Omituisin syy, miksi suhde on tyssännyt heti alkuunsa?
Aloitan.
Ihan ok-mies puhui ihan toivottoman hiljaa. Siis niin käsittämättömän pienellä volyymilla, että kaikki energiani meni korvat höröllä kuuntelemiseen, kyselemiseen sekä siihen, että mitähän se nyt sanoi vai sanoiko mitään. Lopulta en enää jaksanut, vaan annoin kuiskaajan jatkaa itsekseen
Kommentit (364)
2. Treffien jälkeen mies ilmoitti, ettei halua jatkaa tutustumista, koska "ei tunne syvää henkistä yhteyttä kanssani". Miten todennäköistä on tuntea syvää henkistä yhteyttä henkilön kanssa, jonka on tavannut lyhyesti kaksi kertaa?
Nähtiin baarissa aika humalassa ja sovittiin nähdään viikon päästä. Selitti jotain ei tiennyt mitä odottaa, kun oli niin kännissä.
Nähtiin seuraavana päivänä, keskelllä päivää, ravintolan edessä.
Mentiin sisään ja sanoi heti hän maksaa vain omansa. Olin aivan älyttömän kiiinnostunut hänestä ja tulen toimeen omillani.
Tapa, jolla puhui, oli ikävä. Vuosien aikana harvoin olen suostunut, että mies maksaa, mutta arvostan, että ehdottaa. Tarjoilijat kyllä ymmärtää, kun sanon haluan maksaa omani
Vierailija kirjoitti:
Yksi mies suuteli tulemalla päälle suu ammollaan ja hampaat olivat ihan hammaskivestä keltaiset. Sitten valitti että mikäs parisuhde tää on, kun ei pussailla. Kiva tyyppi muuten muttei vaan voinut
Ja toisella oli rahat aina loppu,valehteli ettei kortti muka toimi. Kyllästyin maksamaan kaiken kun tajusin jutun juonen. Kaikki sen rahat meni kai rahapeleihin ja tatuointeihin.
Yök ! Mulla oli samanlainen deitti. Tilaili kaikkea ja laskun tultua huomasi ei kortilla ole katetta. Ehdotti minä maksan.
Tarjoilia tuli ja kysyin mitä tehdään. Lopputulos soitti jollekin, joka maksoi etänä.
Ei selkeesti ollut eka krt
Vierailija kirjoitti:
2. Treffien jälkeen mies ilmoitti, ettei halua jatkaa tutustumista, koska "ei tunne syvää henkistä yhteyttä kanssani". Miten todennäköistä on tuntea syvää henkistä yhteyttä henkilön kanssa, jonka on tavannut lyhyesti kaksi kertaa?
Hölmösti muotoili. Fakta kuitenkin on, että joskus se ensi silmäys on oikea ja lyhytkin keskustelu kyllä kertoo, kannattaako tutustumista jatkaa.
Nuoruudessa miehellä pienet jalat 38-39. Lapsenlapset nauraneet tätä mummin juttua.
Vierailija kirjoitti:
Olin työpaikassa, jos pidin yhtä miestä kiinnostaana, mutta ensimmäisissä pikkujouluissa en pitänyt miehen naurusta ja se jäi siihen, lisäksi mies nauroi kohdassa jossa kukaan muu ei nauranut, vaikka olimme Sami Hedbergin stand up showssa.Oli niin tylsä ettei edes naurattanut.
Toiset työntekijät piilotettelivat miehen naista. Heillä oli lapsi ja toinen tulossa. Minulle ei kerrottu yhtään mitään.
Mies laittoi poliisikaverinsa seuraamaan minua etten vain osuisi näkemään tätä naista ja miestä yhdessä. Työpaikalla kaikki tiesivät esimiehet mukaanlukien että miehellä on lapsi ja nainen kotona ja teki samalla työpaikalla töitä, mutta naista piilotelteltiin siellä.
Minusta haluttiin tehdä salasuhde miehelle, mutta sain selville asian, onneksi en kertonut kenellekään että pidin miestä kiinnostavan. en mennyt pikkujouluihin enää.
Tässä on niin paljon luulottelua ja kuvittelua että kirjoittajan kannattaa käydä tarkistuttamassa päänsä. Varmasti missään työpaikassa ei tehdä tuollaista.
Äitini kertoma juttu 50-luvulta. Serkkunsa oli lähdössä ensi kertaa treffeille pojan kanssa, joka tuli kotoa hakemaan. Ensi sanoikseen kysyi, missäs täällä on WC? Tarpeet tehtyään sai poistua pysyvästi🤣🤣
Sukat. Hiutuneet vihreät sukat, joissa piirroshahmo sammakoita ja keskellä kantapäätä reikä. Myöhemmin kuulin, että samaisella tyypillä on myös 101 dalmatialaista lakanat ja kiitin onneani, etten itse joutunut tilanteeseen missä olisin nähnyt ne lakanat.
Mies käveli vaappuen, aivan kuten pingviini. Käsi kädessä oli mahdotonta kävellä, kun mies heijasi koko ajan painoaan puolelta toiselle. Tavallaan pikku juttu, mutta itseäni rupesi tuo häiritsemään ja lopulta lopetin tapailun muutaman viikon jälkeen.
Yhteyttä, juttua ei vaan tullut enempää, jokin puuttui kemiasta. Turhaa jäädä väkisin jatkamaan ja haaskaa molempien aikaa. Kavereita ollaan kuitenkin. Joskus jossakin sattumalta nähdään.
Ei mikään omituinen syy, mutta havaitsin, että nainen vietti aikaa tällä palstalla. Liian kyyninen maailmankuva.
Tyssäsi siihen, ettei miehelle käynyt itseään koulutetumpi nainen. Minä olin kyllä ihastunut. Sanoi jopa, että hänen tarttisi opiskella sitten lisää, jos alettaisiin seurustelemaan. Minusta se oli omituista. Mutta voihan se olla tekosyykin, jos ei vaan napannut.
Vierailija kirjoitti:
Hammaskiveltä haiseva hengitys.
Puhuu vain omista asioistaan, ei ole kiinnostunut minusta.
Henkilön elämässä ei tapahdu mitään, on vain kotona.
Off topic
Herranluoja kun menin rullaportaassa eileen maanalaisesta mikä löyhky lähti yhden miehen suusta. Meinasin pyörtyä.
Ja ylätasolla meni minun edellä ja taas meinasin pyörtyä.
Vierailija kirjoitti:
Mätsäsin Tinderissä palomiehen joka oli kuvissa todella miehekkään ja komean näköinen. Viestiteltiin muutama päivä, jutut meni tosi hyvin yhteen, ja vaihdeltiin lisää kuvia. Olin jo vähän innoissani mutta koska välimatkaa oli niin pyysin että soitetaan ensin ennen kuin aletaan järjestää treffejä. Ja siis miehen ääni ei YHTÄÄN vastannut ulkoista habitusta, ääni ei ollut yhtään miehekäs vaan korkea ja kimittävä. Fiilikset meni heti :) En tiedä oliko käyttänyt toisen ihmisen kuvia vai oliko ääni ja ulkoinen habitus todellakin vaan niin eripariset.
Jänniä nämä JOTKUT naiset - rakastuvat sanaan, tässä palomies-sanaan LOL =DDD
P.S. ei voi koskaan yleistää puhumalla "naiset" tai "miehet", sillä vain osoittaa omaa köpsymättömyyttään ja toietojensa alhaista tasoa ja typerrräkin typerämpää stereotypiointia.
Vierailija kirjoitti:
Mätsäsin Tinderissä palomiehen joka oli kuvissa todella miehekkään ja komean näköinen. Viestiteltiin muutama päivä, jutut meni tosi hyvin yhteen, ja vaihdeltiin lisää kuvia. Olin jo vähän innoissani mutta koska välimatkaa oli niin pyysin että soitetaan ensin ennen kuin aletaan järjestää treffejä. Ja siis miehen ääni ei YHTÄÄN vastannut ulkoista habitusta, ääni ei ollut yhtään miehekäs vaan korkea ja kimittävä. Fiilikset meni heti :) En tiedä oliko käyttänyt toisen ihmisen kuvia vai oliko ääni ja ulkoinen habitus todellakin vaan niin eripariset.
Odotitko erikoisjoukot palomiestä?
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Yksi lähes kolmikymppinen tyyppi kertoi, että miten oli työhaastettelussa mokannut pahemman kerran, möläyttelemällä asiattomia juttuja. Nauraa hohotti tarinan päälle. Noloa, en nauranut. Sitten alkoi kertoa, että miten hänellä on omakotitalossa kaksi lastenhuonetta jo sisustettu. Yksi pojalle ja yksi tytölle. Lastentekouuni vain puuttui. Peräännyin.
Seinfeldistä tämäkin.
Suhde päättyi tällaisen outouden takia. Sanoin vaikkapa seuraavasti: "Sulle sopii kivasti tuollainen lyhyehkö parta". Vastaus: "Pitäisi ostaa autoon uudet vanteet". Tai esimerkiksi, että "Tykkäisitkö, jos tekisimme tänään jotain kanaruokaa". Vastaus: "On se kumma, että sataa kolmatta päivää putkeen". Lopulta en enää jaksanut noin ihmeellistä kommunikointia, johon ei tullut toista päätä... 😞
Vierailija kirjoitti:
Töiden kautta tapaamani mies pyysi mua kanssaan elokuviin. Suostuin, koska hän vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. Koko pari tuntia kestäneen ajan hän hihitteli itsekseen. Aivan sama, millainen kohtaus elokuvassa oli meneillään, outo "hihihihi" vain jatkui... 🤦🏼
Suoraan Seinfeldistä. Jos ei ole itselle sattunut mitään, niin ei ole pakko kirjoittaa.
Voi ei osaa näistä tarinoista. Selkeästi osa menee ihan sanattomiksi tai valitsee sanansa hyvin huonosti, jos on joku oikeasti kiinnostava ihminen edessä. Ei tiedä, miten reagoida ja mitä sanoa. Inhimillistä. Ja kovin harmillista.
Mun edessä yks tutun pikkukaupan myyjäsetä aina mokailee, punastelee, uskaltaa katsoa silmiin, ei uskalla, tuijottelee lumoutuneena.... Ihan selkeästi haluaisi tutustua paremmin, mutta ujous iskee. Toisaalta aika hellyttävää.