän, mutta en aina pysty. Ja tietenkin annan positiivista huomioita ja pyydän anteeksi käytöstäni. Enkä missään nimessä pidä huutamista oikeutettuna tai hyväksyttävänä. Mutta en ole niin täydellinen, että ainakaan vielä olisin pystynyt lopettamaan tällaista käytöstä kokonaan.
Hirveästi enempää en raivoamisen estämiseksi voi tehdä kuin jo teen: syön säännöllisesti ja terveellisesti, liikun, nukun niin paljon kuin ehdin ja yritän rentoutua. Kun keittää yli pyrin rauhoittumaan ja vaikka poistumaan hetkeksi paikalta. Ja yritän jo ihan nätisti ennen raivokohtausta sanoa suoraan mitä tahdon, jotta tilanne ei etenisi ikävään suuntaan. Siltikin välillä keittää yli, maailma menee ihan mustaksi, silmissä sumenee, on vaikea hengittää, rintaa puristaa ym. siksi että on niin mielettömän raivona. Ei siinä enää ajattele järkevästi vaikka kuinka yrittää. Ihan kuin taantuisi itsekin parivuotiaaksi ihan käsittämättöminen ja hallitsemattomien tunnereaktioiden keskelle. Lapsena en ole saanut ilmaista tunteitani kun kasvoin perheessä jossa oli alkoholiongelmaa ja mielisairautta, joten ehkä siinäkin on osasyy.
Ehkä jos on itse aina saanut apua tunteidensa käsittelyyn, ja niitä on saanut ilmaista vapaammin, on silloin myös helpompi hillitä niitä?
Itselläni oli samanlaista. Alkoi esikoisen imetysaikana ja jatkui aina kuopuksen syntymään asti. Jotain tekemistä varmaan oli hormonienkin kanssa, mutta suurin syy oli varmaan väsymys.
Olin todella väsynyt esikoisen vauva-aikana ja sen jälkeenkin. Nyt vasta kun kuopus syntyi, alkaa helpottaa. Ja samalla raivaritkin ovat lähes loppuneet.
Mulla raivareita aiheutti katkeruus miestä kohtaan. Välillä se purkautui sitten lapseenkin. Olin todella katkera, että samalla kun minä olen jaksamiseni äärirajoilla, niin mies vaan elelee kuten ennenkin. Minä jouduin hoitamaan kaikki yövalvomiset ja kaiken muunkin. En saanut omaa aikaa, vaikka mies sai sitä harva se päivä. Lisäksi minulla on masennusta ollut.
Neuvoisin, että keskustelette oikein kunnolla ja älä loukkaannu siitä mitä vaimo sanoo, vaan kuuntele. Syy raivareihin ei varmasti ole yksiselitteinen. Ja muistakaa kertoa lapselle, ettei hänessä ole vikaa. Muistuta vaimoasi, että pyytää aina anteeksi lapsilta, jos on raivonnut.
Kivat sullekin! Vai on se sitten täydellisyyttä jos sanoo ettei lapselle nyt huudeta?
Aha. Ookko puhunu tosta lääkärissä? Itte olisin jo melkosen huolissani jos oma olo menis noin pahaksi että kroppaankin jo sattuu. Kai sillain sitten tekee vaan täydelliset ihmiset??? :(
Mun tekee oikeesti pahaa että jos sanoo ettei lapselle kuulu olla ilkeä niin se on sitten jotain pirun täydellisyyttä. Kun en ole minäkään täydellinen, eikä kukaan muukaan ole. Aina on varaa parantaa.
Itsellänikin on tuttua lapsuudessa viina ja isän mielen järkkyminen kun mummo kuoli ja hän masentui syvästi, menetti taloutensa. Hylätyksi tunteminen kun vanhemmat erosivat ja äiti halusi saada uuden miehen. 10- vuotias lapsi kun on isotyttö pärjäämään..
Olen oman surkean lapsuudenkuvan kautta oppinu ajattelemaan millainen haluan olla lapsilleni. Mitä opetan heille. Mun pojista ei kasvateta ihmisiä jokka saa sanoa pahasti toiselle ja muka olla pahoillaan -koska ei ole jos teko on toistuvaa!
Saako lapsi tukistaa kaveria -jos sinä aikuisena teet niin lapselle? Tollanen vertaus.
Mun mielestä omaan käytökseen kuuluu aina puuttua. Koska toisen käytöstä on paha muuttaa..
Mutta parisuhteen ihana puoli on että voi sanoa kun toinen karjuu keskenkasvuselle ihmiselle että NYT aikalisä -ja menette puhumaan asiasta toisaalle. Lapsen kuullen ei kannata alkaa vääntämään varsinkin jos toinen loukkaantuu ja alkaa puolustamaan omaa naurettavaa käytöstään lapsen edessä.
Joskus omaa käytöstä on paha nähdä. Onhan noi nanny- ohjelmatkin sen todennu. Mutta jos sen näkee jostain ulkopuolelta ja kritisoi sitä käytöstä voi mielestäni miettiä mitä itse tekee omassa kodissa omille lapsille ja miltä se nyt tuntuu kun tarhaikänen sitoo kengännauhoja eikä saa aina hyvää jälkeä ja siihen sitten äiti/isä näkee oikeana ratkasuna huutaa.
11
Jos se on täydellisyyttä ettei satuta lasta henkisesti tai fyysisesti niin kai olen siltä osin täydellinen. Se tekee omankin olon pahaksi kun on toiselle kamala, varsinkin jos toinen ei ansaitse huutoa. Ei sitä pyyhitä pois pyytämällä jatkuvasti anteeksi.
Ei lapsi saa antaa vanhemmalleen jatkuvasti anteeksi koska tämä tekee hänen olonsa pahaksi!
Mulla vaan ei ole noin ihanaa mietä, joka huomaisi että minulla on jotain vialla.. Itsekin odotan ja varmaan jonkin verran raskaudestakin johtuvaa.. Mä taas haluaisin jutella, mutta mies ei kuuntele eikä kiinnosta..