Kaveri kilahti
Ystävälläni oli 50v synttärit hiljattain. Sovimme jo pari kuukautta sitten, että niitä vietetään tänään pienellä porukalla. Alkuviikosta viestittelimme juhlista, sovimme kuka tuo mitäkin juotavaa ja purtavaa. Eilen kävin töiden jälkeen ostoksilla, ostin aineksia tarjoiluihin, kuplajuomaa ja pyöreisiin vuosiin sopivan lahjan ystävälleni. Ostoskeskuksen parkkipaikalla tuli juhlakalulta viesti - hän ei halua käyttää rahojaan muiden kestitsemiseen, eikä hänellä ole mitään tarvetta järjestää syntymäpäiväjuhlia saadakseen lahjoja. Juhlat on peruttu. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tapahtui, häkellyin niin että vastasin vaan, että ok. Nyt pohdiskelen miten tähän pitäisi suhtautua. Tekee mieli ottaa etäisyyttä tähän ihmiseen, mutta ehkä pitäisi ensin selvittää mikä tämän kilarin syy oli? Hiukkasen ketuttaa, että hän ilmoittaa tästä sen jälkeen kun minä olen varannut aikaa ja käyttänyt aikaani ja rahojani juhlaa varten. Toki voin syödä ruokia ja juoda kuoharia keskenäni, mutta en tosiaan olisi ostanut tätä kaikkea ihan itselleni jos en olisi luullut juhlien olevan tulossa. Mietin myös mitä teen hänen lahjalleen, palautanko kauppaan vai annanko joka tapauksessa?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vastaa että no kiva, kun itse käytit jo rahaa hänen juhliinsa. Hyvä, että hänen rahansa säästyvät.
Jaa jaa. Siinäpä nokittelemaan?
Tekstiviesteillä. Ei kovin fiksua.
Menkää juhlimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa melkoinen. Ottaisin etäisyyttä, ja jos tämä ihminen yhteyttä ottaa niin ilmoittaisin närkästymiseni. Todella tökerösti tehty.
Vietä nyt itse itsenäisyyspäivää ja kutsu joku kylään tuosta juhlaporukasta.
Joku asia alkoi pelottaa ja masentaa.
Itse veisin sen lahjan.
En ottaisi nokkiini enkä eristäisi ihmistä, jolla selvästi on jokin kriisi.
Ei mitenkään mahdotonta, että syynä on masennus tai ahdistuneisuus. Ei vaikka itse saanut siivottua tai tehtyä mitään juhlien eteen, ja sitten käänsi oman ahdistuneisuutensa puoliaggressiiviseen viestiin jolla perui juhlat.
Mä varmaan ottaisin yhteyttä niihin muihin ja juteltaisiin ja mentäis porukalla kysymään mikä hätänä, kun mieli noin muuttui.
Jos oikeasti on kyse ystävästä, niin kysyisin kyllä häneltä itseltään, että mikä hänellä on, ja tarjoaisin apua.
Jospa lähettäisit vaikka onnitteluviestin, ja kysyisit mitä kuuluu, kun hänellä nyt kuitenkin on syntymäpäivä?
Palauta lahja, moinen kaveri ei ole ansainnut saada yhtään mitään!
Itselläni tuollainen kaveri. Maanis vaiheessa säätää kaikkea ja sitten yllättäen peruu. Koska tunnen ihmisen niin en lähde hänen juttuihinsa mukaan. Mm että ostetaan johonkin tilaisuuteen liput etukäteen. Muutoin on kiva kaveri.
Itsellä on mm masennus, paniikkihäiriö ja muita mt-ongelmia. Saatan käyttäytyä noin, jos elämässä asioita kasaantuu liiaksi ja en vaan pysty mihinkään. Esim siihen lisäksi oikeusprosessi ja tappelu terveydenhuollon kanssa ja kaikki muu, mm raha-asiat siihen päälle. Ja sit vielä ero tai riita poikakaverin kans ja fyysiset kivut.
Osaan tosin jälkeenpäin selittää ja pahoitella jos oon ollut töykeä.
En halua puolustella huonoa käytöstä, mutta siellä voi olla vaikka mitä taustalla, josta juuri nyt ei kykene puhumaan.
Antaisin sen lahjan silti ja koittaisin pitää hauskaa muuten joko itsekseen tai muiden kanssa. Puhut kuitenkin ystävästä.
Ehkä hän joskus kykenee sanomaan mikä oli vialla.
En olisi kuunnellut tuollaista yhtään. Napakasti sanonut, että eipä onnistu. Sun juhliin on jo käytetty aikaa JA rahaa. Sinä tulet sinne ja juhlit, kuten on sovittu!
Hänelle selkeesti iski ns. cold feet ja ikäkriisi.
Jos jättää tulematta, niin hänen häpeensä. Juhlitte sitten muuten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on mm masennus, paniikkihäiriö ja muita mt-ongelmia. Saatan käyttäytyä noin, jos elämässä asioita kasaantuu liiaksi ja en vaan pysty mihinkään. Esim siihen lisäksi oikeusprosessi ja tappelu terveydenhuollon kanssa ja kaikki muu, mm raha-asiat siihen päälle. Ja sit vielä ero tai riita poikakaverin kans ja fyysiset kivut.
Osaan tosin jälkeenpäin selittää ja pahoitella jos oon ollut töykeä.
En halua puolustella huonoa käytöstä, mutta siellä voi olla vaikka mitä taustalla, josta juuri nyt ei kykene puhumaan.
Antaisin sen lahjan silti ja koittaisin pitää hauskaa muuten joko itsekseen tai muiden kanssa. Puhut kuitenkin ystävästä.
Ehkä hän joskus kykenee sanomaan mikä oli vialla.
En tiedä, onko ystävälläni mielenterveysongelmia, mutta niinkin voi tietysti olla. Luultavasti käyn viemässä lahjan joka tapauksessa ensi viikolla, katsotaan sitten tuleeko mitään sen kummempaa selitystä. Oma asiansa tietysti haluaako avata enempää miksi mieli muuttui. En ole itse mikään heti välit poikki -tyyppi, mutta vaikea olla suhtautumatta hiukan varauksella tähän ihmiseen jatkossa, ilman että hän antaa jonkin selityksen joka auttaa ymmärtämään paremmin. - Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonoa käytöstähän tuo on, mutta en ymmärrä missä kohtaa se kilahdus tuossa muka oli.
Ainoa joka tietää syyn miksi perui juhlat, on se päivänsankari. Ja hänkin kyllä jo selitti syyt. Tai antoi ainakin jonkinlaisen syyn. Oli se sitten hyvä tai ei.
Kilahdus on siinä, että paria päivää aikaisemmin on iloisesti järjestämässä syntymäpäiväjuhlia, ja sitten yhtäkkiä peruu ne aika erikoisten syiden perusteella. Kun juhlia kuitenkin oltiin nyyttärityyppisesti järjestämässä, eikä niin että sankari kestitsee ja maksaa kaiken.
Ei tuommoinen ole kilahdus. Hän kuitenkin aivan fiksusti hoiti asian, vaikka tökerö ajankohta.
Kilahdus on semmonen jossa huudetaan ja heitellään ehkä tavaroita ja haukutaan ja panikoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä varmaan ottaisin yhteyttä niihin muihin ja juteltaisiin ja mentäis porukalla kysymään mikä hätänä, kun mieli noin muuttui.
Näin toimii ystävät! Eikä siten että ekana miettii, että nyt on tilaisuus mullakin suuttua.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti on kyse ystävästä, niin kysyisin kyllä häneltä itseltään, että mikä hänellä on, ja tarjoaisin apua.
Jospa lähettäisit vaikka onnitteluviestin, ja kysyisit mitä kuuluu, kun hänellä nyt kuitenkin on syntymäpäivä?
Oli jo pari kuukautta sitten. Et lukenut aloitusta sittenkään, vaikka kirjoituksesi on ihan järkevä ja kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni tuollainen kaveri. Maanis vaiheessa säätää kaikkea ja sitten yllättäen peruu. Koska tunnen ihmisen niin en lähde hänen juttuihinsa mukaan. Mm että ostetaan johonkin tilaisuuteen liput etukäteen. Muutoin on kiva kaveri.
Jep. Muutamasta kerrasta itsekin oppineena en kyseisen ihmisen kanssa sovi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonoa käytöstähän tuo on, mutta en ymmärrä missä kohtaa se kilahdus tuossa muka oli.
Ainoa joka tietää syyn miksi perui juhlat, on se päivänsankari. Ja hänkin kyllä jo selitti syyt. Tai antoi ainakin jonkinlaisen syyn. Oli se sitten hyvä tai ei.
Kilahdus on siinä, että paria päivää aikaisemmin on iloisesti järjestämässä syntymäpäiväjuhlia, ja sitten yhtäkkiä peruu ne aika erikoisten syiden perusteella. Kun juhlia kuitenkin oltiin nyyttärityyppisesti järjestämässä, eikä niin että sankari kestitsee ja maksaa kaiken.
Ei tuommoinen ole kilahdus. Hän kuitenkin aivan fiksusti hoiti asian, vaikka tökerö ajankohta.
Kilahdus on semmonen jossa huudetaan ja heitellään ehkä tavaroita ja haukutaan ja panikoidaan.
Kyllä tuo oli kilahdus. Viestin laittoi niin olisi voinut harkiten laittaa sanat ja pahoitella. Viestillä voi laittaa vaikka valkoisen valheen ja vedota sairastumiseen tai mitä tahansa hienovaraista.
Nyt tämä sankari kylmästi kirjoitti ettei halua tuhlata rahojaan. Ei voida tietää miten hän on raivonnut kotona tai mitä olisi sanonut, jos ap olisi hänelle soittanut. Todennäköisesti olisi huutanut ja haukkunut.
Ystävät ei myöskään ole niitä, jotka voi vaan pistää jonnekin hyllylle odottamaan, kun tulee näitä "kriisejä".