Sensuuri Priden ympärillä yltyy!
Helsinki Priden työntekijät ovat ajautuneet riitoihin, kertoo Helsingin Sanomat.
HS:n lähteet kritisoivat toiminnanjohtaja Annu Kemppaisen ja puheenjohtaja Senni Moilasen johtamistapaa epäasialliseksi ja autoritääriseksi. Lähteet kritisoivat myös rahankäyttöä, kun yrityskumppaneilta saatuja rahoja ei lähteen mukaan käytetty juurikaan järjestön sosiaali- tai nuorisotyöhön.
HS:n jutussa entinen järjestön työntekijä Mikaela Leuschel kertoo, kuinka työskentely järjestössä oli stressaavaa ja järjestö oli muotoutunut eriarvoiseksi. Hänen mukaansa järjestössä keskityttiin liikaa Helsinki Pride -tapahtuman järjestämiseen ja hän kuvailee työpaikan tuntuneen tapahtumatoimistolta ihmisoikeusjärjestön sijaan.
Järjestön puheenjohtaja Senni Moilainen kertoi eroavansa tehtävästään HS:n jutunteon aikana. Jutussa hän kertoo, ettei tunnista puheita järjestön huonosta ilmapiiristä tai johtamisesta. Moilasen ja Kemppaisen mukaan heihin kohdistuvissa syytöksissä on naisvihan piirteitä.
Helsinki Pride on tunnettu vuosittain järjestettävästä Pride-kulkueesta ja suurtapahtumasta Helsingin keskustassa. Tänä vuonna heinäkuussa Helsingissä järjestettyyn tapahtumaan osallistui arviolta 100000 ihmistä.
Viime vuoden tapahtuma keräsi osakseen myös kritiikkiä. Osa osallistujista koki, että esimerkiksi esteettömiä kulkuneuvoja oli tapahtumassa liian vähän. Järjestö pyysi jäseniltään anteeksi ja pahoitteli puutteellista esteettömyyttä.
Jokavuotisen tapahtuman lisäksi Helsinki Pride tarjoaa muun muassa nuorisotyötä ja tukea sateenkaarinuorille sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville t u r v a p a i k anhakijoille.
Kommentit (66)
Milä olikaan pedareiden väri sateenkaarilipussa?
Vierailija kirjoitti:
Mikä olikaan pedofiilien väri sateenkaarilipussa?
Ei mikään. Heillä ei ole väriä sateenkaarilipussa.
Pride-väki on kuin Orpon Hallitus, perseelleen menee, mutta kaikki on aina "jonkun" muun vika.
Vierailija kirjoitti:
Milä olikaan pedareiden väri sateenkaarilipussa?
Varmaan samat vaaleanpunaisen ja vaalensinisen sävyt kuin vauvan vaatteissa. (mieltymyksen mukaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku kritisoi mitä tahansa naisten tekemiä huonoja valintoja, se on "naisvihaa".
Jos joku kritisoi aakkosväen edesottamuksia ja huonoja päätöksiä, se on "antigenderiä".
Näitä maagisia koodisanoja "pahoille toisille" on vaikka miten paljon. Putinisti kuuluu tukevasti joukkoon.
Sääliksi käy tuota käsinkosketeltavaa epätoivoa mikä näistä leimoista huokuu.
Sinä voit putinisti rauhassa pitää naamasi kiinni. Sinulta emme mitään tarvitse.

Osui ja upposi.
Ruma tulee olemaan se hetki kun tappion hetki koittaa näillä sateenkaari- f asistipakottajilla. Roskan kuuluu aina romahtaa. Se on tämän maailman lohdullinen laki.
Pride, Elokapina, Gaza- samaa vasemmistolaista anarkistiporukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sensuuri?
Sensuurista voinee puhua jos toimiva johto on kutsunut jokaisen työntekijän kuulusteluun jossa on vaadittu tietää kuka artikkelissa käsiteltyjä asioita on lehdistöön "vuotanut"
Niin se kulttimaisuus..näissähän on tarkat lojaaliussäännöt.
Kuulustelu tulee jos homopartnerin muna maistuu vieraalta paskalta.
Vierailija kirjoitti:
Pride-väki on kuin Vasemmiston Hallitus, perseelleen menee, mutta kaikki on aina "jonkun" muun vika.
Korjasin kirjoitusvirheesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku kritisoi mitä tahansa naisten tekemiä huonoja valintoja, se on "naisvihaa".
Jos joku kritisoi aakkosväen edesottamuksia ja huonoja päätöksiä, se on "antigenderiä".
Näitä maagisia koodisanoja "pahoille toisille" on vaikka miten paljon. Putinisti kuuluu tukevasti joukkoon.
Sääliksi käy tuota käsinkosketeltavaa epätoivoa mikä näistä leimoista huokuu.
Ja aina voi poistattaa ketjun, jos koodisanat loppuvat kesken. Toiset ne ovat inklusiivisempia kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Milä olikaan pedareiden väri sateenkaarilipussa?
No sehän on se sinimusta, kuten se eräs pedofiliaa ihannoinut persu osoitti varsin selvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkoiseksi on maailma mennyt, kun homoilustakin on tehty bisnes.
Transuilusta on tehty bisnes. Homoseksuaalit on ulkoistettu Setasta jo aikoja sitten. Nythän Prideillä liehuvat Hamastiinan lippu ja Punalippu ja kaikki tietävät, mitä islamististissa ja sosialistisissa yhteiskunnissa tapahtuu homoseksuaaleille.
Käykö siellä transuille yhtään paremmin?
Queers for Palestine! Chickens for KFC! Blacks for KKK!
Kai ymmärrät että Queers for Palestine ei kannattanut Palestiinan nykyistä järjestelmää vaan toivoi palestiinalaisten pommittamisen loppumista? Pommitusten uhreja olivat myös palestiinan seksuaalivähemmistöt joita Israel in nyt varmasti tappanut enemmän
Kerro ihmeessä meille, mikä on homoseksuaalien asema Palestiinassa ja muissa musuvaltioissa? Mikä mahtaa olla Lähi-idän ainoa turvallinen valtio homoseksuaaleille? Mutta tervemenoa järkkäämään Prideä Gazaan Kreetan ja Renazin retardillalla!
Vierailija kirjoitti:
Milä olikaan pedareiden väri sateenkaarilipussa?
Vaaleanpunainen-valkoinen-vaaleansininen raita.
Vierailija kirjoitti:
Pride, Elokapina, Gaza- samaa vasemmistolaista anarkistiporukkaa.
Voisivat mennä Hamastiinaan laittamaan ransujen asiat kuntoon Suomessa ulisemisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milä olikaan pedareiden väri sateenkaarilipussa?
No sehän on se sinimusta, kuten se eräs pedofiliaa ihannoinut persu osoitti varsin selvästi.
Jännä, että vain vasemmistosta löytyy lapsikohteisesista seksirikoksista tuomittuja, kuten pormestariehdokkaanne Sasu Haapanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku kritisoi mitä tahansa naisten tekemiä huonoja valintoja, se on "naisvihaa".
Jos joku kritisoi aakkosväen edesottamuksia ja huonoja päätöksiä, se on "antigenderiä".
Ja molemmat noista on automaattisesti sekä äärioikeistoa, nassea että mikä pahinta persua.
Ongelmia ei tarvitse käsitellä koskaan kun vaan uhriutuu siitä että joku mainitsee nää ongelmat ääneen ja leimaa sanojan joksikin persuksi. Eli just sitä mitä joka ketjussa tapahtuu.
Olet kyllä itse persu, eli se, mitä sillä sanalla tarkoitat. Aina voi leukojaan repiä, mutta kyllä vihamielisyys ja suvaitsemattomuus huokuu teistä persuttelijoista.
Ei kiinnosta. Eiköhän ne oppisuunnat välinsä selvitä.
Marsseille mennään jatkossakin. Nämä anonyymipalstat pitåvät kirkkaana mielessä sen että tasa-arvoa ei vielä ole saavutettu vaan osa kansasta olisi valmis uunittamaan seksuaali- ja sukupuolivåhemmistöt. Marssin ihan teidän kiusaksenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku kritisoi mitä tahansa naisten tekemiä huonoja valintoja, se on "naisvihaa".
Jos joku kritisoi aakkosväen edesottamuksia ja huonoja päätöksiä, se on "antigenderiä".
Näitä maagisia koodisanoja "pahoille toisille" on vaikka miten paljon. Putinisti kuuluu tukevasti joukkoon.
Sääliksi käy tuota käsinkosketeltavaa epätoivoa mikä näistä leimoista huokuu.
Sinä voit putinisti rauhassa pitää naamasi kiinni. Sinulta emme mitään tarvitse.
Osui ja upposi.
Ruma tulee olemaan se hetki kun tappion hetki koittaa näillä sateenkaari- f asistipakottajilla. Roskan kuuluu aina romahtaa. Se on tämän maailman lohdullinen laki.
Vähän kuten Moskva, eikö niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä olikaan pedofiilien väri sateenkaarilipussa?
Ei mikään. Heillä ei ole väriä sateenkaarilipussa.
Se helvetinmusta rantu kuuluu pedoille.
Kai ymmärrät että Queers for Palestine ei kannattanut Palestiinan nykyistä järjestelmää vaan toivoi palestiinalaisten pommittamisen loppumista? Pommitusten uhreja olivat myös palestiinan seksuaalivähemmistöt joita Israel in nyt varmasti tappanut enemmän kuin Hamasin sekopäät.