Mummo viisveisaa
Varmaan kymmeniä ketjuja aiheesta, mutta kysynpä kuitenkin. Mikä mahtaa liikkua isovanhemman päässä, joka ei kunnioita vanhempien kasvatusta tai arvoja?
Lapsemme mummolla on jokin hätä saada lapsukaiset syömään jotain herkkuja ja jos ei onnistu niin tuhahtelee tai suutahtaa. Rasittava käydä vääntöä siitä ettei meidän perheen tapoihin ole puuttumista.
Viimeisin tilanne, kun puhuttiin asiallisesti ettei haluta lapsen oppivan säännölliseen limsan juontiin ja toinen vanhempi (joka litkii useammin) yrittää myös rajoittaa näyttäen esimerkkiä. Satunnaisesti pizzalla tai saunassa ok. Mummo vakavissaan myötäilee mukana.
Seuraavaksi alkaa keittelemään kahvia ja laittamaan pullaa pöytään. Lapset keskittyneinä omiin touhuihin ja sanottiin ettei kahvin lisäksi tarvitse mitään tarjota, kun juuri syötiin jälkiruokien kera. Mummo yrittää siitä huolimatta saada lapset kiinnostumaan tarjoiluista, vaikka yritetään lähtöä tehdä ja matalalla profiililla saada tilanne ohi. Mummo pamautta, että "Ei kun nyt Ville tulee juomaan vielä limsaa".
Vastaavia tilanteita ollut lukuisia. Kauhea hätä saada lapset haluamaan jotain herkkuja, kai yrityksenä ettei vanhemmat sitten uskaltaisi kieltää tai puuttua, mutta lopulta kaikki on vaan pahalla päällä. Mikä tämän käytöksen takana voisi olla? Toki voisin kysyä suoraan, mutta jotenkin kiusallista, kun tuntuu ihan tahallaan järjestävän näitä tilanteita
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Asian ydin nyt näyttää menevän ohi. Kyse ollut koko ajan mummon välinpitämättömästi suhtautumisesta ja dominoivasta käytöksestä lapsen kuullen. Se on ongelma ja vääristää rooleja ja näissä yhteyksissä pahasti ruokasuhdetta, koska mummo haluaa jonkun näköisen tilanteen päälle.
En aio keskustella siitä milloin ja mikä määrä herkkuja on sopivaa, koska se ei liity aiheeseen ja jokainen tekee niin kuin tykkää.
-ap
Kai sulle on liikaa juuri mummon tarjoama pulla ja mehulasi, jossainhan se sun raja siis kulkee. Sehän se aihe juuri on.
Toinen on huonokäytöksinen räyhäyksesi mummolassa josta voidaan puhua.
Ei kai se mummo tule teille tarjottavistasi riitelemään? Mutta sinä teet kylässä niin.
Eli rajoitatte limsan juontia kotona ja mummolassakaan ei saisi juoda ? Joka päivä ilmeisesti siellä istutte kun mummolassa ei saisi limukkaa tarjota. Harventakaa nyt sitä jatkuvaa mummolassa oleskelua niin ei just sun lapsi saa liikaa limukkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on älyllisesti heikkoa tasoa. Tai vaihtoehtoisesti ovat pahantahtoisia. Siknä ovat vaihtoehdot tämänkin mummon kohdalla.
Entäs vanhemmat kränätessään?
Samat vaihtoehdot kaikilla huonosti käyttäytyvillä - tyhmä tai ilkeä.
Vierailija kirjoitti:
Asian ydin nyt näyttää menevän ohi. Kyse ollut koko ajan mummon välinpitämättömästi suhtautumisesta ja dominoivasta käytöksestä lapsen kuullen. Se on ongelma ja vääristää rooleja ja näissä yhteyksissä pahasti ruokasuhdetta, koska mummo haluaa jonkun näköisen tilanteen päälle.
En aio keskustella siitä milloin ja mikä määrä herkkuja on sopivaa, koska se ei liity aiheeseen ja jokainen tekee niin kuin tykkää.
-ap
Mun oma äitini on varsin persoonallinen ja omapäinen tapaus. Olen todennut lapsille, että ihmiset ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Asian ydin nyt näyttää menevän ohi. Kyse ollut koko ajan mummon välinpitämättömästi suhtautumisesta ja dominoivasta käytöksestä lapsen kuullen. Se on ongelma ja vääristää rooleja ja näissä yhteyksissä pahasti ruokasuhdetta, koska mummo haluaa jonkun näköisen tilanteen päälle.
En aio keskustella siitä milloin ja mikä määrä herkkuja on sopivaa, koska se ei liity aiheeseen ja jokainen tekee niin kuin tykkää.
-ap
Minun nähdäkseni kysymys on kontrollifriikistä ja mahdollisesti syömishäiriöisestä vanhemmasta, joka yrittää liikaa puuttua siihen, mitä mummolassa tarjotaan.
Tämä sillä edellytyksellä, että mummolassa käydään normaaliin tapaan. Sitten mummon tarjoamisiin on syytäkin puuttua, jos lapset käyvät siellä monta kertaa viikossa.
Meillä on matkaa mummolaan ja lapset kärsivät pieninä matkapahoinvoinnista. Siihen auttoi, kun ei juuri ennen lähtöä syönyt ja "viimeinen ateria" oli normaalin kokoinen. Ei siis ylensyöntiä. Meillä oli jatkuvasti erimielisyyksiä kun mummo halusi tankata lapset täyteen sokeria juuri ennen lähtöä. Ei millään ymmärtänyt, mikä sotku siitä tuli kun piti kesken matkan pysähtyä siivoamaan autoa, pahimmillaan oksensin itsekin tien penkalla kun siivosin sitä sotkua. Oksennusta joka paikassa.
Jakeluun ei mennyt edes fakta, että on todella vaarallista kun lapsi oksentaa esim. nukahtaneena takapenkillä jos aikuinen ei heti edestä huomaa. Tärkeintä oli että mummo saa pumpata heidän täyteen sokeria! Lopulta syttyi ilmiriita kun määräsin mummon viemään kolmannen jäätelöpaketin takaisin pakastimeen, kun vartin päästä lähtö. Hän kailotti miten mummo kyllä antaisi nannaa, mutta äiti kieltää! Mummo ei saa enää edes (kolmatta pakkausta) jäätelöä rakkaille antaa!
Ääliö, onneksi en tarvitse olla enää tekemisissä.
Onhan tuo kieltämättä ärsyttävä tilanne. Ehkä siinä on mummon puolelta jotain vallan käyttöä, että katsokaapas nyt kun minä kuitenkin annan lapsille limsaa vaikka ei saisia. Mutta näin aikuistuvien lasten äitinä sanon, että vakitse taistelusi. Meidänkin tenavat saivat mummolassa herkkuja enemmän kuin mitä minä tykkäsin, mutta ihan hyviä noista on kasvanut. Muiden syiden takia (esim. appiukon kiukuttelu ja suoranainen ilkeily) vahennettiin jossain vaiheessa mummolavierailuja paljon, mutta se on sitten jo toinen juttu. Mutta ei sinne mummolaan ole tosiaan pakko mennä.