Virkailija kysyi, että en kai vain tee vapaaehtoistöitä, sillä se on peruste työttömyystuen eväämiseen.
Jos saan pieniä palkkioita yhdistyksen tapahtumista, minut voidaan lukea yrittäjäksi, tai että työllistyn omassa työssä pelottava leima, jolle ei tunnu olevan tarkkoja kriteerejä.
Senkin perusteella voidaan evätä työttömyystuki, vaikka tulot jäisivät minimaalisiksi. On epäloogista ja eriarvoista, että tällaiset tulot luokitellaan eri tavalla kuin osa-aikainen palkkatyö, mikä ei uhkaa työttömyysetuutta.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Oleellista tässä kai ei ole se, että harrastaa, vaan mitä harrastaa.
Jos harrastus on jotain, mitä joku toinen tekee työkseen, se on kiellettyä.
Liikuntaa saa harrastaa, mutta ei saa toimia harrasteryhmän vetäjänä.
Musiikkia saa harrastaa, soittaa, laulaa, säveltää, sanoittaa, mutta ei saa esiintyä eikä julkaista mitään.
Kahvia saa keittää ystävilleen ja sukulaisilleen omassa kotonaan, mutta sitä ei saa tarjoilla julkisesti julkisella paikalla.
Omaa mummoaan saa käydä hoivakodissa ulkoiluttamassa, mutta niitä muita mummoja ei saa ottaa mukaan.
Tästä esimerkkinä tuo liikuntaryhmän vetäjänä toimiminen: Jos sinulla on siitä työsopimus ja saat palkkaa, vain palkan määrä vaikuttaa työttömyysetuuden suuruuteen. Jos teet sitä vapaaehtoistyönä, se on este työttömyysetuuden maksamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoistyötä saa kyllä tehdä ellei siitä saa rahallista korvausta. Useimmitenhan ei saa.
Yksi suurin vapaaehoitoityöyrittäjä on elättänyt itsensä ja koko sukunsa vapaaehtoistyöllä!
Vierailija kirjoitti:
Se on työttömyyskorvaus, ei mikään työttömyystuki.
Myös virkarälssi on uittanut käyttöön termin tuki, ikäänkuin sponsoriraha ja lahja. Harkittua propagandaa samalla tuoden 70 000 työnhakijaa vuodessa mm baltian maista ja vaikka korvaus on perustuslaissa se aiotaan poistaa koska se on "harkinnanvarainen ja tuki/lahja". Esim maatalous ja yritystuet pysyy vaikka on vähintään kyseenalaisia ja paljon suurempia ja ne ei ole perustuslaissa. Vaan tosiaan ovat lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä systeemi kannustaa harmaaseen talouteen.
Itse harrastan taiteita, mutta mitään en voi julkaista, koska heti on riski, että toiminta luokitellaan täysipäiväiseksi yrittäjyydeksi, ja karhutaan jo maksettuja tukia pois ties kuinka pitkältä ajalta. Kaikki pitää myydä pimeesti tai "kaljapalkalla", eikä sitä paljon voi myydä, ettei jää kiinni.
Sama ongelma, ja olen ammattilainen. Työkkärissä sanottiin, että voit pitää "portfoliota" esillä netissä, mutta hintoja tai muuta markkinointia ei saa tehdä, koska sitten he katsovat että olet yrittäjäksi ruvennut, vaikkei olisi toiminimeäkään.
Työkkärin kriteereillä osa-aikaiseen yritystoimintaan ei kuulu sen yritystoiminnan markkinointi. Eli jos sinulla on nettisivut tai somekanava, jolta käy ilmi, että myyt tuotteitasi tai palveluitasi, et voi olla osa-aikainen yrittäjä, vaan yrittäjyys katsotaan täysipäiväiseksi, ja et ole oikeutettu työttömyysetuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet "työtön" niin älä nyt helvetissä tee mitään VAPAAEHTOISTYÖTÄ vaan mene TÖIHIN......
MINNE TÖIHIN? Et varmasti seuraa avoimien työpaikkojen määrää ja sitä miten paljon meillä on työttömiä. Vapaaehtoistyössä tarvitaan ihmisiä, mutta siitä ei makseta palkkaa, toisaalta työtön myös saa siitä edes jotain struktuuria arkeen, näkee ihmisiä ja se voi olla joillekin se ainoa keino pitää pää kasassa.
Työ kuin työ, länsimaissa siitä maksetaan palkka. Aika tyhmä on työtön joka tekee ilmaistöitä. Kannattaa edes pyytää se minityöttömyyskorvauksen mukainen palkka 590 euroa netto ja tekee vain sen verran niitä töitä kuin netto 590 e tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Työkkärille ei pidä sanoa mitään mitä tekee. Sanot että makailet vaan kotona eikä mitään muuta.
Ei nyt ihan näinkään vaan toki aika kuluu työpaikka ilmoituksia selän ja hakemuksia tehden. Aina pitää olla aktiivinen työnhakija ja sitä kannattaa korostaa.
Minusta pitkäaikaistyöttömän (eli työttömyys kestänyt yli vuoden) pitäisi voida opiskella kykyjensä mukaisesti mitä haluaa kunhan se edistää työllistymistä. Samoin pitäisi voida kokeilla kevytyrittäjyyttä vaikka vuoden ajan ilman että joutuu sen erikseen perustelemaan ja todennäköisesti työ5ömyyskotvaus katkaistaan. Tällä hetkelläkin taitaa olla mahdollista kokeilla yrittämistä 4kk ajan työttömänä. Aika on liian lyhyt ja vaarana on että työkkäri katsoo suoraan yrittäjäksi eli tuet katkaistaan.
Väitän että jos näissä olisi enemmän joustovaraa se parantaisi paitsi työllistymistä myös ihmisten ja valtion taloutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkkärille ei pidä sanoa mitään mitä tekee. Sanot että makailet vaan kotona eikä mitään muuta.
Ei nyt ihan näinkään vaan toki aika kuluu työpaikka ilmoituksia selän ja hakemuksia tehden. Aina pitää olla aktiivinen työnhakija ja sitä kannattaa korostaa.
Minusta pitkäaikaistyöttömän (eli työttömyys kestänyt yli vuoden) pitäisi voida opiskella kykyjensä mukaisesti mitä haluaa kunhan se edistää työllistymistä. Samoin pitäisi voida kokeilla kevytyrittäjyyttä vaikka vuoden ajan ilman että joutuu sen erikseen perustelemaan ja todennäköisesti työ5ömyyskotvaus katkaistaan. Tällä hetkelläkin taitaa olla mahdollista kokeilla yrittämistä 4kk ajan työttömänä. Aika on liian lyhyt ja vaarana on että työkkäri katsoo suoraan yrittäjäksi eli tuet katkaistaan.
Väitän että jos näissä olisi enemmän joustovaraa se parantaisi paitsi työ
Itse kouluttauduin työkkärituella uuteen ammattiin, ei työllistänyt, ja enää en saa tukea toiseen koulutukseen. Eli se on ihan tuurista kiinni työllistytkö joka tapauksessa. Ei koulutus mitään takaa. Toisekseen, yrittäjänä jos tienaat alle 800e, et saa toimeentulotukea tietyn ajan päästä, jos et lopeta sitä kannattamattomana. Lisäksi oman työn markkinointi vaikkei ole vielä edes ensimmäistäkään asiakasta saati palkkaa, katsotaan yrittäjyydeksi työkkärissä ja tuo 4kk tarkasteluaika lähtee käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkkärille ei pidä sanoa mitään mitä tekee. Sanot että makailet vaan kotona eikä mitään muuta.
Ei nyt ihan näinkään vaan toki aika kuluu työpaikka ilmoituksia selän ja hakemuksia tehden. Aina pitää olla aktiivinen työnhakija ja sitä kannattaa korostaa.
Minusta pitkäaikaistyöttömän (eli työttömyys kestänyt yli vuoden) pitäisi voida opiskella kykyjensä mukaisesti mitä haluaa kunhan se edistää työllistymistä. Samoin pitäisi voida kokeilla kevytyrittäjyyttä vaikka vuoden ajan ilman että joutuu sen erikseen perustelemaan ja todennäköisesti työ5ömyyskotvaus katkaistaan. Tällä hetkelläkin taitaa olla mahdollista kokeilla yrittämistä 4kk ajan työttömänä. Aika on liian lyhyt ja vaarana on että työkkäri katsoo suoraan yrittäjäksi eli tuet katkaistaan.
Väitän että jos näissä
Yksi ja sama mihin kouluttautuu kun ei ole töitä. Itsensä huijaamista.
Jos saan pieniä palkkioita yhdistyksen tapahtumista, minut voidaan lukea yrittäjäksi, tai että työllistyn omassa työssä... On epäloogista ja eriarvoista, että tällaiset tulot luokitellaan eri tavalla kuin osa-aikainen palkkatyö, mikä ei uhkaa työttömyysetuutta.
Kaikki palkkatyö, osa-aikainenkin, "uhkaa" työttömyysetuutta. Jokainen palkkaeuro laskee 50 sentillä työttömyystukea. Jos saa palkkaa paljon, tukea ei välttämättä makseta lainkaan siihen päälle.
Miksi et ole pyytänyt, että palkkiosi ilmoitetaan verottajalle? Palkkiot ilmoitetaan Tulorekisteriin työnantajan tai suorituksen maksajan toimesta palkkatietoilmoituksella, yleensä 5 päivän kuluessa maksupäivästä. Silloin se on normaalia tuloa, josta maksat veroa ja joka huomioidaan, kun haet tukia, eikä kukaan syytä yrittäjäksi. Itse en tee mitään palkkatyötä ilman sopimusta ja verokorttia, vaikka ei olisi kuin päivän työ. Vapaaehtoistyö taas ei ole mitään vapaaehtoistyötä, jos siitä maksetaan rahapalkkio.
Yrittäjät maksavat ennakkoveroa. Silloin ilmoitetaan itse tulot ja niihin liittyvät vähennykset OmaVerossa ja verottajalta saa ennakkoveropäätöksen, josta näkee ennakkoveron maksuerät, eräpäivät ja maksuohjeet.
Kuka täällä vinkuu ilmaistyönpuolesta joku närpiön viljelijäkö jolla käy idiootit ilmaiseksi töissä. Maataloustuet ja yrtystuet pitää korvamerkitä työttömien palkoiksi.
Työkkärin virkailijat tekevät mitä vain saadakseen työttömiltä avustukset pois.
MAKSEETAANHAN NIILLE TOTEUTUNEISTA TUKIEN KATKAISUISTA PROVISIOPALKKIO, ANSIOITUNEIMMILLE MUL KUILLE LISÄKSI BONUSTA.
Vierailija kirjoitti:
Älä liioittele. Yrittäjällä pitää olla y-tunnus. Asia on hankala sellaisilla, joilla on joku peritty metsäpalsta tai ovat pohjoisessa rajankävijöitä, jotka eivät todellisuudessa yrittäjiä ole.
Työkkäri voi määritellä sinut yrittäjäksi jos kirjoitat runoja pöytälaatikkoon. Et tarvitse y-tunnusta siihen että sinut määritellään väärin perustein yrittäjäksi.
Ei se sinusta tietenkään oikeaa yrittäjää tee, mutta vie työttömyyskorvaukset. Pahimmillaan takautuvasti, jolloin joudut maksamaan aiemmin saamasi työttömyyskorvaukset takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole. Jos saat työttömyyskorvausta, sinun pitää käyttää aikasi työn hakemiseen.
Kaikki muu on turhaa ajankäyttöä.
Kerropa kuinka moni työelämässä oleva tekee töitä 24/7? Miksi työtön joutuisi hakemaan töitä/istumaan kotona puhelimen ääressä 24/7 jotta ihan varmasti olisi työmarkkinoiden käytettävissä? Ja mikä työpaikka se sellainen josta soitetaan tule töihin, ole paikalla 5 minuutin tai tunnin päästä?
Vierailija kirjoitti:
En suinkaan. Työni ei ole vapaaehtoista vaan orjuutta.
Onko siis tosiaan niin, että uskonnon harjoittaminen on hyväksyttävä peruste asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä?
ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne. Matt. 20:27
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus
Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen tai ammatillisen toiminnan perusteella, on tuomittava syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkkärille ei pidä sanoa mitään mitä tekee. Sanot että makailet vaan kotona eikä mitään muuta.
Ei nyt ihan näinkään vaan toki aika kuluu työpaikka ilmoituksia selän ja hakemuksia tehden. Aina pitää olla aktiivinen työnhakija ja sitä kannattaa korostaa.
Minusta pitkäaikaistyöttömän (eli työttömyys kestänyt yli vuoden) pitäisi voida opiskella kykyjensä mukaisesti mitä haluaa kunhan se edistää työllistymistä. Samoin pitäisi voida kokeilla kevytyrittäjyyttä vaikka vuoden ajan ilman että joutuu sen erikseen perustelemaan ja todennäköisesti työ5ömyyskotvaus katkaistaan. Tällä hetkelläkin taitaa olla mahdollista kokeilla yrittämistä 4kk ajan työttömänä. Aika on liian lyhyt ja vaarana on että työkkäri katsoo suoraan yrittäjäksi eli tuet katkaistaan.
Väitän että jos näissä olisi enemmän joustovaraa se parantaisi paitsi työ
Kevytyrittäjyys on harhaanjohtava, markkinointia varten luotu termi. Se on jostain syystä tulkittu siten, että kyse ei olisi oikeasta yrittäjyydestä.
Juridisesti kevytyrittäjyyttä ei ole olemassa. Sitä joko on yrittäjä tai ei ole yrittäjä. Välimuotoa ei ole olemassa.
Markkinoijat tarkoittavat kevytyrittäjyydellä sitä, että joku muu hoitaa yrittäjän byrokratian, jolloin yrittäjyys voi tuntua kevyemmältä. Moni yrittäjä on ulkoistanut byrokratian pyörittämisen vaikka ei käyttäisikään mitään ukkoa tmv. palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Työkkärin virkailijat tekevät mitä vain saadakseen työttömiltä avustukset pois.
MAKSEETAANHAN NIILLE TOTEUTUNEISTA TUKIEN KATKAISUISTA PROVISIOPALKKIO, ANSIOITUNEIMMILLE MUL KUILLE LISÄKSI BONUSTA.
Eikö tämä ole ristiriidassa viranomaisen puolueettomuuden kanssa?
Viranomaisen puolueettomuus tarkoittaa sitä, että viranomaisen päätökset perustuvat objektiivisesti tosiasioihin, lakeihin ja asetuksiin, eivätkä henkilökohtaisiin etuihin tai muihin epäasiallisiin syihin. Tämä on keskeinen osa hyvää hallintoa ja edellyttää, että viranomainen kohtelee kaikkia tasapuolisesti eikä suosi ketään. Jos virkamiehen puolueettomuus vaarantuu, hän on esteellinen käsittelemään kyseistä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Älä liioittele. Yrittäjällä pitää olla y-tunnus. Asia on hankala sellaisilla, joilla on joku peritty metsäpalsta tai ovat pohjoisessa rajankävijöitä, jotka eivät todellisuudessa yrittäjiä ole.
EI, EI ja EI! KELAn tulkinta yrittäjyydestä, on ihan eri asia, kuin vaikkapa verottajan tulkinta.
Suomessa on uutisoitu tapauksista, joissa tukia on peritty jopa useiden kuukausien tai vuosien ajalta takaisin, jopa somessa esiteltyjen käsityönä valmistettujen korujen vuoksi. Muita äkkiseltään muistamiani tapauksia on esimerkiksi sarjakuvien piirtäminen ja niiden esittely, taidenäyttelyn pitäminen sekä musiikin tekeminen ja sen esittäminen julkisesti.
Kyse ei ole siitä, että saisit tuloja toiminnastasi. Voit olla yrittäjä KELAn näkökulmasta silti.
Olen itse ollut päätoimisena kulttuurialan yrittäjänä. Kun lopetin toiminnan, niin KELAsta vaadittiin että lopetan somen, nettisivut ja kaikki kanavat joissa olen esitellyt osaamistani. Myös työhuoneen vaihto normaaliksi huoneeksi piti dokumentoidamonen muun asian ohella. Minulle myös soiteltiin useita kertoja ja tivattiin, etten vaan tekisi pimeitä töitä. Myyntini ei ollut ollut hääviä, joten nuo puhelut tuntuivat todella absurdilta.
Eihän näitä varmaan uskoisi todeksi, ellei olisi omakohtaista kokemusta.
Ei tule olla aktiivinen!
Vain lokki ja loinen kelpaavat kortistolle!
Siinä teille infoa vapaaehtoistyöstä ja sen vaikutuksesta työttömyysetuuteen: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-tyoelamasta/tyottomy…
Epäselvissä tilanteissa virkailija avaa selvityspyynnön, jolla selvitetään vapaaehtoistyön luonne. Huomiona vielä, että esimerkiksi vapaaehtoistyöhön, yrittäjyysaseman arviointiin tai opiskelun pää- ja sivutoimisuuteen liittyvät selvityspyynnöt käsitellään erikseen KEHA-keskuksen työttömyysturvan vastuualueella. Eli se sinun ns. oma virkailija ei sitä päätöstä/ratkaisua siellä edes tee, varsinkaan mielivaltaisuuteen tai omiin henkilökohtaisiin ennakkoasenteisiin perustuen.
Sano nyt että sinäkin menet töistä suoraan kotiin ja peiton alle nukkumaan, aamulla heräät sitten taas töihin? Jos et tee näin niin ole hiljaa.