Juha-Pekka on etsinyt työntekijöitä puoli vuotta tyrmistyttävä havainto työnhakijoista
PAHENTUVA motivoituneiden työntekijöiden puute on alkanut huolestuttaa köyliöläistä konepajayrittäjää Juha-Pekka Jaskaria. Jaskarin työlaitteita tuottava Serco-yhtiö on yrittänyt alkukesästä saakka palkata uusia työntekijöitä, mutta huonolla menestyksellä.
Jos on otettu töitä vastaan, niin tuntuu, että työ ei ole enää ihan sellaisessa asemassa ihmisten arvomaailmassa kuin se on ollut ehkä takavuosina. Työ koetaan vähän kuin semmoiseksi, että siellä sitten käydään miten muu elämä sallii ja mahdollistaa.
Kommentit (1157)
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myös todeta yli 20 vuoden työkokemuksella konepajoissa. Yleensä ne ovat kylmiä pimeitä halvalla rakennettuja surkeita halleja. Käry poisto ei riitä mihinkään. Puolenpäivän aikaan on jo niin paljon käryä ettei eteensä näe. Raitis ilma maskia ei työnantaja raskisi millään ostaa onhan ne kalliita. Turvakengät myös yleensä kauhean tappelun takana. Haalarit vanhoja moneen kertaan parsittuja paskoja. Hanskat ja korvstulpat myös kortilla. Työkalut ja työkoneet mitä sattuu olemaan ovat Jeesuksen aikaisia loppuun kuluneita romuja eivätkä edes työturvallisuus vaatimusten mukaisia. Hallissa siivotaan ja epäkohtia tarkastellaan kiireessä aina silloin kun työsuojelu piiri tai asiakas on tulossa katsomaan. Kesäisin kun on kiire pitäisi aina joustaa ja tehä pitkää päivää tosin ylitöitä ei oikein olis varaa maksaa mutta ne voi kyllä pitää vapaina esim loka- helmikuu aikana. Näistäkin sisään teoista tosin yleensä puolet tunneista katoaa yleens
Kuten eräällä ns. "kilpailevalla" palstalla metallitöistä on kommentteja niin ne kaikki ovat juurikin osuva kuvaus koko alasta kuten tämäkin kommenttisi, juurikin näin.
Lukekaa ne kaikki niin hämmästytte. On vuosi 2025 ja "aikamatka 100 vuotta taaksepäin" on nykyäänkin samaa aikaa vieläkin Suomessa.
Metalliala on kieltäjien ja syyllistäjien itse koettava ja vasta sitten tultava tuomitsemaan duunareita ja nuorisoa.
Voisi olla asenne vähän erilaista huutelijoilla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on Suomessa niin monenlaista jyrkkää mäkeä, jonne työttömät voisi lapiohommilla laittaa loiventamaan niitä/oikaisemaan tie- ja ratalinjauksia. Tämä vähentäisi sitten tulevaisuuudessa energiankulutusta ylämäkeen sekä mahd. ulosajoja liukkailla keleillä ja olisi täten huoltovarmuustekijänäkin merkittävä poliittinen toimenpide...
Matias miettinyt viikonlopun työasioita.Sillälailla.
Kyllä työttömät osaavat myöskin laiskoja olla. Lappeenrannassa esim. laitoshuoltajan sijaistavaa siivoustyötä 38h/vko, ei kiinnosta koska tuet tulisivat jatkossa 2kk jälkeen -20=% ja muita Aku Ankan parhaita, mikäli työssäoloehto ehtisi täyttyä ennen seuraavaa työttömyyspäivää.
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat odottaa että työntekijät sitoutuu työhön 209%, mutta ovat its evalmiita sitoutumaan työntekijöihin vain 10%.
Lisäksi, työnantajat, nuoret sukupolvet haluavat tietää, että mitä työnantajalla on tarjota työntekijälle, ei toisinpäin. Ja tämä ei tule muuttumaan..
Tervetuloa 2020-lubulle, työnantajat!
Koska sosiaalinen status ja sosiaalinen pääoma on korkeampi työnantajilla tietysti
Vierailija kirjoitti:
redditissä joku tehnyt vähän taustatöitä firman suhteen, ja tullut siihen tulokseen, että koska työpaikkamäärä on vuosia pysynyt samana, "palkatut" ovat vuokratyövoimaa. Ei ei se ketään oikeasti ole palkannut, vaan ostanut vuokraduunia. No, jos vuokraduunari on nollasopparilla, niin ei mikään ihme ole, jos ei ihan aina huvita töihin lähteä. Eikä mikään pakko olekaan. Eikä tarvitse olla huvittamisesta edes kiinni, vaan voi olla jokin rahakkaampi keikka tarjolla samaan aikaan.
Ja nyt vielä se, että hallituksen politiikan takia osa-aikatyöstä on tullut käytännössä kannattamatonta, pl. opiskelijat ja eläkeläiset.
Eihän tuo asetelma silti mitenkään selitä että myöhästellään töistä tai ei ilmoiteta poissaoloista.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myös todeta yli 20 vuoden työkokemuksella konepajoissa. Yleensä ne ovat kylmiä pimeitä halvalla rakennettuja surkeita halleja. Käry poisto ei riitä mihinkään. Puolenpäivän aikaan on jo niin paljon käryä ettei eteensä näe. Raitis ilma maskia ei työnantaja raskisi millään ostaa onhan ne kalliita. Turvakengät myös yleensä kauhean tappelun takana. Haalarit vanhoja moneen kertaan parsittuja paskoja. Hanskat ja korvstulpat myös kortilla. Työkalut ja työkoneet mitä sattuu olemaan ovat Jeesuksen aikaisia loppuun kuluneita romuja eivätkä edes työturvallisuus vaatimusten mukaisia. Hallissa siivotaan ja epäkohtia tarkastellaan kiireessä aina silloin kun työsuojelu piiri tai asiakas on tulossa katsomaan. Kesäisin kun on kiire pitäisi aina joustaa ja tehä pitkää päivää tosin ylitöitä ei oikein olis varaa maksaa mutta ne voi kyllä pitää vapaina esim loka- helmikuu aikana. Näistäkin sisään teoista tosin yleensä puolet tunneista katoaa yleens
Hyvä kirjoitus. Tuota samaa muuten on ihan muillakin aloilla.

Mistä tällaisia höpöjuttuja syntyy? Kaikissa missä itse olen ollut töissä, on ollut viimeisen päälle asialliset taukotilat ja asiakkaatkin vaativat että tuotantotilat ovat siistit. Edellisessä koneistajan pestissä oli 20e/h liksa kun sai urakkabonarit, oli sauna ja autonkorjaustila, jonka sai vuokrata. Taukotilassa oli jopa grilli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran täytyy kompata, että itsekin huomaan työelämässä ison eron nykyajan parikymppisiin työntekijöihin, silloinkin kun ikäeroa on vain 10 vuotta (kuten minulla ja heillä). Työpaikassani tiimityö on tärkeää ja vanhemmat sukupolvet ottavat työn vakavasti. Nuoremmat ovat epäluotettavia, yliherkkiä ja jatkuvasti saikulla, valittamassa ja pyytämässä vuoroihin erivapauksia milloin mistäkin syystä (harrastukset, koira) jättäen "kakkavuorot" muille mikä ei vaan onnistu. Kun Lissulla on festarit, Lissu saikuttaa.
Ymmärrän ettei työ ole elämän päätarkoitus mutta heikko työmoraali alkaa äkkiä v#tuttaa muitakin työntekijöitä ja laskea tiimin tulosta. Kyllä meitäkin vielä on jotka haluamme tehdä työmme hyvin. Niin ja näisyä Lissuista hankkiudutaan kyllä mahdollisimman pian eroon.
Tässä tulee se esiin että kesämökki-valkaiset yli viisky
Hyvä kirjoitus. Itse olen ollut hoitoalalla koko elämäni. Teen vuorotyötä ja tiimityötä. Kyllä meillekin joskus tulee näitä Lissuja, joiden täytyy saada Juhannus vapaaksi, sitten on festareita monta kertaa kesässä, pakko päästä. Sitten tulee Joulu, taas täytyy saada vapaata, kun on pienet lapset, sitten Pääsiäinen, jolloin lähdetään Lappiin hiihtämään, täytyy päästä, kun ollaan oltu siellä joka Pääsiäinen, sitten tulee Vappu, bileet, pakko päästä. Jatkuvaa vuoronvaihtoa ja valitusta. Minä, minä, minä Ja minun täytyy päästä, jos ei saa vaihdettua vuoroa, ilmoittautuu sairaaksi. Miksi yleensä aloittaa vuorotyön, jos ei voi koskaan olla työssä. Jos ensi vuoden alussa tulee potkulaki, voidaan näille Lissuille maalata mononkuva persustaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummalliset käsitykset joillakin matalapalkkaisten elintasosta.Minä tienasin n.13 euron tuntipalkkaa ja oli varaa jopa uuteen autoon.Miehellä palkka samaa luokka ja välillä oli työttömänä.Lisäksi rakennettiin talo lomamökki.Kaikki ovat velattomia.
Boomer provo 👆
Niinhän sä luuseri kuvittelet.Kaikki eivät ole tukielättejä ja osaavat käyttää rahaa.Minulla on vielä sijoitusasuntokin,melkein velaton.Revi siitä,tyhjätasku!
Hienoa että pikkuhiluillasi olet moista saanut aikaan. Oikeasti varakkaiden ei tarvii duunareille todistella että saa asunnon jostan perähikiältä maksettua. Tiedän henkiköitä joilla alkaa varallisuus hipoa miljoonaa euroa eivätkä millään tapaa korosta itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Miksi ottaa työtä vastaan kun kotona makaamalla saa saman tulon. Yhteiskunnalta eli veronmaksajilta. Sitä ihmettelen ikäihmisenä. Ennen otettiin työt vastaan eikä nirsoiltu. En ole ollut työttömänä päivääkään. Tein töitä muutaman vuoden sisällä kolmelle työnantajalle. Osa viikonloppuisin. Nyt saan kiittää valinnoistani itseäni kun naisihmisenä minulla on suht hyvä eläke. Liki kolmetonnia. Jos korotus olis nyt pari prosenttia mitä ensin luvattiin olis kolme tonnia mennyt rikki. Joten tehkää töitä, ottakaa vastaan töitä niin ei tarvi olla iäkkäänä takuueläkkeellä.
Suurten ikäluokkien itsekkyys ja putkinäköisyys. Mitenkäs muuten lapset kasvatit?
Lapsista kasvoi työntekijöitä myös. Ja opiskelivat kunnon ammatit. Tekivät töitä opiskelujen ohessakin. Eräs tuttuni tuli ker
Mutta on lapsellista ja vaarallistakin nuorenbtulevaisuuden kannalta opettaa ettei palkka ole tärkein. Kyllä se on koska se mukaan saat ansiosidonnaisen jos jäät työttömäksi ja myöhemmin eläkkeen. Palkka on arvostuksenkin mitta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juha-Pekan kannattaisi varmasti tarkastella myös omaa toimintaansa työnantajana, sekä työpaikan ilmapiiriä. Onko palkka kohdallaan? Kohdellaanko työntekijöitä hyvin ja tasa-arvoisesti? Mikromanageeraus, kireä ilmapiiri, narsistinen esimies jne voivat karkottaa työntekijät.
Eiköhän ongelma ole siinä, että tehdas sijaitsee Köyliössä, keskellä-ei-mitään. Siellä luultavasti ikärakennekin on sellainen, että alle 90 v on nuorisoa.
Moni lähtee hyvinkin kaukaisista maista Suomeen, leivän perässä!
Yhtään työnantajaa eivät tunne,KELA on se juttu näille tulijoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
redditissä joku tehnyt vähän taustatöitä firman suhteen, ja tullut siihen tulokseen, että koska työpaikkamäärä on vuosia pysynyt samana, "palkatut" ovat vuokratyövoimaa. Ei ei se ketään oikeasti ole palkannut, vaan ostanut vuokraduunia. No, jos vuokraduunari on nollasopparilla, niin ei mikään ihme ole, jos ei ihan aina huvita töihin lähteä. Eikä mikään pakko olekaan. Eikä tarvitse olla huvittamisesta edes kiinni, vaan voi olla jokin rahakkaampi keikka tarjolla samaan aikaan.
Ja nyt vielä se, että hallituksen politiikan takia osa-aikatyöstä on tullut käytännössä kannattamatonta, pl. opiskelijat ja eläkeläiset.
Eihän tuo asetelma silti mitenkään selitä että myöhästellään töistä tai ei ilmoiteta poissaoloista.
Siis nuoret ei uskalla ja viitsi alkaa kovaäänisesti sanomaan vastaan. Jos ylitöihin painostetaan ja ei uskalleta sanoa ja lähteä normiaikaan töistä pois, koska vanhempi henkilö ahdistaa ja vangitsee heidät töihin vastentahtoiseen toimintaan ilman ylityölisiä yms.
Niin pikkuhiljaa ahdistuksissaan ei välttämättä uskalla enää tulla töihin kärsimään. Etenkin jos työpaikalla oleva buumeri on huutaja ja pelottelee nuoria barbaarimaisella käytöksellään.
Nuoret on oppineet sivistyneeseen käytökseen ja että pelisääntöjä noudatetaan.
Jos joutuu työpaikalle jossa huudetaan ja työpaikalta ei pääse sääntöjen mukaisesti pois, vaan vangitaan yliajaksi hikipajalle, niin osa vähin äänin ei enää tule tai alkaa oireilla myöhästelemällä yms.
Nuo tavat on myös opittu koulusta, että tullaa ja mennään miten halutaan. Nollatuntisopparit antaa ymmärtää myös sen, että nuorella on oikeus tehdä nollatuntisopparin mukaan.
he ei tajua että työnantaja määrää ja nollatunti on vain työnatnajan puolella, ei nuorten. Nuorten pitää olla päivystämässä milloin soitetaan ja käsketään töihin.
Tämä ei oikein mene järkeen, kun moni on ymmärtänyt nollatuntisopparit sellaisena että he tulee millin haluaa töihin jne. Koska työsopimuksiakaan ei nykyään tehdä, niin ei nuori ota vastuuta. Koulussa on neuvottu että työsopimus pitää olla mustaa valkoisella. Jos työsopimusta ei ole, niin nuorikin on vapaa itse päättämään milloin haluaa tehdä töitä.
Moni myös laskee työtuntimäärät myöhemmin palkkakuitista ja huomaa että työnanntaja kusettaa heitä. Puuttuu 15 min sieltä ja 10 sieltä, niin osa palkoista jää saamatta.
Tämän kokemuksen jälkeen alkaa työhalutkin vähentyä reilusti ja saatetaan tulla milloin huvittaa.
Mielestäni iltapuluun itkemisen sijaan kannattaisi miettiä, että jos olisi itse työntekijä, niin tulisiko kyseiseen firmaan töihin ja viihtyisikö siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliturva on edelleen liian korkealla tasolla kun työnteko ei kiinnosta.
Liian korkea suhteessa palkkatasoon, mutta liian alhainen sääsylliseen elämiseen, eli suomeksi Suomi on palkkojen halpamaa , palkat ovat liian alhaiset
Onneksi on sentään palkan sivukulut maailman kärkeä siitä on pidetty huolta.
Ironisesti pelkän peruskoulun käyneenä pitkäaikaistyöttömänä voisin jopa mennä töihin ohjelmoimaan hitsausrobottia 10-12 e/h palkalla, mutta Köyliöön muutto olisi kyllä tekemätön paikka. Eli sijainti, sijainti, sijainti. Jos muutat sen metallipajasi tänne Turkuun tai edes lähialueelle, niin uskon että rupeaa työvoimaa löytymään. 12 e/h on kyllä nykyhinnoilla surkupalkka, mutta tulisin toimeen silläkin.
Miksi tuon tehtaan, vai mikä konepaja nyt onkaan, pitää olla jossain hevonperseenmutkassa? Ihme jos ei löydy työvoimaa jonnekin kuolevaan kuppaiseen kyläpahaseen.
Jotain pitää olla vialla, jos työntekijöitä ei saa tai he eivät pysy yrityksessä. Se, että haukkuu ihmisten työmoraalia ja sitoutumista iltalehteen, kertoo jo omaa tarinaansa. Työnantaja ei osaa reflektoida yhtään omaa toimintaansa ja miettiä miksi yrityksessä ei haluta työskennellä, syytellään vain muita. Ehkä tämä on tapa toimia yrityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työttömät osaavat myöskin laiskoja olla. Lappeenrannassa esim. laitoshuoltajan sijaistavaa siivoustyötä 38h/vko, ei kiinnosta koska tuet tulisivat jatkossa 2kk jälkeen -20=% ja muita Aku Ankan parhaita, mikäli työssäoloehto ehtisi täyttyä ennen seuraavaa työttömyyspäivää.
Mikä väite tuo nyt on? Eikö muka tuollaiseen työhön siellä saada tekijää?
Jos on vakituinen paikka, sellainen että sinne pääsee kulkemaan ja avoimissa kanavissa ilmoitatte ja mielellään hoidatte rekryn itse, niin kyllä on tulijoita. (Rekryfirmakin voi saada hakemuksia, mutta voi heittää niistä osan roskiin.)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni iltapuluun itkemisen sijaan kannattaisi miettiä, että jos olisi itse työntekijä, niin tulisiko kyseiseen firmaan töihin ja viihtyisikö siellä.
En tiedä riittääkö näillä mielikuvitusta sellaiseen.
Nepalista saa kuulema halvalla työvoimaa etenkin ravintola-alalla ja Thaimaasta marjanpoimijoita, jotka joutuvat kyselemään palkan maksun perään.