Suomessa hoetaan että pienen maan ainoa talousvaltti on vientiteollisuus, mutta tähämän ei pidä paikkaansa.
Mielestäni ehkä suurin syyllinen Suomen talouden alasajoon on täällä vallitseva tehostamis- ja itsepalvelukulttuuri, joka aiheuttaa palvelualojen työpaikkojen katoamisen. Ei missään muualla näe sellaista, että jossain kahvilassa on työntekijä vain kassalla ja asiakkaat hoitaa tarjoilun ja siivoamisen. Kohta varmaan kokkaamisenkin.
Puuttuvat työpaikat aiheuttaa työttömyyttä, joka puolestaan aiheuttaa verotulojen putoamista ja sosiaalimenojen kasvua. Itseään ruokkiva noidankehä.
Kommentit (69)
Varmaan maksatte myös tästä palvelusta enemmän mielellänne :) Muualla on matalammat palkat ja joissain maissa tarjoilijat käytänössä elävät tippirahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopan maissa Alepan kokoisessa kaupassa on pelkästään näkyvillä puolen tusinaa työntekijää. Suomessa niitä pyörittää yksi teinari, joka säntäilee hyllytyksen, siivoamisen, kassan ja tavaravastaanoton välillä.
Tätä itsekin ihmettelen. Esim Ruotsissa pienissäkin kaupoissa on useampi työntekijä paikalla. Ja poiketen meistä nämä on muualta ja kumminkin kauppa pyörii. Miksei siis meillä?
Meillä työntekijät tulee yrittäjälle todella kalliiksi. Työntekijöiden palkkaaminen pitäisi tehdä kannattavammaksi.

Ja heistä ei pääse koskaan eroon. Paitsi nollasopparilla voi vaan ottaa työtunnit pois. Käytännössä potkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopan maissa Alepan kokoisessa kaupassa on pelkästään näkyvillä puolen tusinaa työntekijää. Suomessa niitä pyörittää yksi teinari, joka säntäilee hyllytyksen, siivoamisen, kassan ja tavaravastaanoton välillä.
Tätä itsekin ihmettelen. Esim Ruotsissa pienissäkin kaupoissa on useampi työntekijä paikalla. Ja poiketen meistä nämä on muualta ja kumminkin kauppa pyörii. Miksei siis meillä?
Useampi työntekijä tarkoittaa sitä, että kauppiaan on pidettävä korkeampia katteita. Oletko valmis maksamaan ostoksistasi enemmän? Kyllähän kauppiaat mielellään tuottaisivat lisäpalveluita, kuten esimerkiksi ostosten pakkaaminen, mutta pihit tarjouksia ja punalaputettuja tuotteita kyttäävät vauvapalstan mummot eivät halua maksaa edes nykyisiä hintoja.
Eihän tarkoita, vaan se tarkoittaisi että kauppiaat ja sijoittajat joutuisi tyytymään pienempiin voittoihin. Ja sehän ei Suomessa tietenkään käy. Pörssiyhtiö Kesko on maailman isokatteisin päivittäisketju ja Helsingin pörssi on kuuluisa siitä että sen firmat maksaa keskimääräistä isompia osinkoja. Henkilökuntaa on kaupoissa puolestaan SUomessa varmaan maailman vähiten.
Siitä voinee päätellä, missä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksatte varmaan mielellään myös niistä palveluista. Kyllähän se kahvila palkkaa vaikka kuinka monta asiakaspalvelijaa, kunhan kupin hinta on kohdillaan. Vaihtoehtoisesti heille pitäisi maksaa pienempää palkkaa ja tienestit tulisivat tippien kautta kuten esimerkiksi USA:ssa. Vähän epäilen, että kahvilan liikevaihto ei nouse, jos kavikupistakupista aletaan perimään kymmentä euroa ja vieressä olevasta "itsepalvelu"kahvilasta saa saman vitosella. Siellä vitosen kuppilassa tekin olisitte kyräilemässä kahvikupin korkeaa hintaa.
Eikö löydy muuta kuin USA vertailukohteeksi? Olemme Euroopassa ja lähes kaikissa Euroopan maissa on erilainen kahvila- ja ravintolakulttuuri kuin Suomessa. Mistä johtuu. Johtuuko siitä, että useat, hyvin useat tuollaiset yritykset ovat perheyrityksiä? En tiedä. Sellaiset pienet kahvila-kondiittorit pitkin Eurooppaa ovat lukuisia jokaisessa kaupungissa ja kylis
Johtuu Suomen kaupan rakenteesta. meillä on esim ruokapuolella pari kolme monopolin asemassa olevaa ja rahan virta sinne vie kentältä rahat. Ilman Keskoa ja Sokosta meillä olisi tuhansia pikkupuoteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopan maissa Alepan kokoisessa kaupassa on pelkästään näkyvillä puolen tusinaa työntekijää. Suomessa niitä pyörittää yksi teinari, joka säntäilee hyllytyksen, siivoamisen, kassan ja tavaravastaanoton välillä.
Tätä itsekin ihmettelen. Esim Ruotsissa pienissäkin kaupoissa on useampi työntekijä paikalla. Ja poiketen meistä nämä on muualta ja kumminkin kauppa pyörii. Miksei siis meillä?
Useampi työntekijä tarkoittaa sitä, että kauppiaan on pidettävä korkeampia katteita. Oletko valmis maksamaan ostoksistasi enemmän? Kyllähän kauppiaat mielellään tuottaisivat lisäpalveluita, kuten esimerkiksi ostosten pakkaaminen, mutta pihit tarjouksia ja punalaputettuja tuotteita kyttäävät vauvapalstan mummot eivät halua maksaa edes nykyisiä hintoja.
Höpö höpö. Suomessa kauppiaat tienaavat valtavia omaisuuksia. Katsopa vaikka verotiedoista. Vetävät paljon suurempia katteita kuin muiden Euroopan maiden kauppiaat.
Muitakin palveluja voisi käyttää enemmän esim lumityöt talvella, nurmikon leikkuu, aidan leikkuu yms. Jopa huonekalujen kasaaminen.
Kaupan ja huom(!) myös TUKKUKAUPAN duopoli on syynä, ettei täällä mikään kannata. 'Kaksi suurta' vetää koko ajan välistä, eikä ketään kiinnosta, asia mitä en ymmärrä...
Toisekseen Suomessa ei varsinkaan EK ja hallitus ymmärrä, että rahan pitää kiertää! Vaikka se "rahan" arvo ei sinällään kasva, mutta valtio saa verotuloja ja työtä riittää jos ihmiset käyttävät palveluita.
Jos ihmisellä on pari kanaa ja hän on munissa omavarainen, hänen ainoa verollinen panostus on aikanaan ollut 'kanaverkon' ostaminen, ja kerran vuoteen rehu/jyvä tilaus mistä valtio saa verotuloja.
Jos ihminen hankkii kymmenen kanaa lisää, ja alkaa myymään (virallisesti) munia myös naapureille, kasvaa valtion verotulot joka munasta mitä myydään.
Jos joku naapuri keksii alkaa leipoa munista pullaa myyntiin, hän kasvattaa kansantaloutta ostamalla maitoa, jauhoja, hiivaa, sokeria, kardemummaa mistä valtio saa verotuloja, +toki myydyistä pullistaa myös kertyy verotuloja.
Mutta Suomen rakenne on sellainen, ettei täällä kukaan kuluta mitään! Valtion pitäisi kannustaa siihen, että täällä olisi paljon pieniä yrityksiä (esim. kauppoja, kahviloita ymv.) duopoli purkamalla ja esim. veroalennuksin.
Huolestuttavaa on se, että muissa maissa ns,. "köyhilläkin" on varaa napata espresso kahvilasta tmv. täällä KESKILUOKALLA on vaikeuksia käydä edes satunnaisesti kahvilassa. Peruselämiseen menee liikaa rahaa, ja kulutus sakkaa korkeiden hintojen vuoksi.
Suurin syy on asumisen ja ruuan hinta, sekä edellä mainittu palvelujen käyttämättömyys, jolloin raha ei kierrä -> kurjuus syvenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopan maissa Alepan kokoisessa kaupassa on pelkästään näkyvillä puolen tusinaa työntekijää. Suomessa niitä pyörittää yksi teinari, joka säntäilee hyllytyksen, siivoamisen, kassan ja tavaravastaanoton välillä.
Tätä itsekin ihmettelen. Esim Ruotsissa pienissäkin kaupoissa on useampi työntekijä paikalla. Ja poiketen meistä nämä on muualta ja kumminkin kauppa pyörii. Miksei siis meillä?
Useampi työntekijä tarkoittaa sitä, että kauppiaan on pidettävä korkeampia katteita. Oletko valmis maksamaan ostoksistasi enemmän? Kyllähän kauppiaat mielellään tuottaisivat lisäpalveluita, kuten esimerkiksi ostosten pakkaaminen, mutta pihit tarjouksia ja punalaputettuja tuotteita kyttäävät vauvapalstan mummot eivät halua maksaa edes nykyisiä hintoja.
Aa, oletkin se sekopää, joka vihaa kaikkia yrittäjiä ja kuvittelee naapurin kahvilanpitäjän olevan kunnon kroisos, jona kierii rahassa, koska niin kaikki yrittäjät tekee.
Suomessa on maailman 2. keskittyneen kauppa!
Sitten kysytään miksei täällä ole kahviloita ja pikkuputiikkeja kuten muualla? Siksi että ihmiset ostavat kaiken leivästä sukkiin, kahvinkeittimistä kirjoihin, merkeissä talomaaleihin etc. "Rismasta tai Sittarista"! Ulkomailla ei vastaavaa ole siellä on (perhe-)yrityksiä laidasta laitaan, ja kauppa käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Euroopan maissa Alepan kokoisessa kaupassa on pelkästään näkyvillä puolen tusinaa työntekijää. Suomessa niitä pyörittää yksi teinari, joka säntäilee hyllytyksen, siivoamisen, kassan ja tavaravastaanoton välillä.
Näin on! Vuorossa saattaa isossa Alepassa olla vain 2 ihmistä jos sitäkään.
Mä syytän viranomaiset ja politiikot tästä kun ne on tehnyt yrittäjyydestä niin kalliin ja vaikean.
Työntekijän palkkaus on ihan vtun kallista kun valtio vie veroja niin paljon välistä. Vaikka moni sanoo että yrittäminen on Suomesa verotuksen kannalta muka kannattavaa niin työntekijän palkkaaminen on ei todellakaan ole. Verotus ei kannusta yritysten perustamiseen ja työntekijöiden palkkaamiseen mutta sitä saa mitä tilaa.
Työnantajat eivät voi palkata lisää väkeä, koska verot ovat niin korkeita vanhusten terveydenhuoltopalveluiden vuoksi. Lisäksi työntekijöitä on liian vaikea irtisanoa.

Työntekijöiden määrä tulisi määrätä laissa sillai, että se suhteuttaisiin asiakaspaikkojen määrään tai myymälän kokoon. Näin ei tulisi näitä perisuomalaisia ilmiöitä, joissa 50-paikkaista ravintolaa "palvelee" yksi tarjoilija tai 100 neliön myymälää yksi teinari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö löydy muuta kuin USA vertailukohteeksi? Olemme Euroopassa ja lähes kaikissa Euroopan maissa on erilainen kahvila- ja ravintolakulttuuri kuin Suomessa. Mistä johtuu. Johtuuko siitä, että useat, hyvin useat tuollaiset yritykset ovat perheyrityksiä? En tiedä. Sellaiset pienet kahvila-kondiittorit pitkin Eurooppaa ovat lukuisia jokaisessa kaupungissa ja kylis
Johtuu Suomen kaupan rakenteesta. meillä on esim ruokapuolella pari kolme monopolin asemassa olevaa ja rahan virta sinne vie kentältä rahat. Ilman Keskoa ja Sokosta meillä olisi tuhansia pikkupuoteja.
Se, että meillä on päivittäistavarakauppa keskittynyt kahden ison ja yhden vähän pienemmän käsiin täysin on totta puhuen ihan oma kuntien kaavoituspolitiikalla ja vihersääntelyllä rakennettu tilanne. Ongelmana on se, että kauppoja saa perustaa ylisäätelyn takia vain hyvien joukkoliikenneyhteyksien ääreen ja siellä on joka ikinen mahdollinen kauppapaikka jo varattu S-K-duopolille. Mistään mitään merkittävän kokoista kilpailijaa ei voi tulla Suomen markkinoille, sillä sellaisen päivittäistavarakaupan perustamiseksi pitäsi olla volyymiä eli aloittaa monessa paikassa kerralla ja se ei tällä sääntelyllä onnistu mitenkään.
Muttailman Keskoa ja Sokosta ei meillä olisi tuhansia pikkupuoteja lisää jossain keskustoissa. Kannattaa nyt se kuitenkin muistaa, että Suomen sää on sille keskustakävelylle ja viihtyvyydelle ihan tolkuttoman ankea noin kaksi kolmasosaa vuodesta, kun taas noissa maissa, missä se kahvilakulttuuri ja pikkukauppakulttuuri on voimissaan on sitä kivaa keskustakävelysäätä vähintään 10 kuukauta vuodesta. Siinä on iso ero joka vaikuttaa kannattavuuteen. En tiedä mitään sen luotaantyöntävämpää ostosreissuajatusta kuin lähteä juoksentelemaan vesisateella, lumisateella, räntäsateella tai pakkasella jossain keskustassa kaupasta toiseen. Noilla keleillä minä ajan kauppakeskukseen enkä edes harkitse hyvin hitaasti ja hankalasti saavutettavaa ja ikävää keskustaa. Toki meillähän on jonkinverran myös pikkupuoteja kauppakeskuksissa, joten eihän nämä täysin toisiaan pois sulje.
"Johtuu Suomen kaupan rakenteesta. meillä on esim ruokapuolella pari kolme monopolin asemassa olevaa ja rahan virta sinne vie kentältä rahat. Ilman Keskoa ja Sokosta meillä olisi tuhansia pikkupuoteja."
Onko tämä monopolisoituminen pienen ja vähäväkisen kansan vitsaus? Toisin kuin muualla Euroopassa Suomessa on päivittäistavarakaupassa, Alkossa ja Apteekissa monopoli ja hinnat sen mukaiset.
Eikö tätä voi murtaa?
Verot alas ja ja muut kuin ennaltaehkäisevät terveydenhuoltopalvelut maksullisiksi aikuisilta. Näin lähtisi Suomen talous nopeasti nousuun.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on maailman 2. keskittyneen kauppa!
Sitten kysytään miksei täällä ole kahviloita ja pikkuputiikkeja kuten muualla? Siksi että ihmiset ostavat kaiken leivästä sukkiin, kahvinkeittimistä kirjoihin, merkeissä talomaaleihin etc. "Rismasta tai Sittarista"! Ulkomailla ei vastaavaa ole siellä on (perhe-)yrityksiä laidasta laitaan, ja kauppa käy.
On siinä myös kyse siitä, mitä halutaan. Itse en keksisi yhtään mitään karmeampaa ajatusta kuin lähteä jonnekin räntäsateiselle kaupungille hakemaan ensin leipää jostain leipäkaupasta ja sitten juoksennella siitä seuraavaan putiikkiin hakemaan jotain muuta. Ei kiitos. Josttain syystä ihmiset kuitenkin haluavat valita nuo isot kauppakeskukset ja isot kaupat. Haluaisitko sinä sitten kieltää ihmisiltä valinnanvapauden?
Vierailija kirjoitti:
Työnantajat eivät voi palkata lisää väkeä, koska verot ovat niin korkeita vanhusten terveydenhuoltopalveluiden vuoksi. Lisäksi työntekijöitä on liian vaikea irtisanoa.
Tosiasiassa moneen muuhun maahan verrattuna Suomessa ei ole kovinkaan vaikea irtisanoa ja kaiken lisäksi se on hyvin halpaa moneen muuhun maahan verrattuna, joissa joudutaan oikeasti maksamaan kunnolliset irtisanomisrahat irtisanotuille.
Vierailija kirjoitti:
Verot alas ja ja muut kuin ennaltaehkäisevät terveydenhuoltopalvelut maksullisiksi aikuisilta. Näin lähtisi Suomen talous nopeasti nousuun.
Olet yksinkertaisesti oksettava läjä ihmispaskaa, kun olet jättämässä sanalla sanoen ihmiset hoidotta. Sitähän tuo tarkoittaisi, kusenhajuinen jätepaska.
No kun kuitenkin joudumme kaikenlaista kuten ruokaa ja vaatteita ostamaan ulkomailta, niin saman verran pitäisi olla myös vientiä, että talouden tasapaino sailyisi, muuten hävitään koko ajan.