Mikä on lakisääteinen minimi siitä millaista työterveyspalvelua työnantajan on hankittava?
Pohjatietona, että olen toimistotyössä vakituisena työntekijänä ja ollut siellä jo pari vuotta. Kyseessä ei siis ole mikään vuokratyöfirma tai vastaava.
Jouduin ensimmäistä kertaa käyttämään työpaikkani työterveyttä, koska sairastuin flunssaan ja sen yhteydessä nieluni turposi.
Työterveyslääkäri neuvoi chatissa juomaan lämmintä, syömään buranaa ja lepäämään. Lisäksi hän kirjoitti lähetteen nieluviljelyyn. Varatessani nieluviljelyä kyseisen yksityisen lääkärikeskuksen sovelluksesta, tuli tiedote, että labrapalvelut on asiakkaan maksettava itse. Katsoin, että nieluviljely maksaa melkein 100 e ja varmistin, että eikö se tosiaan kuulu meidän työterveyssopimukseen. Sain tiedon, ettei mitkään näytteet/labrapalvelut kuulu.
Kysyin työsuojeluvastaavalta asiasta ja hän kertoi, että meidän työterveyssopimukseen kuuluu ihan tasan vain se minimi mitä laki määrää eikä mikään "ylimääräinen". Kuulemma jos minulla ei ole varaa mennä yksityiselle nieluviljelyyn, niin sitten minun pitäisi/kannattaisi mennä julkiselle (kävin terveyskeskuksessa, jossa minua kehotettiin ottamaan yhteyttä työterveyteen tai menemään päivystykseen, mikäli nielu turpoaa pahemmin enkä saa henkeä).
Nyt olen ollut sairaana reilun viikon verran ja suoraan sanottuna v*tuttaa, että tämä olisi mahdollisesti saatu hoidettua parissa päivässä antibiootilla.
Yritin googlettaa, mutta en löytänyt selkeää vastausta. Voiko todella olla niin, ettei tällainen (minun mielestäni) perus terveydenhoito kuulu työterveyteen? Mikä ihme se lain vaatima minimi on?
Kommentit (49)
Julkisen puolen pitäisi olla niin hyvä ettei työterveyden kautta tarvittaisi sairaanhoitoa, tällä hetkellä näin ei ole. Päällekkäiset järjestelmät ovat kalliita ja turhan paljon resursseja käytetään siihen terveimpään kansanosaan. Ei potilaan pääsy hoitoon pitäisi mitenkään riippua siitä, onko hän töissä vai ei ja missä firmassa.
Vierailija kirjoitti:
Olet töissä ja saat palkkaa. Mikset maksaisi nieluviljelystäsi? Esim. työttömän tai eläkeläisen on pakko mennä julkisen terveydenhoidon puolelle, kun rahat ei riitä muuhun.
En minä niin mahtavaa palkkaa saa, että olisi varaa maksaa satasta nieluviljelystä. Etenkin näin joulun alla.
Lisäksi koen, että julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille riippumatta siitä käykö töissä vai ei.
AP
Sano sinne terveyskeskukseen, ettei työterveyteesi kuulu sairaanhoitoa, kyllä sinut hoidetaan julkisella ihan niin kuin muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Minimi on työhöntulotarkastus. Voi olla jotain ennaltaehkäisevää työolosuhteisiin liittyvää, mutta en ole varma.
Mä olin kerran pikkufirmassa ja siellä tarjottiin vain työhöntulotarkastus mutta vasta vuosien päästä työn alkamisesta eli en ehtinyt käydä. Lääkörintodistus vaadittiin poissaoloista ja se piti maksaa itse. Kauhea lafka!
Vierailija kirjoitti:
Julkisen puolen pitäisi olla niin hyvä ettei työterveyden kautta tarvittaisi sairaanhoitoa, tällä hetkellä näin ei ole. Päällekkäiset järjestelmät ovat kalliita ja turhan paljon resursseja käytetään siihen terveimpään kansanosaan. Ei potilaan pääsy hoitoon pitäisi mitenkään riippua siitä, onko hän töissä vai ei ja missä firmassa.
Laaja työ terveydenhoito on työntekijälle ekstra työ suhde-etu, ihan samalla tavalla kuin mutkin työnantajan tarjoamat edut,p kuten liikuntasetelit, puhelin, ateria-etu, jne. Ja on osa työntekijän palkkaa ja näin saadaan sitoudettua työvoimaa. Joissakin työterv. hoitoon voi sisältyä jopa hammaslääkärit, silmälasit, leikkaukset, hieronnat, suuhygienististit jne.
Eikä ulkopuolisten pidä rajoittaa niitä, koska se on työnantajien päätettävissä, mitä tarjoaa henkilökunnalle, koska työnantaja maksaa suurimman osan ja päätösvalta siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet töissä ja saat palkkaa. Mikset maksaisi nieluviljelystäsi? Esim. työttömän tai eläkeläisen on pakko mennä julkisen terveydenhoidon puolelle, kun rahat ei riitä muuhun.
En minä niin mahtavaa palkkaa saa, että olisi varaa maksaa satasta nieluviljelystä. Etenkin näin joulun alla.
Lisäksi koen, että julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille riippumatta siitä käykö töissä vai ei.
AP
Mihinpä ihminen useimmiten sairastuu, no flunssaan! Onhan tuo hanurista, että julkinen ei ota vastaan, koska työterveys. Ja työterveydessä joudut maksamaan omasta pussista yksityisen palvelun hinnan! Jos yhtään lohduttaa, niin työpaikkani työterveys on vieläpä lähikaupungissa 45 min ajomatkan päässä. Lääkärillä käyntejä ei katsota työajaksi, joten poissaolot työpaikalta täytyy vieläpä korvata! Sitten jengi sairastaa töissä. Hiphurraa siinä on työtehot huipussaan.
Vierailija kirjoitti:
Julkisen puolen pitäisi olla niin hyvä ettei työterveyden kautta tarvittaisi sairaanhoitoa, tällä hetkellä näin ei ole. Päällekkäiset järjestelmät ovat kalliita ja turhan paljon resursseja käytetään siihen terveimpään kansanosaan. Ei potilaan pääsy hoitoon pitäisi mitenkään riippua siitä, onko hän töissä vai ei ja missä firmassa.
Päätösvalta on aina palvelun maksajalla, ei muilla.
Lakisääteinen työterveyshuolto on luonteeltaan ennalta ehkäisevää ja työkykyä ylläpitävää.
Lakisääteinen työterveyshuolto sisältää
työpaikkaselvitykset työn ja työympäristön vaikutuksista työntekijöiden terveyteen
terveyteen ja työkyvyn ylläpitoon liittyvä neuvonnan ja ohjauksen joko yksilöllisesti tai ryhmässä
terveystarkastukset tarpeen mukaan työsuhteen alussa ja määräajoin
työyhteisön toimivuuden edistämisen
työkyvyn seuranta ja kuntoutukseen ohjaamisen
sairauspoissaolojen seuranta ja tapaturmien torjunnan yhteistyössä työpaikan kanssa
osallistumisen ensiavun järjestämiseen.
Jokaisella työpaikalla tulee myös laatia työkyvyn tuen toimintamalli. Siinä yrityksesi ja työterveyshuolto sopivat, miten työntekijöiden työkyvyn ylläpitäminen käytännössä järjestetään.
Pakko kommentoida tähän esimerkki omasta työterveyshuollostani. Influenssarokote, työnantaja maksaa piikin ja piikityksen. Mutta kun menin uusimaan jäykkäkouristusta, lääke piti maksaa itse, piikityksen maksoi työnantaja. Eli kaikki on eritelty, miten työnantaja haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työterveys voi olla järjestetty myös kunnalliseen terveydenhuoltoon. Tai siis nykyään sotealueen paikalliseen julkiseen terveys- ja hyvinvointikeskukseen. Sen ei ole pakko olla yksityiseltä ostettua.
Näin ei tietääkseni meillä ole. Ainakaan sen perusteella, että julkiselta minua yritettiin pompotella sinne työterveyteen tai -jos ihan pakko ja hengenhätä- niin päivystykseen.
On vähän väliinputoaja olo jos ei saa perusterveydenhuoltoa julkiselta, mutta työterveydessä joutuu itse maksajaksi.
AP
Kyllä julkinenkin maksaa. Vääryys tuossa on se että jos saikkua tarvii niin todistus pitää maksaa omasta eikä työnantajan pussista. Hänhän sen todistuksen haluaa joten hänen se pitäisi maksaa. Mihin minä saikkutodistusta tarvin? Tauluksi seinälle?
Miksi se kuuluisi työnantajalle? Tässä kääntyy heti ajatus , että jonkun muun pitää maksaa työntekijän kulun? Milloin työntekijöistä on tullut "sossupummeja"? Ja miksi tuo tuki on oikeutettu, mutta asumistuki yms ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet töissä ja saat palkkaa. Mikset maksaisi nieluviljelystäsi? Esim. työttömän tai eläkeläisen on pakko mennä julkisen terveydenhoidon puolelle, kun rahat ei riitä muuhun.
Miksi ihmeessä pitäisi maksaa omasta pussista, kun jokaisen palkasta automaattisesti peritään sairausvakuutusmaksua ja lisäksi vielä verot, jolla katetaan terveydenhoito, oli sitten kysymys julkisesta tai yksityisestä terv. hoidosta tai työterv. hoidosta.
Mistä niistä maksetaan etukäteen, jos ei saa edes palvelua. Tosin, eläkeläiset tai työttömät eivät edes maksa sairausvakuutusta tuloistaan, toisin kuin muut.
Maksaa.

Eläkeläiset maksaa melkein kaksinkertaisesti työntekijöiden maksuun nähden. Työttömät ei, mutta jokaisesta tienatusta eurosta maksavat.
Vierailija kirjoitti:
Lakisääteinen työterveyshuolto on luonteeltaan ennalta ehkäisevää ja työkykyä ylläpitävää.
Lakisääteinen työterveyshuolto sisältää
työpaikkaselvitykset työn ja työympäristön vaikutuksista työntekijöiden terveyteen
terveyteen ja työkyvyn ylläpitoon liittyvä neuvonnan ja ohjauksen joko yksilöllisesti tai ryhmässä
terveystarkastukset tarpeen mukaan työsuhteen alussa ja määräajoin
työyhteisön toimivuuden edistämisen
työkyvyn seuranta ja kuntoutukseen ohjaamisen
sairauspoissaolojen seuranta ja tapaturmien torjunnan yhteistyössä työpaikan kanssa
osallistumisen ensiavun järjestämiseen.
Jokaisella työpaikalla tulee myös laatia työkyvyn tuen toimintamalli. Siinä yrityksesi ja työterveyshuolto sopivat, miten työntekijöiden työkyvyn ylläpitäminen käytännössä järjestetään.
Määräaikaisissa työsuhteissa ei edes nämä toteudu. En ole käynyt yhdessäkään terveystarkastuksessa, saati että olisi järjestetty mitään noista muista.
Suomessa on ilmainen terveydenhoito......ja paskat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet töissä ja saat palkkaa. Mikset maksaisi nieluviljelystäsi? Esim. työttömän tai eläkeläisen on pakko mennä julkisen terveydenhoidon puolelle, kun rahat ei riitä muuhun.
En minä niin mahtavaa palkkaa saa, että olisi varaa maksaa satasta nieluviljelystä. Etenkin näin joulun alla.
Lisäksi koen, että julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille riippumatta siitä käykö töissä vai ei.
AP
Mihinpä ihminen useimmiten sairastuu, no flunssaan! Onhan tuo hanurista, että julkinen ei ota vastaan, koska työterveys. Ja työterveydessä joudut maksamaan omasta pussista yksityisen palvelun hinnan! Jos yhtään lohduttaa, niin työpaikkani työterveys on vieläpä lähikaupungissa 45 min ajomatkan päässä. Lääkärillä käyntejä ei katsota työajaksi, joten poissaolot työpaikalta täytyy vieläpä kor
Julkinen ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet töissä ja saat palkkaa. Mikset maksaisi nieluviljelystäsi? Esim. työttömän tai eläkeläisen on pakko mennä julkisen terveydenhoidon puolelle, kun rahat ei riitä muuhun.
En minä niin mahtavaa palkkaa saa, että olisi varaa maksaa satasta nieluviljelystä. Etenkin näin joulun alla.
Lisäksi koen, että julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille riippumatta siitä käykö töissä vai ei.
AP
Totta kai julkinen tarveydenhuolto kuuluu kaikille, myös työssäkäyville.
"Julkinen ottaa vastaan."
Ap oli käännytetty pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet töissä ja saat palkkaa. Mikset maksaisi nieluviljelystäsi? Esim. työttömän tai eläkeläisen on pakko mennä julkisen terveydenhoidon puolelle, kun rahat ei riitä muuhun.
En minä niin mahtavaa palkkaa saa, että olisi varaa maksaa satasta nieluviljelystä. Etenkin näin joulun alla.
Lisäksi koen, että julkinen terveydenhuolto kuuluu kaikille riippumatta siitä käykö töissä vai ei.
AP
Niinhän se kuuluukin, tilaat vain Sotesta ajan.
Harvalla työpaikalla on mitään nielunviljelymittareita, tai yleensäkään mitän laboratorioita.