Oletko ollut koskaan kaunis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20-30 vuotiaana olin. Kauniit kasvot, timmi kroppa, pitkät punertavat hiukset, hyvä iho..En edes meikannut ja silti käänsin katseita ja hyvän näköiset miehet pyrki seuraan. Malliksi tai missiksi musta ei olisi ollut pienen kokoni vuoksi, mutta ei mulla ollut heidänkään seurassa yhtään epävarma olo ollut.

 

No sit lihoin, vanhenin ja rupsahdin..Jos laihduttaisin, olisin varmaan ikäisekseni edelleen aika nätti, kun kasvonpiirteet on kuitenkin luontaisesti kauniit, hiukset hyvässä kunnossa, luusto siro ja jalat pitkät.

 

 

Minkä ikäinen olet nyt? Mä olen 40v

40 myös.

Mä ollin nuorena luonnonkaunis, ja hyvät hiukset. mutta en sitä itse tiedostanut. Kerran Sanelma Vuorre tuli kadulla vastaan mua ja pysäytti ja pyysi mua tulemaan mannekiinikouluun. (Helsinki, siihen aikaan tyttöjä napattiin kadulta) Mutta kun mä menin olin niin ujo, niin käännyin sieltä ovelta takaisin, eikä minusta koskaan tullut mannekiinia.

Kyllä. Teininä oli huono iho ja olin liian laiha. Mutta kahdenkympin kolmenkympin välillä iho parani itsekseen ja lihaa tuli sopiviin paikkoihin. Vielä nykyäänkin tiimalasivartalo ilman riippuvaa nahkaa, pitkät jalat, tuuhea tukka ja melko rypytön naama. Kauneinta kuitenkin korkeat poskipäät ja suuret silmät. Mutta mitä hyötyä tästä tiedosta sinulle on?

N45, 171/68

Vierailija kirjoitti:

Siis apua mikä Aku Ankka-stoori ap:lla :D

"laihdutin ja hinkkasin ihoa ja sitten kampaaja tärveli hiukseni, eli se siitä. Meni neljä-viisi vuotta ennen kuin hiukset kasvoi takaisin. Sitten taas ankara laihdutus jne ja sitten jäin auton alle!"

Joo, näin jälkeenpäin naurattaa, silloin ei. :D

-ap

Mun naama roikkuu laihanakin. Muita?

Olen ollut kaunis 15- vuotiaasta eteenpäin sekä myös varhaislapsuudessa ennen koulun alkua. 10-14 ikävuosina jatkuva koulukiusaaminen aiheutti epävarmuutta, huonoa itsetuntoa ja suoranaista itseinhoa mikä heijastui myös ulkonäköön. Silloin olin oikea ruma ankanpoikanen. Meillä on suvussa hyvät geenit ulkonäön suhteen. Kaikki suvussamme ovat kauniita ja keskenään myös kovin saman näköisiä. Äitiä ja mummia katsoessa pystyn hyvin ennustamaan miltä tulen itse näyttämään vanhempana. Molemmat erittäin kauniita naisia. Ei hirveästi huolestuta vanheneminen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Teininä oli huono iho ja olin liian laiha. Mutta kahdenkympin kolmenkympin välillä iho parani itsekseen ja lihaa tuli sopiviin paikkoihin. Vielä nykyäänkin tiimalasivartalo ilman riippuvaa nahkaa, pitkät jalat, tuuhea tukka ja melko rypytön naama. Kauneinta kuitenkin korkeat poskipäät ja suuret silmät. Mutta mitä hyötyä tästä tiedosta sinulle on?

N45, 171/68

Sä oot onnistunut pitämään kaiken yhtä aikaa kunnossa vuosia? Hyvä suoritus! Mä en onnistunut siinä ikinä. 🤣

Minulla oli kai tosi kaunis vartalo, kuulin kehuja tosi usein, 175 cm/n.55 kg. Jumppasin kotona ajoittain paljon. Ja kasvotkin hyvännäköiset, mutta ei poikkeuksellisen kauniit. Nyt olen aika vanha jo ja varsinkin kasvojen kauneus on muisto vain, mutta en välitä oikeastaan. 

Olin lapsena pyöreä poikatyttö. Musta tuli kaunis joskus teini-iän loppuvaiheessa ja nykyään lähes 40-vuotiaana olen edelleen kaunis (ainakin meikattuna ja laitettuna). Tiedän tämän siitä että kuulen sitä edelleen ja lisäksi ihmiset vaikuttavat olevan aidosti yllättyneitä kun kerron heille ikäni. Multa on tänä vuonna kysytty papereitakin monesti alkoholia ostaessa. En ole "missin mitoissa", mutta hoikahko ja urheilullinen. 

Tiedän kyllä että olen onnekas siinä suhteessa että kauneus elämässä iso etu. Minulle etenkin sillä olen myös sosiaalisesti kömpelö ja introvertti, rakkauselämäni on aivan onnetonta, johtuen varmaan huonosta itsetunnostani. Lisäksi olen ammatillisesti alisuoriutuva haahuilija, ja tulen varmaankin aina olemaan pienituloinen.

Eli voisin kiteyttävä että kauneus on kiva juttu ja siitä on paljon hyötyä, mutta jos saisin valita, niin olisin ehkä mielummin keskiverron näköinen, mutta sosiaalisesti taitava ja pidetty tai ammatillisesti menestynyt ja kunnianhimoinen. Tai vaikka vain hyvän itsetunnon omaava. 

Vierailija kirjoitti:

Mun naama roikkuu laihanakin. Muita?

Oot kuitenkin laiha! Läskiä ei voi piilottaa nätillä naamalla. Sä voit meikata, mä en voi kadottaa tätä massaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Teininä oli huono iho ja olin liian laiha. Mutta kahdenkympin kolmenkympin välillä iho parani itsekseen ja lihaa tuli sopiviin paikkoihin. Vielä nykyäänkin tiimalasivartalo ilman riippuvaa nahkaa, pitkät jalat, tuuhea tukka ja melko rypytön naama. Kauneinta kuitenkin korkeat poskipäät ja suuret silmät. Mutta mitä hyötyä tästä tiedosta sinulle on?

N45, 171/68

Sä oot onnistunut pitämään kaiken yhtä aikaa kunnossa vuosia? Hyvä suoritus! Mä en onnistunut siinä ikinä. 🤣

Geeneistähän se on paljon kiinni. Mä en juuri liho ja toisaalta en kyllä pysty paljoa syömäänkään tai siis moni ahmii enemmän. Rasvainen iho ei niin nopeasti rypisty. Eli se teininä ollut akne hyvittyy nyt. Rinnat ei roiku. En tiedä miksi, monella ikäiselläni roikkuu. Joku kudosjuttu varmaan. Ja kyllä mä vannon sinkin, biotiinin ja d-vitamiinin nimeen hiusten ja kynsien suhteen. Urheilua en harrasta, liikun vain hyötynä. Pääasia että liikkuu. Ja nukkuu. Eikä stressaa. Mutta näillä mennään. 😅

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena pyöreä poikatyttö. Musta tuli kaunis joskus teini-iän loppuvaiheessa ja nykyään lähes 40-vuotiaana olen edelleen kaunis (ainakin meikattuna ja laitettuna). Tiedän tämän siitä että kuulen sitä edelleen ja lisäksi ihmiset vaikuttavat olevan aidosti yllättyneitä kun kerron heille ikäni. Multa on tänä vuonna kysytty papereitakin monesti alkoholia ostaessa. En ole "missin mitoissa", mutta hoikahko ja urheilullinen. 

Tiedän kyllä että olen onnekas siinä suhteessa että kauneus elämässä iso etu. Minulle etenkin sillä olen myös sosiaalisesti kömpelö ja introvertti, rakkauselämäni on aivan onnetonta, johtuen varmaan huonosta itsetunnostani. Lisäksi olen ammatillisesti alisuoriutuva haahuilija, ja tulen varmaankin aina olemaan pienituloinen.

Eli voisin kiteyttävä että kauneus on kiva juttu ja siitä on paljon hyötyä, mutta jos saisin valita, niin olisin ehkä mielummin keskiverron näköinen, mutta sosiaalisesti taita

Mä olisin halunnut kokea sen fiiliksen, että on kroppa ja tukka ja kynnet ja vaatteet ja kaikki kunnossa ja olisi hyvä olo itsestään. Olen ajatellut että se on vain hetkellinen tunne, menee yhtä nopeasti kuin tulee. Mutta olisin halunnut kokea sen.

Ainakin mulla oli nuorena tosi asiallinen perse, vähän kuin Pamela Anderssonilla.

-M51.

Jälkeenpäin kun omia nuoruuskuvia katselee, niin kyllä sitä on oltu ihan nätti, kauniit kasvot ja upeat hiukset. Ehkä vetävin puoleeni oli kuitenkin itsevarmuuteni, osasin ottaa tilan ja miehet haltuuni niin hyvin että välillä ajattelin kaikkien miesten olevan jonkin sortin subeja. Siis vähintäänkin salaisesti ihan mielellään alistuvaa sorttia itseni kaltaiselle puolijumalattarelle 😅😎

Kauneus sokaisee, meidät rumat muistetaan.

Kyllä. 13-vuotiaana. Ei ollut hyvä kokemus. Voitte kuvitella. 

Olen ollut kaunis. En kyllä silloin sitä tajunnut. Äitini oli hyvin kaunis nuorena. Sieltä olen piirteitä perinyt. Joskus nuorempana erään treffikumppanin ystävä nimesi minut Miss Suomeksi. Huvittaa tuo nimitys kyllä nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena pyöreä poikatyttö. Musta tuli kaunis joskus teini-iän loppuvaiheessa ja nykyään lähes 40-vuotiaana olen edelleen kaunis (ainakin meikattuna ja laitettuna). Tiedän tämän siitä että kuulen sitä edelleen ja lisäksi ihmiset vaikuttavat olevan aidosti yllättyneitä kun kerron heille ikäni. Multa on tänä vuonna kysytty papereitakin monesti alkoholia ostaessa. En ole "missin mitoissa", mutta hoikahko ja urheilullinen. 

Tiedän kyllä että olen onnekas siinä suhteessa että kauneus elämässä iso etu. Minulle etenkin sillä olen myös sosiaalisesti kömpelö ja introvertti, rakkauselämäni on aivan onnetonta, johtuen varmaan huonosta itsetunnostani. Lisäksi olen ammatillisesti alisuoriutuva haahuilija, ja tulen varmaankin aina olemaan pienituloinen.

Eli voisin kiteyttävä että kauneus on kiva juttu ja siitä on paljon hyötyä, mutta jos saisin valita, niin olisin ehkä mielumm

Mä olisin halunnut kokea sen fiiliksen, että on kroppa ja tukka ja kynnet ja vaatteet ja kaikki kunnossa ja olisi hyvä olo itsestään. Olen ajatellut että se on vain hetkellinen tunne, menee yhtä nopeasti kuin tulee. Mutta olisin halunnut kokea sen.

Se ei ole hyvä tunne. Kaikki tuijottaa ja tulet liian tietoiseksi itsestäsi. Se on kuluttavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena pyöreä poikatyttö. Musta tuli kaunis joskus teini-iän loppuvaiheessa ja nykyään lähes 40-vuotiaana olen edelleen kaunis (ainakin meikattuna ja laitettuna). Tiedän tämän siitä että kuulen sitä edelleen ja lisäksi ihmiset vaikuttavat olevan aidosti yllättyneitä kun kerron heille ikäni. Multa on tänä vuonna kysytty papereitakin monesti alkoholia ostaessa. En ole "missin mitoissa", mutta hoikahko ja urheilullinen. 

Tiedän kyllä että olen onnekas siinä suhteessa että kauneus elämässä iso etu. Minulle etenkin sillä olen myös sosiaalisesti kömpelö ja introvertti, rakkauselämäni on aivan onnetonta, johtuen varmaan huonosta itsetunnostani. Lisäksi olen ammatillisesti alisuoriutuva haahuilija, ja tulen varmaankin aina olemaan pienituloinen.

Eli voisin kiteyttävä että kauneus on kiva juttu ja siitä on paljon hyötyä, mutta jos saisin valita, niin olisin ehkä mielumm

 

Mulla oli kroppa parhaiten kasassa joskus 24-vuotiaana (eli15v ja 15kg sitten). Arvaa mitä mä silloin ajattelin? "Vielä kun 5 kg saisin pudotettua, niin sitten olisin tyytyväinen!" Ei tämä maailma kasvata naisia olemaan tyytyväinen ulkonäköönsä. Säkään et todennäköisesti koskaan enää tule olemaan niin hyvännäköinen kuin nyt ja joskus 20v päästä muistelet nykyistä kroppaasi kaihoten. Mutta nyt keskityt mielummin kaipaamaan jotain mitä ei koskaan ollut. 

Kyllä. 

Olin 175 cm pitkä paksuhiuksinen brunette. Kauriin silmät ja klassiset piirteet. Pitkät sääret, pieni takamus ja sopivan kokoiset rinnat.

En vaan tajunnut olevani kaunis.