Tulisiko työttömien neljän työpaikan pakkohausta per kk luopua ?
Minusta pitäisi. Tuo kuormittaa aivan tarpeettomasti työnantajia hakemustulvan muodossa. Johtaa helposti siihen, että avoimiin työpaikkoihin palkataan mieluummin tiskin alta kuin laitetaan paikka avoimeen hakuun. Eikä Kelalla riitä millään resursseja tarkastamaan onko työtön oikeasti hakenut niitä paikkoja mitä on ilmoittanut hakevansa. Se tässä on kummallista, että hakuvelvoitteen sääti edellinen hallitus. Kokoomukselta tuon ymmärtäisin, mutta miksi demarit ja muut vasemmistopuolueet halusivat kyykyttää työttömiä ?
Kommentit (117)
Minulla on kokemusta 11 vuoden työnhausta. Sain jo aikoinaan kuulla seurakuntien rekrytointia tehneeltä rouvalta, ettei työttömien työhakemusia edes oteta luettavaksi, ne menee suoraan pinoon " ei jatkoon ".
Ikää minulla oli tuossa jakson aikana 50-61 vuotta. Pääsin joskus haastatteluun kun oli jotain säälipaikkoja, en kuitenkaan työllistynyt. Päätin siis jäädä eläkkeelle 61-vuotiaana omaehtoisesti OVE:lle.
Se 4 hakemusta / kk on täysin turhaa kyykyttämistä. Jos on työnhakija ja asiat kohdillaan, saattaa kyllä itse työllistyä. Noloja nuo pakkohakemiset, olisiko parempi että työtön ottaa itseltään nirrin pois, koska eihän täällä Suomessa kukaan voi elää ilman rahaa. Työssä sain olla onneksi 34 vuotta joten vähän ehti myös eläkettä kertyä.
"Jos joku osakkaista jättää rahoitusvastikkeensa maksamatta, taloyhtiön lainaan liittyvät velvoitteet on kuitenkin hoidettava. Tällöin maksut kaatuvat muiden osakkaiden maksettaviksi siitä huolimatta, että olisi oman osuutensa jo maksanut."
Ehdottomasti pitää luopua. Hakupakko on työnantajien ja työttömien kiusaamista, jonkun narsistin ilkeä keksintö käyttää keppiä huono-osaisiin. Työnantajien on mahdotonta tietää kuka hakijoista haluaa oikeasti töihin, ja kuka hakee vain koska pakotetaan.
Itse hain työpaikkoja enemmän kuin neljä, hain kaikkia mahdollisia paikkoja. En saanut töitä hakemalla, vaan tiskin alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki yritykset vaadi pääomaa. Esimerkiksi eläkeikää lähestyvä voisi tarjota matematiikan opetusta. Tuossa vaihessa on kuitenkin jo asuntolainat maksettu niin pärjää, vaikka työ ei olisikaan kokopäiväistä.
Repesin. Olen suomen kielen opettaja. Olen joutunut työttömäksi, koska nyt tämän hallituksen aikana Suomeen on tullut vähemmän maahanmuuttajia, eikä suomen kielen opetustakaan enää tarvita yhtä
Se oli vain esimerkki pienyrittämisestä, johon ei tarvita juurikaan alkupääomaa. Akateemisena ihmisenä osaat varmasti keksiä homman, jossa voisit hyödyntää omaa osaamistasi.
Jos olisin sellaisen idean keksinyt, niin olisin jo perustanut yrityksen ja varmaan rikastunutkin. Mutta en kyllä keksi. Voitko auttaa? Ehdota jotain!
Jos perustaa minkä tahansa yrityksen, menettää kaikki työttömyysetuudella, vaikkei tiensisi yrityksen avulla mitään.
Älkää missään tapauksessa perustako yritystä!
Vierailija kirjoitti:
Tulisi luopua. Ei tuo luo yhtään uutta työpaikkaa. Pelkkää kiusantekoa.
No tekevätpä edes jotakin rahansa eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi luopua. Ei tuo luo yhtään uutta työpaikkaa. Pelkkää kiusantekoa.
No tekevätpä edes jotakin rahansa eteen.
Oletpas katkera pikku ääliö.
Irtisanoutumisen rankaiseminen pitäisi lopettaa. Nyt kun irtisanoutuu niin lyödään karenssilla. Jos pomo on mu*kku niin pitäisi voida lähteä yrityksestä ilman rangaistusta. Nyt tämä on kovin yksipuolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi luopua. Ei tuo luo yhtään uutta työpaikkaa. Pelkkää kiusantekoa.
No tekevätpä edes jotakin rahansa eteen.
Etsin töitä ilman noita vaatimuksiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi. Pitäisi olla niin, että työnhakijalla on valta ja vastuu. Työnhakija voi hakea niin montaa paikkaa kuin haluaa ja hänellä on vastuu saada töitä. Työttömyystukea/toimeentulotukea saisi vain rajoitetun ajan.
Ja sen jälkeen sut palkataan? Mihin? Onko varmaa?
Ei tietenkään ole varmaa, mutta sitten ei saisi enää työttömyystukea/toimeentulotukea. Jos ei saa nykyisellä koulutuksella työtä kohtuullisessa ajassa, on syytä palata koulun penkille tai ruveta yrittäjäksi. Aikuisella ihmisellä pitäisi olla suurempi vastuu omasta elatuksestaan.
Koulutuksessa ja osaamisessa ei ole ollut alunpitäenkään vikaa. Tosin sadoilla muillakin hakijoilla on sama. Kun samat opiskelevat uuden taido
Ei helvetissä voi lähteä ulkomaille koska tarvitsen sairaalapalveluja ja hoitovälineitä! Tajutkaa nyt kaikki ulkomaille hokijat, että se ei ole kaikille mahdollista. Ja jos sosiaalituet olisi rajattuja, kirjaimellisesti kuolisin!
Mielestäni neljä paikkaa on vähän liikaa, kun työpaikkoja on muutenkin vähän auki. Kun itse olin työtön sain paikat kyllä helposti haettua esim. avointen hakemusten kautta, mutta eivät ne avoimet hakemukset mihinkään työpaikkaan johtaneet.
Nykyisin olen töissä ja sanoisin, että kaksi hakemusta olisi ihan sopiva määrä. Jotain aktivointia on hyvä olla mielestäni, mutta jos työpaikkoja ei oikeasti ole, niin tuo pakkohakeminen on lähinnä työttömien ja työnantajien kiusaamista.
Kyllä pitäisi luopua, koska pakkohaku ei auta työllistymään sellaisilla aloilla, joilla ei ole tarpeeksi avoimia työpaikkoja.
Jos sopivia työpaikkoja ei ole tarpeeksi, voisi mieluummmin edellyttää kouluttautumista, tai jos koulutuskin on kunnossa, voisi olla sellaisia toimenpiteitä, jotka auttaisivat ylläpitämään työkykyä. Tuo pitäisi määritellä yksilöllisesti.
Työkyvyttömät pitäisi siirtää muualle, esim. eläkkeelle tai kuntoutukseen.

Kyllä, ja esim. ulkomaalaisilta voisi vaatia kielikurssille menoa.
Vierailija kirjoitti:
Politikkojen on vaikea myöntää virheensä. Kenties edellinen hallitus kuvitteli oikeasti edessä oleva pula työntekijöistä ? No noinhan ei ole eikä ollut ja nykyhallituksella pitäisi olla rohkeutta perua tuo typerä päätös.
Eikö tuo järjetön hakeminen ollut Pöpilän PersKeKo-koalition aikaansaannoksia? Marinin hallitus vain inhimillisti sitä.
Vierailija kirjoitti:
Politikkojen on vaikea myöntää virheensä. Kenties edellinen hallitus kuvitteli oikeasti edessä oleva pula työntekijöistä ? No noinhan ei ole eikä ollut ja nykyhallituksella pitäisi olla rohkeutta perua tuo typerä päätös.
Orpohan sen pakkohaun keksi, miksi siis lopettaisi sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki yritykset vaadi pääomaa. Esimerkiksi eläkeikää lähestyvä voisi tarjota matematiikan opetusta. Tuossa vaihessa on kuitenkin jo asuntolainat maksettu niin pärjää, vaikka työ ei olisikaan kokopäiväistä.
Jos joku osaa opettaa matematiikkaa, hän voisi tarjota matematiikan opetusta. Mutta kuka siitä maksaisi? Onko Suomessa markkinoita yksityisopetukselle? Kohderyhmä maailmalla ovat yleensä sellaiset heikosti menestyvät lapset ja nuoret, joilla on varakkaat ja kunnianhimoiset vanhemmat. Suomessa tilannetta mutkistaa lisäksi, että kouluissakin on usein mahdollisuus maksuttomaan tukiopetukseen.
Yksityisopetukselle on kysyntää jonkin verran. Itsekin saan tiedusteluita aika ajoin. Koulut pystyvät tarjoamaan maksutonta tukiopetusta hyvin rajallisesti. Merkittävin asiakasryhmä on nuoret aikuiset, jotka valmistautuvat yo-kirjoituksiin tai pääsykokeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha syyttää edellistä hallitusta, kun nykyinen hallitus ei tee elettäkään luopuakseen noista pakkohauista.
Sipilän hallitus loi mallin. Marinin hallitus kevensi sitä monin tavoin. Orpo palaa tiukennuksiin.
Marinin hallitus lisäsi siihen Sipilän aktiivimalliin tämän pakkohaun sekä sen, että työllistymissuunnitelmaa päivitetään 3kk:n välein.
Kyllä. On hemmetin kallis järjestelmä, joka kuormittaa vain kaikkia.
Työnhakijat osaavat kyllä hakea työpaikkoja ihan itsenäisesti. Työkkärin toimintaa voi supistaa rajusti. Työkkärin tulisi ensisijaisti välittää vapaita työpaikkoja. Jos joku ei osaa CV:tä tehdä, tällaiseen saisi tarvittaessa apua.
Joutasivat hakemaan kaheksaa tai kymmentä paikkaa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni neljä paikkaa on vähän liikaa, kun työpaikkoja on muutenkin vähän auki. Kun itse olin työtön sain paikat kyllä helposti haettua esim. avointen hakemusten kautta, mutta eivät ne avoimet hakemukset mihinkään työpaikkaan johtaneet.
Nykyisin olen töissä ja sanoisin, että kaksi hakemusta olisi ihan sopiva määrä. Jotain aktivointia on hyvä olla mielestäni, mutta jos työpaikkoja ei oikeasti ole, niin tuo pakkohakeminen on lähinnä työttömien ja työnantajien kiusaamista.
Samaa mieltä, että työpaikkoja on nyt tosi vähän auki. Kun edellisen kerran olin työttömänä vuonna 2016, hain töitä kaksi viikkoa ennen kuin työllistyin. Ensimmäisen viikon aikana luin joka päivä läpi avoimet työpaikat, valitsin kiinnostavimmat ja tein joka päivä kaksi hakemusta. Siis arkipäivinä. Tein yhteensä 10 hakemusta ensimmäisellä viikolla. Toisella viikolla jo alkoi tulla haastattelukutsuja, sain yhteensä viisi haastatteluktsua, joista kävin kolmessa ja kaksi peruin. Kolmannella viikolla aloitin jo työt.
Nyt jouduin uudelleen työttömäksi tämän vuoden tammikuussa, ja tilanne on nyt aivan toinen. Edelleenkin luen useana päivänä viikossa avoimet työpaikat, mutta joka viikko ei pysty tekemään hakemusta, koska ei ole sopivia paikkoja, joihin voisi hakea. Olen kuitenkin tehnyt nyt 10 kuukauden aikana 40 hakemusta, koska niinhän se täytyy, jos aikoo saada rahaa. Koko tämän 10 kk aikana, minkä nyt olen ollut työttömänä, olen päässyt haastatteluun kahdesti, mutta en ole tullut valituksi.