Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kukaan ei ole täydellinen vanhempi.

Vierailija
25.09.2008 |

Omat vanhempani ovat sota-ajan lapsia. Heillä on taustalla sellaisia traumoja ja tunnelukkoja, ettei heistä ole ollut auttamaan omien tunteiden käsittelyssä. Ne taidot on pitänyt opetella kantapään kautta aikuisiällä. Mutta parhaansa he ovat tehneet, minulla oli turvallinen rauhallinen lapsuus, missä rutiinit hoidettiin hyvin, ja kotona ei tarvinnut koskaan pelätä.



Itse yritän äitinä parhaani, mutta ei se aina onnistu. Suutuspäissäni tai väsyneenä toimin typerästi, ja monesti varmasti ilman, että edes huomaan ja tajuan. Ja uskon, että jokaisella meistä on omat ongelmakohtamme. Minä en usko täydelliseen vanhemmuuteen, vaan siihen, että jokainen toimii niiden eväiden varassa, joita meillä on.



Siksi minusta on naurettavaa syyttää vanhempia aikuisen ihmisten tekemisistä. Virheitä he ovat varmasti tehneet, kuten kaikki meistä. Minusta ei ole heittämään ensimmäistä kiveä. Ja kaikki jotka tietävät, kertokaa, mitä tehdä, jos huomaa aikuisen lapsensa mielenterveyden rakoilevan? Pakkohoitoa on vain todella vakavissa tapauksissa, ja tuskin kukaan niitä väkivaltaisimpia fantasioitaan juuri vanhemmilleen selittää. Jos aikuisella lapsella ei ole sairaudentuntoa (yleensä tällaisella sosiopaatilla ei sellaista ole), ei hoitoon järjestäminen ole helppoa.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ei ole mitään väliä mitä me teemme koska lapsista tulee kuitenkin sellaisia kuin ovat? Eihän sekään totta ole!

Jos kukaan ei kasvattaisi lapsiaan niin minkälaisessa maailmassa eläisimme?

Sanoisin itse näin, on olemassa enemmän ja vähemmän täydellisiä kasvattajia. Jotkut kasvattajat tekevät suuria ja pahojakin virheitä, useimmat meistä niitä pienempiä (kuten lapselle satunnainen huutaminen tai epäjohdomukaisesti toimiminen).

Minusta vanhempia pitää ja saa syyllistää!

Tietenkin jokainen normaali vanhempi syyllistää itse itseään lapsensa ongelmista, mutta sitä ihmettelen, että luulevatko tosiaan jotkut olevansa jotenkin turvassa pahalta maailmalta, ja ongelmia on vain 'pahoilla' ihmisillä? Toki tilastollisesti ongelmaperheissä tiettyjä ongelmia on lapsillakin enemmän, mutta on paljon ongelmia, jotka eivät mitenkään korreloi perheen olojen kanssa.

Vierailija
2/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset


!

Tietenkin jokainen normaali vanhempi syyllistää itse itseään lapsensa ongelmista, mutta sitä ihmettelen, että luulevatko tosiaan jotkut olevansa jotenkin turvassa pahalta maailmalta, ja ongelmia on vain 'pahoilla' ihmisillä? Toki tilastollisesti ongelmaperheissä tiettyjä ongelmia on lapsillakin enemmän, mutta on paljon ongelmia, jotka eivät mitenkään korreloi perheen olojen kanssa.

-- mutta HARVEMMIN turvallisista ja hyvistä oloista kuitenkaan tulee rikollisia aikuisia. Enkä kuvittele että olen suojassa pahalta maailmalta, on minulla itsellänikin erityislapsi. Hänen ongelmiinsa on kovin vaikea vaikuttaa, hän kehittyy siten kuten kehittyy. Jos on neurologisia ongelmia, niin yksin kasvatus ei aina auta! Mutta silti minunkaan ei pidä pestä käsiäni ja luovuttaa tämän lapsen osalta! Juuri HÄN tarvitsee sitä apua ja tukea enemmän kuin ehkä muut lapseni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päivittäin sitä huomaan oman epätaydellisyyden äitinä. On useinkin tilanteita, että toimiin ihan päinvastoin kuin oikeasti edes haluaisi, juuri väsyneenä ja suutuspäissään.



Eikä vanhempi ole enää vastuussa aikuisen lapsen tekemisistä, kyllä siinä on vastuussa ihan se aikuinen lapsi itse.



Ja totta, tuo hoitoonohjaus on todella hankalaa. Hoitoon ei pääse kuin vasta tosi paikan edessä, eikä aina silloinkaan. (tiedän kun olen psykiatriassa töissä).

Vierailija
4/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

täydellinen ihminen olisi hirveä, saattaisi olla esim. aika lannistava esikuva lapselle, "ei minusta voi koskaan tulla 8-lapsen korkeasti koulutettua johtamistehtävissä olevaa äitiä, jolla on aina aikaa lapsilleen sekä vielä korkeakulttuurisia harrastuksia".

Vierailija
5/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi tuntua raskaalta läheisistä.



Oman epätäydellisyyden sieto, itsetutkiskelu sekä yritys korjata virheitään ja realistinen minäkuva sen sijaan voivat olla hyvä esimerkki lapselle.

Vierailija
6/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

usko siihen, että ihminen voisi olla hyvin viisas ja osaava jotenkin pelkästään hyvien lähtökohtiensa ansiosta, vaan siihen, että elämä ja vastoinkäymiset koulii ja opettaa (joihin ne vaikuttaa yksinomaan negatiivisesti, mutta monia ne kasvattaa ja viisastuttaa). Ja se että on 'ne eväät mitkä on annettu' ja silti pärjää, näyttää lapselle kuinka hänkin aikanaan voi tiukoissakin paikoissa kehittyä ja pärjätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma pointtini oli siis se, että kun niitä virheitä kuitenkin tulee tehtyä, niin turha sitten on niitä vanhempia syyllistää, joiden lapsilla menee tosi huonosti. Eri asia on tietenkin se, jos lasta on tahallisesti lyöty laimin, tai perheessä on joitakin tosi isoja ongelmia, joihin ei ole edes haluttu apua, mutta jos puhutaan ihan tavallisista epätäydellisistä ihmisistä.



Eikä näissä keskusteluissa yleensä oteta esille sitäkään, että noissa mielenterveyden häiriöissä on mukana iso geneettinenkin osuus, kaikki ei ole ympäristöstä johtuvaa, vaikka laukaiseva tekijä ulkoa voi tullakin.

Vierailija
8/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos puhut ihan tavallisista Matti Meikäläisistä niin miten mielenterveys heitä juuri koskettaa? Väsymyksen hoitoon kuuluu lähinnä juttelu ja arkisten asioitten helpottaminen..



Mitä taas tulee ihmiseen joka tarttee jo hoitoa niin se on sitten asia erikseen.



Itse uskon huostaanottoon. Ei lapsen kuulu koskaan sietää pahaa arkea!



Mahtokohan olla Vauva-lehdessä jokunen vuosi takaperin artikkeli naisesta joka antoi masennuksen yhteydessä lapsensa sossuun että kaikki voisivat hyvin. Ja teki siis just itse päätöksen asiasta. Se jos joku on epäitsekästä ja upeaa vanhemmuutta.



Itse olen kokenut lapsena ruumiillista kurittamista, 80- luvulla kun se oli jo kiellettyä. Olisi jonku saanut soittaa sossuun kun näki miten isä raahaa tukasta lasta kotiin. Mutta kukaan ei niin tehnyt. Pitäisikö se vaan jättää huomioimatta?

Onko se epätäydellisyyttä ja siten sallittavaa?



Minusta vanhempia saa ja kuuluu syyttää huonosta vanhemmuudesta. Itse olen antanut vanhemmilleni anteeksi. Mutta samaa en tee omille lapsilleni. Se on väärin. Ei ole kyseessä ettei olla täydellisiä; minusta se on lähinnä sitä että töitten jälkeen ei aina jaksa leikkiä lapsen kanssa jne. Olla mukana. Väkivalta tai lapsen olon tekeminen pahaksi ei kuulu siihen.



MInä en satuta lapsia: henkisesti tai fyysisesti. Ajankäyttö joskus harmittaa. Ääntä korotan jos tarttee, en kuitenkaan mylvi kaiken aikaa koska se ei ole tapa jolla puhutaan ihmisille.



Musta on outoa että sallitaan lapsille kohdistuva paha ja kehdataan vielä ihmetellä miten lapset ja nuoret voi huonosti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

mielenterveysongelmia. Ja kaikkia muitakin. Eivät mielenterveysongelmat, ainakaan kaikki eivätkä kokonaan, johdu mistään lapsuuden ikävistä kokemuksista tai olosuhteista. Niitä on perinnöllisiä, siis ihan geneettisiä, ja laukaiseva tekijä voi olla ihan fyysinenkin stressi.



On varmasti lapsia tosi kamalissakin oloissa, mutta on todella naivia luulla, että jos on tavallinen vanhempi, joka tekee tavallisia virheitä, että lapset eivät voisi joutua suuriinkin vaikeuksiin.

Vierailija
10/10 |
25.09.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ei ole mitään väliä mitä me teemme koska lapsista tulee kuitenkin sellaisia kuin ovat? Eihän sekään totta ole!



Jos kukaan ei kasvattaisi lapsiaan niin minkälaisessa maailmassa eläisimme?



Sanoisin itse näin, on olemassa enemmän ja vähemmän täydellisiä kasvattajia. Jotkut kasvattajat tekevät suuria ja pahojakin virheitä, useimmat meistä niitä pienempiä (kuten lapselle satunnainen huutaminen tai epäjohdomukaisesti toimiminen).



Minusta vanhempia pitää ja saa syyllistää!