Keskusta haluaa säästää yleisestä asumistuesta 240 miljoonaa.
Aika paljon mielestäni kun muistaa, että tuota tukea on leikattu aika paljon jo nykyhallituksen toimesta. No, kokoomukselle ja persuille tuo kyllä sopii kuten myös Kaikkosen ehdotus miljardin kevennyksestä tuloveroon. Alkaa aina vaan vahvemmin näyttää siltä, että tuo kolmikko tulee muodostamaan seuraavan hallituksen ytimen
Kommentit (301)
Voisi kokeilla aitoa markkinataloutta edes hetken. Asumistuet ovat olleet helpon rahan automaatti kaikille asuntosijoittajille, ja siksi niihin ei ole haluttu puuttua. Koska kaikkien poliittisten puolueiden kannattajilla on jos ei muuta niin tädin perintöasunto, jota vuokrataan eteenpäin.
Radikaali ehdotus: poistetaan asumistuki kertaheitolla kokonaan. Katsotaan, mitä tapahtuu. Tukea annetaan muilla tavoin tukea tarvitseville, esim. valtio antaa tietyn summan muuttorahaa halvemman asunnon perässä. Valtio ostaa nyt tyhjillään olevia asuntoja eri puolilta Suomea, ja ne ihmiset, jotka eivät pärjää nykyisissä asunnoissaan asumistuen totaalipoistamisen jälkeen, asutetaan tyhjiin asuntoihin niin, että he eivät maksa asumisestaan mitään. Ainoa erotus nykyisille täysin tukien varassa eläville ihmisille ja perheille olisi se, että se asumiseen kuluva raha ei kiertäisi kenenkään asuntosijoittajan tiliä pullistamassa. Tämä jos mikä olisi aitoa sosiaalipoliittista asumisen tukemista.
Ei yhtään veronmaksajien rahaa enää asuntosijoittajille!
Me ei hoideta eläkkeellä olevia vanhempia. Ne jää valtion hoidettavaksi.
Asumistukien leikkaus taitaa osua paljonkin juuri pienituloisiin perheisiin, joiden on vaikeampaa muuttaa halpojen asuntojen perässä kuin yksinelävien.
Vierailija kirjoitti:
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta. Perikuntien asuntoja ei osta kukaan.
Jospa valtio ostaisi tyhjät asunnot pois perikunnilta ja asuttaisi nykyiset tukiensaajat niihin? Ilman, että tarvittaisiin asumistukea, joka maksaa sen pari miljardia vuosittain veronmaksajille, ja ilman, että asuntosijoittaja ei pääsisi tienaamaan ihmisen perusoikeudella (oikeus asumiseen)?
Mitäpä sanoisitte?
Vierailija kirjoitti:
Asumistukien leikkaus taitaa osua paljonkin juuri pienituloisiin perheisiin, joiden on vaikeampaa muuttaa halpojen asuntojen perässä kuin yksinelävien.
Ongelma on myös siinä, että suuret pienituloiset perheet, jotka elävät tukien varassa, voivat asuttaa isoja asuntoja. ILmeisesti vuokra-asumiselle on normit, esim. että jokaisella pitää olla oma huone. Samaan aikaan kun pienituloiset, itse kaikki menonsa maksavat perheet joutuvat elämään sellaisissa asunnoissa, joihin heillä on palkkojensa perusteella varaa. Eli huomattavasti yhteiskunnan tukemia perheitä ahtaammin.
Onko tuo oikein?
Ehkä monen mielestä ei, ja voi olla, että siksikin on lähdetty tekemään poliittisia muutoksia.
Ei lähdettä, joten feikkiuutinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Lisää kurjuutta, köyhyyttä ja keppiä kansalle. Muuhun nuo syöttöporsaat eivät enää kykene: ensin kahmitaan yhteisestä kassasta mahdollisimman paljon massia itselle ja kavereille ja sitten katsotaan, mitä kaikkea voisi vielä ottaa muilta pois.
miten olisi jos tämä "kansa" alkaisi ITSE tienaamaan rahansa omaan elatukseensa... Onko liian radikaalia?
Entäpä päättäjät? Eiväthän he itse tienaa rahaansa, vaan elävät kansalaisten rahoilla?
Vierailija kirjoitti:
Totuus: ei tule muodostamaan.
Kok 20% Persut 15% Kesk 15% ja siihen Ruotsalaiset 4% niin hallitus on valmis, vassarit jää itkemään oppositioon. Valitettavasti näin se menee.
Olisi järkevämpää säöstää urheilusta ja kulttuurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisää kurjuutta, köyhyyttä ja keppiä kansalle. Muuhun nuo syöttöporsaat eivät enää kykene: ensin kahmitaan yhteisestä kassasta mahdollisimman paljon massia itselle ja kavereille ja sitten katsotaan, mitä kaikkea voisi vielä ottaa muilta pois.
miten olisi jos tämä "kansa" alkaisi ITSE tienaamaan rahansa omaan elatukseensa... Onko liian radikaalia?
Entäpä päättäjät? Eiväthän he itse tienaa rahaansa, vaan elävät kansalaisten rahoilla?
He tekevät kansalle töitä. Jonkun sekin paskaduuni pitää tehdä. Kaikki eivät ole keskisarjoja ja vaan sluibaile arkadianmäen kuntosalilla ja kirjoittele (tai kirjoituta opiskelijoilla) kirjojaan, vaan iso osa kahdestasadasta lukee aika paljon papereita päivittäin. Miksi? No jotta sinun ja minun ei tarvitsisi.
Ihan hyvä järjestäytynyt yhteiskunta meillä on. Katsotaan vaihtoehdoiksi vaikkapa afrikkalaisia maita, joissa viidakon lait ja sotilasjuntat, tai itäänpäin, jossa diktatuuri.
Joskus kaipaisi takaisin 80-90-luvuille, jolloin poliitikot häärivät omiaan ja media raportoi, mutta mitään tiktok-edustajia ei ollut eikä jatkuvaa somepresenssin vaatimaa show'ta kansanedustajilta.
Suomi maksaa verovähennystä ulkomailla olevien asuntojen ja loma-asuntojen remontteihin.
Vierailija kirjoitti:
Suomi maksaa verovähennystä ulkomailla olevien asuntojen ja loma-asuntojen remontteihin.
Voisi leikata rikkailta välillä.
Vierailija kirjoitti:
He tekevät kansalle töitä. Jonkun sekin paskaduuni pitää tehdä. Kaikki eivät ole keskisarjoja ja vaan sluibaile arkadianmäen kuntosalilla ja kirjoittele (tai kirjoituta opiskelijoilla) kirjojaan, vaan iso osa kahdestasadasta lukee aika paljon papereita päivittäin. Miksi? No jotta sinun ja minun ei tarvitsisi.
Ihan hyvä järjestäytynyt yhteiskunta meillä on. Katsotaan vaihtoehdoiksi vaikkapa afrikkalaisia maita, joissa viidakon lait ja sotilasjuntat, tai itäänpäin, jossa diktatuuri.
Joskus kaipaisi takaisin 80-90-luvuille, jolloin poliitikot häärivät omiaan ja media raportoi, mutta mitään tiktok-edustajia ei ollut eikä jatkuvaa somepresenssin vaatimaa show'ta kansanedustajilta.
Mutta eiväthän he nimenomaan kansalle tee töitä, kun luovat vaan huonosti menestyvämmän valtion meille. eli he elävät ja rehvastelevat kansalaisten rahoille tuottamatta mitään kansalle. Eikö nimenomaan heidän palkoista tulisi leikata, koska epäonnistuvat työssäänsä?
Tiesitkö millä tavalla Kreikka kohosi järjettömistä veloista ja lamasta? Leikkaamalla hallituksesta ja käymällä tarkkaan läpi kaikki valtion sisällä esiintyvät porsaanreijät, joita korruptoituneet päättäjät olivat avanneet.
Kreikan tapa on AINOA tapa kohottaa Suomi ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta. Perikuntien asuntoja ei osta kukaan.
Jospa valtio ostaisi tyhjät asunnot pois perikunnilta ja asuttaisi nykyiset tukiensaajat niihin? Ilman, että tarvittaisiin asumistukea, joka maksaa sen pari miljardia vuosittain veronmaksajille, ja ilman, että asuntosijoittaja ei pääsisi tienaamaan ihmisen perusoikeudella (oikeus asumiseen)?
Mitäpä sanoisitte?
+ omistusasunnot nyt kun tammikuussa saa myös julkisella irtisanoa asiallisella syyllä.
Vierailija kirjoitti:
Jospa valtio ostaisi tyhjät asunnot pois perikunnilta ja asuttaisi nykyiset tukiensaajat niihin? Ilman, että tarvittaisiin asumistukea, joka maksaa sen pari miljardia vuosittain veronmaksajille, ja ilman, että asuntosijoittaja ei pääsisi tienaamaan ihmisen perusoikeudella (oikeus asumiseen)?
Mitäpä sanoisitte?
Miten noiden tukiensaajien on tarkoitus sitten mennä töihin?
Vierailija kirjoitti:
Pyrkimys on varmaan se, että tällä keinolla vuokrat lähtisivät laskuun.7
Muuttaminen on niin hankalaa, että vuokrat laskevat hitaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta. Perikuntien asuntoja ei osta kukaan.
Kyllä ostaa ja niistä käydään jopa huutokauppaa eli se joka enimmän määrän maksaa saa sen. Viimeksi meni 19 tunnissa (yö mukaan luettuna) kämppä Tampereen kalevassa (perintö asunto jota ei kukaan tarvinnut) eli tässä päästään taas siihen että sijainti, sijainti ja sijainti. Perähikiällä se voi taas tuottaa ongelmia.
"Hallitus helpottaa irtisanomista merkittävästi."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa valtio ostaisi tyhjät asunnot pois perikunnilta ja asuttaisi nykyiset tukiensaajat niihin? Ilman, että tarvittaisiin asumistukea, joka maksaa sen pari miljardia vuosittain veronmaksajille, ja ilman, että asuntosijoittaja ei pääsisi tienaamaan ihmisen perusoikeudella (oikeus asumiseen)? Mitäpä sanoisitte?
Miten noiden tukiensaajien on tarkoitus sitten mennä töihin?
Käsi sydämelle, oikeasti: kuinka moni pitkäaikaistyötön on joko nykyisten/aiempien tukitoimien tai niiden puutteen ("täysi syrjäytyminen") ansiosta/vuoksi jatkossa kykenevä edes osa-aikatyöhön?
Missä ne työt ovat? Onko pk-seudulla ja muissa kaupungeissa, jonne valuu suurin osa maksetusta asumistuesta, muka niin paljon työpaikkoja, että ihmisillä, jotka eivät ole onnistuneet esim. viiteen vuoteen työllistymään, olisi realistiset mahdollisuudet päästä töihin?
Miltä näyttää?
Ja olen jo 15 vuotta itse ollut sitä mieltä, että työttömyystilastoista pitäisi poistaa faktisesti työkyvyttömät, esim. pitkäaikaissairaat, ja siirtää heidät aidosti työkyvyttömyys- tai sairaseläkkeelle. Jos näin tehtäisiin, ja tehtäisiin myös muut sosiaalipoliittiset toimenpiteet, olisi enemmän resursseja käytössä auttaa realistisesti työkykyisiä ihmisiä enemmässä määrin töihin.
Meillä on tilanne, jossa liian iso osa ihmisistä pakkautuu asumaan alueille, joihin heillä ei oman työpanoksensa perusteella olisi varaa ja jolla toiminnalla he aikaansaavat asuntopulaa ja nostavat vuokratasoa (myös omistusasuntojen hintoja), ja samaan aikaan tolkuton määrä ok-kuntoisia asuntoja jää ympäri maata tyhjilleen. Kaksi megaluokan ongelmaa, jotka yhdistämällä yhdeksi ratkaisumalliksi ainakin valtiontaloutta saataisiin paremmalle tolalle.
Mennään hei lakkoon kaikki tukien varassa elävät, ja toivotaan että joku huomaa. 🤔
Olisiko nälkälakko tehokkaampi? Jotenkin en usko.
Hyvän kohteen leikkauksille on hallitus ottanut, ne ketkä eivät oikein pääse vastustamaan leikkauksia mitenkään. Mahtaa Purraa ja Orpoa nämä kivuliaat leikkaukset nyt sattua. Ehkä nukkuvat puoli minuuttia vähemmän yöunia leikkausten aiheuttamien omantunnontuskien takia. 🤣😆🤣
Oma veikkaukseni, että eduskuntatalon portailla yöpyneiden kodittomien ruumiit tammikuussa eivät näiden omatuntoa koskettaisi millään tavalla.