Nykyajan ylihuolehtivat äidit hermostuttaa!

Sellainen sia mulla tuli mieleen, että olisiko hyvä, jos me äidit antaisimme jokaisen äidin toimia tavalla, jonka hän katsoo parhaaksi. Oma äiti ja isä kuitenkin tuntevat oman lapsensa ja tilanteet parhaiten. Joskus vain tuntuu, että ärsyynnymme, jos joku toimii eri tavoin kun me itse. Puistossa näemme pienen hetken jonkun perheen elämästä. Kenties siitä ei voi tehdä kovin suuria johtopäätöksiä. Kaipa se on tunnettu tosiasia, että pidämme järkevänä toimintamalleja, joita itsekin noudatamme. Kuitenkin perheet ja lapset ovat erilaisia, ja myös kasvatustyylit. Silti monenlaisista perheistä kasvaa hyviä, empaattisia ja pärjääviä ihmisiä.



No, hyvä näistä asioista on keskustella. Keskustelun kautta voi aina oppia ymmärtämään toisenkinlaisia näkökulmia.

niitä nyt sen isommin erittelemättä. kyllä se kultainen keskitie on tosiaan paras vaikka ainahan sen löytyminen ei todellakaan onnistu =)



LIINANEN, mä haluisin kysyä et miten koit kun toinen äiti " komensi" lastasi ja miten reagoit tilanteeseen?



Itse meinaan olen pariin otteeseen komentanut toisten lasten käytöstä kuten olen sanonut muille että minun lastani saa ja pitää komentaa myös muiden jotta oppivat huomaamaan että muutkin saavat heitä ojentaa jos eivät osaa olla kuten " säännöissä" sanotaan.



Itse meinaan uskon että naapuritkin kasvattavat toistenlapsia (silloin kun oikeesti elettiin tällaista aikakautta, rikoksia ja kiusaamisia oli paljon vähemmän) ja ainakin minusta on helpompi hieman ojentaa lapsia kuin esim. mennä joka tilanteesta ensin puhumaan lasten äideille. Mites muut äidit kokevat tämän -> sanotteko lapselle suoraan vai menettekö mielummin kertomaan äideille heti jos jokin asia vaivaa toisen lapsen käytöksessä?

Olen meinaan huomannut et jos menet äidille siitä puhumaan, se äiti suorastaan katseellaan murhaa sinut kun hänen lapsestaan " valitetaan" sekä " arvostellaan" käytöksestä.

Itse en ojenna edes toisen lasta helposti, mutta jos tietty lapsi useaan otteeseen tekee toiselle jotain, niin sitte kyllä menen ja sanon, vaikka hiukan napakamminkin, mutta en niin kovin kun esim omalleni sanoisin.



Tuli vaan mieleen josko se olin minä kuka sinun, LIINANEN lastasi komensi siellä puistossa? :/

tämä toinen äiti komensi kyllä ihan aiheesta. Joten en mitään pahaa ajatellut tästä äidistä. Sen sijaan mua nolotti kovasti, kun en itse huomannut puuttua asiaan. Huomasin käytännössä, että lapsen tekemisiä ei huomaa, jos lapsi on ihan toisella puolella puistoa tai keskittyy lörpöttelyyn, vaikka siis periaatteessa kannattaakin ajatusta, että oikeisiin asioihin puututaan.



Toisaalta, on kai sekin inhimillistä, että unohtuu joskus lörpöttelemään.

toimin niin, että kädestä pitäen ohjasin sitten lapsen toimintaa haluttuun suuntaan. mielestäni se oli velvollisuuteni.



En ymmärrä ajatusta, että toisen lasta ei saa komentaa, jos asia on oikea (hiekan heittäminen, toisen lapsen tai tavaran vahingoittaminen, kielenkäyttö yms...) Olen vanhanaikainen tässä asiassa.

Minusta on täysin ok että puututaan toisten lasten käytökseen, esim, jos on vaaratilanne, pienemmät jää jalkoihin, hietetän hiekkaa päälle tms. jos lapsen äiti on kauempana eikä tilannetta huomaa. itse kokisin paljon ikävämpänä jos toinen äiti tulisi minulle sanomaa et teidän XXX heittää hiekkaa.... voi olla tilanteita ettei aina ole esim. perhekerhossa vilkas taapero silmien alla kun täytyy esim. imettää vauvaa niin minusta on erittäin ok, jos muut äidit katsovat myös hiukan oman muksun perään ja ojentavat tarvittaessa jo esim. leikki menee siihen että revitään samaa kuorma-autoa ; ) Ja riippuu tosiaan lapsien iästä, hyvä kaiketi on olla taustalla kuitenkin ja puuttua jos on tarve.

jos lapseni sitten puuttumisen jälkeen jatkaa ikävää käytöstä on hyvä et siitä tullaan mulle sanomaan ja hoidan tilanteen ite loppuun, tottakai. mut ensin on ihan hyvä jos lähimpänä oleva ja tilanteen huomaava puuttuu.

että kultainen keskitie on paras :) Ei ylihössötetä niin ettei lapsi saa keksiä ihan omiakin leikkejä itsekseen ja toisaalta ei jätetä lasta niin että näkee että lapsi kaipaa aikuisen huomiota.



Yksi asia minua pikkuisen nyppii. Nimittäin se että joillekin on tosiaan tosi ok että muut komentaa/kasvattaa heidän lapsiaan. Vaikka ovat viiden metrin päässä juttelemassa muiden äitien kanssa ja huomaavat lapsensa pitkään jatkuneen huonon käytöksen (muiden silmille heitetään tahallaan hiekkaa, lyödään jne) niin annetaan muiden äitien hoitaa kasvatuspuoli ja komennus. Minusta kasvatus kuuluu kuitenkin sille omalle vanhemmalle. Usein näkee että tämä huono käytös on myös sitä huomion hakemista.. Vähän kuin avunhuutoa että huomaisipa minut joku ja antaisipa rajat että olisi turvallisen tuntuista.. Varmasti ovat hyviä kilttejä ihmisiä nämä vanhemmat, vähän liiankin ehkä ;)



(ja tekstini ei tietenkään koske ihan pieniä vaan uhmiksia ja yli)

Heitänpä muutaman kommentin vielä, meillä on kaksi poikaa 03/01 ja 05/05. Esikoinen on avoin ja rauhallinen lapsi. Leikit sujuvat hienosti ja poika osaa hyvin ratkoa ristiriita tilanteita. Hänen kanssa puistossa, ei juurikaan tarvitse puuttua leikkeihin, toki puutun, jos on ongelmia, joita ei poika osaa/pysty ratkaisemaan.



Kuopus taas on hyvin arka, mutta tempperamenttinen lapsi, hän todella tarvitsee minua viereen(on toki hyvin pieni vielä), hän ei siis edes halua mennä yksin leikkimään. Häntä pitää ohjata aika paljon (siis ihan ei saa ottaa lapiota toisen kädestä/heittää hiekkaa tyylisissä jutuissa) Pojalla on kova uhma ja kokeilu, mita saa ja mitä ei saa tehdä, joten haluan olla hänen lähellään, jotta voin myös puuttua tilanteisiin tarpeaksi nopeasti.



Se, miten paljon äiti on lapsen lähellä ja miten ylihuolehtivan kuvan hänestä saa voi johtua myös lapsen luonteesta. Tiedän lapsen, jolla tosi helposti menee hermot ja hän ottaa nyrkit käyttöön, kun sanat loppuvat, ymmärrän oikein hyvin, miksi hänen äitinsä haluaa pysytellä lapsen lähellä (tosin äiti ei puutu koko ajan leikkeihin, eikä varsinkaan, kun leikit menevät hienosti) Riita tilanteissa tämä lapsi tarvitsee paljon ohjausta, joten mielestäni on hyvä, että turvallinen aikuinen on silloin lähellä, tilanteet tulevat tosi nopeasti ja niihin olisi hyvä puuttua myös mahdollisimman nopeasti (kysessä on siis jo " iso" lapsi, alle kouluikäinen kuitenkin) Tottakai lapsen ikäkin vaikuttaa, pientä lasta on ohjattava enemmän ja puututtava nopeammin tilanteisiin.



Joku kyseli muiden lasten komentamisesta, minä olen itse " koko kylä kasvattaa" ajattelun puolesta puhuja. Eli minun lapsiani saa komentaa ja minä komennan muiden lapsia. Valitettavasti siitä saa usein aika ikäviä katseita. (tilanteet ovat usein sellaisia, että äiti ei ole lähellä/ei puutu mitenkään lapsen läytökseen)



Tämän asian kääntöpuolena, minua ärsyttää puistoissa istuvat äidit, jotka eivät taas puutu lastensa käytökseen millään tavalla. Esimerkiksi kuopuksen kanssa olin puistossa, jossa oli suhtteellisen iso lapsi, joka heitti hiekkaa suoraan oman lapseni naamaan useita kertoja, äiti oli kyllä vieressä, mutta puhui puhelimeen, eikä mitenkään reagoinut lapsen käytökseen, vaikka katsoi suoraan lasta ja näki mitä tämä teki. Itse lasta komensin, tosin tuloksetta.



Ehkäpä kultainen keskitie on se paras vaihtiehto tässä. Pakko sanoa, että olen ap:n kanssa osittain samaa mieltä, enkä ymmärrä äitejä, jotka jatkuvasti puuttuvat hienosti sujuviin leikkeihin.



Mareila+Lapsukaiset

lapsiaan, kannattaa hankkia elämäänsä jotakin uutta lisäsisältöä...



Kun oma oleminen ja tekeminen on tasapainossa, ei muiden elämän tonkiminen tunnu niin kovin tärkeältä.

Mä taidan kuulua tuohon ylihuolehtivien joukkoon, kääks! Vanhempi tyttö on nyt 3v, ja joudun aina pinnistelemään, etten puutu lasten leikkeihin, varsinkin nyt kun kolmen vuoden iässä tytöllä alkaa jo olla jotain tajua, miten toisten lasten kanssa leikitään. Toisaalta on tullut pakostakin hellittettyä otetta, kun kuopus syntyi reilu vuosi sitten.



Silti haluan olla sopivalla tavalla huolehtiva, en voisi esim. tinkiä lasten turvallisuudesta. Mua oikein kauhistuttaa, kun meidänkin pihassa toikkaroi 3-vuotias ilman valvontaa, lähellä on katu ja parin sadan metrin päässä moottoritie. Eli välinpitämätön tyyli on sitten se toinen ääripää...

Juu, myönnän. Osittain ärsyyntymiseni varmasti johtukin siitä, että kun on pyöritellyt näitä samoja lapsi-asioita mielessä vuositolkulla, niin on tullut joku mitta täyteen,eikä jaksais aina niitä jauhaa. Tähän asiaan on osaltani tulossa muutosta ensi syksynä...



En alunperinkään halunnut niinkään puuttua muiden tapaan kasvattaa lapsiaan. Lähinnä sapettaa se , kun kaikesta pitää tehdä niin iso numero ja jokaikinen pikku juttu analysoidaan ja pähkäillään. Eli tältä osin peräänkuulutan yhä edelleen vähän rennompaa otetta. Ei kaikki ole niin haudanvakavaa ja kyllä ne lapset jotain osaa itsekin tehdä ja ajatella!

Tottahan toki lapsia kuuluu kasvattaa, ohjata, auttaa arempaa, neuvoa raisumpaa jne. mutta tuskinpa tässä aloituksessa siitä olikaan kyse.



Itseäni ärsyttää myös kun lapsille ei anneta YHTÄÄN omaa rauhaa. KOKO ajan kuljetaan perässä ja KOKO ajan varmistetaan joka askelta ja elettä...

Minun havointoni on, että niitä riitoja lasten välillä ja itsensä satuttamisia tapahtuu huomattavasti enemmän kun vanhempi " kyttää" vieressä. Tässä kun oli näitä kauniita päiviä, meillä lapset 4v ja kohta 3v leikkivät naapurin samanikäisten lasten kanssa neljä tuntia putkeen (ja ruokailun jälkeen saman verran) pihalla ilman, että tuli yhtään ainutta riitaa tai että kukaan satutti itseään. Lapset leikkivät takapihalla ja itse luin lehtiä terassilla ja kuuntelin... Välillä meinasi tulla kärhämää, mutta hienosti ne vaan tilanteen hoitivat. Välillä joku sanoi jotain pöllöä, jolloin teki mieli sännätä itse väliin, mutta sieltäpä kaveri antoikin palautteen ja asia jäi siihen. Hienosti osasivat neuvotella roolit leikissä, kuka leikkii milläkin lelulla, kuka on rosvo ja kuka poliisi jne. Ja kaikki nämä lapset omat mukaan lukien ovat tempperamenttisia tyyppejä ja omaa tahtoa löytyy jokaiselta..



Kun taas joskus menen mukaan lasten leikkeihin, huomaan että puutun liikaa ja siitä leikistä ei sitten tulekaan mitään, lapset menevät jotenkin jumiin. Vähän väliä joku teloo itseään, kun luottaa liikaa siihen vieressä seisovaan aikuiseen.

Pahinta on kun lapset ovat isovanhempiensa kanssa. Isovanhemmat juoksevat koko ajan perässä ja ohjeistavat joka askelta, älä mene sinne, älä koske siihen, tule tänne, leikitään tätä.... Ja se on ihan kaaosta. Lapset eivät viihdy, malta keskittyä mihinkään leikkiin, satuttavat vähän väliä itseään jne. Ja tästä isovanhemmat päättelevät, että lapsia täytyy koko ajan paimentaa ettei mitään satu ja noidankehä on valmis.



Ja itse olen sitä mieltä, että kyllä siitä on lapsellekin haittaa jos vanhempi puuttuu liikaa lapsen käytökseen. Lapsella täytyy olla oikeus vapaaseen leikkiin edes joskus. Onhan se aivan mielettömän stressaavaa lapselle, jos vanhempi koko ajan kulkee askeleen perässä ja kommentoi ja käskyttää. Ja nyt ei puhuta lapsesta joka itse kaipaa äitiä vierelle tai ylivilkkaasta lapsesta, joka vaatii enemmän opastusta.

Jatkan vielä minäkin tätä mielenkiintoista keskustelua.

Lily:

" Lapset eivät viihdy, malta keskittyä mihinkään leikkiin, satuttavat vähän väliä itseään jne. Ja tästä isovanhemmat päättelevät, että lapsia täytyy koko ajan paimentaa ettei mitään satu ja noidankehä on valmis.

Ja itse olen sitä mieltä, että kyllä siitä on lapsellekin haittaa jos vanhempi puuttuu liikaa lapsen käytökseen. Lapsella täytyy olla oikeus vapaaseen leikkiin edes joskus. Onhan se aivan mielettömän stressaavaa lapselle, jos vanhempi koko ajan kulkee askeleen perässä ja kommentoi ja käskyttää. Ja nyt ei puhuta lapsesta joka itse kaipaa äitiä vierelle tai ylivilkkaasta lapsesta, joka vaatii enemmän opastusta.

"

Sinä sanoit asian paremmin. Juuri noin ajattelen, mutta en osannut muotoilla yhtä hyvin!

Tuo noidankehäjutun olen minäkin huomannut. Usein vanhemmat pitävät omaa lastaan niin vaikeana tai tottelemattomana, että luulevat että jatkuva kontrolli ja kyttäys on tarpeen. Itse luulen, että sellaisille lapsille nimenomaan tekisi hyvä pidentää vähän sitä liekaa eli antaa enemmän vapautta ja vastuuta, vaikka sitten niin, että vanhemmat " salaa" kontrolloivat lastensa tekemisiä. Siis siten, että lapsi ei itse koe itseään jatkuvasti tarkkailun alaiseksi.

Tuo Lilyn kuvaama tilanne lasten itsenäisestä leikistä usean tunnin ajan on erinomainen esimerkki. Ja samalla kun lapset saavat leikkiä vapaasti, on vanhempi näkö- ja kuuloetäisyydellä varmistamassa, että mitään ei tapahdu ja lapset myös tietävät, että aikuinen on lähellä ja auttaa, jos tarve tulee.

hyvin kuvailit sitä mitä mäkin tässä alunperin hain takaa. Hyvä keskusteluhan tässä syntyi, mutta tuntuu, että asioita vähän sekoitetaan tahtomatta tai tahallisesti.



Todella, alunpernikin kuulutin näitä vanhempia, jotka puuttuvat lasten tekemisiin vain puuttumisen ilosta. Kyllähän nyt jokainen maalaisjärjellä tajuaa (tai pitäisi tajuta), koska leikki sujuu ja koska ei. Ja koska sitä ohjausta tarvitaan ja koska ei.Välinpitämättömyys on sitten ihan eri asia.



Ja kyllä mä ainakin oon läheltä seurannut tällaisia " hyvin ohjattuja ja opastettuja" lapsia, jotka sitten kaipaakin sitä aikuisen ohjausta leikissä koko ajan (ja puhun nyt leikki-ikäisistä). Eli kyllä 3-4v. hyvin pitkälle pärjäilee jo itsekseen, Lilyn kuvailemalla tavalla, aikuisen valvovan silmän alla.



Joku tässä hyvin jo kuvailikin sitä, kuinka tarkkailee lasten tekemisiä, mutta huomaamatta. Tähän mäkin pyrin, johan lapsikin vaistoo sen, jos joku koko ajan kyttää ja vahtaa.

Hei Syysmyrsky (vaikka sää ei nyt ole kovin syksyinen!), olen samoilla linjoilla. Itse asiassa juuri tänään pohdiskelin asiaa tässä päivällä aikaisemmin.

Monilla perheillä tuntuu olevan vaikeaa jo pienenkin lapsimäärän kanssa ja lapset koetaan hirveän rasittavina. Mutta rasittavaa se vanhemmuus varmasti onkin, kun JOKA asiasta pitää kantaa niin hirveästi huolta ja olla todella pedantti koko ajan.

Itsellänikään nyt ei ole hirveästi lapsia (3), mutta olen isosta perheestä, ja sisaruksillanikin on paljon lapsia. Jo se luo tiettyä rentoa meininkiä, kun on paljon lapsia - siinä ei yksinkertaisesti pääse syntymään tilannetta, jossa YHTÄ tai kahta lasta vahditaan koko ajan. Lapset viihtyvät ja temmeltävät keskenään ja itse asiassa vanhempi pääsee paljon helpommalla, kun lapsilla on tekemistä.

Minusta on vain mukavaa, kun kotona on paljon lapsia. Niinpä meillä käy usein lasten kavereita yökylässä ja olen huomannut, että monien vanhempien on todella vaikea ymmärtää pienten yökyläilyä. " Ei meidän Paavoa voi päästää, yöllä varmasti tulisi äitiä ikävä." " Kyllä meidän Liisa on aivan liian nuori yökyläilemään, ei sitä voi ajatella ennen kouluikää."

Juuri äsken muuan äiti lausahti minulle, kun mainitsin, että meille oli tulossa keskimmäisen lapsen kaveri, 5 v., yökylään: " Voi voi, mitenköhän teidän ilta menee, kun teillä on NELJÄ lasta!" Sanoin, että todennäköisesti hyvin: e ipähän ole kukaan sanomassa, ettei ole tekemistä. Ja näin tapahtuikin. Lapset leikkivät ja nukahtivat leikeistä uupuneina iltasadun alkuriveillä. Me aikuiset saimme ihanan rauhallisen illan keskenämme.

Mietin vain, mikä näitä äitejä ja isiä vaivaa, jotka rasittuvat lapsistaan niin kamalasti ja jotka kokevat lasten kanssa olemisen niin rankaksi koko ajan - eivätkä halua pieniä vieraita kotiin " häiritsemään" . Jostain syystä meille tuntuu aina olevan lapsia tulossa kylään tai yökylään - ehkä he vaistoavat rennon meiningin, en ole järjestämässä lapsille koskaan mitään ohjelmaa, vaan he saavat touhuta vapaasti keskenään. Ehkä juuri tästä on pulaa niissä perheissä joissa vanhemmat ovat ns. curling-vanhempia - se uusi termi, joka kuvaa vanhempia, jotka pyrkivät kaikessa silottamaan lasten tien ja olemaan " askeleen edellä" koko ajan, ettei vain lapsi kokisi vahingossa mitään, mistä tulee mielipahaa.

Tietysti jokainen taaplaa tyylillään, mutta haluaisin vain kannustaa tietynlaiseen rentouteen ja lapsista nauttimiseen - ja ennen kaikkea LUOTTAMAAN lapseen. Mukavaa kevättä kaikille!

Kirjoitanpa tähän ketjuun, vaikkei varsinaisesti asiaan kuulukaan.



Itseäni ärsyttää, kun lasten ei anneta olla lapsia. Turhanpäiväinen ylihuolehtiminen ja vieressä käveleminen ja " yök, Jade, et voi koskea siihen kiveen, kun se on likainen" -tyyli.



Nykyään monet vanhemmat tuntuvat oikeasti olevan vieraantuneita luonnosta ja siitä, mitä on olla lapsi, kun joka asiaan pitää puuttua. Itse kaipailen enemmän sellaista oman lapsuuteni kaltaista lapsena olemista että saatiin rauhassa olla lapsia, mennä ja kiipeillä, olla likaisia ja onnellisia. Nykyään pitää varoa, etteivät vaaleanpunaiset Reimatecit vaan likaannu tai mene polvesta rikki esim. päiväkodissa mäkeä laskiessa. Ei mikään ihme, että lapsilla paino nousee ja allergiat lisääntyvät kun mitään ei enää saa tehdä tai edes juosta temmeltää rauhassa.



Tiedän tiedän: maailma on nykyään pahempi paikka jnejne. eli ihan samanlaista lapsuutta ei kaupungissa enää voi saada kuin silloin ennen, mutta onko ihan kaikki hauska ja lapselle luonteva toiminta pakko tukahduttaa lapsen turvallisuuden nimissä? Kultainen keskitie kai tässäkin olisi hyvä juttu, kuten kaikessa muussakin...

Missä ihmeessä te tapaatte näitä " ärsyttäviä" äitejä, joita kuvailitte? Kun mä en vilpittömästi ole missää tavannut. Puistossa äidit, minä mukaan lukien, juttelevat keskenään ja tarvittaessa puuttuvat asioihin. Eli seuraavat lapsia, mutta eivät ole koko aikaa perässä. En ole eläessäni nähnyt äitiä, joka puuttuu hyvin sujuvaan leikkiin. Oikeasti. Kivempaa on rupatella toisen äidin kanssa puistossa.



En myöskään ole tavannut täällä aika ajoin puhututtavia äitejä, joiden lasten Reimatecit kiiltelevät, kun lapset eivät saa tehdä mitään. Meidän puistossa lapsilla on kyllä reimatekkejä sun muita tikettejä, mutta kaikkien haalarit ovat kuraisia. kaikki laskevat mäkeä ja kantavat kuralöllöä sankoissa, joista puolet pursuaa haalarille. Eria asia sitten on esim. Helsingin keskusta, jonne moni pukee lapsensa ns. pyhävaatteisiin, kun ollaan esim. menossa ravintolaan syömään tms.



Ehkä sitten asumme poikkeusalueella. : )

mitä ihmettä sä annat ton vaivata päätäs. Jokainen vanhempa on omalle lapselle paras. joten toi sun kirjotus vaikutti just siltä että liian kauan kotona, täydellinen äiti ja ei ole omaa elämää



antaa kaikkien kukkien kukkia

kirjoitit: " Jokainen vanhempa on omalle lapselle paras" , no ei todellakaan ole. Ja mun mielestä jokainen saa pohtia just mitä mieleen tulee, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka kauan on ollut kotona.

Siis just tää mitä joku edellä kirjotti että kun ei saa tehdä MITÄÄN ettei vaan vaatteet likaannu. Esim. pph:n pihassa on hiekkalaatikko ja jos äiti löytää lapsensa istumasta siitä hiekkalaatikon laidalta niin kauhee huuto että siinä sä istut vaik on just pestyt haalarit päällä, ekkö sä yhtään ajattele. Tai että pyörällä ei saa ajaa kuin asvaltilla ettei se likaannu. Eikä asvaltillakaan jos se on sateen jäljiltä märkä. Anteeks vaan, kyllä mä tulen surulliseksi tällaisen lapsen puolesta aivan riippumatta siitä kuinka paljon mulla on omaa elämää. Sitäpaitsi on todella hankalaa, kun lapset ovat kavereita keskenään ja meidän poika saa rymytä kaikki kuraojien pohjat ja toinen ei saa suunnilleen muuta kuin seistä (kuivalla) asvaltilla hiljaa paikallaan.