Olen käyttänyt pääsääntöisesti käteistä yli vuoden
Tein päätöksen reilu vuosi sitten, että alan käyttämään pääsääntöisesti vain käteistä. Saan palkan tilille, maksan laskut ja siirrän säästöön rahaa kerran kuussa. Muita tapahtumia ei ole. Ei korttimaksuja, ainoastaan ottoja pari kappaletta kuussa. Huomaan että rahaa kuluu näin vähemmän ja käteinen kelpaa kaikkialla missä liikun.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei saanut DNA tai Elisan liikkeestä ostettua itselleen käteisellä puhelinta. Oli säästänyt itse uutta varten. Autoliike ei myöskään ottanut käteistä vastaan.
Syvältä, kannattaisi protestoida noille.
Minä olen käyttänyt käteistä pääasiallisena maksuvälineenä jo monta vuotta. Maksan käteisellä oikeastaan kaiken. Jos jossain ei käteinen käy, en asioi sellaisessa paikassa. En käytä mitään "etukortteja". Ostan ruuat pääasiassa suoraan tuottajalta: liha, kala, munat, maitotuotteet, kasvikset. Osa ruuasta kasvatetaan ja kerätään itse. Vaatteet valmistan pääosin itse, toki langat, kankaat yms. ostan. Muutenkin kuljetaan kohti omavaraisempaa elämää. Rahaa todellakin säästyy, kun käyttää käteistä. Ei tule heräteostoksia tehtyä, kun ei ole ylimääräistä mukana. Vähäiset säästöt jemmaan sukanvarteen, pankissa vain sen mitä tarvii laskuihin.

Jätin puhelin ostamatta noista ja ostin Prismasta. Ehdottelivat käteisen tallentamista tilille ja tulemaan sitten uudestaan. Totesin, että lapsella ei ole visaa, antaa olla.
Eikö se kolikoiden kertyminen ärsytä? Kevyempää kantaa pelkkää pankkikorttia kuin väkisinkin jäävää vaihtorahakassaa

Tuo onkin oikein hyvä protesti, pitäköön tunkkinsa jos ei selvä raha kelpaa...
Käyttäkää hyvät ihmiset käteistä. Globalisteille luu kurkkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kaikenlaisten kyttääjien ja urkkijoiden painajainen.
keitähän he ovat?
Luuletko ihan oikeasti, että sinua ei kytätä? Google on nykyään yksi maailman pahimmista tietojenkalastelijoista. Hiukan (mutta vain hiukan) kärjistetysti ilmaistuna se tietää sinusta enemmän kuin sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se kolikoiden kertyminen ärsytä? Kevyempää kantaa pelkkää pankkikorttia kuin väkisinkin jäävää vaihtorahakassaa
No hieman, mutta niillä voi aina maksaa ihan kätevästi pikkuostokset kun hakee vaikka kupin kahvia, limun/ lähdeveden automatkalla, tai maksaa vaikka pysäköinnin. Juuri hiljattain Helsingin keskustan läpi ajaessa otin uudeksi vakkari kaupassa pysähtymispaikaksi kadun, jonka varressa on edelleen sellainen parkkiautomaatti mihin tungettiin kolikoita! No sinne sitten...
Vierailija kirjoitti:
Mistä avaaja saa pestävän rahan?
En tiedä, mutta minulle (eri) tuo se Pasilan mies aina potin fyffee, ja joskus sen moottoripyäräilyä harrastavat kaverit
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei saanut DNA tai Elisan liikkeestä ostettua itselleen käteisellä puhelinta. Oli säästänyt itse uutta varten. Autoliike ei myöskään ottanut käteistä vastaan.
Kyllä joku aina myy👍
Vierailija kirjoitti:
Minä olen käyttänyt käteistä pääasiallisena maksuvälineenä jo monta vuotta. Maksan käteisellä oikeastaan kaiken. Jos jossain ei käteinen käy, en asioi sellaisessa paikassa. En käytä mitään "etukortteja". Ostan ruuat pääasiassa suoraan tuottajalta: liha, kala, munat, maitotuotteet, kasvikset. Osa ruuasta kasvatetaan ja kerätään itse. Vaatteet valmistan pääosin itse, toki langat, kankaat yms. ostan. Muutenkin kuljetaan kohti omavaraisempaa elämää. Rahaa todellakin säästyy, kun käyttää käteistä. Ei tule heräteostoksia tehtyä, kun ei ole ylimääräistä mukana. Vähäiset säästöt jemmaan sukanvarteen, pankissa vain sen mitä tarvii laskuihin.
Olisi helppoa jossain toisessa maassa kuin Suomessa. Esim. Etelä-Euroopassa yleisesti ostetaan esim. liha ja juusto eri kaupoista eikä siellä ole vain massiiviisia kauppaketjuja.
Kun käyttää käteistä niin huomaa miten se kuluu tai ei kulu.
Sain 40/40 hygieniapassitestistä. Tiedän nämä asiat.
Minä käyn toisinaan ruokakaupassa samalla kun käyn juoksulenkillä. Urheiluvaatteiden taskussa en välttämättä halua pitää lompakkoa jossa on "kaikki tärkeät jutut", monenlaista korttia ym. koska jos sataa, ne kastuu, jos on kesä ja kuuma ilma nehän hiostuu jossain taskussa. Laitan lenkille lähtiessä muutaman setelin ohueen muovi taskuun, otan mukaan ja maksan niillä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se kolikoiden kertyminen ärsytä? Kevyempää kantaa pelkkää pankkikorttia kuin väkisinkin jäävää vaihtorahakassaa
Ei minulle kerry kolikoita. Osaan käyttää niitä maksamiseen normaalisti.
Rahankäyttö pysyy muuten oikeasti hallinnassa kun käytännössä pystyt hypistelemään koko löysää omaisuutta fyysisesti hyppysissä eli sormissa. Ennen vanhaan osattiin mitä nykyään ei osata?
Onko kaikilla huoltoasemaketjuilla tankkaus mahdollista niin että maksaa kassalle? Nyt en itse ole niin jämäkästi siihen pyrkinyt mutta ainakin joillain Shellin, nykyään St1:n asemilla on ollut mahdollista, ja olen maksanutkin.
Ja kyllä, tiedän että tb:llä on ollut seteliautomaatteja, mutta se toimija ei nyt ole vaihtoehto.