Miksei kukaan halua ystäväkseen mt ongelmaista, kaikki vaan välttelee

Niillä on usein muitakim ongelmia mm luonteessa

Haluaisitko itse?

Mä oon tuollainen, ja kyllähän mä olen outo ja synkkä tyyppi. En itsekään halua seuraa toisista vaikeasti mt-ongelmaisista. Lievemmät ongelmat kuten lievä masennus/ahdistus ei haittaa ketään. 

Minä olen ollut yliempaattisena ihmisenä ammagneetti mt-häiriöisille.

En enää halua syvempiä juttuja heidän kanssaan, koska se syö omaa elämää ja tasapainoa.

Voisi yhtä hyvin kysyä, miksi kukaan haluaisi.

Itse en tule yhtään huumenistien kanssa. Sen näkee heti naamasta jos on josksu edes kokeillut huimausaineita.

Luulen, että kyse ei ole siitä, että olet joskus sairastanut psykoosin vaan siitä, että moitit ja syyllistät muita ihmisiä siksi, etteivät he halua ystävystyä kanssasi. Syyllistämällä ei ystävyyssuhteita muodosteta ja jokainen fiksu aikuinen tietää tämän. 

Mulla on sellainen ystävä ja toisen mt-ongelmaisen kanssa olin naimisissa. Mt-ongelma heijastuu näiden ihmisten käytökseen. Ei varmaan ole yllätys. Lääkitys ei paranna sairautta, mutta lievittää oireita. Oma kokemus on se, että voin hyvin olla heidän ystävänsä, mutta se etäisyyden ottaminen alkaa heidän itsensä puolelta. Ehkä oma oireilu aiheuttaa sen, tai sitten mielessä liikkuu monenlaisia harhoja, ja kuvitelmia? Kannattaa ymmärtää, että mt-ongelma tarkoittaa sitä, että nämä henkilöt eivät lue sosiaalisia tilanteita samoin kuin valtaväestö, eivätkä he useinkaan ymmärrä puhuttua asiaa sellaisena kuin se on tarkoitettu, vaan viestin sisältö vääristyy heidän mielessään. 

Se on ikävää. Luulen, että se johtuu siitä, että vuorovaikutus mt-ongelmaisen kanssa on muille kuormittavaa. Riippuu tietysti henkilöstä. Itse olen tekemisissä ajoittain henkilön kanssa, jolla on skitsofrenia. Joudun joka kerta neuvomaan jossain ongelmassa kun henkilö ei usein itse ymmärrä, mikä on järkevää ja mikä ei. Varsinkin jos ihmisellä on laitostaustaa niin tuntuu, että se potilaana olo jää jotenkin päälle, ja muut ihmiset ovat sitä varten, että auttavat. Tietysti haluaakin auttaa, mutta jos henkilö soittaa joka toinen päivä niin kyllä se rupeaa väsyttämään. 

Sanoisin neuvoksi, että ole itse hyvä ystävä.

Kukaan ei halua sanoa sitä ääneen, mutta mt-ongelmaiset ovat hyvin raskaita ihmisiä. Elämä pyörii oman navan ympärillä ja sitä ei vaan jaksa kuunnella.

Sanoisin  ettei mt-ongelmat ole este ystävyyssuhtee kehittymiselle, mutta jos mt-ongelma on hoitamaton eikä halua hakeutua hoitoon, niin se on äärimäisen raskasta olla sellaisen ystävä, varsinkin kun nämä tapaukset eivät aina tunnu käsittävän, että ei ns. terveilläkään aina ole jaksamista kuunnella toisen iänikuisen samoja ongelmia juuri silloin, kun toinen haluaa niistä avautua. Ystävyyssuhteisiin toki kuuluu ystävän tukeminen ja hänen kanssaan kulkeminen vaikeissakin elämänvaiheissa, mutta ystävää ei pidä alkaa pitämään terapeuttina. 

Ihmisillä on rajallinen kantokyky toisten ongelmiin. Huonoina yhteisön aikoina tulee tämmöstä välttämiskäytöstä, koska suojellaan omaa elämää.



Mut pääasiassa kaikkia pyritään kohtelemaan hyvin. Kavereita yleensä löytyy.



Erikseen myös ihmiset, jotka hoidattavat ongelmiaan ja sitten ihmiset, jotka kaatavat ongelmansa muiden niskaan.

Kukaan ei jaksa eikä halua edes hyvää hyvyyttään lähteä siihen sekopäisyyteen, mikä ottaa enemmän kuin antaa eikä olla 24/7 valmiudessa toimimaan ilmaisena terapeuttina ymv. koska se kaikki näkyy ja tuntuu ennenpitkää omassa elämässä energiavampyyrina ja huonontaa omaa elämänlaatua. 

Yksi psykoosiin sairastunut tyyppi joskus ripustautui minuun ja alkoi pitää minua projisoinnin kohteena. Sainkin kuulla vähntään viikottain epäilyjä, että kuulun "niihin" ("ne" olivat sekalainen joukko pääasiassa näkymätöntä väkeä, jotka vakoilivat häntä ja mukana myös miehet mustissa, mib. mutta marsilaiset, ne pienet vihreät miehet, suojelivat häntä). Jossain vaiheessa meni itseltä kuppi nurin ja yritin lopettaa ystävyyssuhdettamme, mutta se ei onnistunut. Onnistui lopulta, kun erään kerran klo 2 yöllä tulleeseen epilysoittoon vastasin, "tunnustin" hänelle, että jep. "ne" ovat saaneet minut ja kuulun mib:iin. Hän lopetti heti ystävyyssuhteemme ja kertoi, että marsilaiset kertoivat tästä hänelle. Suljin puhelimen ja ajattelin miten suuri helpotus. kiitos vain marsilaisille. Toisen harhoihin ei saisi koskaan lähteä mukaan, mutta tuossa tilanteessa itse koin, että ei ollut muuta vaihtoehtoa. 

Kukaan ihminen ei ole täysin normaali. Ja mulla on ollut kavereita joilla on ollut mt-häiriöitä ja ihan yhtä hyviä kavereita ne on olleet kuin muutkin. En syrji enkä hyljeksi. Ainoa on että jos on pahin vaihe menossa niin kannattaa mennä ammattiauttajalle koska omat resurssit auttamiseen on heikot. Mutta eipä ne muuten niin haittaa.

Kyllähän mielenterveysongelmat kuten vaikka alkoholismi, homous, lesbous  jne. ovat ikäviä eikä sellaista sairaiden kanssa haluta olla tekemisissä enempää.

On meitä, joita ei haittaa, mutta jälkiviisautena noita on joutunut katumaan.

Jos olet ainoa ystävä, olet ainoa maalitaulu siinä vaiheessa, kun pimahtaa.