Oikeesti, onko olemassa ihmisiä, jotka EIVÄT hyväksy lapsen hoitoonviemistä alle 2v?
Kommentit (28)
mielestäni tuo, että ei ole faktatietoa hoitovapaalla olevien koulutustasosta, mutta kuitenkin vihjaat, että nimenomaan korkeakoulutettujen vanhempien lapset voivat pahoin..
Täällä yksi hoitovapaalla oleva korkeakoulutettu äiti.
Vierailija:
voi ollakin, en ole koskaan nähnyt mitään faktatietoa hoitovapaalla olevien koulutustasosta.Ja toki lapseen vaikuttaa moni muukin asia, mutta alle 3-vuotiaille se tärkein seikka (perushoitoakin tärkeämpi joidenkin tutkimusten mukaan) on pysyvä kiintymyssuhde ainakin yhteen aikuiseen. Ja tämän suhteen kehittyminen vaatii ennen kaikkea yhteistä aikaa. Tämän takia kyseenalaistan sen ,että korkeakoulutetut vanhemmat = hyvinvoiva lapsi.
Niin ja lastenpsykiatrien selvä viesti on, että " hyvistä perheistä" tulee yhä enemmän pahoin voivia lapsia.
Vierailija:
työttömät ym. vähätuloiset eivät saa hankkia lapsia, koska muuten he joutuvat menemään töihin ennen kuin lapsi on 3v.
Minä olen opiskelija, samoin mieheni. Meillä on kaksi lasta, joista nuorempi on yksivuotias. Aion olla kotona siihen asti, kun nuorimmainen on 3v 2kk, silloin alkaa syksyllä opiskelu. Miehelläni opiskelua kestää vielä 2 vuotta. Vaikka me olemmekin köyhiä ja elämme tosi tiukasti, ei se tarkoita, että meidän pitäisi mennä töihin, tai joutuisemme mennä töihin, koska olemme pienituloisia. Elämme vaan vähän vähemmällä, emme osta kalleinta ja turhaa. Vähälläkin rahalla pärjää, jos oikeasti halua on hoitaa lapsensa kotona.
mäkin opiskelija ja thanks God mies ei, mutta menen kyllä töihin, kun vaavi 14kk. Ja meillä on ihana oma rivitalo pk-seudulla, just varattiin etelän matka kesäksi ja vauva saa syödä luomuruokaa, kun on siihen rahaa. Rakastetaan lasta paljon ja meillä on ihana terve perhe. Miksi pakolla kituuttaa penniä vääntämällä????
esim juuri se kallis luomuruoka ;)
Mun tuttavapiirissä 1-2v lapset hoitoon laittaneet ovat keskiluokkaisia, suht hyvin toimeentulevia kuten ekonomeja, insinöörejä, vuorotyöläisiä tehtaassa jne...ja heillä on isohko asuntolaina maksettavana.
Kun taas pienituloiset hoitavat lapsensa pidempään kotona - ei oel isoja lainoja ja töihin menosta koituva rahallinen hyöty ei ole ihmeellinen.
Jos työmotivaatio plus miinus nolla ja palkka kiikun kaakun hyödyn ja huvin rajoilla, niin parempi jäädäkin kotiin pitkäksi aikaa. Mutta yleensä yli 2000e/kk tienaavat, omistusasunnon ja asuntolainen omaavat menevät nopeammin töihin ja usein heillä oikeasti innostusta työelämään ja urasuunnitelmia.
Kuka hiljaa? MÄÄÄKÖ?