Tämäkin itsenäisyyspäivä on hyvä käyttää
miettien oikeistolaisen ideologian maanpetturuutta.
Maamme kulttuuri ja kulttuuriala on henkihievereissä kiitos persujen kulttuurivihamielisyyden. Entiset sivistysporvarit ovat hypänneet samaan kelkkaan.
Suomesta on kahdessa vuodessa tehty kiinnostavasta maasta pohjolan takapajula, jonne kukaan ei halua investoida. On rassekohua, rysötetään kansan eläkekassat omiin possujuniin ja veroalennuksiin, koulutus sukeltaa, mätetään ennätysvelkaa vailla huolta huomisesta, viedään taluttaen EU.n toimesta tarkkikselle sekä onnettomista taloustaidoista että sosiaalisen epätasa-arvon lisäämisestä. Tämä on maanpetturuutta.
Vielä jonkin aikaa, niin saadaan nämä isänmaan petturit nostettua korvista ulos ja päästään siivoamaan vuosisadan sotkut.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Sanna marin aloitti suomen vajottamisen pohjalle ja orpo ja purra jatkanut suomen valtiota upottamista samaan kaivoon .