Vasemmistoliitto ajaa 15 euron minimipalkkaa
"Vasemmistoliitto haluaa Suomeen 15 euron minimituntipalkan. Vaatimus sisältyy puoluekokouksessa hyväksyttyyn tavoiteohjelmaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.
Suomessa ei nykyisin ole säädetty minimipalkoista, vaan palkat sovitaan työehtosopimuksissa. Puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan minimipalkka täydentäisi työehtosopimusjärjestelmää ja varmistaisi, että työntekijöille maksetaan oikeudenmukainen korvaus työstä.
Se on reilun työmarkkinapolitiikan keskeisimpiä kysymyksiä, Koskela sanoi tiedotteessa.
Työntekijöiden asemaa tulisi vasemmistoliiton mukaan vahvistaa myös maksamalla työstä uusi olosuhdelisä aina, jos työtä teetetään määrä- tai osa-aikaisena. Pitkäaikaistyöttömille pitäisi ohjelman mukaan saada työtakuu, jossa julkinen sektori turvaisi palkkatuettua työtä kaikille yli 12 kuukautta työttömänä olleille."
https://yle.fi/a/74-20195702
Onko vasemmisto kysynyt työantajilta ja asiakkailta, eli niiltä palkanmaksajilta mielipidettä?
Kommentit (237)
Suomessa on ollut jo kauan minimipalkka 1 euroa tunti. Työkokeilut ja kuntouttavat on pakollisia töitä työttömille ja niistä maksetaan 1-2 euroa tunti. Työtön joutuu olemaan töissä 4-5 tuntia niissä kuntouttavissa per päivä joten ninimipalkaksi tulee korkeintaan 2 euroa tunti. Kuntouttaviin pakotetaan terveitä työttömiäkin koska minutkin on pakotettu.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät selvästi ymmärrä, että alle 15e per tunti työskentelevät joutuvat nostamaan palkkansa päälle tukia, eli elämään toisten töissä käyvien verorahoilla, joten kannattaisi kaikkien kyllä kannustaa siihen, että he eläisivät sillä palkallaan, eikä tarvitsisi pummeilla.
Tuo pätee vain Helsingissä. Muualla maassa alle 15e/h tienaavat asuvat omistusasunnoissa, heillä on auto ja kesämökki eikä käy edes mielessä hakea muuta tukea kuin lapsilisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Vasemmistoliitto suhtautuu siihen, että hinnat nousevat melko huimasti? Turha kuvitella, että sähkömies tulee paikalle alle 120 e/h.
Eikö sähkäri tule toimeen pienemmällä palkalla? No sähkötyöt eivät ole mitään rakettitiedettä joten riittänee että joku käy tarkastamassa asennukset ennen kytkemistä.
Et nyt ymmärtänyt kokonaisuutta. Jotta siellä firmassa voidaan maksaa 15 e/h myös harjoittelijoille ja asiakaspalvelulle jne. (jotka eivät itse tuo firmaan rahaa, mutta joita tarvitaan, jotta homma rullaa), niin siellä asiakasrajapinnassa pitää laskuttaa asiakasta ihan kunnolla. Nyt saa sähkömiehen paikalle 80 e/h, mutta ei tuo riitä, jos minimipalkka on 15 e/h.
Sinä et ymmärrä kokonaisuutta: aspat ja sihteerit ja muut ova
Eli sinusta ammattitaidottomalle puhelinvastaajalle pitää maksaa sama palkka kuin 12 vuotta opiskelleelle erikoislääkärille?
Ruotsissa ne ajoi 80 ja 100% veroa jos tienaa yli 200K vuodessa.
Sellasta sakkia nämä ovat, täysin jostain utopia galaksilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät selvästi ymmärrä, että alle 15e per tunti työskentelevät joutuvat nostamaan palkkansa päälle tukia, eli elämään toisten töissä käyvien verorahoilla, joten kannattaisi kaikkien kyllä kannustaa siihen, että he eläisivät sillä palkallaan, eikä tarvitsisi pummeilla.
Tuo pätee vain Helsingissä. Muualla maassa alle 15e/h tienaavat asuvat omistusasunnoissa, heillä on auto ja kesämökki eikä käy edes mielessä hakea muuta tukea kuin lapsilisää.
Ei kelasta saa tukia jos tienaa 15 euroa tunti. Jos haluaa asua keskustassa 1000 euron vuokralla niin oma vika, tukia ei pidä myöntää
15 euron minimipalkka kriminalisoi palkkaamaan ihmisen jonka marginaalinen lisäarvon tuotto on alle 15 euroa tunti.
Toisinsanoen, jos valmistat tunnissa hyödykkeen jonka myyt ostajalle 10 eurolla, joudut tekemään niitä yrittäjänä yksin, koska joudut kirjaimellisesti vankilaan jos löydät jonkun halukkaan auttamaan sinua hommassa 9 eurolla tunti. Yritys ei myöskään saa sitten tietoisesti tehdä tappiota, siitäkin joutuu vankilaan.
Tätä on minimipalkka. Se tekee osaamattomien ihmisten palkkaamisen laittomaksi. Se ei tarkoita yhtään mitään muuta, sillä miten asian muotoilee ei ole mitään merkitystä. Jos marginaalinen lisäarvon tuottosi on alle 15 euroa tunti, sinut palkannut henkilö joutuu vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15 euroa päivältä? Ei se kovin kova korotus ole verrattuna nykyiseen 9 euroon.
MinimiTUNTIpalkka. Sillä palkkatasolla monen työn teettäminen tulee aivan liian kalliiksi.
Juupa juu. Palkkatason mallia 2008, hintataso mallia 2025.

Hinnat nousevat pelkästään sen vuoksi että rahaa painetaan, eli koska otetaan velkaa. Kyseessä on vasemmistolainen talouspolitiikka, johon oikeistopoliitikot syyllistyvät yhtälailla koska suosion ostaminen velkarahalla on poliittinen voittoliike.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät selvästi ymmärrä, että alle 15e per tunti työskentelevät joutuvat nostamaan palkkansa päälle tukia, eli elämään toisten töissä käyvien verorahoilla, joten kannattaisi kaikkien kyllä kannustaa siihen, että he eläisivät sillä palkallaan, eikä tarvitsisi pummeilla.
Tuo pätee vain Helsingissä. Muualla maassa alle 15e/h tienaavat asuvat omistusasunnoissa, heillä on auto ja kesämökki eikä käy edes mielessä hakea muuta tukea kuin lapsilisää.
Vain Helsingissä on vähän hassu ilmaisu kun valtaosa suomalaisista asuu Helsingissä ja pk seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät selvästi ymmärrä, että alle 15e per tunti työskentelevät joutuvat nostamaan palkkansa päälle tukia, eli elämään toisten töissä käyvien verorahoilla, joten kannattaisi kaikkien kyllä kannustaa siihen, että he eläisivät sillä palkallaan, eikä tarvitsisi pummeilla.
Tuo pätee vain Helsingissä. Muualla maassa alle 15e/h tienaavat asuvat omistusasunnoissa, heillä on auto ja kesämökki eikä käy edes mielessä hakea muuta tukea kuin lapsilisää.
Juurihan siellä muualla valitettiin, ettei ole varaa ajaa autolla töihin tai kouluun kun bensa maksaa liikaa ja pitkät etäisyydet?
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa ne ajoi 80 ja 100% veroa jos tienaa yli 200K vuodessa.
Sellasta sakkia nämä ovat, täysin jostain utopia galaksilta.
No mutta super ahneus leikkuri, eihän kukaan normaali tai järkevä tarvitse mitään yli 200k vuodessa eikä edes niin paljon.
Korkeiden sos.tukien takia suomessa tulisi olla kyllä korkeammat palkat, muutoin saat sohvalla istumalla enemmän.
Tai se vähän riippuu siitä, kumpaan haluamme kannustaa, nyt sohvalla istuvien määrä näyttää kasvavan.
Juuri tuli sairauslomakarenssi ja osa yölisistä leikattiin ja seuraavaksi ollaan leikkaamassa sunnnuntailisiä, nämä kaikki tekevät sohvalla istumisesta entistä kannattavampaa.
Vasemmistoliiton eliitti varmaan näyttää esimerkkiä alentamalla palkkansa 15 euroon / tunti samoin kuin fasisti-PersKokkareet tulevansa toimeen ilman tuloja, omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa ne ajoi 80 ja 100% veroa jos tienaa yli 200K vuodessa.
Sellasta sakkia nämä ovat, täysin jostain utopia galaksilta.
No mutta super ahneus leikkuri, eihän kukaan normaali tai järkevä tarvitse mitään yli 200k vuodessa eikä edes niin paljon.
Jos joku tuottaa muille lisäarvoa yli 200000 euron edestä kuukaudessa, sinusta on parempi että kyseinen ihminen lopettaa siis toimintansa tuohon?
Eli jos olen esimerkiksi päiväkotiyrittäjä ja onnistun kasvattamaan päiväkotimäärää niin valtavaksi että minä saan siitä volyymistä itselleni jo 200k kuukaudessa, joten luulisi että kysyntää on koska palvelua kaivataan noin paljon, sinusta on parempi etten kasvata toimintaa tuosta enää laisinkaan, ja että joku muu yrittäjä tai valtio tekee hommaa paskemmalla lopputuloksella ja asiakatyytyväisyydellä?
Ja sinä pidät tuota lopputulemaa siunauksena yhteiskunnalle?
Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti aiemmin, että miljoonan tienaavalla on veroprosentti vain 30.
Se 30% tarkoittaa 300 000€ veroja.
Onko 300 000€ vähän vai paljon veroja?
Sinä, ja hyvin moni muu ei ymmärrä, että korkeissa palkoissa palkkataso, jota sen saaja nauttii, on huomioinut tasossa korkeat verot. Jos vero olisi korkeilla ansiotasolla pienempi, niin olisi bruttopalkkakin alempi. Ollut alunperinkin.
Toivottavasti tämä 15€/h minimipalkka kustannetaan työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukia alentamalla, jotta saadaan valtion budjetti pysymään tasapainossa ja samalla lisättyä vassareiden työmotivaatiota entisestään. Eli +5€/h nykyiseen palkkaan nähden, kun olet töissä mutta -5€/h päiviltä jolloin olet työttömänä/saikulla. Saataisiin tämä jatkuva ideologisesti työttömien rutina loppumaan, kun saisivat tahtonsa läpi.
"Vuonna 2023 Suomen sosiaaliturvamenot olivat 87 miljardia euroa.
Sosiaaliturvan menoista suurin osuus (43 %) oli ikääntymiseen liittyviä menoja.
Sosiaaliturvamenoista eläkeläisiin liittyvät menot 38 miljardia euroa ja työttömiin liittyvät menot 4 miljardia euroa. "
https://thl.fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveyd…