Kiusataanko erirotuisia (adoptoituja?) lapsia paljon koulussa? Ja jos, niin onko oikein adotoida erirotuisia lapsia? Taalla kerran joku aiti valitti, kuinka eskarinope
oli sanonut, että teidän lastanne tullaan sitten tässä koulussa kiusaamaan:(
Kommentit (23)
adoptoidut voi palata synnyinmaahansa noin vaan, kun ne on kasvatettu täysin uuden maan tavoille ja kansalaisiksi. Surettaa vaan niiden puolesta, jotka kokevat, että heidät on revitty juuriltaan väärään kulttuuriin, jossa heitä syntyperänsä vuoksi vielä kiusataan ja pidetään alempiarvoisina.
Opiskelin teknillisessä yliopistossa, enkä koskaan tavannut ketään suomalaista ulkomaalaissyntyistä opiskelijaan. (Vaihto-oppilaita kylläkin.) Joten jostain syystä ulkomaalaistaustaiset syrjäytyvät paremmista paikoista yhteiskunnassa.
Muakin on kiusattu ulkomaalaisena ja mustalaisena koulussa, vaikka olen ihan etninen suomalainen. Oisko mun vanhempien pitänyt kenties jättää mut tekemättä? Henkkoht olisin aika kyrsiintynyt aborttini syystä. :) Kyllä jos koulu sallii kiusaamisen, kiusaamiseen kyllä löytyy syitä!
Muistaakseni luin kerran tuon Myllärin haastattelun, jossa häneltä kysyttiin, että adoptoisiko itse ulkomailta. Mylläri sanoi jotenkin niin, että voisi asiaa harkitakin, koska jos lapsen todella haluaa, on se sama, tuleeko se lentokoneella vai omasta kohdusta. Eli ei todellakaan itse taida vastustaa kv-adoptiota.
Meidän tytön päiväkodissa on 21 lapsen ryhmässä 7 ulkomaalaistaustaista lasta, plus kaksi mokuperheen lasta, ja siellä kaikki kiusaa tai on kiusaamatta ihan tasapuolisesti, etniseen taustaan katsomatta.
Vierailija: