Rakastan asua kerrostalossa
Olen kasvanut isossa perheessä omakotitalossa, ja on ihanaa, kun nyt yksin asuessani muista asunnoista kuuluu elämisen ääniä, vähän kuin asuttaisiin samaa kotia, mutta kuitenkin enemmän omaa rauhaa kuin samassa kodissa ison perheen kanssa. Olen sitä mieltä, että on meitä kerrostaloihmisiä ja sitten on niitä, jotka eivät halua kuulla muiden ääniä, ja heidän tulisi keksiä itselleen jonkinlainen muu asumisratkaisu kuin kerros- tai rivitalo. Nytkin kuulen, kun toisessa naapurissa eläkeläispari juttelee ja katsoo televisiota ja toisessa pikkuvauva itkee ja taaperoikäinen vielä tömistelee. Elämää ympärillä, mikä sen ihanampaa! <3 Jonain päivänä minullakin on ehkä pieniä lapsia ja myöhemmin oma papparainen, jonka kanssa jutella ja katsella iltauutisia :)
Kommentit (47)
Musta on kiva, kun kuuluu vauvan itkua. Tuntuu kodikkaalta. Ja yksi naapuri soittaa pianoa, ei hyvin, mutta kauniisti. Siihen on hyvä nukahtaa. Hän myös laulaa joululauluja. Ennen kuului naapurista myös rakastelun ääniä, mutta nyt se on loppunut. m47
Toi turvallisuuden tunne on totta ja plussaa siks varmaa moni tykkääki asuu ku siin on se kommuuni.
Miinuksiin kuuluu: Naapurien metelöinti, jatkuva poraaminen, piereskeleminen, ei omaa pihaa eli kauhea prosessi jos haluaa edes vähän käydä ulkona, kyttääminen, huono ilmanvaihto, asunto kylmä talvella ja kuuma kesällä, kaikesta on vastuussa muille jne. Suomessa se onkin hauskaa että kaikki haluaa asua sen turvan takia kerrostalossa mutta samaan aikaan kaikki välttelee niitä muita asukkaita 😅😅
Tulisin hulluksi naapurin kolistelun takia, ellei olisi vastamelukuulokkeita. Tosin valitettavasti "milloin se taas alkaa"-pelko johtaa siihen, että päässä on kotona ollessa koko ajan joko hereillä ollessa kuulokkeet tai nukkuessa korvatulpat (pois lukien suihku ja sauna).
Vierailija kirjoitti:

Toisin sanoen, olen siis tullut jo hulluksi sen takia.

Heti, kun lähden ulos, alkavat äänet häiritsemästä, mutta kotonani en niitä jostain syystä siedä. Mieluummin kuuntelen vaikka liikenteen melua kuin naapurin itsekkäitä kolisteluja.

Siis, lakkaavat häiritsemästä.
No eihän kaikki asuu jossain juoppolähiössä, niinkuin sinä.