Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aika nopeasti siitä alkoholittomuudesta lopulta tuli arkea

Vierailija
12.11.2025 |

Avasin pitkästä aikaa alkoholittomuus-laskurini puhelimesta. En ollut pitkään aikaan sitä katsonut kun koko asia ei ole ollut mielessä. Kolme ja puoli vuotta. Hassua, että aiemmin asia, joka oli mielessä arkena ja käytännössä joka viikonloppu, ja joka oli niin järjettömän vaikea lopettaa, on nyt pelkkä hassu ajatus mallilla "miten ihmeessä olen joskus voinut harrastaa golfia? Siinähän menee koko päivä hukkaan...".

Alkuun vaikeinta oli ehkä se, että ihmiset kyselivät siitä koko ajan, ja jonkun aikaa käyttäytyivät ympärilläni ihan kuin omalla juomattomuudellani kyttäisin heidän juomisiaan. Lopulta sitten rentoutuivat, kun olin yli vuoden jatkanut heidän seurassaan kuin ennenkin, mutta holittomana. Alkuun ihmiset myös yrittivät tarjota alkoholia. Kerran jopa yksi baarimikko yritti myydä minulle shottia joko kokiksen sekaan tai erillisestä shottilasista, kun tilasin pelkän limun. Naamioi sen vitsiksi, mutta näin jälkikäteen mietin, että olisikohan vitsaillut samoin jos olisin ollut oikeasti rappioituneen alkoholistin näköinen enkä vielä aika nuori?

Muilla kokemuksia alkoholittomasta elämästä, tai halusta lopettaa? Mikä motivoi lopettamaan? Millaista käytöstä olette kohdanneet?

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika sama kokemus. Olin aika lailla hyväksynyt toimivan suurkuluttajan roolin, jonka viikonloppuihin alkoholi kuului vahvasti. Ja tuntui, että ihan oikeasti nautin kaikesta siitä. Humalan tunteesta, sosiaalisuudesta, baareissa käymisestä. Aina välillä yritin vähentää/lopettaa, mutta koska ei toiminut, niin toinen vaihtoehto oli hyväksyä ja ainakin esittää, että nautin. Viime vuonna se jotenkin vaan loppui. Tai en koskaan tehnyt lopettamispäätöstä, olikohan siinä se juju. En tiedä mitä tapahtui, n. 17-vuotiaasta asti juomiseni on ollut pelkästään humalahakuista, nyt voin juoda yhden pari, mutta sillä aikavälillä, että vaikutusta ei tunnu. En vaan halua enää humaltua, enkä enää edes ajattele koko asiaa. Mulla myös alkoholilaskuri, en ole viikkoihin tarkistanut tilannetta, koko asia on niin merkityksetön nykyään.

Vierailija
2/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä meni ihan älyttömän kauan. Tuntui ainakin siltä. Aika pysähtyi ja moni ihmissuhde kuihtui kokonaan pois. Niin se vaan kuuluu tähän kulttuuriin, eikä niitä edes haluta ymmärtää, jotka haluaa elää ilman. Ehkä ollaan jotenkin eri piireistä, mutta on päinvastainen kokemus tästä. Tämä ei ole ihmisten mielestä normaali eikä tätä voi edes suositella. Kohtuus on normaali!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuukauden ollut nyt kokonaan ilman alkoholia ja olo on aivan mahtava! Iho voi paremmin, nukun kuin tukki ja aamulla lähtee virkeänä päivään.

En juonut absoluuttisina määrinä paljon, mutta säännöllisesti. Noin 2-3 olutta tai viinilasia viitenä päivänä viikossa. 

Lisäksi pitkään vaivannut närästys on kadonnut ja liikunta alkanut taas kiinnostamaan. 

Vierailija
4/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

mmhh, no esim. jos mä otan 4 bisseä tässä itse asissa tänään niin mun aistit triggeröityy ja mä pystyn soittaa skittaa äärimmäisen tarkasti ja nopeasti, ja saan poikkeavia mielikuvia sointukulkuihin. Lisäks mun IQ nousi 129:sta 141:een samassa testissä 4:n bissen jälkeen. Juominen kannattaa siis väliaikaisesti kun sitä tarvitsee.

Vierailija
5/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari kolme viikkoa pyöri juominen mielessä mutta sitten rupesi helpottamaan , nyt ei tule mieleen että ottaisiko saunakaljaa vai ei .Parisen kuukautta mennyt . Juominen ei ollut suurta , pari kaljaa tai puolikas punkkia viikonloppuna.

Vierailija
6/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ollut tapana viettää tipaton tammikuu ja joskus se on venähtänyt kuin itsestään useamman kuukauden mittaiseksi. Hirveästi ei alkoholi kiinnostele muutenkaan, mutta joulun ajan glogikauden jälkeen sopii toi tipaton tammikuu hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo alkoholin tuputtaminen toiselle pitäisi saada kitkettyä kokonaan. On on kysyä otatko oluen, mutta jos toinen sanoo että ei kiitos otan mielummin cokiksen niin sitä ei ikinä pitäisi kommentoida sen enempää.

Et ikinä voi tietää miksi toinen ei halua alkoholia. Suurin osa viinan kanssa kamppailevista on ihan tavallisia työssäkäyviä joista et päällepäin näe että heillä on kehittymässä addiktio.

Olen kerran yrittänyt lopettaa ongelmalliseksi mennyttä juomista mutta epäonnistunut heti kättelyssä. Menin kaverin synttäreille ravintolaan, ja kun kaikki muut tilasivat alkoholia ja minä en, niin tarjoilija alkoi vääntämään siitä vitsiä tyyliin: mä en tainnut kuulla, sanoitko että tuplaviski? Ja jatkoi tuohon tyyliin kunnes lopulta tilasin oluen ihan vain päästäkseni ikävästä tilanteesta. 

En olisi halunnut alunperin mennä koko paikkaan koska tiesin että muut juovat siellä, mutta ajattelin että menen kuitenkin koska halusin kunnioittaa ystäväni merkkipäivää .

Se selvä kausi loppui siihen iltaan mutta en ole ikinä mennyt siihen ravintolaan uudelleen. 

Nyt olen onneksi päässyt viinasta kokonaan eroon. 

Vierailija
8/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei multa ole koskaan kyselty miksi en juo. (En juo koska en koe tarvetta pumpata itseeni hermomyrkkyä) Ymmärrän kyllä jos pyörii jossain wt juoppo tai teini porukoissa että tuollaista voidaan ihmetellä, mut ei normaalit aikuiset ihmiset tuollaista kysele eikä edes kiinnitä asiaan huomiota, ja jos kiinnittävätkin niin eivät ainakaan koe tarvetta nolata itseään siitä kyselemällä. Ihme porukkaa teillä ympärillä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon kolmikymppinen ja välillä suoraan sanoen ärsyttää kun kaikki juhlat (vappu, juhannus, uv, kavereiden synttärit, festarit ja jopa kaveriporukan lomareissut) pyörii aika paljolti alkoholin ympärillä. Halloweenina v*tutti jo etukäteen kun tiesi että taas joutuu juomaan kahtena päivänä putkeen. Odotin ihmisten näkemistä yms., mutta päätin, että juon bileissä vain 3 siideriä ja oma mies oli jatkuvasti tuputtamassa lisää! Loukkaantui kun en juonut hänen mulle virosta ostamia juomia. Siis hitto soikoon oon vieläpä alle 50kg niin ei sitä kovin paljoa voi juodakaan. Ja joku kyselee monesko toi on? Siis onko toi vasta sun toinen? Kuin hitaasti sä juot? Jos en halua vetää päätä täyteen niin en vedä. Olen jopa harkinnut alkaa lähes absolutistiksi. Että juon kahdesti vuodessa, juhannuksena ja uv:na :) Pari punkkulasiakin kun illalla juo niin sekin tuntuu vielä seuraavana päivänä. On jotenkin usvaisempi olo, vaikea selittää. 

Vierailija
10/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apee...ollaan nähty aikoinaan AA  kerhossa.   🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oon kolmikymppinen ja välillä suoraan sanoen ärsyttää kun kaikki juhlat (vappu, juhannus, uv, kavereiden synttärit, festarit ja jopa kaveriporukan lomareissut) pyörii aika paljolti alkoholin ympärillä. Halloweenina v*tutti jo etukäteen kun tiesi että taas joutuu juomaan kahtena päivänä putkeen. Odotin ihmisten näkemistä yms., mutta päätin, että juon bileissä vain 3 siideriä ja oma mies oli jatkuvasti tuputtamassa lisää! Loukkaantui kun en juonut hänen mulle virosta ostamia juomia. Siis hitto soikoon oon vieläpä alle 50kg niin ei sitä kovin paljoa voi juodakaan. Ja joku kyselee monesko toi on? Siis onko toi vasta sun toinen? Kuin hitaasti sä juot? Jos en halua vetää päätä täyteen niin en vedä. Olen jopa harkinnut alkaa lähes absolutistiksi. Että juon kahdesti vuodessa, juhannuksena ja uv:na :) Pari punkkulasiakin kun illalla juo niin sekin tuntuu vielä seuraavana päivänä. On jotenkin usvaisempi olo, vaikea selittää. 

Tai no lisään tähän vielä, että miehen juomisesta olen ollut huolissaan. Itseäni lähinnä ärsyttää se touhu. Lomareissulla sekoili aamusta iltaan kännissä. Aina vetää pään täyteen ja sitten sekoilee, tulee kummallisia mustasukkaisuuskohtauksia yms. Aamulla ei muista mitään. Laskin huvikseni, että ainakaan n. puolen vuoden aikana ei ollut yhtä ainoata viikonloppua juomatta, usein juo myös viikollakin. 

Vierailija
12/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan viisas ei juo.

Kuulun tuohon joukkoon.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Apee...ollaan nähty aikoinaan AA  kerhossa.   🤣🤣🤣🤣🤣🤣

  Mihin katosi sun valokuvaus into ?????

Vierailija
14/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta. Minun oli tarkoitus pitää tipaton tammikuu, se on kestänyt nyt jo melkein 5 vuotta ihan huomaamatta, eikä tunnu yhtään siltä että voisi vaikka työpaikan pikkujouluissa ottaa muutaman lasillisen vaikka sitä joka vuosi tyrkytetään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika humalahakuisesti tuli juotua pitkään ja riekuttua baareissa etenkin viikonloppuisin aamuyöhän asti. Jotenkin sitä vaan lopulta tympääntyi koko kännäämiseen eikä nousuhumalatkaan olleet samanlaisia kuin nuorempana. Useampi vuosi on nyt kulunut satunnaisen oluen tai ruokailun yhteydessä nautitun viinilasillisen merkeissä ja nykyään sitä jopa ihmettelee miksi joku vetää kännit joista seuraa krapula. Ei mun mielestä kukaan ihmettele sen kummemmin jos ja kun kieltäytyy tarjotusta alkoholista. Ehkä siihen vaikuttaa se, että en ole enää nuori kuten eivät ole kaverinikaan.

Vierailija
16/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkoholistilla ja Narkomaanilla ei ole mitään eroa.

Vierailija
17/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistilla ja Narkomaanilla ei ole mitään eroa.

On siinä se ero, että eri päihde. Lisäksi huumeilla saa nopeammin päänsä ja kroppansa katuojakuntoon ja menettää kaiken. Saa viinallakin, mutta vähän kauemmin siinä menee.

Vierailija
18/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, alkoholi ei ole koskaan kuulunut mun arkeen. En juo, paitsi euroviisuja katsoessa, ja ne tulee aina lauantaina. Niitä ei kestä selvinpäin! No, se kaksi lasia kuoharia ei varmaan ole kovin suureksi haitaksi.

Vierailija
19/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottuuhan siihen jos ei alunperinkään juonut paljoa

 

 

t, 100 olutta viikossa 12 vuotta putkeen

Vierailija
20/24 |
12.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistilla ja Narkomaanilla ei ole mitään eroa.

On siinä se ero, että eri päihde. Lisäksi huumeilla saa nopeammin päänsä ja kroppansa katuojakuntoon ja menettää kaiken. Saa viinallakin, mutta vähän kauemmin siinä menee.

Toisaalta alkoholi on karsinogeeni, ja sen vaikutukset elimistöön kestää vuosikausia... 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan neljä