Lue keskustelun säännöt.
Onko jotenkin itsensä pettämistä selviytyä raskaasta elämäntilanteesta haaveilun avulla? Pitäisikö mieluummin vain opetella hyväksymään?
02.12.2025 |
Aloin miettimään, että teenkö itselleni jotakin hallaa kun uppoudun haaveilemaan omasta pienestä mökistä tilanteessa, joka on todella raskas ja stressaava, mutta oletettavasti puolen vuoden sisällä ohimenevä? On meneillään useampi asia, jolle en vaan mahda mitään, ja pitää vaan pakertaa pala kerrallaan eteenpäin kunnes helpottaa. Kun haaveilen, nuo asiat on paljon helpompi sietää.
Olen vaan niin monesti törmännyt siihen, että sanotaan että pitäisi keskittyä hyväksymään asiat joille ei mahda mitään, ja löytämään kiitollisuus niihin hyviin asioihin joita aina kuitenkin on. No, tätä olen tehnyt, ja ne vaikeat asiat olen tosiaan hyväksynyt, minkä niille muuta kuin tehdä ja kestää.
Olen koittanut keskittyä niihin hyviin asioihin, ja jollain tasolla on toiminut, mutta kaikista tehokkaimmaksi keinoksi sietää tämän hetken stressiä olen huomannut sen, että haaveilen ihanista yksityiskohdista omassa pienessä mökissä. Siinä mökissä, jota varten tässä myös töitä tehdään. Haaveilen siis, minkälaisia hetkiä siellä viettäisin, miltä jokin asia tuntuisi, ketä siellä olisi kanssani ja mitä tekisimme.
Tämähän ei siis ole sitä paljon puhuttua "tässä hetkessä elämistä", siis niissä hetkissä kun haaveilen. Mutta toisaalta, en haaveile kellon ympäri, vaan olen myös läsnä perheelle ja ystäville. Ja hoidan työt ja nämä kaikki helvetilliset vaatimukset ja säätämiset, mitä tässä hetkessä nyt stressinä on.
Puhuin tästä tavastani parille kaverille, ja erehdyin mainitsemaan myös yhdelle töissä. Tuli hirveää ryöpytystä siitä, miten elämä on NYT, ja koskaan en tiedä elänkö edes sinne asti että pääsemme sinne mökille joskus. Pitäisi olla läsnä ja hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat NYT.
Alkoi mietityttää, että onko tää muka oikeesti niin kamalan väärin? Ei tämä sisällä ajatusta, että SITTEN vasta olisin onnellinen. Tavallaan olen onnellinen nytkin, stressi on vaan aivan järjettömän kova, ainakin vielä puoli vuotta. Haaveilen, jotta jaksaisin sitä stressiä paremmin. Teenkö siis väärin?
Kommentit (18)
Älä mieti liikaa, mitä muut ajattelee.
Haaveilu on tärkeää, se on myös luovaa suunnittelua ja lisäksi rentouttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tee väärin. Niitä haaveita kohti kannattaa pyrkiäkin. Jos ei ole haaveita niin ei ole toivoa eli ei ole mitään.
Jos se auttaa sinua jaksamaan, on se ehdottoman oikein. Odotin kyllä otsikon perusteella, että olisit haaveillut jostain iljettävistä rikoksista tai muusta oikeasti kamalasta etkä söpöstä pikku mökistä, ja olin jo valmis kertomaan, ettei kaikkia haaveita tietenkään pidä toteuttaa.
Minä olen koko elämäni toiminut samoin niin ajatusten, kuin myös osin tekojeni tasolla. Jos töissä on raskasta, mietin tulevaa viikonloppua tai tulevaa lomaa. Samoin tein opiskelu- ja työttömyysaikoinani.
Yritän taklata ikäviä tilanteita ja muita haasteita pienin askelin ajatellen, että kun vaikka teen tämän päivän työt, sitten palkitsen itseni hyvällä ruualla. Tai kun jaksan raskaan työviikon, viikonloppuna teen jotain mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Törmäsin kerran Instagramissa julkaisuun, jossa nainen sanoi että "delulu is solulu". Naurattaa vieläkin. Eli siitä vaan, jos se auttaa!
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin kerran Instagramissa julkaisuun, jossa nainen sanoi että "delulu is solulu". Naurattaa vieläkin. Eli siitä vaan, jos se auttaa!
Heh, mitäs toi tarkoittaa?
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle haaveilu vaikeissa elämäntilanteissa on keino muistuttaa itseä, että vaihtoehtoja on olemassa jos jossain vaiheessa oikeasti sellaista tarvii. Usein se helpottaa oloakin, kun tiedostaa poispääsyn mahdollisuuden vaikkei sitä siinä tilanteessa olisikaan tarkoitus käyttää.
Alkoi mietityttää, että onko tää muka oikeesti niin kamalan väärin? Ei tämä sisällä ajatusta, että SITTEN vasta olisin onnellinen. Tavallaan olen onnellinen nytkin, stressi on vaan aivan järjettömän kova, ainakin vielä puoli vuotta. Haaveilen, jotta jaksaisin sitä stressiä paremmin. Teenkö siis väärin?
Mitä, höpön höpön. Totta kai elämä on nyt, mutta ei elämä aina ole nyt parhaimmillaan. Tuohan on melkein kuin meditaatiota, kun uppoaa haaveiluun. Ja kun vielä on tuommoinen täysin mahdollinen, konkreettinen haave, niin sitten kun aika koittaa, se on tekemistä vaille valmista. Puhumattakaan siitä, mitä elämä tulee olemaan, kun haave toteutuu ja se on sitä elämää sitten nyt.
Ihmisillä on täysin älyttömiä pärähdyksiä, mitä toisilleen koohaavat. Viittaa kintaalla ja anna mennä, haaveet ovat iso osa onnellista elämää. Enemmän huolestuisin, jos ihminen näkisi tulevaisuutensa niin synkkänä, että mitään haaveita ei ole.
Itse haaveilen uudesta kesästä, suunnittelen pieniä sisustusjuttuja terassille, näen itseni puolison ja ystävien kanssa auringossa. En ole ikinä ajatellut, että se veisi mitään pois ainakaan elämästäni nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin kerran Instagramissa julkaisuun, jossa nainen sanoi että "delulu is solulu". Naurattaa vieläkin. Eli siitä vaan, jos se auttaa!
Heh, mitäs toi tarkoittaa?
Eri
Nettijokellusta, delusion is solution. Sinällään tosin aika filosofista, jos tarkemmin ajattelee.
Olen osin samaa mieltä työkaverisi kanssa, että elämästä kun ei koskaan tiedä. Siksi kannustan toteuttamaan ne haaveet nyt. Tai niin pian kuin vaan ikinä mahdollista. En minäkään ymmärrä ihmisiä jotka haaveilee, että kun jään eläkkeelle niin ostan mökin/veneen/muutan Lappiin tai Italiaan. Kun niitä eläkepäiviä ei ehkä koskaan tule. Jos yhtäkkiä sanotaan että onkin vain vuosi elinaikaa, mitkä toteutumattomat, vaan kauas tulevaisuuteen lykätyt haaveet surettaisi eniten?
Olen joutunut saattamaan hautaan monta 25-40-vuotiasta läheistä ja ystävää. Siitä tämä "herääminen". Ja siksi olen kaikki suuret haaveeni nyt toteuttanut, ja olen aivan superonnellinen siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kolmekymppisenä vaihe, missä hoidin erityislasta, sairasta miestä, vanhaa ok-taloa ja kävin töissä. Juuri eilen sanoin jo aikuiselle tyttärelle, että olisin varmaan murskaantunut ns mustiin vuosiin ilman haaveilua ja välillä pakonomaistakin tarttumista pienimpiinkin hyviin asioihin. Joskus on vaan pakko etsiä pilvestä sitä mitä tahansa reunaa. Ja aikanaan helpottaa, helpotti myös mulla.
Vierailija kirjoitti:
Olen osin samaa mieltä työkaverisi kanssa, että elämästä kun ei koskaan tiedä. Siksi kannustan toteuttamaan ne haaveet nyt. Tai niin pian kuin vaan ikinä mahdollista. En minäkään ymmärrä ihmisiä jotka haaveilee, että kun jään eläkkeelle niin ostan mökin/veneen/muutan Lappiin tai Italiaan. Kun niitä eläkepäiviä ei ehkä koskaan tule. Jos yhtäkkiä sanotaan että onkin vain vuosi elinaikaa, mitkä toteutumattomat, vaan kauas tulevaisuuteen lykätyt haaveet surettaisi eniten?
Olen joutunut saattamaan hautaan monta 25-40-vuotiasta läheistä ja ystävää. Siitä tämä "herääminen". Ja siksi olen kaikki suuret haaveeni nyt toteuttanut, ja olen aivan superonnellinen siitä.
Monilla on haaveita, joita ei voi toteuttaa tässä ja nyt, vaan ne vaativat aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Monilla on haaveita, joita ei voi toteuttaa tässä ja nyt, vaan ne vaativat aikaa."
Niin oli minullakin. Mutta oli myös sellaisia joista ajatteli ettei niitä vielä voi toteuttaa, mutta oikeasti voi. Mikään ei loppujen lopuksi estänyt, kun vaan itse sen päätöksen teki.
Eivät unelmointi ja hetkessä eläminen sulje toisiaan pois. Kyllä sinne aivoihin mahtuu useampi asia yhtä aikaa.
Just puhuttiin terapeutin kanssa vastaavasta asiasta. Oon toipumassa burnoutista ja nyt saikulla. Yritän saada kehon rauhoittumaan ja kyllä, haaveilu ja kaunokirjallisuus on hyviä keinoja tähän tarkoitukseen. Kysyin, että onko se liikaa jos kuuntelen äänikirjoja 8h päivässä. Hän kysyi, että miksi kuuntelen ja vastasin että siksi, että en miettisi liikaa murheitani ja että saisin ajatukseni rauhoittumaan ja vaihtamaan vähän iloisempiin asioihin. Terapeutti sanoi, että tuo on oikein hyvä syy.
Ne murheet ja mieltä painavat asiat eivät usein miettimällä parane, vaan saattavat jopa pahentua. Jotkut asiat vaativat aikaa, että niitä pystyy käsittelemään ja se, että otat aikaa itsellesi lepuuttaaksesi myös mieltä haaveilemalla, se on vain oikein. Itselläni ajatukset ottavat herkästi kierroksia, jos en pidä taukoa. Ja ennenkaikkea, jos haaveilu tuntuu susta itsestä oikealta ja se auttaa sua jaksamaan, anna mennä! Hetkessä eläminen pidemmän päälle saattaa jarruttaa elämässä etenemistä, eli kohtuus siinäkin asiassa. Sinä olet itsesi asiantuntija, sinä päätät mitä elämässäsi teet.
Tee noita molempia, se on ihan normaalia. On hyvä elää tässä hetkessä ja tehdä kiitoslista asioista, jotka ovat hyvin. Esimerkiksi vaikka että minulla on tässä kuussa 300 euroa ruokaan. Sitten sen rinnalla voi haaveilla vaikka mistä. Voi vaikka suunnitella mökin ostoa, tehdä siihen budjettilaskelmat ja viedä homman ostoa vaille valmiiksi. Ei se haittaa, jos se ei toteudu.
😅