Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä tehdä tällaisen anopin suhteen?

Vierailija
28.11.2025 |

Anoppini on kovan elämänkoulun takia kasvanut kieroon ja vaikka tarkoittaa hyvää eikä ole luonteeltaan ilkeä, käyttäytyy minusta myös haastavasti. Hän on vasta 70v, liikuntakykyinen, perusterve, asuu omistuskodissa hyvien kulkuyhteyksien varrella ja ajaa autoa valoisaan aikaan. 

1. Isoin juttu: oksentaa traumojaan.

Olen tästä hänelle asiallisesti selittänyt, mitä traumadumppaus on ja että se vahingoittaa siihen yllättäen pakotettuja kuuntelijoita. Kerroin, että raastavien muistojen käsittelyyn pitää pyytää taviksilta ensin lupa ja ihan parasta olisi jutella näistä terapeutin kanssa. (Hän siis kertoo todella kammottavia asioita yksityiskohtaisesti ja olen voinut tämän takia todella huonosti.) 

2. Jaarittelee kaikenlaista turhaa, myös ongelmistaan joille ei tee mitään

Esimerkiksi haukkuu tylsiä kavereitaan ja tällä tavalla täyttää vierailujemme aikaa. Kertoo tunnin puhelinkeskustelut vihaamansa kaverin kanssa sanasta sanaan. Ei lopeta vaikka keskeytän pehmeästi ja vaihdan puheenaihetta. Ei tykkää mukavista aiheista ja keskusteluista, negistelee tosi paljon. 

3. On passiivis-aggressiivinen ja uhriutuu

Puhuu vihjaillen ja kierrellen, kauttarantain, ei sano asioista selkeästi, huokailee ja voivottelee, heittäytyy avuttomaksi. Esimerkiksi seisoskelee puolittain tiellä oven edessä, kun kannetaan raskaita laatikoita (tavaratilauksiaan) hänelle asuntoon eikä väistä vaikka sanotaan asiasta. Saattaa ottaa kissan syliin ja alkaa selittää kissalle asiaa, josta ei sano suoraan: "Voi voi Mirri ei tarvitse pelätä, ei ole hätää vaikka tässä nyt ihmisiä onkin kylässä ja ne puhuu kovalla äänellä." (Emme puhu kovilla äänillä ja kissansa rakastaa meitä: puskee jalkoja ja kiipeää syliin silitettäväksi.) 

4. Käyttäytyy kuin pieni lapsi 

Hihittelee, naureskelee, uhmaa vaikka sanomalla jotain poikittaista ja hymyillen odottaa vastareaktiota, ei ota asioita vakavasti vaikka sanotaan niistä selkeästi. Saattaa puhua sössöttäen ja söpöstellen kuin pikkuinen lapsi, käyttää ns. lasten sanoja ja taantuu melko lailla. 

5. Kärsii yksinäisyydestä mutta ei tee asialle mitään eikä ota apua vastaan 

Olen ehdottanut monenlaista helppoa ja ilmaistakin aktiviteettia ja vienytkin anoppia tapahtumiin, joista hän on kiinnostunut. Hän siis asuu kaupungissa keskustassa ja ihan isohkon kulttuurikeskuksen lähellä, joten ei ole siitä kiinni etteikö pääsisi jonnekin helposti tai että olisi maantieteellisesti eristyksissä. 

6. Kommentoi ja käyttäytyy tökerösti

Olen useamman kerran sanonut, ettei ruokapöydässä puhuttaisi vessajuttuja tai näyteltäis ihoalueitaan, ja anoppi kuittaa sanomalla "No minä en ole noin herkkä" eikä näytä ymmärtävän ettei hänen vatsansa vilauttelu tai suolitoimintansa kuulu aterioinnin yhteyteen. 

Olen mieheni kanssa jutellut tästä, mutta hän ei osaa käsitellä asioita ja sulkeutuu kuoreensa nimenomaan vain tämän asian kohdalla. (Muuten pystymme puhumaan toimivasti kaikesta.) Olen myös anopin kanssa jutellut tästä, mutta anoppi ei puhu minulle vaan valittaa minusta pojalleen, joka kerran tiuskaisi minulle (anoppi oli räikeästi vääristellyt asiaa) ja sanoin siinä kohtaa että seuraavasta tiuskaisusta hän saa valita kumman kanssa haluaa olla naimisissa ja että minun kanssa puhutaan eikä komennella tai olla passiivis-aggressiivisia. Mieheni ei ole tyhmä tai lälly, mutta äitinsä on hänelle selkeästi ns. sokea piste. 

Kauniisti kysyn: keksiikö joku jonkin muun tavan käsitellä tilannetta kuin lopettaa omalla kohdallani yhteydenpito anoppiin täysin? 

 

Kommentit (126)

Vierailija
81/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä! Joka suvussa on joku jolla vanhemmiten viiraa.

Aina se on se anoppi, vaikka oma äiti olisi saatanasta seuraava ylöspäin ja sekaisin kuin seinäkello, niin anoppi vain on pahis. 

Mutta en ole itse koskaan kuullut tuollaisesta että pitää kysyä lupa voiko jostakin jutella jonkun kanssa 

Jos sulle oksennettais yksityiskohtaisia selostuksia hakatuksi ja raiskatuksi joutumisesta, alkaisit varmaan suodattaa puheenaiheita sinäkin. Tai et, tykkäisit kuitenkin. Mulla oli just tollanen oksenteleva vanha täti. En ole enää tekemisissä. 

Vierailija
82/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarina olisi uskottava jos anoppi olisi vanhempi.

Ap mainitsee anopin olevan terve ja ajavan autoa.  70 v on vielä nuori ihminen silloin. Apelta meni ajokortti 93 v ja asui yksin ilman apuja.  Siivouksen osti.

Tuttu on liki 70 ja tekee vielä työtään yksityisyrittäjänä joitakin päiviä viikossa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpas täällä huono ilmapiiri. Ihan tuulesta temmattuja juttuja, hyökätään apua ja nwuvoja kysyvän kimppuun. Tökeröä ja kertoo ilkeilijliden omasta tyhmyydestä.

Vaikka on nepsy, se ei tarkoita miyään pahaa. Ja listoja tekee muutkin kuin nepayt. Herätys hei, auttakaa neuvomalla järkevästi tai olkaa hiljaa. Ei tarvitse korppikotkina hyökätä. 

Vierailija
84/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä huomaa, että palstalla on paljon tyhmiä, ilkeitä ihmisiä, joilla on perjantaipullon korkki jo poksahtanut. 

Miniälle: jätä anoppi olemaan itsekseen. Se ei ansaitse sinua. Keskity itseesi. Ei taevitse auttaa sellaista anoppia tai ketään muutakaan, joka ei sinua arvosta. 

Olet tosi kiltin oloinen ja avuliaskin varmasti, mutta säsätä voimiasi itsellesi. Anoppi on saanut jo enemmän hyvää kohtelua kuin ansaitseekaan. Olkoon ilman. 

 

Sitähän täällä on kaikki anopitkin kirjoittaneet.  Älä käy.  Kukaan ei kaipaa rajatonta komentelevaa ihmistä kotiinsa kun vielä on hyväkuntoinen eikä ees vanhus. Ei toisen kotiin voi tunkeutua määräämään puheenaiheita, arvostelemaan ja "kasvattamaan. "

Vierailija
85/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä huono ilmapiiri. Ihan tuulesta temmattuja juttuja, hyökätään apua ja nwuvoja kysyvän kimppuun. Tökeröä ja kertoo ilkeilijliden omasta tyhmyydestä.

Vaikka on nepsy, se ei tarkoita miyään pahaa. Ja listoja tekee muutkin kuin nepayt. Herätys hei, auttakaa neuvomalla järkevästi tai olkaa hiljaa. Ei tarvitse korppikotkina hyökätä. 

 

 

No kun ei neuvo kelpaa, ei näe anoppia.  Onko se sinusta ilkeää kun annetaan järkevä neuvo.

Vierailija
86/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun äiti on tuollainen ja kyllä hän on ihan ilkeä luonteeltaan. Mitä muuta tuollainen kavereiden haukkuminen, piilovttuilu (passiivis-aggressiivisuus) ja on?

Eikä ole muistisairaus. Aina ollut hankala ja itsekeskeinen ihminen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on tuollainen ja kyllä hän on ihan ilkeä luonteeltaan. Mitä muuta tuollainen kavereiden haukkuminen, piilovttuilu (passiivis-aggressiivisuus) ja on?

Eikä ole muistisairaus. Aina ollut hankala ja itsekeskeinen ihminen.

 

No nyt käsitit väärin, aloittajahan haukkuu anoppiaan.  Missään en näe kohtaa että anoppi haukkuisi tuttujaan vaan kertoilee mitä on puhelimessa heidän kanssaan jutellut.  Niin teen muuten minäkin,  Maija soitti, tyttärensä on ottanut kissansa, poikansa muutti ouluun tms.  Tosin lapsen tuntevat nämä lapsuuskaverinsa.

On aikamoinen ihminen kun häneltä, tärkeältä miniältä, pitää kysyä lupa mistä sopii keskustella.  Vieras tulee toisen kotiin komentelemaan.

Vierailija
88/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tuo vaikuttaa elämääsi vai majailetko anoppisi luona? 

Mitä väliä, millainen persoonallisuus anoppisi on. Hän elää omaa elämäänsä ja sinä omaasi. Mikä ongelma?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sori, mutta anoppisi käytös ja persoonallisuus ei kuulu sinulle millään tavalla. Lopeta yhteydenpito, niin se on siinä. 

Jos anopilla ongelmia, niin lääkärit kyllä huomaavat ja tarvittaessa hakevat hänellä edunvalvojan. 

Mikä nykyihmisiä vaivaa, kun kaikkien muiden pitäisi elää heidän haluamallaan tavalla? Eikö tästä juuri uutisoitu? Puututaan toisten asioihin. 

Vierailija
90/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä huono ilmapiiri. Ihan tuulesta temmattuja juttuja, hyökätään apua ja neuvoja kysyvän kimppuun. Tökeröä ja kertoo ilkeilijöiden omasta tyhmyydestä.

Vaikka on nepsy, se ei tarkoita mitään pahaa. Ja listoja tekee muutkin kuin nepsyt. Herätys hei, auttakaa neuvomalla järkevästi tai olkaa hiljaa. Ei tarvitse korppikotkina hyökätä. 

 

Tämä ei minulta. Vaikka Asperger olen..

En ole kenenkään anoppi,

eikä minulla juuri nyt ole anoppia/

miehen äitiä tai mummia lähelläni

sinkkunaisena eläessäin.

Minulla ei myöskään ole minkäänlaisia

'hakkaamistarinoita'

läheisilleni. Aloitus vaikuttaa jälleen 

trollaukselta, erittäin vahvasti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

'Autolla ajaminen ei tarkoita sitä, että pystyy myös kantamaan esim. raskasta pakettia. Taidat olla itse provosoitunut ikävä anoppi.'

 

'Silloin otetaan vaikka kaljakärryt. Vetolaukku.

Olen anoppi kyllä ja vanhempi mutta ihan hyvin pärjään ilman miniöitä ja lapsia.

Jos ostan painavaa , huonekaluja, kodinkoneita liike tuo.   K-kauppa tuo ruoka-ostokset sisään jos tilaan.

Posti, matkahuolto tuo paketit kotiin.'

Ei minulta. En osta koskaan Alkon juomia.

Täällä on nyt taidettu sekoittaa keski-ikäiset, seniorit ja plus-seniorit  keskenään samaan massaan.

Mä olin 15 vuotta sitten vielä nuori aikuinen. 15 vuoden päästä olen kuusikymppinen eli varhais_seniori.

Ei sekään vielä ole 'ikäloppu vanhus' kuitenkaan.

Vanhus on minusta hieman tyly sana.

Seniori on arvokas, tyylikkäämpi ilmaisu korkean iän saavuttaneelle. 

Vierailija
92/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Klikatkaa auki edellinen, #91 -

minun toinen kommenttini

on rimpsun lopussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on miniä, joka haukkuu mua pitkin nettiä. Käyttää tunnin laatiakseen listaa mun vioista, jotka vävy ohittaa olan kohautuksella.

Tää oli kommentti jonka ap:n anoppi laittais tänne.

Mikä teitä akkoja oikein vaivaa, yrittäkää edes elää sovussa ja parjaamatta muita.

Vierailija
94/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaljakärry huono sana. Taakkakärry, semmonen kotiin riittävä, on minullaa.  Vetolaukkuja useampikin, matkalaukkuun sopii jo isompikin paketti.

Ennemmin maksaa 10 - 20 euroa kotiin tuonnista kuin kuuntelee miniän nakutusta 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika rientää armottomasti.

15 vuotta sitten olin nuori 

aikuinen, kolmekymppinen ja risat. 

15 vuoden kuluttua olen

jo kuusikymppinen,

se on varhais_seniori se.

Elämä on kovin lyhyt, ohikiitävä trippi.

Tämän hyväksymme.

Vierailija
96/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5 tylsä provo

Vierailija
97/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidän hyvin tarkan nettietiketin. En

koskaan mainitse läheisteni (kipeitä)

henk.koht asioita missään

forumissa. En rokotekantaa, en poliittisia

näkemyksiä, avioerojaan. (Painosta tai

menopaussista nyt puhumattakaan 🙄).

 

Hki on miljoonakaupunki. Sen vielä voisin

asuinpaikkana mainitakin. Mutta mikään alle

50 tuhannen asukkaan pikkupaikka: en.

Nyt asun reilusti alle 10 tuhannen hlön

kunnassa. Klaustrofobiaa pukkaa.. 😃

 

Haluan olla tuntematon ympäristössäni,

mutta vaikuttaja laajassa kollektiivissa. 

Naisen osa julkisuudessa on kovin raskas:

Huomio on lähes yksinomaan hänen

painossaan ja (kokonais)ulkonäössään.

Jopa vanhemmat naiset joutuvat samaan

höykytykseen alle 40 junnusisarten kanssa..

 

Näin (57-v?) Kanervan lesken 

kiloja, asuja, meikkejä arvosteltavan

rankalla kädellä täälläkin hiljattain. 

Marin, Vikman, Purra, Kananen. Naiset

30-60, kaikki saavat muilutuksen niskaansa. 

Miehen pakeneva hiusraja tai kaksoisleuka

ei kiinnosta yhtään ketään. Julkkismiehen

30 kilon laihdutus saatetaan ehkä 

noteerata. Omituista, omituista. 

Vierailija
98/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä! Joka suvussa on joku jolla vanhemmiten viiraa.

Aina se on se anoppi, vaikka oma äiti olisi saatanasta seuraava ylöspäin ja sekaisin kuin seinäkello, niin anoppi vain on pahis. 

Mutta en ole itse koskaan kuullut tuollaisesta että pitää kysyä lupa voiko jostakin jutella jonkun kanssa 

Jos sulle oksennettais yksityiskohtaisia selostuksia hakatuksi ja raiskatuksi joutumisesta, alkaisit varmaan suodattaa puheenaiheita sinäkin. Tai et, tykkäisit kuitenkin. Mulla oli just tollanen oksenteleva vanha täti. En ole enää tekemisissä. 

Niinpä tietenkin oli kuinkas muuten 

Vierailija
99/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Rauhaa ja rakkautta.

Poistun ketjusta. 

Vierailija
100/126 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 

Rauhaa ja rakkautta.

Poistun ketjusta. 

🥀🌺

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi yhdeksän