Mitä tehdä tällaisen anopin suhteen?

Anoppini on kovan elämänkoulun takia kasvanut kieroon ja vaikka tarkoittaa hyvää eikä ole luonteeltaan ilkeä, käyttäytyy minusta myös haastavasti. Hän on vasta 70v, liikuntakykyinen, perusterve, asuu omistuskodissa hyvien kulkuyhteyksien varrella ja ajaa autoa valoisaan aikaan. 

1. Isoin juttu: oksentaa traumojaan.

Olen tästä hänelle asiallisesti selittänyt, mitä traumadumppaus on ja että se vahingoittaa siihen yllättäen pakotettuja kuuntelijoita. Kerroin, että raastavien muistojen käsittelyyn pitää pyytää taviksilta ensin lupa ja ihan parasta olisi jutella näistä terapeutin kanssa. (Hän siis kertoo todella kammottavia asioita yksityiskohtaisesti ja olen voinut tämän takia todella huonosti.) 

2. Jaarittelee kaikenlaista turhaa, myös ongelmistaan joille ei tee mitään

Esimerkiksi haukkuu tylsiä kavereitaan ja tällä tavalla täyttää vierailujemme aikaa. Kertoo tunnin puhelinkeskustelut vihaamansa kaverin kanssa sanasta sanaan. Ei lopeta vaikka keskeytän pehmeästi ja vaihdan puheenaihetta. Ei tykkää mukavista aiheista ja keskusteluista, negistelee tosi paljon. 

3. On passiivis-aggressiivinen ja uhriutuu

Puhuu vihjaillen ja kierrellen, kauttarantain, ei sano asioista selkeästi, huokailee ja voivottelee, heittäytyy avuttomaksi. Esimerkiksi seisoskelee puolittain tiellä oven edessä, kun kannetaan raskaita laatikoita (tavaratilauksiaan) hänelle asuntoon eikä väistä vaikka sanotaan asiasta. Saattaa ottaa kissan syliin ja alkaa selittää kissalle asiaa, josta ei sano suoraan: "Voi voi Mirri ei tarvitse pelätä, ei ole hätää vaikka tässä nyt ihmisiä onkin kylässä ja ne puhuu kovalla äänellä." (Emme puhu kovilla äänillä ja kissansa rakastaa meitä: puskee jalkoja ja kiipeää syliin silitettäväksi.) 

4. Käyttäytyy kuin pieni lapsi 

Hihittelee, naureskelee, uhmaa vaikka sanomalla jotain poikittaista ja hymyillen odottaa vastareaktiota, ei ota asioita vakavasti vaikka sanotaan niistä selkeästi. Saattaa puhua sössöttäen ja söpöstellen kuin pikkuinen lapsi, käyttää ns. lasten sanoja ja taantuu melko lailla. 

5. Kärsii yksinäisyydestä mutta ei tee asialle mitään eikä ota apua vastaan 

Olen ehdottanut monenlaista helppoa ja ilmaistakin aktiviteettia ja vienytkin anoppia tapahtumiin, joista hän on kiinnostunut. Hän siis asuu kaupungissa keskustassa ja ihan isohkon kulttuurikeskuksen lähellä, joten ei ole siitä kiinni etteikö pääsisi jonnekin helposti tai että olisi maantieteellisesti eristyksissä. 

6. Kommentoi ja käyttäytyy tökerösti

Olen useamman kerran sanonut, ettei ruokapöydässä puhuttaisi vessajuttuja tai näyteltäis ihoalueitaan, ja anoppi kuittaa sanomalla "No minä en ole noin herkkä" eikä näytä ymmärtävän ettei hänen vatsansa vilauttelu tai suolitoimintansa kuulu aterioinnin yhteyteen. 

Olen mieheni kanssa jutellut tästä, mutta hän ei osaa käsitellä asioita ja sulkeutuu kuoreensa nimenomaan vain tämän asian kohdalla. (Muuten pystymme puhumaan toimivasti kaikesta.) Olen myös anopin kanssa jutellut tästä, mutta anoppi ei puhu minulle vaan valittaa minusta pojalleen, joka kerran tiuskaisi minulle (anoppi oli räikeästi vääristellyt asiaa) ja sanoin siinä kohtaa että seuraavasta tiuskaisusta hän saa valita kumman kanssa haluaa olla naimisissa ja että minun kanssa puhutaan eikä komennella tai olla passiivis-aggressiivisia. Mieheni ei ole tyhmä tai lälly, mutta äitinsä on hänelle selkeästi ns. sokea piste. 

Kauniisti kysyn: keksiikö joku jonkin muun tavan käsitellä tilannetta kuin lopettaa omalla kohdallani yhteydenpito anoppiin täysin?